Ratkaisuja poliittisen päätöksenteon tueksi: Rohkealla asumispolitiikalla kohti kestävää rakentamista 

,

Kasvukeskuksissa on tyhjillään tuhansia sijoittajavetoisille markkinoille rakennettuja, pieniä asuntoja samaan aikaan, kun perheasunnoista on pulaa. Tyhjentyvillä alueilla kuten maaseudulla puolestaan ränsistyy taloja, joille ei löydy ostajaa, vaikka ne olisivat korjauskelpoisia. Toisaalta kasvukeskuksiin on voitu rakentaa niin tiiviisti, että sillä on vaikutusta asuinympäristön viihtyvyyteen: esimerkiksi lähivihreää voi olla vain vähän, ja tiiviys voi lisätä lämpösaarekeilmiötä. Kehitys on siis eriytynyt niin kaupunkien ja haja-asutusalueen, kuin kaupunginosienkin välillä. Asuntomarkkinoiden pysähtyminen vuodesta 2022 alkaen on kärjistänyt näitä pullonkauloja ja tehnyt näkyväksi ongelman, joka on kertynyt vuosikymmenten aikana: rakennuskanta ei vastaa sijainniltaan eikä huoneistotyypeiltään kysyntää. Kysymys ei ole vain siitä, mitä ja mihin rakennetaan, vaan myös siitä, kuinka kauan ja kuinka monella tavalla olemassa olevaa rakennuskantaa voidaan hyödyntää. Emme myöskään osaa ennustaa, miten tulevaisuuden geopoliittiset, teknologiset ja muut vielä ennakoimattomat kehityskulut vaikuttavat siihen, missä ja miten ihmiset haluavat asua tulevien vuosikymmenten aikana. Kirjoitus vetää laajasti yhteen kuusivuotisen Decarbon-Home -tutkimushankkeen tuloksia ja pyrkii osoittamaan konkreettisia ratkaisuja poliittisen päätöksenteon tueksi.

Rakennuskanta on väärässä paikassa, ja asunnot ovat liian pieniä 

Rakennusteollisuuden painopiste on Suomessa pitkään ollut kasvukeskusten pienten asuntojen tuotannossa sijoittajavetoisille markkinoille. Kun markkina kääntyi laskuun, seuraukset näkyivät nopeasti: tuhansia pieniä asuntoja on tyhjillään, kun taas perheasunnoista on pulaa juuri niillä alueilla, joille väestönkasvu keskittyy. Toisaalta maaseudulla ja lähiöissä on rapistuvaa, korjaamista vaativaa rakennuskantaa. Omistajalla, perikunnalla tai uusilla ostajilla täytyisi olla varaa remontoida ilman pankkilainaa, sillä tyhjentyvillä alueilla rakennuksen vakuusarvo ei välttämättä riitä korjausrahoituksen saamiseen. Jos rakennusta ei korjata, se voi jäädä asumattomaksi, jolloin remonttivelka kasvaa, käyttökelpoinen rakennus rapistuu ja päätyy lopulta purettavaksi. 

Väärän sijainnin ja väärän kokoluokan haaste on seurausta ajasta, jolloin aluerakenteen odotettiin kehittyvän toisin. On tärkeää tiedostaa, että myös nykyajassa tehtävät ratkaisut sitovat tilaa ja materiaalia vuosikymmeniksi eteenpäin. Rakentamisen ja korjaamisen ratkaisujen onkin kestettävä aikaa. Keskeinen kysymys on, miten asuntoja ylipäätään rakennetaan niin, että tilat olisivat käytössä mahdollisimman pitkään ja muuntojoustavia eli mahdollisesti muussakin kuin alkuperäisessä käyttötarkoituksessa. Tavoiteltavia ominaisuuksia ovat purettavuus, lisärakennettavuus ja siirrettävyys. Puurakenteissa nämä ominaisuudet toteutuvat usein hyvin, mutta muiden materiaalien osalta purkaminen uudelleenkäyttöä varten voi olla mahdotonta ilman, että rakenteet vaurioituvat. 

Kiertotalousratkaisujen keskeisin kysymys on kolmijakoisesta hyötyjen jakautumisesta: kuka maksaa, kuka hyötyy ja milloin hyödyt tulevat näkyviin. Rakennusten tavoiteltu käyttöikä on usein noin 50 vuotta, mutta onko se liian lyhyt tavoite? Perinnerakentamisen arvostus ja säilyneet vanhat rakennukset osoittavat, että huomattavasti pidemmätkin käyttöiät ovat mahdollisia, kun huolto on jatkuvaa ja tarvittava osaaminen säilyy. Osaamisen ylläpito on itsessään tärkeä tavoite: ilman korjausrakentamisen ja perinnerakentamisen ammattilaisia pisinkään suunniteltu käyttöikä ei toteudu.

Jo rakennettua voidaan käyttää monella tavalla uudelleen  

Rakennusten käyttöiän pidentämiseen ja kiertotalouteen on tarjolla useita toisiaan täydentäviä liiketoimintamalleja. Osa niistä on jo käytössä, osa vasta kokeiluasteella: 

Käyttöiän pidentäminen. Hyvä huolto, remonttivelan välttäminen sekä remonttien ja niiden rahoituksen ennakoiva suunnittelu ovat vaikuttavimpia ja halvimpia keinoja pienentää asumisen elinkaaripäästöjä. Kunnossapito ei kuitenkaan näy investointina eikä kerrytä samalla tavalla arvoa kuin uudisrakentaminen, mikä heikentää sen houkuttelevuutta. 

Purettavaksi suunnittelu (design for assembly). Rakennuksen purkaminen ja osien uudelleenkäyttö on huomattavasti helpompaa ja kannattavampaa, jos se on otettu huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Varaosapankit, kuten Billnäsin varaosapankki, tarjoavat osia vanhojen talojen remontointiin. Toisaalta rakennusmateriaalien uudelleenkäytön markkinapaikat, kuten Spolia Designin showroom, ovat käynnistyneet Suomessa toistaiseksi pienessä mittakaavassa. Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen onkin tällä hetkellä uudelleenkäytön suurin pullonkaula, mutta digitaaliset ratkaisut voivat tulevaisuudessa parantaa tilannetta. 

Käyttötarkoituksen muutos. Rakennus voi saada uuden elämän uudessa tehtävässä. Pikku-Finlandian siirtyminen Medialukion lisärakennukseksi osoittaa, että väliaikaiseksi ajateltu rakennus voi olla myös pitkäikäinen, jos sen muunneltavuus on huomioitu. 

Modulaariset ja siirrettävät rakennukset. Niin kutsutut parakkikoulut ovat tunnetuin esimerkki siirrettävistä rakennuksista, mutta ne havainnollistavat myös hyväksyttävyyden ongelmaa: Arvostavatko käyttäjät niitä, ja tunnistavatko he aina, että kyseessä on moduulirakennus? Miten nämä ratkaisut kestävät aikaa? Vanhempien huoli ”huonolaatuisesta” koulusta on todellinen, ja voi vaikuttaa kuntien tekemiin päätöksiin. 

Tilat palveluna. Tilojen vuokraaminen kunnalle siirtää elinkaarivastuun rakennuksen omistajalle ja tekee joustavuudesta liiketoimintamallin. Nurmijärven Lepsämässä sisäilmaongelmainen päiväkoti ja väliaikainen koulu korvataan dynaamisella rakennuksella, joka on mitoitettu tulevaisuuden muuttuviin tarpeisiin. 

Lisäkerrosrakentaminen ja parviratkaisut. Kaupungeissa lisäkerrosten rakentaminen kattotasolle toisi lisäneliöitä ilman uutta maankäyttöä. Hyvin korkeat huonetilat voidaan myös joissakin tapauksissa jakaa kahteen tasoon. Naapurit voivat kuitenkin vastustaa korotettujen rakennusten varjostusvaikutuksia, ja ylimmän kerroksen asukkaat voivat menettää asuntonsa arvoa muita enemmän, ja nämä huolet tulisi huomioida tehdyissä ratkaisuissa. 

Jaetut yhteistilat kunniaan. Kun tiloja jaetaan, samat neliöt palvelevat useampaa käyttäjää. Yhteiskäyttöiset tilat ovat myös keino tehdä pienemmästä asunnosta toimiva ilman kokemusta asumisväljyyden laskusta. 

Rahoituksen näkökulmasta lisäkerrosrakentaminen ja täydennysrakentaminen, eli käytännössä rakennusoikeuden myynti, ovat taloyhtiöille tapa rahoittaa korjaushanke ilman, että koko kustannus lankeaa osakkaille. Vastineeksi menetetään kuitenkin pihatilaa ja vaikutetaan maisemaan, mikä voi laskea asuinympäristön koettua viihtyisyyttä. 

Ympäristöhyödyt syntyvät ennen kaikkea siitä, että rakennuksia kohdellaan materiaalipankkeina: uudelleenkäytetyt rakennusosat säästävät uuden materiaalin valmistuksen ja siitä koituvia päästöjä. Sosiaaliset hyödyt taas kytkeytyvät tilojen monikäyttöisyyteen. Niin sanottujen kolmansien tilojen tehokkaampi suunnittelu ja hyödyntäminen tukee asukkaiden kiinnittymistä alueeseen ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta tarjoamalla paikkoja tapaamisille. Monihyötyisyys on tässä olennaista: sama investointi tuottaa yhtä aikaa päästövähennyksiä, taloudellista säästöä ja asuinalueen elinvoimaa — mutta vain, jos se suunnitellaan tuottamaan niitä kaikkia. 

Mitä tarvitaan rohkealta asumispolitiikalta?  

Nykyistä rohkeampi asumispolitiikka tarkoittaa, että pitkäikäisyydestä tulee kannattavaa ja lyhytikäisyydestä kallista. Nykyistä ohjausta voidaan kehittää monin tavoin: 

Pitkäjänteisyyteen kannustaminen rakentamismääräyksissä. Määräysten tulisi palkita muuntojoustavuudesta, purettavuudesta ja korjattavuudesta, ei ainoastaan asettaa vähimmäisvaatimuksia valmiin rakennuksen ominaisuuksille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että rakennuksen elinkaaren aikaiset käyttömahdollisuudet arvioidaan jo lupavaiheessa. 

Asumisen hiilijalanjäljen raja-arvot koskemaan myös korjausrakentamista. Niin kauan kuin raja-arvot koskevat vain uudisrakentamista, ohjaus kohdistuu siihen osaan rakennuskantaa, joka kasvaa hitaimmin. Korjausrakentamisen sisällyttäminen raja-arvojen piiriin tekisi vähähiilisten ja kierrätysmateriaalien käytöstä kilpailutekijän myös olemassa olevassa rakennuskannassa. 

Kuntien kaavat lisäkerros- ja täydennysrakentamista suosiviksi. Kaavoituksella voidaan tehdä lisäkerrosrakentamisesta ennakoitava ja kohtuullisen nopea prosessi sen sijaan, että jokainen hanke neuvotellaan erikseen. 

Rakennusmateriaalien jätemaksujen merkittävä korottaminen. Uudelleenkäytön kannattavuuteen vaikuttaa purkujätteen hävittämisen hinta. Jätemaksujen korottamisella tulisi pyrkiä siihen, että osien kierrätyksestä tulee taloudellisesti järkevämpää kuin purkamisesta ja poisheittämisestä. Samalla edesautetaan rakennusmateriaalien uudelleenkäytön markkinapaikkojen ja varaosapankkien valtavirtaistumista. 

Tyhjien tilojen ylläpidon verotus tai yhteiskäytön kannustimet. Tyhjänä pidettävästä tilasta voitaisiin verottaa, tai vaihtoehtoisesti yhteiskäyttöisille tiloille voitaisiin asettaa alhaisempi kiinteistövero. Kannustimessa tulee huomioida alueelliset erot, sillä tyhjenevillä alueilla tilat voivat olla tyhjillään alueellisen kehityksen vuoksi. 

Korjausrakentamisen tuen kohdentaminen vähähiilisyyden perusteella. Ympäristöministeriössä suunnitteilla olevan korjausrakentamisen tuen myöntämisessä voitaisiin painottaa hankkeita, joissa korjataan vähähiilisillä ja kierrätysmateriaaleilla. Näin tuki toimisi samanaikaisesti sekä rakennuskannan kunnon että materiaalikierron hyväksi, ja loisi kysyntää uudelleenkäytön markkinapaikoille.

Lähteet

Viljanen, A. (2025): Business ecosystems for urban sustainability: retrofits, wood construction, and nature-based solutions in Finland. Dissertationales Forestales 362. https://doi.org/10.14214/df.362 

Turunen, V., Vesanen, S., Nurmio, K. & Vainikka, J. T. (Käsikirjoitus) Vacant houses, emptying neighbourhoods: The temporalities and geographies of building heating in Finland.  

Rahman, R. (2026). Enhancing wood use in construction: networks and circular solutions in Finland. Dissertationes Forestales 386. 67 p. https://doi.org/10.14214/df.386

Ruokamo, E., Kylkilahti, E., Lettenmeier, M. and Toppinen, A. (2024): Are people willing to share living space? Household preferences in Finland, Buildings and Cities, 5(1), p. 601–619. 

Kirjoittajat

Sampo Vesanen, Anne Toppinen, Anne Viljanen, Rayhanur Rahman  

/by

Ratkaisuja poliittisen päätöksenteon tueksi: Kansalainen ja kotitalous ilmastotoimijana 

,

Vähähiilinen asuminen yleistyy, mutta aivan kaikki eivät koe voivansa tai halua osallistua muutokseen. Kotitalouksien eritahtisuus voi lisätä eriarvoisuutta ja vahvistaa asuinalueiden välisiä eroja. Kirjoitus vetää laajasti yhteen kuusivuotisen Decarbon-Home-tutkimushankkeen tuloksia ja pyrkii osoittamaan konkreettisia ratkaisuja poliittisen päätöksenteon tueksi.

Suurin osa suomalaisista pyrkii suosimaan vähähiilistä asumista arjessaan, ja kotitaloudet ovat pääosin ilmastotietoisia. Suomalaisista 59–62 % toivoo päätöksentekijöiltä nykyistä vahvempaa ilmastojohtajuutta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tehokkailla ja kohdennetuilla asumisen ilmastotoimilla voidaan samalla sekä säästää valtion rahoja että luoda positiivista tulevaisuutta. 

Suomalaiset voivat elää hyvin eri todellisuuksissa asumisen ilmastopäästöjen vähentämisen suhteen. Maaseudulla ja pienituloisilla kotitalouksilla ei välttämättä ole mahdollisuuksia muuttaa merkittävästi asumisen käytäntöjä ja rakenteita. Väkimääräänsä menettävissä kaupungeissakin tulevaisuudenuskoa voi koetella asuinrakennusten heikentyvä arvo ja vaikeudet saada rahoitusta rakennusten parannuksiin. 

Esteenä voivat olla myös kansalaisten ilmastoasenteet, joissa on merkittäviä eroja sukupuolten, asumistapojen ja alueiden välillä. Asennoituminen ilmastotoimia vastaan tai niiden vähättely voivat olla seurausta osattomuudesta, lannistumisesta ja rakenteellisesta epätasa-arvosta. Koska oikeudenmukaisuuden kokemus on olennaista kestävyysmurroksen hyväksyttävyydelle, on kansalaisten mielipiteiden huomioiminen murroksen edistämiseksi tärkeää. Tässä tehtävässä neuvonta, keskustelu ja inhimillinen paikallinen kohtaaminen ovat lähtökohta.  

Tähän asti ilmastotoimet ovat saattaneet lisätä eriarvoisuutta, vaikka niillä voisi tehokkaasti vähentää niin väestöryhmien eriytymistä kuin alueellisia kehityseroja. Vähähiilisyystoimet, kuten energiatehokkuuden parantaminen ja korjausrakentaminen, voivat lisätä naapurustojen elinvoimaisuutta huomattavasti. Suomen erinomaiset rekisterit ja tietoaineistot antavat mahdollisuuden politiikkatoimien tehokkaaseen ja oikeudenmukaiseen kohdentamiseen tietyille väestöryhmille ja alueille, jotta kaikki pääsisivät hyötymään vähähiilisestä asumisesta ja sen arvostuksesta. 

Tässä kirjoituksessa käymme läpi erityisesti kansalaisten ja kotitalouksien mahdollisuuksia ilmastotoimiin erilaisissa ympäristöissä sekä tuomme esiin suosituksia ilmastoviisaan asumisen edistämiseksi oikeudenmukaisesti. 

Ilmastoviisaan asumisen nykytila Suomessa 

Decarbon-Homen kansalaiskyselyn perusteella suomalaiset puoltavat kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa, mutta tarvitsisivat lisää kohdennettua tietoa, miten juuri heidän asumisensa kasvihuonekaasuja voisi vähentää. Suomalaisten ilmastoasenteet – miten muuttuvaan ilmastoon suhtaudutaan, miten se koetaan ja miten parhaiten hidastetaan ilmastonmuutosta – voidaan kyselyn perusteella jakaa viiteen eri ryhmään. Suomalaisista 25 % on sitoutunut vähähiiliseen elämäntapaan siten, että ilmastokysymykset näkyvät myös arjen valinnoissa. 31 % on tietoisia ilmastonmuutoksen vaikutuksista, mutta tämä ei välttämättä ilmene kokonaisvaltaisesti teoissa. 28 % suomalaisista saattaa harkita ilmastotoimia mutta kaipaa lisää tukea tai asuu alueilla, joissa ilmastoviisaat ratkaisut eivät välttämättä ole käytännöllisiä. Pieni viiden prosentin ryhmä on epävarmoja siitä, mitä ilmastotoimet varsinaisesti tarkoittavat, ja 11 % ovat ilmastoasenteiltaan eriäviä, mutta heistäkin vain hyvin pieni osa kieltää ilmastonmuutoksen.  

Silti digitaalista kansalaiskeskustelun mediatilaa näyttäisivät hallitsevan negatiivissävytteiset, äänekkään vähemmistön tuottamat diskurssit, joissa vastustetaan ilmastotoimia tai pidetään niitä turhina. Tämä saattaa vääristää myös suuren enemmistön kuvaa siitä, miten Suomessa ilmastotoimiin suhtaudutaan ja aiheuttaa jopa lannistumisen tunnetta. Tilanteessa, jossa useampi kuin seitsemän kymmenestä myöntää ilmaston muuttuvan erityisesti ihmisten toiminnan takia, ei polarisaatiosta puhuminen ole mielekästä, etenkin kun kohtaamme sään ääri-ilmiöt yhdessä. Kyse on enemmänkin ilmastotoimien ja varautumisen oikeudenmukaisuudesta ja alueellisesta tasapainosta. 

Usein merkittävin lähtökohta ilmastoviisaille toimille on se, että ilmastosta puhutaan perheen tai muun sosiaalisen lähipiirin kesken. Kun muuttuvan ilmaston vaikutuksista puhutaan esimerkiksi kasvotusten, voivat ihmiset olla avoimempia miettimään omia elintapojaan ja muokkaamaan vähitellen käyttäytymistään, jolloin todennäköisyys vähähiilisyyteen tähtääville muutoksille kasvaa. On kuitenkin tärkeä muistaa, että erityisesti kaupungeissa tietyt tekniset ratkaisut leviävät ilman, että näitä miellettäisiin ilmastoteoiksi, mutta toisaalta ilmastosta eniten huolissaan olevat pyrkivät vähentämään kulutustaan riippumatta siitä, tehdäänkö näin myös naapurustossa.

Ilmastoviisaus on oikeudenmukaista 

Kestävyysmurroksessa on kyse oikeudenmukaisuudesta ja oikeasuhtaisuudesta. Hyvätuloiset asuntokunnat kuluttavat asumiseen enemmän energiaa henkeä kohden kuin pienituloiset asuntokunnat, mutta kun rakennuksen ominaisuudet otetaan huomioon, pienituloiset kuluttavatkin enemmän energiaa henkeä kohden. Tämä johtuu siitä, että pienituloiset asuntokunnat asuvat keskimäärin energiatehottomammissa rakennuksissa. Pienituloisilla lämmitykseen menee keskivertoa suurempi osuus käytettävissä olevista tuloista. Myös maaseudulla kulutetaan enemmän energiaa asumiseen henkeä kohden kuin kaupungeissa, koska maaseudun talot ovat keskimäärin energiatehottomampia ja asuinpinta-alaa henkeä kohden on enemmän.

Suomalaisista 7–15 % on energiaköyhiä eri mittareilla mitattuna. Energiaköyhyys viittaa kotitalouden heikentyneeseen kykyyn turvata riittävät energiapalvelut, kuten lämmitys, energiakustannusten ja tulojen perusteella.  Vuoden 2022 kansalaiskyselyn perusteella energiakriisin aikaisilla korkeilla hinnoilla jopa 16,5 %:lla energiakulut ylittivät kymmenen prosentin osuuden kotitalouden käytettävissä olevista tuloista. Energiaköyhyyden laajuutta ei ole aikaisemmin tunnistettu Suomessa.

Öljylämmityksestä luopuminen on tunnistettu yhdeksi vaikuttavimmista ilmastotoimista, ja olikin perusteltua osoittaa sen poistoon vuosien 2020–2022 välillä luodut kolme erilaista tuki-instrumenttia: asumisen energia-avustus tai ARA-tuki, öljylämmityksestä luopumisen avustus pientaloille eli ELY-tuki sekä korotettu kotitalousvähennys.  

Öljylämmityksestä luopumisen tuet ovat kohdentuneet keskimääräistä hyvätuloisemmille. Tuki-instrumentteja suunniteltaessa ei kyetty huomioimaan tukien kohdentumista, ja myös rahoituksen saannin vaikeus jäljelle jäävälle omarahoitusosalle jäi huomioimatta. Tuensaajien keskimääräinen vuositulo oli lähes 5000 euroa korkeampi kuin jäljelle jäävillä öljylämmittäjillä keskimäärin. Kaikista instrumenteista erityisesti kotitalousvähennys kohdistuu tutkimuksen havaintojen mukaan korkeatuloisille, ja vähennyksen saaneiden kotitalouksien keskimääräinen vuositulo oli yli 6000 euroa enemmän kuin ELY-tuessa. Tässä kohdin vähähiilinen siirtymä alkaa näkyä jo asuntokannassa. Siinä missä puulämmitteiset talot ovat pitkään olleet muita todennäköisemmin tyhjillään yli kolme vuotta, myös öljylämmitteisten omakotitalojen pitovoima on huomattavasti heikentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. 

Suurin haaste näköalattomuudessa ja arjen rakenteissa  

Rakennuskanta elää yhteiskunnan mukana, mutta usein rakennusten elinkaari on ihmiselämää pidempi. Politiikkatoimilla pitää tukea rakennuskannan säilymistä, ylläpitoa ja soveltuvuutta asumiselle silloinkin, kun kotitalouksien oma kyky tai käytettävissä oleva aika ei riitä vastaamaan rakennusten edellyttämään huolenpitoon. Yhdyskuntarakenne, arjen käytänteet, asuinrakentaminen, rakennusten korjattavuus, taloudelliset realiteetit, tieto ja politiikka eivät välttämättä tue ilmastoviisasta asumista tai kansalaisten toimijuutta toteuttaa kestäviä valintoja ja käytäntöjä. Usein ei ole kyse huoltotoimenpiteiden huomioimattomuudesta, vaan arjen esteistä.  

Ilmastotoimia vastustetaan erityisesti silloin, kun tarvittava muutos tarkoittaa muutosta arjen käytänteissä. Esimerkiksi autoriippuvainen esikaupunkielämä teollisuuspaikkakunnalla voi tuoda mukaan statusahdistusta, jos päästöjen vähennys edellyttää isoja muutoksia niin perheiden arjessa kuin työpaikoilla. Usein taustalla on myös diskursseja, joissa identiteetti rakentuu kestävyyttä edistävien valintojen väheksynnän ympärille, tai ilmastonmuutoksen tieteellinen tausta ja tiede ylipäänsä koetaan kaukaiseksi. Asenteiden suhteen ilmastotoimille myönteisin Uusimaa ja muu Suomi erottuvat selvästi toisistaan. Siksi ilmastojohtajuutta ja -esimerkkejä kaivataan erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Ilmastopuhe täytyy tuoda kuntien elinvoimakysymykseksi ja energiaremontit ja -säästökeinot tavoitteellisiksi strategioiksi. 

Vihreä siirtymä edellyttää siirtymää politiikkaan, jossa energiaan käytettävä raha pysyy paremmin Suomessa eikä valu fossiilisten polttoaineiden tuottajamaihin. Tässä mielessä suurempien kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelu ilmastokysymyksissä ei ole hedelmällistä. Molempiin asuinympäristöihin liittyy käytänteitä ja kulutuksen muotoja, joissa päästöjä voidaan vähentää mutta myös asennoitumista uutta, vähähiilistä asumista vastaan. Usein merkityksellisintä on ilmastoviisaiden toimien vertaaminen aiempiin rakenteisiin, ei alueiden vertailu keskenään. Politiikkatoimien tulisi pyrkiä luomaan tulevaisuudenuskoa myös suurimpien yliopistokaupunkien ulkopuolella. Korjausrakentamiseen ei investoida, jos ei uskota, että korjattavat rakennukset ovat myöhemminkin käytössä. Toisaalta niukat varat on pyrittävä kohdistamaan oikeudenmukaisesti sinne, missä ne vaikuttavat parhaiten. Vaarana on nykyisen epätasa-arvon laajentaminen ilmastotoimien ja tuki-instrumenttien keskittämisellä vain koulutetuille hyvätuloisille. Esimerkiksi energiaremonttituissa ei ole riittävästi huomioitu niiden vaikuttavuutta ja kohdistumista eniten tarvitseville asuntokunnille, joilla ei välttämättä ole resursseja ja osaamista remonttien suunnitteluun ja tukien hakemiseen.  

Koti on osa paikkaan kuulumista ja identiteettiä. Rakennamme tunnesiteitä koteihin, jotka samalla suojaavat meitä sään ääri-ilmiöiltä. Monelle koti on elämän tärkein tila, jonka hoitaminen ja huoltaminen on samalla varautumista tulevaisuuteen. Kuitenkin tietyistä teemoista, kuten energiaköyhyydestä, tukien kohdentumisesta ja ilmastovarautumisesta, on puhuttu liian vähän. Jos ongelmaa ei havaita, siitä ei voi raportoida. Politiikkatoimilla tulisi varmistaa riittävät resurssit ongelmien hahmottamiseen ja erityisesti korjaamiseen. Euroopan tasolla Sosiaalinen ilmastorahasto on merkittävä toimenpidekokonaisuus, jonka avulla on mahdollista lievittää epäoikeudenmukaisuuksia kestävyyssiirtymän ohella. Pienituloiset omakotitalojen öljylämmittäjät uhkaavat kuitenkin jäädä kokonaan ilmastotoimien sosiaalisen tuen ulkopuolelle, sillä he eivät ole mukana EU:n sosiaalisen ilmastorahaston kansallisessa suunnitelmaluonnoksessa.  

Asuntokannan ja asumisen päästöjen kehitys on yhteiskunnallinen kysymys, mutta päästöjen vähentämiseen voidaan käyttää erilaisia menetelmiä. Lisäksi siinä missä jotkut kotitaloudet kokevat kestävyyssiirtymän helpottavan omaa ilmastoahdistusta, toiset kotitaloudet laskevat vastaavan edistyksen säästetyissä euroissa, kun taas kolmansille uudet tekniset ratkaisut ovat sosiaalista pääomaa naapurustossa asenteista riippumatta. Ilmastotoimet koskettavat siten ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia kysymyksiä. 

Ratkaisuja arjen helpottamiseksi

Suomessa kotien kestävyysmurros on jo hyvässä vauhdissa. Vaikka fossiilipohjainen sähkön- ja lämmöntuotanto on vähentynyt huimasti, asuminen muodostaa vieläkin 26 % Suomen energiankulutuksesta. Kodeilla on siten merkittävä rooli vähähiilisen yhteiskunnan luomisessa, ja usein jo se, että ilmastosta puhutaan kasvotusten, avaa uusia mahdollisuuksia ilmastotoimille. Koteihin liittyvässä tunnesidonnaisessa puheessa tulee ilmi yhtäältä, mitä kipukohtia asumiseen liittyy, ja toisaalta se, miten kotitalouksien ilmastotoimijuutta voitaisiin tukea.  

Oikeudenmukaista ilmastoviisautta edistävät toimet ovat erityisesti sellaisia, joilla ei lisätä eriarvoisuutta vaan vähennetään sitä: 

Ilmasto muuttuu tulevaisuudessa vielä enemmän, ja tämä pitää ottaa politiikan ja suunnittelun lähtökohdaksi. Asuinrakentamisen, suunnittelun ja muotoilun tulee olla sellaista, että siinä otetaan huomioon ihmisten käytänteet ja millaisia määriä päästöjä syntyy tällaisen suunnittelun ja käytänteiden lopputuloksena. 

Tukien kohdentaminen dataa ja rekistereitä hyödyntämällä. Kohdistetaan niukat tuet erityisesti haavoittuviin väestöryhmiin ja alueisiin, jolloin ne lisäävät ilmastotoimien oikeudenmukaisuutta. 

Kansalaisten oman toimijuuden kehittäminen. Kohdennetaan nykyistä tarkemmin tiedottamista kestävistä valinnoista, edistetään asuntokohtaisten laskurien ja sovellusten käyttöönottoa, viestitään onnistuneiden esimerkkien ja tarinoiden kautta ja osoitetaan lähiyhteisöjen ja yhteisöllisyyden merkitys kestäville valinnoille. Kansalaiset voivat arjessaan pohtia ja puhua läheisten kanssa esimerkiksi kysymällä, mitä itse voin saada aikaan tai mihin voin vaikuttaa, minkälaista hyötyä voin saada ja mitä voimme yhdessä paikallisesti tehdä.  

Viestinnän tehostaminen/muokkaaminen. Laaditaan konkreettisia, eri kohderyhmiin kohdennettuja suosituksia sekä pidetään huolta, että ilmastoviisaaseen asumiseen liittyvää tietoa, mahdollisuuksia ja neuvoja välitetään riittävästi ja selkeästi tarkoituksenmukaisissa kanavissa, eli mahdollisimman lähellä kansalaisia, kotitalouksia ja heidän arkeaan. Yhtenä tällaisena kanavana voisivat toimia ns. yhden pysäkin palvelupisteet. Yhteisöihin voidaan lisäksi nimetä kestävyyslähettiläitä, jotka toimivat tiedon ja käytäntöjen välittäjänä päättäjien sekä kansalaisten/kuluttajien välillä. Lähettiläitä varten tulee laatia ohjeet. 

Asumisihanteiden muokkaaminen kestävämmiksi. Suomalaisen asuntokannasta huolehtiminen tarkoittaa myös vanhan korjaamista uuden rakentamisen sijaan. Vähähiilisen asumisen ytimessä on korjaaminen ja rakentaminen kestävillä materiaaleilla, energian tuottaminen paikallisesti ja kestävästi ja tilojen tehokas käyttö.

Valtakunnallisesti tasainen aluekehitys tukee rakennuskannan kestävää käyttöä. Asuntopulaa ja uudisrakentamisen painetta torjutaan korjaamalla vanhoja rakenteita ja panostamalla tyhjenevien paikkakuntien elinvoimaan. 

Ilmastotoimien oikeudenmukaisuus ja hyväksyttävyys vahvistuvat, kun pienituloiset ja maaseudun asuntokunnat otetaan täysipainoisesti mukaan kestävyyssiirtymään ja heille turvataan pääsy rahoitusinstrumentteihin ja siirtymän hyötyihin. Ilmastoviisaat ratkaisut estävät lannistumista ja parhaimmillaan tuovat tulevaisuudenuskoa eri paikkakunnille.

Lähteet

Clarke, S., Räihä, J. & Kangas, H-L. (Arvioitavana). Distributional Implications of Selection into Heating-System Retrofit Subsidies.  

Koskela, M., Salmela, E., Kääntä, L. & Syrjälä, H. (2023). Ilmastoviisaan asumisen teemat ja kontekstit – Kun systeemimaailma kohtaa elämismaailman julkisessa keskustelussa. Teoksessa: E. Lillqvist, M. Eronen-Valli, V. Manninen, N. Nissilä & E. Salmela (toim.). Communicating with Purpose, VAKKI publications, 15, 189–206. 

Laitinen, S. E., Kylkilahti, E., & Syrjälä, H. (2023). Pieniä neliöitä, aurinkopaneeleita ja kulutuksen vähentämistä-Ilmastotietäminen kodin käytänteissä. Kulutustutkimus. Nyt, 17(1–2), 34–60. 

Laitinen, S. E., Kylkilahti, E., & Syrjälä, H. (2026). Home care process interrupted: barriers to maintaining and repairing houses and apartments. Consumption and Society, 5(2), 252–268. https://doi.org/10.1332/27528499Y2026D000000071 

Numminen, S., Karhinen, S., & Ferreira, E. (2026). Crouching energy poverty, hidden heating costs: Applying energy poverty measurement in a Nordic country [SSRN Scholarly Paper]. Social Science Research Network. https://doi.org/10.2139/ssrn.6429611 

Ruokamo, E., Karhinen, S., Kemppainen, T., Räihä, J., Strandell, A., Marttila, J., Häyrinen, L., & Toppinen, A. (2026). How is energy poverty linked with citizen perceptions of financial support for low-carbon housing? Ambio, 55(9), 2094–2106. https://doi.org/10.1007/s13280-026-02364-4 

Salmela, E., Koskela, M., Syrjälä, H. & Kääntä, L. (2025). Guilt and innocence – Emotional discourses in online discussions on climate change and housing. Discourse, Context & Media, 65, 100887. 10.1016/j.dcm.2025.100887 

Salmela, E. & Kääntä, L. (2023). ”Energian säästämisen diskurssit anonyymeissä verkkokeskusteluissa.” Teoksessa: T. Waaramaa & N. Nissilä (toim.). Digitalisoituva viestintä muuttuvassa maailmassa. Vaasan yliopisto: Vaasan yliopiston raportteja 41. 37–49. 

Soimakallio, S., Koljonen, T., Kivinen, M., Karhinen, S., Kivimaa, P., Lindroos, T. J., Sokka, L., Halonen, M., Kopsakangas-Savolainen, M., Niemistö, J., Seppälä, J., Similä, L., Ala-Juusela, M., Alapieti, T., Arola, T., Eerolainen, L., Eloranta, T., Entsalo, H., Faehnle, M., … Virtanen, E. (2026). Siirtymä kestävään energiajärjestelmään: tiekartta ja synteesiraportti. Finnish Environment Institute SYKE. Suomen ympäristökeskuksen raportteja No. 17/2026 http://hdl.handle.net/10138/632231 

Strandell, A., Karhinen, S., Pitkänen, K., Siiskonen, S-T., & Ruokamo, E. (2026). Twice upon a home: Energy use, emissions and inequality across primary and second homes. Energy Research & Social Science, 131, 104491. https://doi.org/10.1016/j.erss.2025.104491 

Turunen, V., Vesanen, S., Nurmio, K. & Vainikka, J. T. (Käsikirjoitus) Vacant houses, emptying neighbourhoods: The temporalities and geographies of building heating in Finland.  

Vainikka, J. T., Lindfors, J. Sara-Ellen Laitinen, S-E., Salmela, E., Kemppainen, T., Toppinen, A. & Bernelius, V. (2026). Five Finlands: A mixed-method climate attitude segmentation from a housing perspective. Geoforum, 173, 104665. https://doi.org/10.1016/j.geoforum.2026.104665. 

Vainikka, J. T. & Bernelius V. (Käsikirjoitus) Differences in opinion: Regional and urban variation in climate attitudes, anxieties and anticipations in Finland.  

Vainikka, J. T., & Saastamoinen, U. (2026). Decarbonising homes and the in-between: Intersections of visible and latent climate-wise housing and mobility. Ambio, 55(9), 2119–2138. https://doi.org/10.1007/s13280-025-02332-4 

Kirjoittajat

Joni Vainikka, Anna Strandell, Henna Syrjälä, Liisa Kääntä, Eveliina Salmela, Niina Pykäläinen ja Jouni Räihä 

/by