Lukkarinen, J., Lähteenoja, S., Hyysalo, S., Marttila, T., Faehnle, M. & Korhonen-Kurki, K. (2025). Trade-offs in expanding citizen participation in low-carbon transitions: Seven transition arena experiments.

,
Julkaisun nimiTrade-offs in expanding citizen participation in low-carbon transitions: Seven transition arena experiments
KirjoittajatLukkarinen, J., Lähteenoja, S., Hyysalo, S., Marttila, T., Faehnle, M. & Korhonen-Kurki, K.
JulkaisijaEnvironmental Science and Policy
ISBN/DOIhttps://doi.org/10.1016/j.envsci.2025.104198
Julkaisupäivä26.8.2025
Lue julkaisu täältä.
Read publication here.

Abstract

Amid the complex and persistent challenges of sustainability transitions, experimental governance has emerged as a way to foster reflexivity, learning, and policy innovation through diverse participatory practices. This paper examines the role of transition arena methodologies in expanding and deepening civic engagement in low-carbon transitions, specifically through seven experimental processes focused on ”climate-wise housing” in Finland in 2023. These experiments combined digital and in-person facilitation in an attempt to involve citizens in co-producing actionable insights on climate-smart behaviors, building renovations, and renewable energy adoption, hitherto directing the envisioned transition. The research explores three “avenues” of widening participation in transition arenas, namely expanding, complementing, and opening such arenas to explore questions regarding the potential and limitations of widening transition arena participation and the impact of such breadth on the depth of citizen engagement. Findings highlight trade-offs between different scopes and modes of citizen participation and reveal how participatory processes shape public engagement and policy responsiveness. By suggesting four implications on designing and implementing citizen engagement processes, the study contributes to a nuanced understanding of participation in transition governance and its implications for sustainability transformations.

/by

Lähteenoja, S., Lukkarinen, J. & Hyysalo, S. (2025). Vaihtoehtojen avaamista vai politiikan määrittelyä? Murrosareenat kestävyysmurroksen edistämisessä.

,
Julkaisun nimiVaihtoehtojen avaamista vai politiikan määrittelyä? Murrosareenat kestävyysmurroksen edistämisessä
KirjoittajatLähteenoja, S., Lukkarinen, J. & Hyysalo, S.
JulkaisijaAlue ja ympäristö
ISBN/DOIhttps://doi.org/10.30663/ay.162716
Julkaisupäivä2.12.2025
Lue julkaisu täältä.
Read publication here.

Abstract

Ympäristötutkimuksessa on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana kiinnostuttu tiedon yhteistuotannosta, jonka lupauksiin kuuluu muun muassa tutkimuksen vaikuttavuuden parantaminen ja tilannekohtaisemman tiedon tuotanto. Varsinkin erilaisten kestävyysmurroksen haasteiden äärellä on ollut tärkeää tuoda erilaisia toimijoita yhteen tulevaisuuden kehityskulkujen hahmottelemiseksi, toimenpiteiden jalkauttamiseksi ja politiikan hyväksynnän parantamiseksi. Murrosareena on yksi menetelmällisistä avauksista, joissa tarkkaan fasilitoidussa prosessissa tuodaan yhteen erilaisia näkökulmia edustava osallistujajoukko muodostamaan tulevaisuuspolkuja ja tunnistamaan toimenpiteitä toivotun murroksen saavuttamiseksi. Tässä artikkelissa kiinnostuksen kohteena ovat erilaiset politiikan kontekstit ja erityyppiset tulokset, joita murrosareenoissa on tuotettu. Suomessa on vuodesta 2016 alkaen toteutettu ainakin viisitoista murrosareenaprosessia, joiden kohteena olleet murrosilmiöt ovat vaihdelleet kansallisten kestävän kehityksen ja luontopolitiikan strategioiden valmistelusta paikallisten toimien jalkauttamiseen lähiöiden energiaremonttien ja kiertotalouden edistämiseksi. Artikkelissa jäsennämme murrosareenoiden toisistaan poikkeavia painotuksia kahdella akselilla, jotka liittyvät tarkasteltavan ilmiön institutionalisoitumiseen ja tuotettujen viestien kohdistamiseen. Esimerkkien avulla kuvaamme, kuinka murrosareenat voidaan jakaa neljään keskenään erilaiseen painotukseen: vaihtoehtojen avaamisen areenaan, politiikan tekemisen areenaan, murroksen hahmottamisen areenaan ja kokeilujen käynnistämisen areenaan. Neljä erilaista murrosareenan tyyppiä auttavat hahmottamaan, miten tiedon yhteistuotantoa voidaan hyödyntää erilaisten ihmisten ja näkökulmien kohtaamiseen, yhteisen ymmärryksen rakentamiseen ja tulevaisuuspolkujen tekemiseen myös ristiriitaisissa teemoissa.

/by

Ingeborgrud, L., Lukkarinen, J. & Toivanen, R. (2026). Private intermediaries in multi-system coupling: Wood construction in Norway and Finland.

,
Julkaisun nimiPrivate intermediaries in multi-system coupling: Wood construction in Norway and Finland
KirjoittajatIngeborgrud, L., Lukkarinen, J. & Toivanen, R.
JulkaisijaEnvironmental Innovation and Societal Transitions
ISBN/DOIhttps://doi.org/10.1016/j.eist.2026.101126
Julkaisupäivä17.3.2026
Lue julkaisu täältä.
Read publication here.

Abstract

Multi-system coupling has become a key concern in sustainability transitions of incumbent systems. This article provides an actor-based analysis of private wood construction intermediaries in coupling the forest and construction systems in Norway and Finland. We adopt an ecologies of intermediation perspective on systemic intermediation orientations and functions and intermediary activities. The qualitative case study focuses on four private intermediaries identified as central actors in the ecologies of intermediation. The intermediaries in both countries emerge from the forest system, operating as closed membership-based organisations or open networking organisations. The intermediaries actively utilise the wider ecologies of actors to establish structural and functional couplings of systems. We distinguish between two distinct coupling approaches (incremental and disruptive) in the system coupling, and these impact the organisation of innovation activities for wood construction. We conclude that intermediaries lack the capacity for a coupling approach for disruptive change without strong institutional landscape pressure.

/by

Nylén, E.-J. & Klitkou, A. (2025). Digital Innovations in Wooden Construction for a Circular Economy.

,
Julkaisun nimiDigital Innovations in Wooden Construction for a Circular Economy
KirjoittajatNylén, E.-J. & Klitkou, A.
JulkaisijaCircular Economy and Sustainability
ISBN/DOIhttps://doi.org/10.1007/s43615-025-00667-4
Julkaisupäivä25.7.2025
Lue julkaisu täältä.
Read publication here.

Abstract

This paper explores the potential of digital innovation as an enabler in the transition towards a sustainable and circular wooden construction industry in Norway. Research data consisted of eight relevant development projects on the topic and ten in-depth interviews with experts in the field. We examined the data with qualitative content analysis method. Our findings indicate that digitalisation could serve as a key enabler for the transition to more sustainable and circular wooden construction, but experts also discussed multiple challenges posed by digital technologies. Interviewees were consistent that most of these technologies represent incremental innovations. However, artificial intelligence and the integration of digital technologies could lead to more radical changes in organisational culture, user involvement and business models. Finally, interviewees highlighted several direct rebound effects associated with digitalisation in the wooden construction industry. Therefore, delivery of sustainability gains and avoiding rebound effects should be central in the implementation of digital innovations in construction sector.

/by

Normann, H. E., Nylén, E.-J., Toppinen, A. & Lukkarinen, J. (2025). Building on solid ground? Policy (in)coordination in Norwegian and Finnish wood construction policies.

,
Julkaisun nimiBuilding on solid ground? Policy (in)coordination in Norwegian and Finnish wood construction policies
KirjoittajatNormann, H. E., Nylén, E.-J., Toppinen, A. & Lukkarinen, J.
JulkaisijaForest policy and economics
ISBN/DOIhttps://doi.org/10.1016/j.forpol.2025.103630
Julkaisupäivä18.9.2025
Lue julkaisu täältä.
Read publication here.

Abstract

Increased use of wood represents a potential way to reduce emissions from construction. However, its adoption depends on coherent and well-coordinated policy support. This paper examines how policies in Norway and Finland align, or fail to align, across sectors and levels of governance. We investigate how policy consistency and coordination shape the development and implementation of wood construction policies in Finland and Norway.

Drawing on literature on innovation policy sustainability transitions, and policy mixes, we analyse the consistency and coordination of goals, strategies, and instruments across policy domains and governance levels. The analysis is based on policy documents and interviews in both countries.

Both countries have promoted wood construction for decades, leading to innovation and the adoption of new solutions, but with varying levels of policy integration and commitment. In both cases, fragmentation across policy fields and limited vertical integration have hampered more transformative change. Horizontal coordination has been hindered by fragmented ministerial ownership, while vertical coordination is challenged by differences in local capacity and priorities, and a lack of stronger national level requirements.

This paper contributes to sustainability transitions research by offering a comparative analysis of how policy consistency and coordination shape wood construction policies in two forest-rich countries. It shows that fragmented responsibilities, weak regulatory direction, and limited vertical and horizontal coordination hinder the realisation of wood’s decarbonisation potential. Strengthening policy alignment and institutional coordination is essential to enable wood to play a larger role in low-carbon construction transitions.

/by

Kangas, H.-L., Ruggiero, S. & Annala, S. (2026). A business model taxonomy for smart demand response in the residential sector.

,
Julkaisun nimiA business model taxonomy for smart demand response in the residential sector
KirjoittajatKangas, H.-L., Ruggiero, S. & Annala, S.
JulkaisijaEnergy
ISBN/DOIhttps://doi.org/10.1016/j.energy.2026.140567
Julkaisupäivä24.2.2026
Lue julkaisu täältä.
Read publication here.

Abstract

This study develops a taxonomy of business models for smart demand response (DR) in the residential sector, focusing on a Nordic country: Finland. The research addresses the growing need for innovative DR solutions to enhance energy system flexibility as renewable energy sources become more prevalent. Through 18 qualitative interviews with Finnish DR companies, the study identifies and categorises business models into four distinct types: smart building services, energy company demand response, solar power demand response, and the Airbnb equivalent for electric appliances. Each model reflects different strategies for integrating DR technologies and services with existing market structures. The taxonomy provides a systematic framework for understanding and comparing these business models, highlighting their potential for market upscaling and contributing to the sustainable development of smart energy solutions in the residential sector.

/by

Salmela, E., Koskela, M., Syrjälä, H. & Kääntä, L. (2025). Guilt and innocence – Emotional discourses in online discussions on climate change and housing.

,
Julkaisun nimiGuilt and innocence – Emotional discourses in online discussions on climate change and housing
KirjoittajatSalmela, E., Koskela, M., Syrjälä, H. & Kääntä, L.
JulkaisijaDiscourse, Context & Media
ISBN/DOIhttps://doi.org/10.1016/j.dcm.2025.100887
Julkaisupäivä28.4.2025
Lue julkaisu täältä.
Read publication here.

Abstract

This paper explores the discourses of guilt and innocence represented in Finnish online communication in different platforms. Guilt and innocence represent emotional reactions, which are discursively constructed and connected to values and social norms. We pose two research questions to our study: how are the nuances of guilt and innocence presented in online discussions, and how are self- and other-centered discourses constructed in different platforms. The data of the study consists of online discussions concerning people’s mundane housing in relation to climate change appearing in the comments on blogs and in the discussion threads on an anonymous online discussion forum. By combining Greimas’ semiotic square with discourse analysis, we show how the categories of guilt and innocence as well as not guilty and not innocent highlight the nuanced ways in which polarizing perspectives to self- and other-centered discourses appear on different platforms. Our research contributes to the discussion on environmental communication by revealing more than just two opposing poles; our analysis shows the fine-tuned differences intertwined with gendered discourses constructed in discussions on different platforms. While feeling guilty or not innocent in the blogs is mostly connected with the participant’s own actions of not doing enough, assigning guilt to someone else seems to be common on the anonymous discussion forum. Still, the analysis indicates that while community norms and expectations shape the discourses they do not determine how the discourses turn out.

/by

Ratkaisuja poliittisen päätöksenteon tueksi: Kaavoituksella kohti ilmastoviisasta rakentamista kunnissa

,

Vuoden 2026 alussa Helsinki luopui tavoitteestaan olla hiilineutraali vuonna 2030. Tilalle otettiin 85 prosentin päästövähennystavoite vuoden 1990 tasosta, ja sana ”hiilineutraali” katosi kaupungin viestinnästä. Kun jopa Suomen vauraimman kunnan kunnianhimon taso laskee taloudellisen paineen alla, herää kysymys: mitä tämä tarkoittaa kunnille, joissa resurssit, investointikyky ja liikkumavara ovat jo lähtökohtaisesti rajallisemmat? Kuntien ilmastotoimia tukemalla ja kehittämällä kaavoitusta on mahdollista edistää rakentamisen ilmastoviisautta kunnissa. Kirjoitus vetää laajasti yhteen kuusivuotisen Decarbon-Home-tutkimushankkeen tuloksia ja pyrkii osoittamaan konkreettisia ratkaisuja poliittisen päätöksenteon tueksi.

Kunnilla on käytössään monipuolinen työkalupakki…

Suomen kunnilla on vahvat työkalut ohjata asuinrakentamisen vähähiilisyyttä niin velvoittavin kuin vapaaehtoisin keinoin. Velvoittavat keinot liittyvät erityisesti yleis- ja asemakaavoitukseen. Vapaaehtoisia keinoja taas ovat esimerkiksi osaamispääomaa kerryttävät toimijaverkostot ja yhteiset rakennusprojektit, jotka voivat systeemisesti edistää uusien ratkaisujen kehittämistä ja käyttöönottoa.

Suomalaisten kaavoittajien näkemyksiä kestävän asuinrakentamisen edistämisestä kunnissaan on tutkittu muun muassa vuonna 2021 kerätyllä kyselyaineistolla. Kyselyyn vastasi noin 160 kaavoituksen parissa työskentelevää 90:stä Suomen kunnasta. Asukasmäärällä mitattuna aineiston kunnat edustivat 70 % Suomen asukkaista. Tulosten perusteella noin 90 prosenttia vastanneista piti yleis- ja asemakaavoitusta tärkeänä tai erittäin tärkeänä vaikuttamiskeinona. Valta on kuitenkin jakautunut epätasaisesti.

Suuremmilla kunnilla on enemmän taloudellisia mahdollisuuksia investoida ja kohdentaa resursseja kaavoituksen kehittämiseen ja kehittää omia vapaamuotoisia ohjauskeinoja. Suuret kasvukeskukset ja pienet maaseutumaiset kunnat eivät toisin sanoen ole vertailukelpoisia toimijoita, vaikka maankäyttö- ja rakennuslaki on kaikille sama. Maantieteellinen sijainti ei ole vain tulevaisuudenuskon kysymys, vaan se vaikuttaa konkreettisesti sekä asukkaiden että yritysten mahdollisuuksiin uusiutua. Esimerkiksi rahoituksen saatavuus vaikuttaa investointi- sekä korjausmahdollisuuksiin ja elinkeinorakenne teknologiavalintoihin. Kuntien tekemiin päätöksiin vaikuttavat myös alkutuotanto-, teollisuus- ja palveluelinkeinorakenteet.

Kaavoittajakyselyn tulokset vuodelta 2021 osoittavat myös kuntien painottavan asuntorakentamista koskevassa maankäytön ohjauksessaan eri tavoin ilmastovaikutusten hillinnän ja ekosysteemipalveluiden turvaamisen merkitystä. Kaupunkimaisissa kunnissa painottuvat enemmän vain ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmat, kun taas muissa kunnissa kiinnitetään enemmän huomiota ilmastovaikutusten rinnalla ekosysteemipalveluiden turvaamiseen. Näin siitä huolimatta, että luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa kaupungit ovat avainasemassa. Monimuotoisuus nivoutuu merkittäviltä osin myös monilajisuuden ymmärtämiseen: vaikka lajien välisen vuorovaikutuksen on todettu lisäävän hyvinvointia, puuttuu monilajisuuden ulottuvuus pitkälti kaavoituksesta. Ilmastokriisin rinnalla luontokatoon vastaaminen on toinen kaupunkien maankäytön suunnittelussa pikaisia ratkaisuja vaativa haaste.

Teknologioiden ja materiaalien valinnalla voidaan myös merkittävästi edistää kestävää asuinrakentamista, koska niihin liittyvät ratkaisut kytkeytyvät merkittävästi kuntien hiilidioksidipäästöihin. Tästä huolimatta vuoden 2021 kaavoittaja-aineistossa noin 30 % vastanneista totesi kuntansa ohjaavan hyvin vähän tai vähän erilaisten materiaalien käyttöä uudis- ja korjausrakentamisessa. Erityisesti korjausrakentamisen osalta noin 20 % vastanneista ei osannut vastata tähän.

Kuntakaavoittajien tietoisuus, asenteet ja kokemukset vaikuttavat merkittävästi esimerkiksi puurakentamisen yleistymiseen kunnissa, mikä käy ilmi vuonna 2022 kerätystä kyselyaineistosta. Tutkimustulosten mukaan kaavoittajat arvioivat puukerrostalojen olevan betonikerrostaloja parempia sekä ympäristöominaisuuksiltaan että paikallistalousvaikutuksiltaan. He kuitenkin myös pitivät puukerrostaloja betonikerrostaloja kalliimpina ja paloturvallisuudeltaan huonompina huolimatta esimerkiksi rakennusmääräyksiin tehdyistä muutoksista. Erityisesti lyhyemmän aikaa kaavoituksen parissa toimineet suhtautuivat pitkään työskennelleitä epäluuloisemmin puun palonkestävyyteen.

…mutta resurssihaasteet ja siiloutuminen syövät kunnianhimon tasoa

Vuoden 2026 alussa Helsinki luopui tavoitteestaan olla hiilineutraali vuonna 2030, koska tavoite olisi edellyttänyt kalliita päästövähennyskompensaatioita. Tilalle otettiin 85 prosentin päästövähennystavoite vuoden 1990 tasosta — ja sana ”hiilineutraali” poistettiin kaupungin viestinnästä. Kun kunnianhimon taso laskee vauraimmissa kunnissa, voidaanko sosioekonomisesti haasteellisemmassa asemassa olevien, pienempien kuntien edes odottaa sitoutuvan hiilidioksidipäästöjen hillintään? Kehitys ei näytä lupaavalta niillä paikkakunnilla, joissa resurssit, investointikyky ja liikkumavara ovat jo lähtökohtaisesti rajallisemmat.

Suomen järjestelmässä on kolme rakenteellista ongelmaa, jotka ylläpitävät kuilua muodollisten välineiden ja todellisten vaikutusten välillä:

Resurssikuilu kuntien välillä. Kun maankäyttö- ja rakennuslaki olettaa, että kaikilla kunnilla on yhtäläiset mahdollisuudet keinojen hyödyntämiseen, todellisuus on toinen. Pieni kunta, jolla ei ole resursseja palkata kokopäiväisesti omaa kaavoittajaa — saati kestävyysasiantuntijaa — ei kykene käyttämään hyväkseen samoja välineitä kuin esimerkiksi Helsinki. Tämä ei ole muotoseikka: tutkimus osoittaa, että maaseutumaisten kuntien kaavoittajat painottavat kestävän rakentamisen ohjauksessa eri näkökulmia kuin kaupunkimaisten kuntien kaavoittajat. Osin kyse on myös siitä, että jo lähtökohtaisesti isommilla paikkakunnilla on enemmän toimijoita, joiden kanssa voidaan lisätä osaamista, parantaa resurssitehokkuutta ja kehittää innovaatioita.

Keinovalikoimien siiloutuminen. Tutkimustulokset osoittavat kuntien painottavan kaavoituksessaan pitkälti joko ilmastovaikutusten hillintää (materiaalit, teknologiat, energiatehokkuus) tai sosiaalista oikeudenmukaisuutta (asukkaiden hyvinvointi, esteettömyys, kohtuuhintainen asuminen). Siiloutuminen kumpuaa osittain kuntien perinteisistä lakisääteisistä sosiaalisista vastuista, mutta seuraukset näkyvät vähähiilisen rakentamisen edistämisessä: rakentamisessa ja asumisessa ekologiset, taloudelliset ja sosiaaliset näkökulmat nivoutuvat toisiinsa esimerkiksi asuinympäristön viihtyisyydessä, asumisen kohtuuhintaisuudessa, resurssitehokkuudessa ja arjen sujuvuudessa. Huomioimatta sekä ilmastovaikutusten hillintää että sosiaalista oikeudenmukaisuutta ei aikaansaada kestävyyssiirtymää, jota Suomi tavoittelee. Siilojen purkamiseen liittyy myös tarve yhä parempaan monilajisuuden ymmärtämiseen maankäytön suunnittelussa.

Kunnianhimon tason hauraus. Helsingin esimerkki paljastaa, että huonoimmassa tapauksessa vähähiilinen rakentaminen on edelleen ensi sijassa ”tulevaisuustoimi”, josta voidaan luopua taloustilanteen kiristyessä. Positiiviseksi käännettynä: jos vähähiilisyys nähdään pitovoimaa ja paikallista kestävyyttä vahvistavana investointina, saattaisi juuri vähähiilinen rakentaminen olla elinvoimansa kanssa painiville kunnille keino erottautua ja vetää puoleensa asukkaita ja yrityksiä. Tavoitteista luopuminen voidaan nähdä paitsi ilmastopoliittisena myös aluepoliittisena menetyksenä. Liiallinen tulevaisuuteen katsominen estää tarttumasta tämän hetken mahdollisuuksiin, mutta yhtä vakavasti otettuna vain nykyhetkessä eläminen häivyttää tulevaisuuden mahdollisuuksien näkemisen.

Ratkaisut — mitä poliittiset päättäjät voivat tehdä

Kunnilla pitää olla vahva maapolitiikka ja poliittinen yhteisymmärrys, mutta on toinen asia, kuinka monella kunnalla on siihen varaa. Ratkaisut pitää siksi rakentaa niin, että ne toimivat kunnan koosta ja resursseista riippumatta — ja että ne yhdistävät ilmastotavoitteet, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen yhdeksi politiikkakokonaisuudeksi.

Kuntien ilmastotavoitteiden tukeminen taloussuhdanteista riippumatta. Helsingin tapaus paljastaa, että kunnianhimon taso voi romahtaa nopeasti taloudellisen paineen alla. Ilmastolaista poistettu kuntien ilmastosuunnitelmavelvoite tulisi palauttaa lakiin, jotta kunnilla on resurssit suunnitella ilmastotoimiaan pitkäjänteisesti ja sektoreiden välisiä synergioita tunnistaen. Ilmastosuunnitelman tulisi olla lakisääteinen, jotta varmistetaan ilmastosuunnittelun vähimmäistaso. Koska osa kunnista tekee hyvinkin kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, vähimmäistaso takaisi sen, ettei kuntien välinen kuilu pääse kasvamaan entisestään.

Valtakunnallinen vähimmäistaso vähähiilisyysohjaukseen tontinluovutuksessa. Sen sijaan, että jokainen kunta päättäisi erikseen, ehdollistaako se tontinluovutuksensa vähähiilisyysvaatimuksiin, valtio asettaisi minimitason: kaikki yli tietyn kokoluokan asuinrakentamishankkeet edellyttäisivät hiilijalanjäljen raja-arvon noudattamista. Tämä poistaisi ”race-to-the-bottom”-dynamiikan kuntien välillä ja tasaisi kilpailuasetelmaa. Kunnat voisivat edelleen mennä pidemmälle, mutta minimitaso olisi yhteinen.

Kestävyyskaavoituksen valtionapu pienille kunnille. Resurssikuilu kuntien välillä on ratkaistava suoraan rahoituksella. Ympäristöministeriön kautta jaettava määräaikainen valtionapu — esimerkiksi viiden vuoden ohjelmana — mahdollistaisi pienille kunnille oman kestävyysasiantuntijan palkkaamisen tai usean kunnan yhteisen asiantuntijaresurssin perustamisen. Mallia voitaisiin ottaa nykyisistä energianeuvontamalleista tai kuntien ilmastotyön tukirakenteista, mutta painopiste olisi nimenomaan maankäytön suunnittelun osaamisessa.

Kaavoittajien jatkokoulutusvelvoite vähähiiliseen ja luontomyönteiseen suunnitteluun. Tutkimus osoittaa, että kuntasuunnittelijoiden tietoisuus ja asenteet ovat avainasemassa vähähiilisten ratkaisujen edistämisessä. Jos kaavoittaja pitää puurakentamista kalliina ja paloalttiina ratkaisuna, kunta ei juuri sitä edistä. Pakollinen, säännöllinen jatkokoulutus — vastaavasti kuin monilla muilla ammattiryhmillä — varmistaisi, että tieto vähähiilisistä materiaaleista, luontopohjaisista ratkaisuista ja niiden taloudellisesta toteutettavuudesta päivittyisi. Tämä olisi rakenteellinen muutos, ei yksittäinen koulutustilaisuus.

Ilmasto- ja sosiaalisen hyvinvoinnin tavoitteiden integroitu seurantamittari. Siiloutumisen ongelma ei katoa, ellei sitä mitata. Maankäytön ohjaukseen tulisi rakentaa indikaattori, joka seuraisi samaan aikaan asuinrakentamisen hiilijalanjälkeä ja asuinalueiden sosioekonomisia näkökulmia, alueen viihtyisyys mukaan lukien. Jos kunta saavuttaa päästövähennyksensä kaavoittamalla esimerkiksi tiiviitä asuinalueita ja hiilijalanjäljeltään pieniä rakennuksia, jotka eivät edistä kansalaisten hyvinvointia asuinympäristössään (esimerkiksi lähiluonnon puuttuessa), indikaattori paljastaa sen. Tämä pakottaa kunnat ajattelemaan kestävyyttä moniulotteisesti yli siilojen.

Monilajisen kaavoituksen pilotti viidessä erityyppisessä kunnassa. Luontopohjaisten ratkaisujen ja monilajisen vuorovaikutuksen huomioiminen kaavoituksessa on uusi avaus. Sen sijaan, että pakotetaan kaikki kunnat osallistumaan samalla aikataululla, käynnistetään valtion rahoittama pilottihanke viidessä erityyppisessä kunnassa (suuri kaupunki, kasvukunta, taantuva pienempi kunta, saaristokunta, pohjoinen kunta). Pilotissa kehitetään konkreettisia kaavoitusperiaatteita, joissa lähtökohtana on tukea positiivisia ihmisen ja muun luonnon kohtaamisia (esimerkiksi vihreät käytävät) ja välttää negatiivisia vaikutuksia (kuten hirvikolarit, eläinten kulkureittien katkaiseminen). Pilottien kautta tunnistetaan asukasviihtyvyyttä ja monilajista hyvinvointia lisääviä kokemuksia, joita etenkin heikommassa taloudellisessa asemassa olevat kunnat voivat hyödyntää osana kunta- ja asuntomarkkinointia. Kokemukset tuodaan myöhemmin osaksi kansallista ohjeistusta.

Lähteet

Franzini, F., Berghäll, S., Toppinen, A., Toivonen, R., 2023. Planning for wooden multistorey construction – insights from Finland’s municipal civil servants. European Planning Studies 31, 168–188. https://doi.org/10.1080/09654313.2022.2116271.

Koskivaara, A. & Lähtinen, K. 2023. Land-Use Planning in Municipalities as a Driver for Sustainable Residential Building in Finland: A Regional Innovation System Approach, 2023. J Sustain Res. https://doi.org/10.20900/jsr20230006.

Lähtinen, K., Kanninen, V., Bäcklund, P., Häyrinen, L., Koskivaara, A. & Malm, N., 2024. Land-use policy instruments for sustainable housing: insights from municipality planners in Finland. Urban, Planning and Transport Research 12, 2319714. https://doi.org/10.1080/21650020.2024.2319714.

Syrjälä, H., Kylkilahti, E., Bäcklund, P. & Kääntä L. (arvioitavana). Anonymisoitu arviointiprosessin ajaksi.

Kirjoittajat

Katja Lähtinen, Uula Saastamoinen, Hanna Ahtosalo, Atte Koskivaara, Henna Syrjälä

/by