Ratkaisuja poliittisen päätöksenteon tueksi: Rohkealla asumispolitiikalla kohti kestävää rakentamista 

,

Kasvukeskuksissa on tyhjillään tuhansia sijoittajavetoisille markkinoille rakennettuja, pieniä asuntoja samaan aikaan, kun perheasunnoista on pulaa. Tyhjentyvillä alueilla kuten maaseudulla puolestaan ränsistyy taloja, joille ei löydy ostajaa, vaikka ne olisivat korjauskelpoisia. Toisaalta kasvukeskuksiin on voitu rakentaa niin tiiviisti, että sillä on vaikutusta asuinympäristön viihtyvyyteen: esimerkiksi lähivihreää voi olla vain vähän, ja tiiviys voi lisätä lämpösaarekeilmiötä. Kehitys on siis eriytynyt niin kaupunkien ja haja-asutusalueen, kuin kaupunginosienkin välillä. Asuntomarkkinoiden pysähtyminen vuodesta 2022 alkaen on kärjistänyt näitä pullonkauloja ja tehnyt näkyväksi ongelman, joka on kertynyt vuosikymmenten aikana: rakennuskanta ei vastaa sijainniltaan eikä huoneistotyypeiltään kysyntää. Kysymys ei ole vain siitä, mitä ja mihin rakennetaan, vaan myös siitä, kuinka kauan ja kuinka monella tavalla olemassa olevaa rakennuskantaa voidaan hyödyntää. Emme myöskään osaa ennustaa, miten tulevaisuuden geopoliittiset, teknologiset ja muut vielä ennakoimattomat kehityskulut vaikuttavat siihen, missä ja miten ihmiset haluavat asua tulevien vuosikymmenten aikana. Kirjoitus vetää laajasti yhteen kuusivuotisen Decarbon-Home -tutkimushankkeen tuloksia ja pyrkii osoittamaan konkreettisia ratkaisuja poliittisen päätöksenteon tueksi.

Rakennuskanta on väärässä paikassa, ja asunnot ovat liian pieniä 

Rakennusteollisuuden painopiste on Suomessa pitkään ollut kasvukeskusten pienten asuntojen tuotannossa sijoittajavetoisille markkinoille. Kun markkina kääntyi laskuun, seuraukset näkyivät nopeasti: tuhansia pieniä asuntoja on tyhjillään, kun taas perheasunnoista on pulaa juuri niillä alueilla, joille väestönkasvu keskittyy. Toisaalta maaseudulla ja lähiöissä on rapistuvaa, korjaamista vaativaa rakennuskantaa. Omistajalla, perikunnalla tai uusilla ostajilla täytyisi olla varaa remontoida ilman pankkilainaa, sillä tyhjentyvillä alueilla rakennuksen vakuusarvo ei välttämättä riitä korjausrahoituksen saamiseen. Jos rakennusta ei korjata, se voi jäädä asumattomaksi, jolloin remonttivelka kasvaa, käyttökelpoinen rakennus rapistuu ja päätyy lopulta purettavaksi. 

Väärän sijainnin ja väärän kokoluokan haaste on seurausta ajasta, jolloin aluerakenteen odotettiin kehittyvän toisin. On tärkeää tiedostaa, että myös nykyajassa tehtävät ratkaisut sitovat tilaa ja materiaalia vuosikymmeniksi eteenpäin. Rakentamisen ja korjaamisen ratkaisujen onkin kestettävä aikaa. Keskeinen kysymys on, miten asuntoja ylipäätään rakennetaan niin, että tilat olisivat käytössä mahdollisimman pitkään ja muuntojoustavia eli mahdollisesti muussakin kuin alkuperäisessä käyttötarkoituksessa. Tavoiteltavia ominaisuuksia ovat purettavuus, lisärakennettavuus ja siirrettävyys. Puurakenteissa nämä ominaisuudet toteutuvat usein hyvin, mutta muiden materiaalien osalta purkaminen uudelleenkäyttöä varten voi olla mahdotonta ilman, että rakenteet vaurioituvat. 

Kiertotalousratkaisujen keskeisin kysymys on kolmijakoisesta hyötyjen jakautumisesta: kuka maksaa, kuka hyötyy ja milloin hyödyt tulevat näkyviin. Rakennusten tavoiteltu käyttöikä on usein noin 50 vuotta, mutta onko se liian lyhyt tavoite? Perinnerakentamisen arvostus ja säilyneet vanhat rakennukset osoittavat, että huomattavasti pidemmätkin käyttöiät ovat mahdollisia, kun huolto on jatkuvaa ja tarvittava osaaminen säilyy. Osaamisen ylläpito on itsessään tärkeä tavoite: ilman korjausrakentamisen ja perinnerakentamisen ammattilaisia pisinkään suunniteltu käyttöikä ei toteudu.

Jo rakennettua voidaan käyttää monella tavalla uudelleen  

Rakennusten käyttöiän pidentämiseen ja kiertotalouteen on tarjolla useita toisiaan täydentäviä liiketoimintamalleja. Osa niistä on jo käytössä, osa vasta kokeiluasteella: 

Käyttöiän pidentäminen. Hyvä huolto, remonttivelan välttäminen sekä remonttien ja niiden rahoituksen ennakoiva suunnittelu ovat vaikuttavimpia ja halvimpia keinoja pienentää asumisen elinkaaripäästöjä. Kunnossapito ei kuitenkaan näy investointina eikä kerrytä samalla tavalla arvoa kuin uudisrakentaminen, mikä heikentää sen houkuttelevuutta. 

Purettavaksi suunnittelu (design for assembly). Rakennuksen purkaminen ja osien uudelleenkäyttö on huomattavasti helpompaa ja kannattavampaa, jos se on otettu huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Varaosapankit, kuten Billnäsin varaosapankki, tarjoavat osia vanhojen talojen remontointiin. Toisaalta rakennusmateriaalien uudelleenkäytön markkinapaikat, kuten Spolia Designin showroom, ovat käynnistyneet Suomessa toistaiseksi pienessä mittakaavassa. Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen onkin tällä hetkellä uudelleenkäytön suurin pullonkaula, mutta digitaaliset ratkaisut voivat tulevaisuudessa parantaa tilannetta. 

Käyttötarkoituksen muutos. Rakennus voi saada uuden elämän uudessa tehtävässä. Pikku-Finlandian siirtyminen Medialukion lisärakennukseksi osoittaa, että väliaikaiseksi ajateltu rakennus voi olla myös pitkäikäinen, jos sen muunneltavuus on huomioitu. 

Modulaariset ja siirrettävät rakennukset. Niin kutsutut parakkikoulut ovat tunnetuin esimerkki siirrettävistä rakennuksista, mutta ne havainnollistavat myös hyväksyttävyyden ongelmaa: Arvostavatko käyttäjät niitä, ja tunnistavatko he aina, että kyseessä on moduulirakennus? Miten nämä ratkaisut kestävät aikaa? Vanhempien huoli ”huonolaatuisesta” koulusta on todellinen, ja voi vaikuttaa kuntien tekemiin päätöksiin. 

Tilat palveluna. Tilojen vuokraaminen kunnalle siirtää elinkaarivastuun rakennuksen omistajalle ja tekee joustavuudesta liiketoimintamallin. Nurmijärven Lepsämässä sisäilmaongelmainen päiväkoti ja väliaikainen koulu korvataan dynaamisella rakennuksella, joka on mitoitettu tulevaisuuden muuttuviin tarpeisiin. 

Lisäkerrosrakentaminen ja parviratkaisut. Kaupungeissa lisäkerrosten rakentaminen kattotasolle toisi lisäneliöitä ilman uutta maankäyttöä. Hyvin korkeat huonetilat voidaan myös joissakin tapauksissa jakaa kahteen tasoon. Naapurit voivat kuitenkin vastustaa korotettujen rakennusten varjostusvaikutuksia, ja ylimmän kerroksen asukkaat voivat menettää asuntonsa arvoa muita enemmän, ja nämä huolet tulisi huomioida tehdyissä ratkaisuissa. 

Jaetut yhteistilat kunniaan. Kun tiloja jaetaan, samat neliöt palvelevat useampaa käyttäjää. Yhteiskäyttöiset tilat ovat myös keino tehdä pienemmästä asunnosta toimiva ilman kokemusta asumisväljyyden laskusta. 

Rahoituksen näkökulmasta lisäkerrosrakentaminen ja täydennysrakentaminen, eli käytännössä rakennusoikeuden myynti, ovat taloyhtiöille tapa rahoittaa korjaushanke ilman, että koko kustannus lankeaa osakkaille. Vastineeksi menetetään kuitenkin pihatilaa ja vaikutetaan maisemaan, mikä voi laskea asuinympäristön koettua viihtyisyyttä. 

Ympäristöhyödyt syntyvät ennen kaikkea siitä, että rakennuksia kohdellaan materiaalipankkeina: uudelleenkäytetyt rakennusosat säästävät uuden materiaalin valmistuksen ja siitä koituvia päästöjä. Sosiaaliset hyödyt taas kytkeytyvät tilojen monikäyttöisyyteen. Niin sanottujen kolmansien tilojen tehokkaampi suunnittelu ja hyödyntäminen tukee asukkaiden kiinnittymistä alueeseen ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta tarjoamalla paikkoja tapaamisille. Monihyötyisyys on tässä olennaista: sama investointi tuottaa yhtä aikaa päästövähennyksiä, taloudellista säästöä ja asuinalueen elinvoimaa — mutta vain, jos se suunnitellaan tuottamaan niitä kaikkia. 

Mitä tarvitaan rohkealta asumispolitiikalta?  

Nykyistä rohkeampi asumispolitiikka tarkoittaa, että pitkäikäisyydestä tulee kannattavaa ja lyhytikäisyydestä kallista. Nykyistä ohjausta voidaan kehittää monin tavoin: 

Pitkäjänteisyyteen kannustaminen rakentamismääräyksissä. Määräysten tulisi palkita muuntojoustavuudesta, purettavuudesta ja korjattavuudesta, ei ainoastaan asettaa vähimmäisvaatimuksia valmiin rakennuksen ominaisuuksille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että rakennuksen elinkaaren aikaiset käyttömahdollisuudet arvioidaan jo lupavaiheessa. 

Asumisen hiilijalanjäljen raja-arvot koskemaan myös korjausrakentamista. Niin kauan kuin raja-arvot koskevat vain uudisrakentamista, ohjaus kohdistuu siihen osaan rakennuskantaa, joka kasvaa hitaimmin. Korjausrakentamisen sisällyttäminen raja-arvojen piiriin tekisi vähähiilisten ja kierrätysmateriaalien käytöstä kilpailutekijän myös olemassa olevassa rakennuskannassa. 

Kuntien kaavat lisäkerros- ja täydennysrakentamista suosiviksi. Kaavoituksella voidaan tehdä lisäkerrosrakentamisesta ennakoitava ja kohtuullisen nopea prosessi sen sijaan, että jokainen hanke neuvotellaan erikseen. 

Rakennusmateriaalien jätemaksujen merkittävä korottaminen. Uudelleenkäytön kannattavuuteen vaikuttaa purkujätteen hävittämisen hinta. Jätemaksujen korottamisella tulisi pyrkiä siihen, että osien kierrätyksestä tulee taloudellisesti järkevämpää kuin purkamisesta ja poisheittämisestä. Samalla edesautetaan rakennusmateriaalien uudelleenkäytön markkinapaikkojen ja varaosapankkien valtavirtaistumista. 

Tyhjien tilojen ylläpidon verotus tai yhteiskäytön kannustimet. Tyhjänä pidettävästä tilasta voitaisiin verottaa, tai vaihtoehtoisesti yhteiskäyttöisille tiloille voitaisiin asettaa alhaisempi kiinteistövero. Kannustimessa tulee huomioida alueelliset erot, sillä tyhjenevillä alueilla tilat voivat olla tyhjillään alueellisen kehityksen vuoksi. 

Korjausrakentamisen tuen kohdentaminen vähähiilisyyden perusteella. Ympäristöministeriössä suunnitteilla olevan korjausrakentamisen tuen myöntämisessä voitaisiin painottaa hankkeita, joissa korjataan vähähiilisillä ja kierrätysmateriaaleilla. Näin tuki toimisi samanaikaisesti sekä rakennuskannan kunnon että materiaalikierron hyväksi, ja loisi kysyntää uudelleenkäytön markkinapaikoille.

Lähteet

Viljanen, A. (2025): Business ecosystems for urban sustainability: retrofits, wood construction, and nature-based solutions in Finland. Dissertationales Forestales 362. https://doi.org/10.14214/df.362 

Turunen, V., Vesanen, S., Nurmio, K. & Vainikka, J. T. (Käsikirjoitus) Vacant houses, emptying neighbourhoods: The temporalities and geographies of building heating in Finland.  

Rahman, R. (2026). Enhancing wood use in construction: networks and circular solutions in Finland. Dissertationes Forestales 386. 67 p. https://doi.org/10.14214/df.386

Ruokamo, E., Kylkilahti, E., Lettenmeier, M. and Toppinen, A. (2024): Are people willing to share living space? Household preferences in Finland, Buildings and Cities, 5(1), p. 601–619. 

Kirjoittajat

Sampo Vesanen, Anne Toppinen, Anne Viljanen, Rayhanur Rahman  

/by

Ratkaisuja poliittisen päätöksenteon tueksi: Kansalainen ja kotitalous ilmastotoimijana 

,

Vähähiilinen asuminen yleistyy, mutta aivan kaikki eivät koe voivansa tai halua osallistua muutokseen. Kotitalouksien eritahtisuus voi lisätä eriarvoisuutta ja vahvistaa asuinalueiden välisiä eroja. Kirjoitus vetää laajasti yhteen kuusivuotisen Decarbon-Home-tutkimushankkeen tuloksia ja pyrkii osoittamaan konkreettisia ratkaisuja poliittisen päätöksenteon tueksi.

Suurin osa suomalaisista pyrkii suosimaan vähähiilistä asumista arjessaan, ja kotitaloudet ovat pääosin ilmastotietoisia. Suomalaisista 59–62 % toivoo päätöksentekijöiltä nykyistä vahvempaa ilmastojohtajuutta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tehokkailla ja kohdennetuilla asumisen ilmastotoimilla voidaan samalla sekä säästää valtion rahoja että luoda positiivista tulevaisuutta. 

Suomalaiset voivat elää hyvin eri todellisuuksissa asumisen ilmastopäästöjen vähentämisen suhteen. Maaseudulla ja pienituloisilla kotitalouksilla ei välttämättä ole mahdollisuuksia muuttaa merkittävästi asumisen käytäntöjä ja rakenteita. Väkimääräänsä menettävissä kaupungeissakin tulevaisuudenuskoa voi koetella asuinrakennusten heikentyvä arvo ja vaikeudet saada rahoitusta rakennusten parannuksiin. 

Esteenä voivat olla myös kansalaisten ilmastoasenteet, joissa on merkittäviä eroja sukupuolten, asumistapojen ja alueiden välillä. Asennoituminen ilmastotoimia vastaan tai niiden vähättely voivat olla seurausta osattomuudesta, lannistumisesta ja rakenteellisesta epätasa-arvosta. Koska oikeudenmukaisuuden kokemus on olennaista kestävyysmurroksen hyväksyttävyydelle, on kansalaisten mielipiteiden huomioiminen murroksen edistämiseksi tärkeää. Tässä tehtävässä neuvonta, keskustelu ja inhimillinen paikallinen kohtaaminen ovat lähtökohta.  

Tähän asti ilmastotoimet ovat saattaneet lisätä eriarvoisuutta, vaikka niillä voisi tehokkaasti vähentää niin väestöryhmien eriytymistä kuin alueellisia kehityseroja. Vähähiilisyystoimet, kuten energiatehokkuuden parantaminen ja korjausrakentaminen, voivat lisätä naapurustojen elinvoimaisuutta huomattavasti. Suomen erinomaiset rekisterit ja tietoaineistot antavat mahdollisuuden politiikkatoimien tehokkaaseen ja oikeudenmukaiseen kohdentamiseen tietyille väestöryhmille ja alueille, jotta kaikki pääsisivät hyötymään vähähiilisestä asumisesta ja sen arvostuksesta. 

Tässä kirjoituksessa käymme läpi erityisesti kansalaisten ja kotitalouksien mahdollisuuksia ilmastotoimiin erilaisissa ympäristöissä sekä tuomme esiin suosituksia ilmastoviisaan asumisen edistämiseksi oikeudenmukaisesti. 

Ilmastoviisaan asumisen nykytila Suomessa 

Decarbon-Homen kansalaiskyselyn perusteella suomalaiset puoltavat kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa, mutta tarvitsisivat lisää kohdennettua tietoa, miten juuri heidän asumisensa kasvihuonekaasuja voisi vähentää. Suomalaisten ilmastoasenteet – miten muuttuvaan ilmastoon suhtaudutaan, miten se koetaan ja miten parhaiten hidastetaan ilmastonmuutosta – voidaan kyselyn perusteella jakaa viiteen eri ryhmään. Suomalaisista 25 % on sitoutunut vähähiiliseen elämäntapaan siten, että ilmastokysymykset näkyvät myös arjen valinnoissa. 31 % on tietoisia ilmastonmuutoksen vaikutuksista, mutta tämä ei välttämättä ilmene kokonaisvaltaisesti teoissa. 28 % suomalaisista saattaa harkita ilmastotoimia mutta kaipaa lisää tukea tai asuu alueilla, joissa ilmastoviisaat ratkaisut eivät välttämättä ole käytännöllisiä. Pieni viiden prosentin ryhmä on epävarmoja siitä, mitä ilmastotoimet varsinaisesti tarkoittavat, ja 11 % ovat ilmastoasenteiltaan eriäviä, mutta heistäkin vain hyvin pieni osa kieltää ilmastonmuutoksen.  

Silti digitaalista kansalaiskeskustelun mediatilaa näyttäisivät hallitsevan negatiivissävytteiset, äänekkään vähemmistön tuottamat diskurssit, joissa vastustetaan ilmastotoimia tai pidetään niitä turhina. Tämä saattaa vääristää myös suuren enemmistön kuvaa siitä, miten Suomessa ilmastotoimiin suhtaudutaan ja aiheuttaa jopa lannistumisen tunnetta. Tilanteessa, jossa useampi kuin seitsemän kymmenestä myöntää ilmaston muuttuvan erityisesti ihmisten toiminnan takia, ei polarisaatiosta puhuminen ole mielekästä, etenkin kun kohtaamme sään ääri-ilmiöt yhdessä. Kyse on enemmänkin ilmastotoimien ja varautumisen oikeudenmukaisuudesta ja alueellisesta tasapainosta. 

Usein merkittävin lähtökohta ilmastoviisaille toimille on se, että ilmastosta puhutaan perheen tai muun sosiaalisen lähipiirin kesken. Kun muuttuvan ilmaston vaikutuksista puhutaan esimerkiksi kasvotusten, voivat ihmiset olla avoimempia miettimään omia elintapojaan ja muokkaamaan vähitellen käyttäytymistään, jolloin todennäköisyys vähähiilisyyteen tähtääville muutoksille kasvaa. On kuitenkin tärkeä muistaa, että erityisesti kaupungeissa tietyt tekniset ratkaisut leviävät ilman, että näitä miellettäisiin ilmastoteoiksi, mutta toisaalta ilmastosta eniten huolissaan olevat pyrkivät vähentämään kulutustaan riippumatta siitä, tehdäänkö näin myös naapurustossa.

Ilmastoviisaus on oikeudenmukaista 

Kestävyysmurroksessa on kyse oikeudenmukaisuudesta ja oikeasuhtaisuudesta. Hyvätuloiset asuntokunnat kuluttavat asumiseen enemmän energiaa henkeä kohden kuin pienituloiset asuntokunnat, mutta kun rakennuksen ominaisuudet otetaan huomioon, pienituloiset kuluttavatkin enemmän energiaa henkeä kohden. Tämä johtuu siitä, että pienituloiset asuntokunnat asuvat keskimäärin energiatehottomammissa rakennuksissa. Pienituloisilla lämmitykseen menee keskivertoa suurempi osuus käytettävissä olevista tuloista. Myös maaseudulla kulutetaan enemmän energiaa asumiseen henkeä kohden kuin kaupungeissa, koska maaseudun talot ovat keskimäärin energiatehottomampia ja asuinpinta-alaa henkeä kohden on enemmän.

Suomalaisista 7–15 % on energiaköyhiä eri mittareilla mitattuna. Energiaköyhyys viittaa kotitalouden heikentyneeseen kykyyn turvata riittävät energiapalvelut, kuten lämmitys, energiakustannusten ja tulojen perusteella.  Vuoden 2022 kansalaiskyselyn perusteella energiakriisin aikaisilla korkeilla hinnoilla jopa 16,5 %:lla energiakulut ylittivät kymmenen prosentin osuuden kotitalouden käytettävissä olevista tuloista. Energiaköyhyyden laajuutta ei ole aikaisemmin tunnistettu Suomessa.

Öljylämmityksestä luopuminen on tunnistettu yhdeksi vaikuttavimmista ilmastotoimista, ja olikin perusteltua osoittaa sen poistoon vuosien 2020–2022 välillä luodut kolme erilaista tuki-instrumenttia: asumisen energia-avustus tai ARA-tuki, öljylämmityksestä luopumisen avustus pientaloille eli ELY-tuki sekä korotettu kotitalousvähennys.  

Öljylämmityksestä luopumisen tuet ovat kohdentuneet keskimääräistä hyvätuloisemmille. Tuki-instrumentteja suunniteltaessa ei kyetty huomioimaan tukien kohdentumista, ja myös rahoituksen saannin vaikeus jäljelle jäävälle omarahoitusosalle jäi huomioimatta. Tuensaajien keskimääräinen vuositulo oli lähes 5000 euroa korkeampi kuin jäljelle jäävillä öljylämmittäjillä keskimäärin. Kaikista instrumenteista erityisesti kotitalousvähennys kohdistuu tutkimuksen havaintojen mukaan korkeatuloisille, ja vähennyksen saaneiden kotitalouksien keskimääräinen vuositulo oli yli 6000 euroa enemmän kuin ELY-tuessa. Tässä kohdin vähähiilinen siirtymä alkaa näkyä jo asuntokannassa. Siinä missä puulämmitteiset talot ovat pitkään olleet muita todennäköisemmin tyhjillään yli kolme vuotta, myös öljylämmitteisten omakotitalojen pitovoima on huomattavasti heikentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. 

Suurin haaste näköalattomuudessa ja arjen rakenteissa  

Rakennuskanta elää yhteiskunnan mukana, mutta usein rakennusten elinkaari on ihmiselämää pidempi. Politiikkatoimilla pitää tukea rakennuskannan säilymistä, ylläpitoa ja soveltuvuutta asumiselle silloinkin, kun kotitalouksien oma kyky tai käytettävissä oleva aika ei riitä vastaamaan rakennusten edellyttämään huolenpitoon. Yhdyskuntarakenne, arjen käytänteet, asuinrakentaminen, rakennusten korjattavuus, taloudelliset realiteetit, tieto ja politiikka eivät välttämättä tue ilmastoviisasta asumista tai kansalaisten toimijuutta toteuttaa kestäviä valintoja ja käytäntöjä. Usein ei ole kyse huoltotoimenpiteiden huomioimattomuudesta, vaan arjen esteistä.  

Ilmastotoimia vastustetaan erityisesti silloin, kun tarvittava muutos tarkoittaa muutosta arjen käytänteissä. Esimerkiksi autoriippuvainen esikaupunkielämä teollisuuspaikkakunnalla voi tuoda mukaan statusahdistusta, jos päästöjen vähennys edellyttää isoja muutoksia niin perheiden arjessa kuin työpaikoilla. Usein taustalla on myös diskursseja, joissa identiteetti rakentuu kestävyyttä edistävien valintojen väheksynnän ympärille, tai ilmastonmuutoksen tieteellinen tausta ja tiede ylipäänsä koetaan kaukaiseksi. Asenteiden suhteen ilmastotoimille myönteisin Uusimaa ja muu Suomi erottuvat selvästi toisistaan. Siksi ilmastojohtajuutta ja -esimerkkejä kaivataan erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Ilmastopuhe täytyy tuoda kuntien elinvoimakysymykseksi ja energiaremontit ja -säästökeinot tavoitteellisiksi strategioiksi. 

Vihreä siirtymä edellyttää siirtymää politiikkaan, jossa energiaan käytettävä raha pysyy paremmin Suomessa eikä valu fossiilisten polttoaineiden tuottajamaihin. Tässä mielessä suurempien kaupunkien ja maaseudun vastakkainasettelu ilmastokysymyksissä ei ole hedelmällistä. Molempiin asuinympäristöihin liittyy käytänteitä ja kulutuksen muotoja, joissa päästöjä voidaan vähentää mutta myös asennoitumista uutta, vähähiilistä asumista vastaan. Usein merkityksellisintä on ilmastoviisaiden toimien vertaaminen aiempiin rakenteisiin, ei alueiden vertailu keskenään. Politiikkatoimien tulisi pyrkiä luomaan tulevaisuudenuskoa myös suurimpien yliopistokaupunkien ulkopuolella. Korjausrakentamiseen ei investoida, jos ei uskota, että korjattavat rakennukset ovat myöhemminkin käytössä. Toisaalta niukat varat on pyrittävä kohdistamaan oikeudenmukaisesti sinne, missä ne vaikuttavat parhaiten. Vaarana on nykyisen epätasa-arvon laajentaminen ilmastotoimien ja tuki-instrumenttien keskittämisellä vain koulutetuille hyvätuloisille. Esimerkiksi energiaremonttituissa ei ole riittävästi huomioitu niiden vaikuttavuutta ja kohdistumista eniten tarvitseville asuntokunnille, joilla ei välttämättä ole resursseja ja osaamista remonttien suunnitteluun ja tukien hakemiseen.  

Koti on osa paikkaan kuulumista ja identiteettiä. Rakennamme tunnesiteitä koteihin, jotka samalla suojaavat meitä sään ääri-ilmiöiltä. Monelle koti on elämän tärkein tila, jonka hoitaminen ja huoltaminen on samalla varautumista tulevaisuuteen. Kuitenkin tietyistä teemoista, kuten energiaköyhyydestä, tukien kohdentumisesta ja ilmastovarautumisesta, on puhuttu liian vähän. Jos ongelmaa ei havaita, siitä ei voi raportoida. Politiikkatoimilla tulisi varmistaa riittävät resurssit ongelmien hahmottamiseen ja erityisesti korjaamiseen. Euroopan tasolla Sosiaalinen ilmastorahasto on merkittävä toimenpidekokonaisuus, jonka avulla on mahdollista lievittää epäoikeudenmukaisuuksia kestävyyssiirtymän ohella. Pienituloiset omakotitalojen öljylämmittäjät uhkaavat kuitenkin jäädä kokonaan ilmastotoimien sosiaalisen tuen ulkopuolelle, sillä he eivät ole mukana EU:n sosiaalisen ilmastorahaston kansallisessa suunnitelmaluonnoksessa.  

Asuntokannan ja asumisen päästöjen kehitys on yhteiskunnallinen kysymys, mutta päästöjen vähentämiseen voidaan käyttää erilaisia menetelmiä. Lisäksi siinä missä jotkut kotitaloudet kokevat kestävyyssiirtymän helpottavan omaa ilmastoahdistusta, toiset kotitaloudet laskevat vastaavan edistyksen säästetyissä euroissa, kun taas kolmansille uudet tekniset ratkaisut ovat sosiaalista pääomaa naapurustossa asenteista riippumatta. Ilmastotoimet koskettavat siten ekologisia, taloudellisia ja sosiaalisia kysymyksiä. 

Ratkaisuja arjen helpottamiseksi

Suomessa kotien kestävyysmurros on jo hyvässä vauhdissa. Vaikka fossiilipohjainen sähkön- ja lämmöntuotanto on vähentynyt huimasti, asuminen muodostaa vieläkin 26 % Suomen energiankulutuksesta. Kodeilla on siten merkittävä rooli vähähiilisen yhteiskunnan luomisessa, ja usein jo se, että ilmastosta puhutaan kasvotusten, avaa uusia mahdollisuuksia ilmastotoimille. Koteihin liittyvässä tunnesidonnaisessa puheessa tulee ilmi yhtäältä, mitä kipukohtia asumiseen liittyy, ja toisaalta se, miten kotitalouksien ilmastotoimijuutta voitaisiin tukea.  

Oikeudenmukaista ilmastoviisautta edistävät toimet ovat erityisesti sellaisia, joilla ei lisätä eriarvoisuutta vaan vähennetään sitä: 

Ilmasto muuttuu tulevaisuudessa vielä enemmän, ja tämä pitää ottaa politiikan ja suunnittelun lähtökohdaksi. Asuinrakentamisen, suunnittelun ja muotoilun tulee olla sellaista, että siinä otetaan huomioon ihmisten käytänteet ja millaisia määriä päästöjä syntyy tällaisen suunnittelun ja käytänteiden lopputuloksena. 

Tukien kohdentaminen dataa ja rekistereitä hyödyntämällä. Kohdistetaan niukat tuet erityisesti haavoittuviin väestöryhmiin ja alueisiin, jolloin ne lisäävät ilmastotoimien oikeudenmukaisuutta. 

Kansalaisten oman toimijuuden kehittäminen. Kohdennetaan nykyistä tarkemmin tiedottamista kestävistä valinnoista, edistetään asuntokohtaisten laskurien ja sovellusten käyttöönottoa, viestitään onnistuneiden esimerkkien ja tarinoiden kautta ja osoitetaan lähiyhteisöjen ja yhteisöllisyyden merkitys kestäville valinnoille. Kansalaiset voivat arjessaan pohtia ja puhua läheisten kanssa esimerkiksi kysymällä, mitä itse voin saada aikaan tai mihin voin vaikuttaa, minkälaista hyötyä voin saada ja mitä voimme yhdessä paikallisesti tehdä.  

Viestinnän tehostaminen/muokkaaminen. Laaditaan konkreettisia, eri kohderyhmiin kohdennettuja suosituksia sekä pidetään huolta, että ilmastoviisaaseen asumiseen liittyvää tietoa, mahdollisuuksia ja neuvoja välitetään riittävästi ja selkeästi tarkoituksenmukaisissa kanavissa, eli mahdollisimman lähellä kansalaisia, kotitalouksia ja heidän arkeaan. Yhtenä tällaisena kanavana voisivat toimia ns. yhden pysäkin palvelupisteet. Yhteisöihin voidaan lisäksi nimetä kestävyyslähettiläitä, jotka toimivat tiedon ja käytäntöjen välittäjänä päättäjien sekä kansalaisten/kuluttajien välillä. Lähettiläitä varten tulee laatia ohjeet. 

Asumisihanteiden muokkaaminen kestävämmiksi. Suomalaisen asuntokannasta huolehtiminen tarkoittaa myös vanhan korjaamista uuden rakentamisen sijaan. Vähähiilisen asumisen ytimessä on korjaaminen ja rakentaminen kestävillä materiaaleilla, energian tuottaminen paikallisesti ja kestävästi ja tilojen tehokas käyttö.

Valtakunnallisesti tasainen aluekehitys tukee rakennuskannan kestävää käyttöä. Asuntopulaa ja uudisrakentamisen painetta torjutaan korjaamalla vanhoja rakenteita ja panostamalla tyhjenevien paikkakuntien elinvoimaan. 

Ilmastotoimien oikeudenmukaisuus ja hyväksyttävyys vahvistuvat, kun pienituloiset ja maaseudun asuntokunnat otetaan täysipainoisesti mukaan kestävyyssiirtymään ja heille turvataan pääsy rahoitusinstrumentteihin ja siirtymän hyötyihin. Ilmastoviisaat ratkaisut estävät lannistumista ja parhaimmillaan tuovat tulevaisuudenuskoa eri paikkakunnille.

Lähteet

Clarke, S., Räihä, J. & Kangas, H-L. (Arvioitavana). Distributional Implications of Selection into Heating-System Retrofit Subsidies.  

Koskela, M., Salmela, E., Kääntä, L. & Syrjälä, H. (2023). Ilmastoviisaan asumisen teemat ja kontekstit – Kun systeemimaailma kohtaa elämismaailman julkisessa keskustelussa. Teoksessa: E. Lillqvist, M. Eronen-Valli, V. Manninen, N. Nissilä & E. Salmela (toim.). Communicating with Purpose, VAKKI publications, 15, 189–206. 

Laitinen, S. E., Kylkilahti, E., & Syrjälä, H. (2023). Pieniä neliöitä, aurinkopaneeleita ja kulutuksen vähentämistä-Ilmastotietäminen kodin käytänteissä. Kulutustutkimus. Nyt, 17(1–2), 34–60. 

Laitinen, S. E., Kylkilahti, E., & Syrjälä, H. (2026). Home care process interrupted: barriers to maintaining and repairing houses and apartments. Consumption and Society, 5(2), 252–268. https://doi.org/10.1332/27528499Y2026D000000071 

Numminen, S., Karhinen, S., & Ferreira, E. (2026). Crouching energy poverty, hidden heating costs: Applying energy poverty measurement in a Nordic country [SSRN Scholarly Paper]. Social Science Research Network. https://doi.org/10.2139/ssrn.6429611 

Ruokamo, E., Karhinen, S., Kemppainen, T., Räihä, J., Strandell, A., Marttila, J., Häyrinen, L., & Toppinen, A. (2026). How is energy poverty linked with citizen perceptions of financial support for low-carbon housing? Ambio, 55(9), 2094–2106. https://doi.org/10.1007/s13280-026-02364-4 

Salmela, E., Koskela, M., Syrjälä, H. & Kääntä, L. (2025). Guilt and innocence – Emotional discourses in online discussions on climate change and housing. Discourse, Context & Media, 65, 100887. 10.1016/j.dcm.2025.100887 

Salmela, E. & Kääntä, L. (2023). ”Energian säästämisen diskurssit anonyymeissä verkkokeskusteluissa.” Teoksessa: T. Waaramaa & N. Nissilä (toim.). Digitalisoituva viestintä muuttuvassa maailmassa. Vaasan yliopisto: Vaasan yliopiston raportteja 41. 37–49. 

Soimakallio, S., Koljonen, T., Kivinen, M., Karhinen, S., Kivimaa, P., Lindroos, T. J., Sokka, L., Halonen, M., Kopsakangas-Savolainen, M., Niemistö, J., Seppälä, J., Similä, L., Ala-Juusela, M., Alapieti, T., Arola, T., Eerolainen, L., Eloranta, T., Entsalo, H., Faehnle, M., … Virtanen, E. (2026). Siirtymä kestävään energiajärjestelmään: tiekartta ja synteesiraportti. Finnish Environment Institute SYKE. Suomen ympäristökeskuksen raportteja No. 17/2026 http://hdl.handle.net/10138/632231 

Strandell, A., Karhinen, S., Pitkänen, K., Siiskonen, S-T., & Ruokamo, E. (2026). Twice upon a home: Energy use, emissions and inequality across primary and second homes. Energy Research & Social Science, 131, 104491. https://doi.org/10.1016/j.erss.2025.104491 

Turunen, V., Vesanen, S., Nurmio, K. & Vainikka, J. T. (Käsikirjoitus) Vacant houses, emptying neighbourhoods: The temporalities and geographies of building heating in Finland.  

Vainikka, J. T., Lindfors, J. Sara-Ellen Laitinen, S-E., Salmela, E., Kemppainen, T., Toppinen, A. & Bernelius, V. (2026). Five Finlands: A mixed-method climate attitude segmentation from a housing perspective. Geoforum, 173, 104665. https://doi.org/10.1016/j.geoforum.2026.104665. 

Vainikka, J. T. & Bernelius V. (Käsikirjoitus) Differences in opinion: Regional and urban variation in climate attitudes, anxieties and anticipations in Finland.  

Vainikka, J. T., & Saastamoinen, U. (2026). Decarbonising homes and the in-between: Intersections of visible and latent climate-wise housing and mobility. Ambio, 55(9), 2119–2138. https://doi.org/10.1007/s13280-025-02332-4 

Kirjoittajat

Joni Vainikka, Anna Strandell, Henna Syrjälä, Liisa Kääntä, Eveliina Salmela, Niina Pykäläinen ja Jouni Räihä 

/by

Ratkaisuja poliittisen päätöksenteon tueksi: Kaavoituksella kohti ilmastoviisasta rakentamista kunnissa

,

Vuoden 2026 alussa Helsinki luopui tavoitteestaan olla hiilineutraali vuonna 2030. Tilalle otettiin 85 prosentin päästövähennystavoite vuoden 1990 tasosta, ja sana ”hiilineutraali” katosi kaupungin viestinnästä. Kun jopa Suomen vauraimman kunnan kunnianhimon taso laskee taloudellisen paineen alla, herää kysymys: mitä tämä tarkoittaa kunnille, joissa resurssit, investointikyky ja liikkumavara ovat jo lähtökohtaisesti rajallisemmat? Kuntien ilmastotoimia tukemalla ja kehittämällä kaavoitusta on mahdollista edistää rakentamisen ilmastoviisautta kunnissa. Kirjoitus vetää laajasti yhteen kuusivuotisen Decarbon-Home-tutkimushankkeen tuloksia ja pyrkii osoittamaan konkreettisia ratkaisuja poliittisen päätöksenteon tueksi.

Kunnilla on käytössään monipuolinen työkalupakki…

Suomen kunnilla on vahvat työkalut ohjata asuinrakentamisen vähähiilisyyttä niin velvoittavin kuin vapaaehtoisin keinoin. Velvoittavat keinot liittyvät erityisesti yleis- ja asemakaavoitukseen. Vapaaehtoisia keinoja taas ovat esimerkiksi osaamispääomaa kerryttävät toimijaverkostot ja yhteiset rakennusprojektit, jotka voivat systeemisesti edistää uusien ratkaisujen kehittämistä ja käyttöönottoa.

Suomalaisten kaavoittajien näkemyksiä kestävän asuinrakentamisen edistämisestä kunnissaan on tutkittu muun muassa vuonna 2021 kerätyllä kyselyaineistolla. Kyselyyn vastasi noin 160 kaavoituksen parissa työskentelevää 90:stä Suomen kunnasta. Asukasmäärällä mitattuna aineiston kunnat edustivat 70 % Suomen asukkaista. Tulosten perusteella noin 90 prosenttia vastanneista piti yleis- ja asemakaavoitusta tärkeänä tai erittäin tärkeänä vaikuttamiskeinona. Valta on kuitenkin jakautunut epätasaisesti.

Suuremmilla kunnilla on enemmän taloudellisia mahdollisuuksia investoida ja kohdentaa resursseja kaavoituksen kehittämiseen ja kehittää omia vapaamuotoisia ohjauskeinoja. Suuret kasvukeskukset ja pienet maaseutumaiset kunnat eivät toisin sanoen ole vertailukelpoisia toimijoita, vaikka maankäyttö- ja rakennuslaki on kaikille sama. Maantieteellinen sijainti ei ole vain tulevaisuudenuskon kysymys, vaan se vaikuttaa konkreettisesti sekä asukkaiden että yritysten mahdollisuuksiin uusiutua. Esimerkiksi rahoituksen saatavuus vaikuttaa investointi- sekä korjausmahdollisuuksiin ja elinkeinorakenne teknologiavalintoihin. Kuntien tekemiin päätöksiin vaikuttavat myös alkutuotanto-, teollisuus- ja palveluelinkeinorakenteet.

Kaavoittajakyselyn tulokset vuodelta 2021 osoittavat myös kuntien painottavan asuntorakentamista koskevassa maankäytön ohjauksessaan eri tavoin ilmastovaikutusten hillinnän ja ekosysteemipalveluiden turvaamisen merkitystä. Kaupunkimaisissa kunnissa painottuvat enemmän vain ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmat, kun taas muissa kunnissa kiinnitetään enemmän huomiota ilmastovaikutusten rinnalla ekosysteemipalveluiden turvaamiseen. Näin siitä huolimatta, että luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa kaupungit ovat avainasemassa. Monimuotoisuus nivoutuu merkittäviltä osin myös monilajisuuden ymmärtämiseen: vaikka lajien välisen vuorovaikutuksen on todettu lisäävän hyvinvointia, puuttuu monilajisuuden ulottuvuus pitkälti kaavoituksesta. Ilmastokriisin rinnalla luontokatoon vastaaminen on toinen kaupunkien maankäytön suunnittelussa pikaisia ratkaisuja vaativa haaste.

Teknologioiden ja materiaalien valinnalla voidaan myös merkittävästi edistää kestävää asuinrakentamista, koska niihin liittyvät ratkaisut kytkeytyvät merkittävästi kuntien hiilidioksidipäästöihin. Tästä huolimatta vuoden 2021 kaavoittaja-aineistossa noin 30 % vastanneista totesi kuntansa ohjaavan hyvin vähän tai vähän erilaisten materiaalien käyttöä uudis- ja korjausrakentamisessa. Erityisesti korjausrakentamisen osalta noin 20 % vastanneista ei osannut vastata tähän.

Kuntakaavoittajien tietoisuus, asenteet ja kokemukset vaikuttavat merkittävästi esimerkiksi puurakentamisen yleistymiseen kunnissa, mikä käy ilmi vuonna 2022 kerätystä kyselyaineistosta. Tutkimustulosten mukaan kaavoittajat arvioivat puukerrostalojen olevan betonikerrostaloja parempia sekä ympäristöominaisuuksiltaan että paikallistalousvaikutuksiltaan. He kuitenkin myös pitivät puukerrostaloja betonikerrostaloja kalliimpina ja paloturvallisuudeltaan huonompina huolimatta esimerkiksi rakennusmääräyksiin tehdyistä muutoksista. Erityisesti lyhyemmän aikaa kaavoituksen parissa toimineet suhtautuivat pitkään työskennelleitä epäluuloisemmin puun palonkestävyyteen.

…mutta resurssihaasteet ja siiloutuminen syövät kunnianhimon tasoa

Vuoden 2026 alussa Helsinki luopui tavoitteestaan olla hiilineutraali vuonna 2030, koska tavoite olisi edellyttänyt kalliita päästövähennyskompensaatioita. Tilalle otettiin 85 prosentin päästövähennystavoite vuoden 1990 tasosta — ja sana ”hiilineutraali” poistettiin kaupungin viestinnästä. Kun kunnianhimon taso laskee vauraimmissa kunnissa, voidaanko sosioekonomisesti haasteellisemmassa asemassa olevien, pienempien kuntien edes odottaa sitoutuvan hiilidioksidipäästöjen hillintään? Kehitys ei näytä lupaavalta niillä paikkakunnilla, joissa resurssit, investointikyky ja liikkumavara ovat jo lähtökohtaisesti rajallisemmat.

Suomen järjestelmässä on kolme rakenteellista ongelmaa, jotka ylläpitävät kuilua muodollisten välineiden ja todellisten vaikutusten välillä:

Resurssikuilu kuntien välillä. Kun maankäyttö- ja rakennuslaki olettaa, että kaikilla kunnilla on yhtäläiset mahdollisuudet keinojen hyödyntämiseen, todellisuus on toinen. Pieni kunta, jolla ei ole resursseja palkata kokopäiväisesti omaa kaavoittajaa — saati kestävyysasiantuntijaa — ei kykene käyttämään hyväkseen samoja välineitä kuin esimerkiksi Helsinki. Tämä ei ole muotoseikka: tutkimus osoittaa, että maaseutumaisten kuntien kaavoittajat painottavat kestävän rakentamisen ohjauksessa eri näkökulmia kuin kaupunkimaisten kuntien kaavoittajat. Osin kyse on myös siitä, että jo lähtökohtaisesti isommilla paikkakunnilla on enemmän toimijoita, joiden kanssa voidaan lisätä osaamista, parantaa resurssitehokkuutta ja kehittää innovaatioita.

Keinovalikoimien siiloutuminen. Tutkimustulokset osoittavat kuntien painottavan kaavoituksessaan pitkälti joko ilmastovaikutusten hillintää (materiaalit, teknologiat, energiatehokkuus) tai sosiaalista oikeudenmukaisuutta (asukkaiden hyvinvointi, esteettömyys, kohtuuhintainen asuminen). Siiloutuminen kumpuaa osittain kuntien perinteisistä lakisääteisistä sosiaalisista vastuista, mutta seuraukset näkyvät vähähiilisen rakentamisen edistämisessä: rakentamisessa ja asumisessa ekologiset, taloudelliset ja sosiaaliset näkökulmat nivoutuvat toisiinsa esimerkiksi asuinympäristön viihtyisyydessä, asumisen kohtuuhintaisuudessa, resurssitehokkuudessa ja arjen sujuvuudessa. Huomioimatta sekä ilmastovaikutusten hillintää että sosiaalista oikeudenmukaisuutta ei aikaansaada kestävyyssiirtymää, jota Suomi tavoittelee. Siilojen purkamiseen liittyy myös tarve yhä parempaan monilajisuuden ymmärtämiseen maankäytön suunnittelussa.

Kunnianhimon tason hauraus. Helsingin esimerkki paljastaa, että huonoimmassa tapauksessa vähähiilinen rakentaminen on edelleen ensi sijassa ”tulevaisuustoimi”, josta voidaan luopua taloustilanteen kiristyessä. Positiiviseksi käännettynä: jos vähähiilisyys nähdään pitovoimaa ja paikallista kestävyyttä vahvistavana investointina, saattaisi juuri vähähiilinen rakentaminen olla elinvoimansa kanssa painiville kunnille keino erottautua ja vetää puoleensa asukkaita ja yrityksiä. Tavoitteista luopuminen voidaan nähdä paitsi ilmastopoliittisena myös aluepoliittisena menetyksenä. Liiallinen tulevaisuuteen katsominen estää tarttumasta tämän hetken mahdollisuuksiin, mutta yhtä vakavasti otettuna vain nykyhetkessä eläminen häivyttää tulevaisuuden mahdollisuuksien näkemisen.

Ratkaisut — mitä poliittiset päättäjät voivat tehdä

Kunnilla pitää olla vahva maapolitiikka ja poliittinen yhteisymmärrys, mutta on toinen asia, kuinka monella kunnalla on siihen varaa. Ratkaisut pitää siksi rakentaa niin, että ne toimivat kunnan koosta ja resursseista riippumatta — ja että ne yhdistävät ilmastotavoitteet, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen yhdeksi politiikkakokonaisuudeksi.

Kuntien ilmastotavoitteiden tukeminen taloussuhdanteista riippumatta. Helsingin tapaus paljastaa, että kunnianhimon taso voi romahtaa nopeasti taloudellisen paineen alla. Ilmastolaista poistettu kuntien ilmastosuunnitelmavelvoite tulisi palauttaa lakiin, jotta kunnilla on resurssit suunnitella ilmastotoimiaan pitkäjänteisesti ja sektoreiden välisiä synergioita tunnistaen. Ilmastosuunnitelman tulisi olla lakisääteinen, jotta varmistetaan ilmastosuunnittelun vähimmäistaso. Koska osa kunnista tekee hyvinkin kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, vähimmäistaso takaisi sen, ettei kuntien välinen kuilu pääse kasvamaan entisestään.

Valtakunnallinen vähimmäistaso vähähiilisyysohjaukseen tontinluovutuksessa. Sen sijaan, että jokainen kunta päättäisi erikseen, ehdollistaako se tontinluovutuksensa vähähiilisyysvaatimuksiin, valtio asettaisi minimitason: kaikki yli tietyn kokoluokan asuinrakentamishankkeet edellyttäisivät hiilijalanjäljen raja-arvon noudattamista. Tämä poistaisi ”race-to-the-bottom”-dynamiikan kuntien välillä ja tasaisi kilpailuasetelmaa. Kunnat voisivat edelleen mennä pidemmälle, mutta minimitaso olisi yhteinen.

Kestävyyskaavoituksen valtionapu pienille kunnille. Resurssikuilu kuntien välillä on ratkaistava suoraan rahoituksella. Ympäristöministeriön kautta jaettava määräaikainen valtionapu — esimerkiksi viiden vuoden ohjelmana — mahdollistaisi pienille kunnille oman kestävyysasiantuntijan palkkaamisen tai usean kunnan yhteisen asiantuntijaresurssin perustamisen. Mallia voitaisiin ottaa nykyisistä energianeuvontamalleista tai kuntien ilmastotyön tukirakenteista, mutta painopiste olisi nimenomaan maankäytön suunnittelun osaamisessa.

Kaavoittajien jatkokoulutusvelvoite vähähiiliseen ja luontomyönteiseen suunnitteluun. Tutkimus osoittaa, että kuntasuunnittelijoiden tietoisuus ja asenteet ovat avainasemassa vähähiilisten ratkaisujen edistämisessä. Jos kaavoittaja pitää puurakentamista kalliina ja paloalttiina ratkaisuna, kunta ei juuri sitä edistä. Pakollinen, säännöllinen jatkokoulutus — vastaavasti kuin monilla muilla ammattiryhmillä — varmistaisi, että tieto vähähiilisistä materiaaleista, luontopohjaisista ratkaisuista ja niiden taloudellisesta toteutettavuudesta päivittyisi. Tämä olisi rakenteellinen muutos, ei yksittäinen koulutustilaisuus.

Ilmasto- ja sosiaalisen hyvinvoinnin tavoitteiden integroitu seurantamittari. Siiloutumisen ongelma ei katoa, ellei sitä mitata. Maankäytön ohjaukseen tulisi rakentaa indikaattori, joka seuraisi samaan aikaan asuinrakentamisen hiilijalanjälkeä ja asuinalueiden sosioekonomisia näkökulmia, alueen viihtyisyys mukaan lukien. Jos kunta saavuttaa päästövähennyksensä kaavoittamalla esimerkiksi tiiviitä asuinalueita ja hiilijalanjäljeltään pieniä rakennuksia, jotka eivät edistä kansalaisten hyvinvointia asuinympäristössään (esimerkiksi lähiluonnon puuttuessa), indikaattori paljastaa sen. Tämä pakottaa kunnat ajattelemaan kestävyyttä moniulotteisesti yli siilojen.

Monilajisen kaavoituksen pilotti viidessä erityyppisessä kunnassa. Luontopohjaisten ratkaisujen ja monilajisen vuorovaikutuksen huomioiminen kaavoituksessa on uusi avaus. Sen sijaan, että pakotetaan kaikki kunnat osallistumaan samalla aikataululla, käynnistetään valtion rahoittama pilottihanke viidessä erityyppisessä kunnassa (suuri kaupunki, kasvukunta, taantuva pienempi kunta, saaristokunta, pohjoinen kunta). Pilotissa kehitetään konkreettisia kaavoitusperiaatteita, joissa lähtökohtana on tukea positiivisia ihmisen ja muun luonnon kohtaamisia (esimerkiksi vihreät käytävät) ja välttää negatiivisia vaikutuksia (kuten hirvikolarit, eläinten kulkureittien katkaiseminen). Pilottien kautta tunnistetaan asukasviihtyvyyttä ja monilajista hyvinvointia lisääviä kokemuksia, joita etenkin heikommassa taloudellisessa asemassa olevat kunnat voivat hyödyntää osana kunta- ja asuntomarkkinointia. Kokemukset tuodaan myöhemmin osaksi kansallista ohjeistusta.

Lähteet

Franzini, F., Berghäll, S., Toppinen, A., Toivonen, R., 2023. Planning for wooden multistorey construction – insights from Finland’s municipal civil servants. European Planning Studies 31, 168–188. https://doi.org/10.1080/09654313.2022.2116271.

Koskivaara, A. & Lähtinen, K. 2023. Land-Use Planning in Municipalities as a Driver for Sustainable Residential Building in Finland: A Regional Innovation System Approach, 2023. J Sustain Res. https://doi.org/10.20900/jsr20230006.

Lähtinen, K., Kanninen, V., Bäcklund, P., Häyrinen, L., Koskivaara, A. & Malm, N., 2024. Land-use policy instruments for sustainable housing: insights from municipality planners in Finland. Urban, Planning and Transport Research 12, 2319714. https://doi.org/10.1080/21650020.2024.2319714.

Syrjälä, H., Kylkilahti, E., Bäcklund, P. & Kääntä L. (arvioitavana). Anonymisoitu arviointiprosessin ajaksi.

Kirjoittajat

Katja Lähtinen, Uula Saastamoinen, Hanna Ahtosalo, Atte Koskivaara, Henna Syrjälä

/by

Kaupunkilaiset ovat maaseutuasujia sitoutuneempia ilmastotoimiin

,

Suurempien kaupunkien kerrostaloasujat ovat valmiimpia ilmastotoimiin, kun taas epäilevimmin ilmastonmuutokseen suhtaudutaan maaseudun omakotitaloissa. Asenteet eivät kuitenkaan näy aina suoraan teoissa.

Suomalaisten suhtautuminen ilmastotoimiin vaihtelee vahvasti asuinpaikan mukaan, selvisi uudessa tutkimuksessa. Myös sukupuoli ja elämäntilanne vaikuttavat ilmastoasenteisiin.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Joni Vainikan johtamassa tutkimuksessa suomalaiset jaettiin viiteen ryhmään ilmastoasenteiden pohjalta. Jako auttaa ymmärtämään, millaisia ilmastotoimia eri ihmisiltä voi odottaa. Samalla se osoitti, etteivät ilmastoasenteet ole niin polarisoituneita kuin julkisen keskustelun perusteella voisi olettaa.

Viisi ilmastoasenneryhmää

Suurin ryhmä, tietoiset (31 %), koostuu parhaiten toimeentulevista. He asuvat tyypillisesti kasvavissa kunnissa omistusasunnoissa. Vaikka muuttuvasta ilmastosta ollaan ryhmässä huolissaan, tämä ei aina näy arjen valinnoissa.

Toiseksi suurin ryhmä, harkitsevat (28 %), on miesvaltainen ja keskittynyt kaupunkien kehysalueille, joissa liikkuminen on pitkälti oman auton varassa. Harkitsevat saattavat tarvita muiden esimerkkejä ilmastomyönteisten valintojen tekemiseen.

Sitoutuneet (25 %) suhtautuvat ilmastoasioihin vakavimmin. He ovat tyypillisesti nuoria tai eläkeläisiä ja ryhmistä korkeimmin koulutettuja. Sitoutuneet asuvat kaupunkien kerrostalokeskustoissa, ja ilmastonmuutoksen sisäistäminen vaikuttaa heidän kulutuskäyttäytymiseensä.

Epäilevimmin ilmastotoimiin suhtautuu eriävien ryhmä (11 %). Ryhmän ilmastoasennetta kuvaavat kompleksisuus ja skeptisyys.

Pienimmässä ryhmässä, epävarmoissa (5 %), korostuvat heikko tulotaso ja arjesta selviytyminen.

Ristiriitaiset asenteet ja teot

Jako ryhmiin ei kuitenkaan ole yksiselitteistä, kertoo Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Sara-Ellen Laitinen.

– Ryhmien sisälläkin ihmisten näkemykset vaihtelevat. Ilmastonmuutoksen herättämät ajatukset voivat olla ristiriitaisia.

Sosiaalisen median keskusteluissa korostuvat asenteiden ääripäät, mikä saattaa lisätä vaikutelmaa ilmapiirin polarisoitumisesta. Tutkimustulosten perusteella valtaosa suomalaisista on kuitenkin huolissaan ilmastonmuutoksesta ja valmis ilmastotoimiin, muistuttaa Vaasan yliopiston tutkijatohtori Eveliina Salmela.

Asuinpaikasta tai asenteista ei kuitenkaan voida vetää suoria johtopäätöksiä ilmastoviisaisiin tekoihin.

– Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla lentämisen helppous kompensoi autottomuutta. Voit myös asentaa kotiisi ilmalämpöpumpun, vaikket mieltäisikään tätä ilmastoviisaana tekona, Joni Vainikka huomauttaa.

Tutkimuksen tiedot

Artikkeli Five Finlands: A mixed-method climate attitude segmentation from a housing perspective julkaistiin Geoforum -lehdessä. Tutkimus on osa suomalaisten ilmastoasenteita tutkivaa Decarbon-Home-hanketta. Tulokset pohjautuvat kansalaiskyselyyn, etnografisiin teemahaastatteluihin ja verkkokeskusteluaineistoihin. Kansalaiskysely toteutettiin maalis–huhtikuussa 2022, ja siihen vastasi 1 446 satunnaisesti valittua henkilöä.

Hanketta koordinoi Luonnonvarakeskus (Luke), ja siihen osallistuu tutkijoita Helsingin yliopistosta, Suomen ympäristökeskuksesta (Syke), Vaasan yliopistosta ja Tallinnan teknillisestä yliopistosta (TalTech). Hanke saa rahoitusta strategisen tutkimuksen neuvostolta (STN), joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä.

Lisätiedot:

Joni Vainikka, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto (0294 150 781, etunimi.sukunimi@helsinki.fi)

Eveliina Salmela, tutkijatohtori, Vaasan yliopisto (029 449 8530, etunimi.sukunimi@uwasa.fi)

Sara-Ellen Laitinen, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto (0294 158 062, etunimi.sukunimi@helsinki.fi)

/by

Research Seminar: Towards Equitable Climate-Wise Housing, 3 June 2026

A warm welcome to explore the scientific findings by the Decarbon-Home project and discuss their societal implications to our last research seminar on 3 June 2026!

Decarbon-Home (2020-2026) is a Strategic Research Council-funded research consortium between five research institutes, now in its sixth year. Our key objective is to work with our stakeholders to find new ways to make housing more climate-wise in a fair and equitable way. In our final research seminar, consortium researchers present their latest and ongoing work along our joint path towards understanding and fostering social equity and climate-wisdom in housing, construction, and renovation. With Finnish empirical cases as their backbone, the presentations cover the range of the consortium’s research activities – citizen agency, socio-spatial inequalities, and co-creative solutions.

Research Seminar: Towards Equitable Climate-Wise Housing

When: Wed 3 June 2026 at 9:00-13:00

Where: Sokos Hotel Pier 4, Katajanokanlaituri 4, Helsinki

Programme:

09:00 Opening words

09:10 Citizens’ agency 

  • Liisa Kääntä, Eveliina Salmela (University of Vaasa): The images and understandings of climate-wise living in public discourses
  • Sara-Ellen Laitinen (University of Helsinki): Consumer agency in performing sustainable home practices
  • Hanna Ahtosalo (University of Vaasa): Value creation of a gamified application among different stakeholders

09:50 Coffee

10:10 Socio-spatial inequalities

  • Joni Vainikka (University of Helsinki) et al.: Five Finlands of climate attitudes and the front and back stages of climate-wise practices
  • Anna Strandell (Finnish Environment Institute) et al.: Energy use, emissions and inequality across primary and second homes
  • Joni Vainikka (University of Helsinki) et al.: Left-cold spaces and emptying neighbourhoods with explorations into future housing stocks

10:50 Co-creative solutions for accelerating the transition

  • Rayhanur Rahman (University of Helsinki): Enhancing wood use in construction: networks, ecosystems and circular solutions in Finland
  • Atte Koskivaara (Natural Resources Institute Finland): Innovation systems for sustainability: insights from wood construction businesses and land use planning in Finland
  • Jouni Räihä (Finnish Environment Institute): Policy support towards socially equitable climate-wise housing

11:30 Decarbonising housing – crossing boundaries

  • Common discussion: what have we learned about housing, climate-wisdom, justness; and how do we move forward

11:55 Final words

12:00-13:00 Lunch & informal discussions

Register to the event by 26 May here!

/by

Ilmastoviisaan asumisen kesäpäivä 2.6.2026: Ratkaisuja korjausrakentamiseen – Politiikka, rahoitus, asukas ja yritykset

Vuoden 2026 Ilmastoviisaan asumisen kesäpäivää ja Decarbon-Home-hankkeen loppuseminaaria vietetään tiistaina 2.6. Katajanokan Solo Sokos Hotel Pier 4:ssä. Luvassa puheenvuoroja ja keskustelua korjausrakentamisen ratkaisuista eri sektoreilla ja energiatehokkuustoimien ja kiertotalouden merkityksestä asumisen kestävyysmurroksessa.

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan korjausrakentamisen ratkaisuista ja kuulemaan tuoreimpia tutkimustuloksiamme ja suosituksiamme Decarbon-Home-tutkimushankkeen loppuseminaariin ja keskustelutilaisuuteen tiistaina 2.6.2026!

Tilaisuudessa etsitään ratkaisuja siihen, millainen on korjausrakentamisen tulevaisuus Suomessa: Miten alueellinen oikeudenmukaisuus toteutuu? Mikä on julkisen ja yksityisen sektorin rooli rakennuskannan peruskorjaamisessa ja sen rahoituksessa? Miten tiedonvälitystä yritysten ja yksityisasiakkaiden välillä voitaisiin parantaa? Entä mikä on asukkaiden rooli tai energiatehokkuustoimien ja kiertotalouden merkitys asumisen kestävyysmurroksessa?

Ratkaisuja korjausrakentamiseen – Politiikka, rahoitus, asukas ja yritykset

Aika: tiistaina 2.6.2026 klo 12–16

Paikka: Solo Sokos Hotel Pier 4 (Katajanokanlaituri 4, 00160 Helsinki)

Lounastarjoilu ilmoittautuneille klo 11–12

Ohjelma

12.00 Tilaisuuden avaus

  • Eliisa Kylkilahti, Decarbon-Home-konsortion varajohtaja, Helsingin yliopisto
  • Paula Schönach, STN CLIMATE -tutkimusohjelman johtaja

12.15 Puheenvuorot: Tutkimuksesta ratkaisuihin

  • Pullonkaulojen tunnistamisesta jännitteiden hallintaan: hiiliviisauden haasteita suomalaisessa korjausrakentamisen kentässä – Vesa Kanninen, tutkimuskoordinaattori, Helsingin yliopisto (esitys, pdf)
  • Kansalaisten toimijuus asumisen ja korjausten tavoissa ja käytännöissä – Henna Syrjälä, apulaisprofessori, Vaasan yliopisto (esitys, pdf)
  • Energiatehokkuustoimien ja -politiikan mahdollisuudet korjausrakentamisessa – Jarek Kurnitski, professori, Ilmastopaneelin jäsen, TalTech/Aalto-yliopisto (esitys, pdf)

13.00 Puheenvuorot: Ratkaisut käyttöön

  • Korjausrakentamisen prosesseja yhteiskehittämällä parannetaan laatua ja yhteistoimintaa – Marika Latvala, kehityspäällikkö, Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry (esitys, pdf)
  • Miksi pankkia kiinnostaa energiatehokkuus? Kestävän asumisen rahoitus tulevaisuudessa – Satu Kuoppamäki, ESG-johtaja, OP Pohjola
  • Asumisen ohjauskeinojen tulevaisuudesta – Jaana Nevalainen, ympäristöneuvos, ympäristöministeriö (esitys, pdf)

Kahvit

14.00 Pöytäkeskustelut: Politiikka, rahoitus, asukas ja yritykset

15.00 Ideointia, ajatuksia ja yhteenveto: Millainen on korjausrakentamisen tulevaisuus Suomessa?

  • Uula Saastamoinen, Decarbon-Home-konsortion vuorovaikutusjohtaja, Suomen ympäristökeskus
  • Katja Lähtinen, Decarbon-Home-konsortion johtaja, Luonnonvarakeskus

16.00 Tilaisuuden päätös

Lisätietoa tilaisuudesta:

Niina Pykäläinen, etunimi.sukunimi@syke.fi

Research Seminar: Towards Equitable Climate-Wise Housing, 3 June 2026

Järjestämme samassa paikassa myös englanninkielisen tutkimusseminaarin ke 3.6., lisätietoja löydät tapahtumasivulta.

Decarbon-Home

Decarbon-Home-tutkimushanke edistää asumisen ja rakentamisen oikeudenmukaista kestävyysmurrosta. Hankkeen tavoitteena on tutkia ja kehittää asukkaita osallistavia ratkaisuja ilmastonmuutoksen ja asuinalueiden eriytymisen haasteisiin. Hankkeessa tuotetaan tietoa kansalaisten asumiseen ja ilmastonmuutokseen liittyvistä arvoista sekä ilmastotoimenpiteiden edellytyksistä. Lisäksi kehitetään työkaluja ja ratkaisuja yhdessä kaupunkien, asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Hanke on saanut rahoitusta strategisen tutkimuksen neuvostolta, joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä.

/by

Kohti hiilivapaita koteja -webinaarisarja keväällä 2026

Tervetuloa kuulemaan Decarbon-Home-tutkimushankkeen tuloksia ja suosituksia ja keskustelemaan kriittisesti ilmastoviisaan asumisen nykytilasta ajankohtaisten teemojen kautta kevään 2026 webinaareihin!

Decarbon-Home-tutkimushankkeen viimeinen vuosi käynnistyy webinaarisarjalla 23.2. alkaen. Webinaareissa tarkastellaan asumisen ja rakentamisen ilmastoviisauden nykytilaa ja viimeaikaista kehitystä muun muassa kotitalouksien, energiamurroksen ja puurakentamisen näkökulmista. Lisää myös hankkeen loppuseminaari Ilmastoviisaan asumisen kesäpäivä 2.6. jo kalenteriisi!

Webinaari 23.2.: Ilmastoviisaus ei asu täällä – vai asuuko? Kotitalouksien mahdollisuudet ja asumisen käytäntöjen muutos

Aika: Ma 23.2. klo 9–10

Paikka: Microsoft Teams

Webinaarissa keskustellaan kotitalouksien mahdollisuuksista edistää asumisen ilmastoviisautta. Decarbon-Home-tutkimushankkeen tulokset ovat osoittaneet muun muassa, että vaikka kuluttajat tietävät paljon ilmastoviisaasta asumisesta, heillä on usein haasteita tunnistaa eri asumisvalintojen ja -tekojen suhteellista merkitystä ilmastopäästöjen vähentämisen näkökulmasta. Tiedämme myös, että kuluttajilla saattaa jäädä huomaamatta, miten kodin laitteet, esimerkiksi niiden säännöllinen huolto, vaikuttavat asumisen ilmastoviisauteen.

Mitä tutkimustuloksista sanovat asumisen käytännön asiantuntijat? Miten keskustelu ilmastoviisaasta asumisesta on muuttunut energiakriisin myötä? Tilaisuudessa tutkijoiden kanssa asumisen muutoksesta keskustelevat Marttaliiton johtava asiantuntija Heidi Holmroos, Motivan asiantuntija Teemu Kettunen sekä A-lehtien Kotona-sivuston päätoimittaja Tytti Kontula. Tilaisuudessa keskustelemme kotitalouksien mahdollisuuksista ja asumisen käytäntöjen muutoksesta. Pohdimme muutosta asukkaiden tiedoissa ja ilmastoviisaan asumisen ymmärryksessä, erilaisten asukkaiden mahdollisuuksia ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta sekä tulevaisuuden teknologisten ratkaisujen roolia ilmastoviisaan asumisen mahdollistajana.

Ohjelma

9.00–9.05 Tervetuloa – Eliisa Kylkilahti, Helsingin yliopisto ja Anna Strandell, Syke

9.05–9.15 Asumisen muutos mediassa – Tytti Kontula, A-lehdet

9.15–9.55 Keskustelu: Kotitalouksien mahdollisuudet ja asumisen käytäntöjen muutos – Heidi Holmroos, Marttaliitto ja Teemu Kettunen, Motiva, haastattelemassa Decarbon-Home-hankkeen tutkija

Keskustelun teemat:

  • Tieto ja ymmärrys – miten ilmastoviisas asuminen ymmärretään?
  • Erilaisten asukkaiden mahdollisuudet
  • Kodit ja tulevaisuuden teknologiset ratkaisut määrittelemässä mahdollisuuksia

9.55–10.00 Loppusanat

Webinaari 23.3.: Säästöä vai säätöä? Kuluttajien rooli energiamurroksessa

Aika: Ma 23.3. klo 9–10

Paikka: Microsoft Teams

Talven kovat pakkaset ja korkeat sähkön hinnat näkyvät nyt monen kuluttajan laskuissa. Uusiutuvan energian huomattava lisääntyminen on tuonut mukanaan sähkön hintavaihteluita ja tarvetta uudenlaisille joustoille myös kuluttajien arjessa. Kuluttajien voi olla vaikeaa tunnistaa oikeaa tapaa toimia sähkömarkkinoiden muutosten, energiapolitiikan suurten linjojen ja geopoliittisten myllerrysten keskellä. Uudet teknologiat, muuttuvat sähkösopimusmallit ja sähkönkäytön ajoitus ovat lisänneet mahdollisuuksia ja kiinnostusta säätää kulutusta. Tutkimus kuitenkin näyttää, että vain pieni osa kuluttajista on aktiivisia oman energiankulutuksensa hallinnassa. Energiatietous, -viisaus ja -kansalaisuus ovat nykyajan tärkeitä teemoja.

Tässä webinaarissa kysymme, kannattaako energiaa säästää, säätää vaiko ei kumpaakaan? Miten kuluttaja osallistuu sähköjärjestelmän toimintaan? Miten sähkön kuluttamista ja järjestelmää voidaan kehittää? Miten voidaan turvata murroksen reiluus, jotta ei kärjistetä vastakkainasetteluja ja tuoteta väliinputoajia?

Ohjelma

9.00–9.05 Tervetuloa – Joni Vainikka, Helsingin yliopisto ja Jani Lukkarinen, Syke
9.05–9.10 Miten energiajärjestelmän muutokset vaikuttavat kuluttajaan? – Enni Ruokamo, Syke
9.10–9.55 Keskustelu: Kuluttajan rooli energiamurroksessa – Janne Kerttula, Energiateollisuus ja Katja Keränen, Omakotiliitto

  • Miten uusiutuvan energian kasvava osuus vaikuttaa energian kuluttajaan?
  • Ovatko nykyiset sähkösopimukset toimivia?
  • Mikä on sähkön kuluttajan rooli tulevaisuudessa?

9.55–10.00 Loppusanat

Webinaari 27.4.: Puusta pitkään – puheista rakentamiseen?

Aika: Ma 27.4. klo 9–10

Paikka: Microsoft Teams

Webinaarissa keskustellaan puurakentamisen mahdollisuuksista ja esteistä asumisen ilmastoviisauden edistämisessä. Decarbon-Home-tutkimushankkeen tulokset ovat osoittaneet muun muassa, että puurakentamisen kehittymiseen vaikuttavat systeemisesti markkinakysyntä, yritysten tarjonta ja ohjauskeinot. Mitä tutkimustuloksista sanovat puurakentamisen kanssa tekemisissä olevat asiantuntijat? Miten voidaan vaikeassa markkinatilanteessa löytää ratkaisuja rakentamisen kiertotalouden edistämiseksi?

Ohjelma

9.00–9.15 Tervetulosanat sekä hankkeen tuloksia puurakentamisen tarjonnasta, kysynnästä ja ohjauksesta – Anne Toppinen, Helsingin yliopisto ja Katja Lähtinen, Luke

9.15–10.00 Keskustelu: Puurakentamisen kasvumahdollisuudet – Matti Mikkola, Puutuoteteollisuus, Mikko Leino, SRV ja Henri Salonen, A-Insinöörit

  • Millaisia ratkaisuja nykyiset puumateriaalit tarjoavat kiertotalouden periaatteisiin perustuvaan kestävän rakentamisen tarpeisiin?
  • Millaisia mahdollisuuksia suomalaisilla yrityksillä on olla osa rakentamisen kestävyysmurrosta puumateriaaliratkaisuilla?
  • Mitkä tahot ovat avainrooleissa puurakentamisen aidolle kasvulle erilaisin materiaaliratkaisuin? Mitä käytännön toimenpiteitä heiltä tarvitaan?

Tallenne ja esitysmateriaalit

Tilaisuuden tallenne on katsottavissa rajoitetun ajan Syken YouTube-kanavalla: Katso tallenne

Webinaarin esitysmateriaaleihin voit tutustua täältä: Puusta pitkään – puheista rakentamiseen? (esitys, pdf)

Ilmastoviisaan asumisen kesäpäivä 2026: Ratkaisuja korjausrakentamiseen – Politiikka, rahoitus, asukas ja yritykset

Aika: Ti 2.6.2026 klo 12–16

Paikka: Solo Sokos Hotel Pier 4 (Katajanokanlaituri 4, 00160 Helsinki)

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan korjausrakentamisen ratkaisuista ja kuulemaan tuoreimpia tutkimustuloksiamme ja suosituksiamme Decarbon-Home-tutkimushankkeen loppuseminaariin 2.6.2026.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Päivitetyn ohjelman ja lisätiedot löydät tapahtumasivulta.

Ilmoittaudu mukaan ja tilaa tapahtuman kalenterikutsu: Ilmoittautuminen

Decarbon-Home

Decarbon-Home-tutkimushanke edistää asumisen ja rakentamisen oikeudenmukaista kestävyysmurrosta. Hankkeen tavoitteena on tutkia ja kehittää asukkaita osallistavia ratkaisuja ilmastonmuutoksen ja asuinalueiden eriytymisen haasteisiin. Hankkeessa tuotetaan tietoa kansalaisten asumiseen ja ilmastonmuutokseen liittyvistä arvoista sekä ilmastotoimenpiteiden edellytyksistä. Lisäksi kehitetään työkaluja ja ratkaisuja yhdessä kaupunkien, asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Hanke on saanut rahoitusta strategisen tutkimuksen neuvostolta, joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä.

Lisätietoa tilaisuuksista:

Niina Pykäläinen, etunimi.sukunimi@syke.fi

/by

Alueelliset erityispiirteet vaikuttavat maankäytön suunnittelun ja rakentamisen innovaatioiden taustalla

,

Atte Koskivaaran tänä vuonna julkaistu väitöskirja tarkastelee erilaisten alueiden kykyä kehittää kestävää kehitystä tukevia innovaatioita maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa. Koskivaara on tehnyt väitöstutkimustaan osana Decarbon-Home-hanketta.

Pähkinänkuoressa väitöskirjani keskittyy tunnistamaan ja analysoimaan erilaisiin alueisiin ja toimintaympäristöihin kohdistuvia haasteita, mahdollisuuksia ja erityispiirteitä, erityisesti keskittyen maankäytön suunnitteluun ja rakentamiseen. Maantieteellisen tason lisäksi tarkastelussa huomioidaan alueen instituutiot ja paikalliset toimijat. Väitöskirjan pääasiallisena tavoitteena on ymmärtää, mitkä eri tekijät vaikuttavat alueiden edellytyksiin luoda kestävää kehitystä tukevia innovaatioita ja tunnistaa alueellisia eroja, erityisesti maankäytön suunnittelussa ja rakentamisessa. Väitöskirjani koostuu kolmesta erillisestä, mutta toisiinsa vahvasti kytkeytyvästä tutkimusteemasta.

Erilaiset suunnittelumekanismit ja toimijat painottuvat alueittain

Ensiksi, koska kaikki alueet ovat omine haasteineen, mahdollisuuksineen ja erilaisten kehityspolkujen takia keskenään erilaisia, myös niiden tarve sekä mahdollisuudet kehittää innovaatioita, eli luoda uusia tuotteita, palveluja, prosesseja, ja toimintamalleja ovat erilaiset. Kun alueiden tarkasteluun sisällytetään institutionaalisia, taloudellisia ja poliittisia seikkoja, on maantieteellisesti samankaltaisista ja keskenään läheisistäkin alueista löydettävissä merkittävää vaihtelua vaikuttaen niiden kykyyn tuottaa innovaatioita.

Tässä väitöskirjassa linssin alla ovat erityisesti valtioiden rajat ylittävät reuna-alueet (cross-border region) sekä suomalaiset kunnat, jotka tutkimuksessa jaoteltiin kaupunki-maaseutu-akselilla. Vahvasti omapiirteisen aluetyypin, valtioiden välisten reuna-alueiden kohdalla alueiden yksilöllisyys korostuu esimerkiksi suurempien kulttuuri- ja lainsäädäntöerojen takia. Luonnonvarojen käytön kohdalla tämänkaltaiset alueet ovatkin olleet otsikoissa liittyen esimerkiksi jokien valjastamiseen energian tuotantoon yläjuoksulla, näkyen häiriöinä veden juoksussa rajan toisella puolella.

Varsinaista rakentamisen ja maankäytön suunnittelun toimialaa väitöskirja tutkii verraten kaupunki- ja maaseutukuntia keskenään. Siinä missä näiden alueiden kehityssuunnat voivat osittain olla itsestäänselvyyksiä, kuten muuttoliikenteen suuntautuminen maaseudulta kaupunkeihin, vähemmän tiedetään siitä, miten tämänkaltaiset tekijät vaikuttavat maankäytön suunnitteluun ja rakentamiseen. Tutkimuksissa kävi muun muassa ilmi, että erilaiset kunta- ja temaattiset strategiat, kehittämisohjelmat sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhankkeet ovat merkittävästi tärkeämpiä kaupunkimaisissa kunnissa verrattuna maaseutumaisiin kuntiin.

Näiden epämuodollisten suunnittelumekanismien tärkeyden korostumisen lisäksi eri kunnissa havaittiin painottuvan erilaiset toimijat. Esimerkiksi siinä missä yritykset nähdään tärkeiksi toimijoiksi rakentamisen kehittämisessä sekä kaupunki- että maaseutukunnissa, uuden tiedon luojat, kuten yliopistot ja tutkimuslaitokset osoittautuivat tärkeämmiksi yhteistyökumppaneiksi kaupunkikunnissa.

Kestävä kehitys osana innovaatioiden tavoitteita

Toinen koko väitöskirjan läpi kantavista teemoista ovat kestävän kehityksen innovaatiot. Yksi tutkimuksen löydöksistä osoittaa, että valtioiden välisten reuna-alueiden kohdalla kestävän kehityksen näkökulma tutkimuskirjallisuudessa osoittautui loistavan poissaolollaan. Rakentamisessa ja maankäytön suunnittelussa teema kuitenkin osoittautui olevan tunnistettu. Kuitenkin niin, että kestävyystavoitteiden havaittiin olevan erilaisia erilaisten kuntien välillä.

Kaupunkikunnissa kestävään rakentamiseen liittyvät toimet, kuten rakennusmateriaalien, energian kulutuksen ja älykkäiden teknologioiden valinta korostuvat, kun taas maaseutukunnissa keskitytään enemmän ekosysteemipalvelujen kehittämiseen. Eron voi kärjistäen perustella sillä, että sitä, mitä alueella on enemmän (rakentamista vs. ekosysteemipalveluja), siihen myös panostetaan. Tietenkin myös rakentaminen, mukaan lukien korjausrakentaminen ovat relevantteja teemoja maaseudulla, kun taas kaupunkien on pystyttävä ylläpitämään ja kehittämään myös niukkoja ekosysteemipalveluitansa.

Väitöskirjan kolmas aihepiiri liittyy teollisuuden uudistumiseen. Aluekehittämisen lisäksi tärkeässä roolissa on se, miten eri alueet tarjoavat toisistaan poikkeavat mahdollisuudet uuden kehityspolun luomiselle, tapahtuu se sitten pienten muutosten tai suoranaisen murroksen kautta. Tulevien polkujen luomisen lisäksi näkökulmalle on keskeistä huomioida jo tapahtunut kehitys ja siitä aiheutuneet sidonnaisuudet.

Rakentamista on tyypillisesti pidetty vahvojen polkuriippuvuuksien toimialana. Sen yrityksistä koostuva arvoketju pitää sisällään lukuisia eri vaiheita rakenne- ja arkkitehtisuunnittelusta rakentamisen tuotteiden valmistamiseen ja itse rakennuspaikalla tapahtuvaan rakentamiseen. Näistä vaiheista vastaavat usein eri yritykset eri maantieteellisissä sijainneissa. Rakentamisen kehittymisen ja innovaatioiden saavuttamiseksi näiden yritysten ja muiden toimijoiden on oltava aktiivisesti yhteydessä toisiinsa. Mikäli yksi tai useampi verkoston toimijoista jää jatkuvasti vaille laajempaa vuorovaikutusta, saattaa se hidastaa innovaatioita koko arvoketjussa. Toisaalta, vaikka projektiluonteisesti yhteydenpitoa olisikin, tulosten ja toimintatapojen laajempi ja pysyvämpi kehittäminen vaatii pitkäjänteisempiä toimia yli projektien.

Puurakentamisen taloudellinen kannattavuus sahateollisuudessa ja elementtituotannossa

Väitöskirjassa tutkittiin rakentamisen liiketoiminnassa tapahtuvaa kehitystä puurakentamisessa aktiivisesti mukana olevien yritysten kautta. Tarkemmin ottaen tutkimuksessa arvioitiin suomalaisten pienten ja keskisuurten sahayritysten sekä puisten elementtivalmistajien taloudellisen toimintakyvyn kehittymistä 10 vuoden aikana (2012–2021). Aineistona käytettiin yritysten oikaistuja tilinpäätöstietoja.

Elementtivalmistajien kohdalla kotimainen markkina korostuu verrattuna sahoihin, joiden tuotteiden markkinat ovat lähes kauttaaltaan globaalit. Tutkimuksessa nousi esiin elementtivalmistajien vakavaraisuuden ja maksukyvyn trendinomainen heikentyminen koko 2010-luvun ajan. Huomioitavaa ovat kuitenkin suuret yrityskohtaiset vaihtelut monissa kannattavuusluvuissa, mitkä kielivät suurista eroista yritysten liiketoimintamalleissa, esimerkiksi joidenkin keskittyen julkisiin rakennushankkeisiin toisten toimiessa pääosin yksityisissä rakennushankkeissa.

Sahoihin vertailu tuo väitöskirjassa esiin kaksi olennaista eroa toimialojen välillä. Ensinnäkin toimialojen kypsyysasteet poikkeavat merkittävästi: sahateollisuus on toiminut Suomessa jo vuosisatojen ajan, kun taas elementtivalmistus – erityisesti suurten taso- ja moduulielementtien osalta – on huomattavasti nuorempi teollisuudenala. Tämä heijastuu sekä tuotantoteknologioiden kehitysvaiheeseen että alan vakiintuneisiin toimintamalleihin. Toisaalta erot liittyvät markkinoiden rakenteeseen ja kysynnän luonteeseen. Sahatavaran markkinat ovat pitkälti bulkkiluonteisia ja standardoituja, kun taas elementtirakentamisen markkinoille on tyypillistä suurempi räätälöinnin tarve.

Suurten, kokonaisen teollisuuden kattavien muutosten sanotaan kestävän vuosia tai vuosikymmeniä. Väitöskirjan tulokset tukevat osaltaan tätä väitettä sen osalta, että taloudellinen kehitys oli pitkään tasaista eikä peräkkäisissä vuosissa välttämättä näkynyt suuria vaihteluja. Aikasarjan viimeinen vuosi, 2021, toi kuitenkin muutoksen tähän rauhalliseen kehitykseen sahojen kohdalla, kun globaalit puutavaran hinnat nousivat rymisten. Mahtumatta täysin väitöskirjaan aineistoon, 2020-luvun kehityskulku erityisesti elementtivalmistajien osalta vaikuttaa kääntäneen niiden taloudellisen suorituskyvyn poikkeuksellisen syvään ahdinkoon.

Alueiden tulisi vahvistaa toimintaedellytyksiään tulevaisuuden muutoksissa

Väitöskirjan havaintojen valossa voidaan todeta, että vaikka alueiden sisäiset valmiudet ja toimintaympäristön erityispiirteet eivät yksin selitä toimialojen kehityssuuntia, niiden on silti mahdollista vahvistaa omia toimintaedellytyksiään ja kasvattaa kykyään selviytyä ja sopeutua muutoksiin. Tämä on keskeistä, jotta eri alueet voivat paremmin varautua tuleviin, ennakoimattomiinkin muutoksiin.

Kirjoittaja

Atte Koskivaara toimii tutkijana Luonnonvarakeskuksessa. Hän on keskittynyt metsäteollisuuden liiketoiminnan ja innovaatioiden tutkimiseen ja viettää lukuvuoden 2025–2026 vierailevana postdoc tutkijana Yhdysvalloissa, University of Massachusetts Amherstissa. Väitöskirja “Innovation systems for sustainability: insights from wood construction businesses and land use planning in Finland” on luettavissa Dissertationes Forestales -julkaisusarjassa: https://doi.org/10.14214/df.374

Otsikkokuva: Timo Roschier

/by

Tulevaisuuden resilienttiä asuinympäristöä etsimässä

,

Vuoden 2025 Ilmastoviisaan asumisen kesäpäivä järjestettiin Strategisen tutkimuksen neuvoston Decarbon-Home-hankkeen ja Business Finlandin rahoittaman FoREfront-hankkeen yhteistyönä.

Ilmastoviisaan asumisen kesäpäivän tapahtumapaikkana toimi uusi palkittu puurakenteinen Solo Sokos Hotel Pier 4. Päivän ohjelmaan sisältyi mielenkiintoisia puheenvuoroja ja keskusteluja tulevaisuuden resilienteistä asumisen ja rakentamisen ratkaisuista. Keynote-puheenvuoron piti Katja Maununaho Tampereen yliopistosta. Hän korosti sosiaalisen infrastruktuurin roolia ja seurallisuuden merkitystä asuinympäristöjen kehittämisessä.

Rakennetun ympäristön resilienssistä käytävä keskustelu on monipuolistunut viimeisten vuosien aikana. Ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen lisäksi on noussut tarve ymmärtää paremmin myös sosiaalista kestävyyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä.

Rakentamisen kestävyyden pullonkaulat

Tutkijapuheenvuorojen lisäksi kuultiin hankkeiden yritys- ja kaupunkikumppaneiden näkemyksiä muun muassa rakentamisen kiertotaloudesta ja luontopohjaisten ratkaisujen kehittämisestä ja soveltamisesta. Paneelikeskustelussa syvennyttiin rakentamisen kestävyyden pullonkauloihin ja näkymiin rakentamisen tulevaisuudesta tilanteessa, jossa ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja luontokadon hillintä ovat erittäin tärkeitä kysymyksiä.

Edelläkävijäkaupungit Suomessa ovat jo pitkään asettaneet kansallista ohjausta tiukempia kestävyystavoitteita ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillitsemiseksi. Kaupunkikehittämisen aikajänne on kuitenkin pitkä ja prosessiin liittyy lukuisia toimijoita, joten lopputulos on monenlaisten tavoitteiden, keinojen ja toteutustapojen kompromissi. Kansallinen regulaatio myös osin haastaa esimerkiksi rakentamisen kiertotalouden edistämistä.

Rakentamisen suhdannekuopan jälkeen uuteen kasvuun

Päivän keskusteluissa korostui myös rakennusalan heikko taloustilanne, jonka takia moni toimija on lopettanut, innovaatioiden kehitystyö on pysähtynyt, eikä jo olemassa olevia uusia ratkaisuja testata tai oteta käyttöön. Asenteiden muutosta tarvitaan, jotta kestävät rakentamisen ratkaisut muuttuisivat haluttaviksi ja valtavirtaistuisivat. Asiakkaiden tulisi olla valmiita maksamaan kestävistä ratkaisuista, koska kehitystyö aiheuttaa investointikustannuksia. Ei riitä, että kestävät ratkaisut voivat olla taloudellisesti kannattavia pitkällä aikavälillä, vaan yritysten on pystyttävä maksamaan investoinneista aiheutuvat menot myös lyhyellä aikavälillä.

Tarinallistamisen ja konkreettisten esimerkkien avulla voitaisiin viestiä menestyneistä hankkeista. Tyytyväiset asukkaat jakavat mielellään kokemuksiaan onnistumisista, ja esimerkiksi energiaremonteissa rahallinen säästö on hyvä motivaattori uusien ratkaisujen käyttöönottoon. Nykypäivän informaatiotulvassa viestien kohdentaminen nykyistä selkeämmin sisällöin olisi tärkeää. Myös viestinnän laatuun olisi panostettava enemmän – kaikille kaikkea tarkoittaa helposti, ettei sisältö palvele tai kiinnosta ketään.

Kestävyysajattelu rakentamisen lähtökohdaksi

Paneelikeskustelijat nostivat esille, että kiertotalouden kehittymisen näkökulmasta tulevaisuuden kestävässä rakentamisessa esimerkiksi materiaalien kierrätystä helpottaisi se, että niiden uudelleenkäyttö tulevaisuudessa otettaisiin huomioon jo uudisrakennusten suunnittelussa. Kaupunkilaisia myös osallistettaisiin enemmän suunnitteluun, ja ketterä suunnitteluprosessi mahdollistaisi vastaamisen yllättäviinkin muutoksiin hankkeen aikana. Ilmastonmuutoksen tuomien riskien myötä tarve joustavuuteen korostuu nykyistä enemmän kaikilla tasoilla.

Panelistien hahmottelemassa tulevaisuuden visiossa ei siis enää puhuttaisi kestävästä rakentamisesta, vaan yksinkertaisesti rakentamisesta – kestävyysajattelu kun olisi tuolloin vakiintunut kaiken rakentamisen lähtökohdaksi.

Tilaisuus järjestettiin strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman Decarbon-Home-hankkeen ja Business Finlandin rahoittaman FoREfront-hankkeen yhteistyönä. Tilaisuus jatkoi Decarbon-Home-hankkeen aiempien vuosien Ilmastoviisaan asumisen kevätpäivien sarjaa.

Kirjoittajat

Katja Lähtinen (Luke), Anne Toppinen (HY), Daniel Wallenius (Rakennuslehti), Ulla Kuitunen (Skanska oy), Uula Saastamoinen (Syke), Niina Pykäläinen (Syke), Vesa Kanninen (HY) ja Eliisa Kylkilahti (HY)

/by

Puulla korjataan ja rakennetaan tulevaisuuden kestäviä kaupunkiympäristöjä – uusia mahdollisuuksia kaupungeille ja yrityksille

,

Decarbon-Home-hankkeen tutkija Anne Viljasen tuore väitös Helsingin yliopistosta kertoo, miten kaupunkien ja yritysten yhteistyöllä voidaan edistää kestäviä ratkaisuja kaupunkiympäristöissä. Viljasen väitös on ensimmäinen kokonaisuudessaan hankkeen aikana toteutettu väitöstutkimus.

Väitöstutkimus keskittyi erityisesti puiseen, olemassa olevien kerrostalojen, korjausrakentamiseen, jonka edistäminen yhdistyy laajemmin puurakentamiseen ja luontopohjaisiin ratkaisuihin kestävien kaupunkiympäristöjen kentällä. Puumateriaalin ja luontopohjaisten ratkaisujen, kuten viherkattojen ja viherseinien, käyttö voi auttaa kehittämään ratkaisuja, joista on hyötyä sekä ympäristölle että yhteiskunnalle. Nämä ratkaisut tarjoavat puolestaan potentiaalisia ratkaisuja ilmastonmuutoksen, luonnonvarojen ylikulutuksen ja luontokadon hillitsemiseen.

Tutkijatohtori Anne Viljanen Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta havaitsi väitöstutkimuksessaan, että puumateriaalin käyttö kerrostalojen korjausrakentamisessa on Suomessa vielä melko satunnaista, vaikka puulla on etuja verrattuna muihin materiaaleihin. Puun keveys mahdollistaa esimerkiksi lisäkerrosten rakentamisen olemassa oleviin rakennuksiin, joka voi olla ratkaisu tilanpuutteesta kärsivissä kaupungeissa. Puurakenteet varastoivat myös hiiltä.

Viljasen mukaan kunnat ja yritykset voivat yhdessä edistää tällaisia innovatiivisia projekteja, jotka tukevat vähähiilistä ja ympäristöriskeille joustavasti sopeutuvaa kaupunkiympäristöä. Esimerkkejä puisista korjausrakentamisen projekteista löytyy, mutta toteutus on ollut muutamien aktiivisten yksilöiden poikkeuksellista toimintaa. Nämä ovat olleet uniikkeja ratkaisuja tilanteissa, joissa on erityisen hyvin havaittu ja hyödynnetty mahdollisuuksia liiketoimintaympäristössä.

– Kuntien rooli kestävien ratkaisujen edistäjinä on merkittävä, jotta yritykset saavat positiivisen markkinasignaalin kestävälle innovaatioilleen. Tutkimuksen mukaan kaavoitusta on käytetty ohjaamaan puista uudisrakentamista ja luontopohjaisia ratkaisuja edelläkävijäkaupungeissa, kuten Helsingissä, Turussa ja Tampereella, mutta korjausrakentamisen puolella poliittisten ohjauskeinojen käyttö on ollut vähäisempää, Viljanen kertoo

Viljasen mukaan vasta tulevaisuuden asiana voidaan nähdä monihyötyiset korjausrakentamisen kokonaisratkaisut, joissa yhdisteltäisiin kestävää luonnonvarojen käyttöä laajemmin, sisältäen niin materiaalit, energian, veden ja maaperän kestävän käytön sekä sosiaalisia innovaatioita.

– Näitä kuitenkin jo suunnitellaan edelläkävijäkaupungeissa ja ne ovat olemassa kokeiluhankkeina tai rakentamiskonsepteina, toki tie suunnitelmista käytäntöön ja ratkaisujen laaja-alaiseen käyttöön on pitkä. Taloyhtiöiden demokraattiset päätöksentekoprosessit ovat puolestaan usein todella hitaita, mikä hidastaa puun hyödyntämistä laajalti kerrostalojen korjausrakentamisessa. Toisaalta kaupunkiomisteiset vuokrataloyhtiöt ovat ajoittain motivoituneet edistämään viihtyisämpiä ja vähähiilisempiä kerrostaloja nimenomaan vähemmän houkuttelevissa lähiöissä ja näissä päätöksenteko on nopeampaa ja ratkaisujen monistettavuus mahdollista, pohtii Viljanen.

Tutkimus korostaa myös tiedonkulun parantamisen tärkeyttä eri toimijoiden välillä, erityisesti suunnittelijoiden ja käytännön toteuttajien kesken. Monialainen yhteistyö ja tiedonvaihto ovat avainasemassa, kun pyritään luomaan kestävämpiä ja viihtyisämpiä kaupunkiympäristöjä.

Viljasen mukaan lainsäädännön ja poliittisten ohjauskeinojen merkitys korostuu entisestään, kun EU:n ja Suomen kansalliset tavoitteet hiilijalanjälkilaskennan osalta tiukentuvat. Kaupunkien ja yritysten on tärkeää ottaa nämä vaatimukset huomioon ja kehittää toimintaansa kestävämpään suuntaan.

Viljasen tutkimus tarjoaa arvokasta tietoa kaupungeille ja yrityksille, jotka haluavat olla edelläkävijöitä kestävien ratkaisujen kehittämisessä.

Anne Viljanen väitteli 11.4.2025 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta aiheesta: ”Business ecosystems for urban sustainability: retrofits, wood construction, and nature-based solutions in Finland”. Tutkimus on saanut strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman Decarbon-Home-hankkeen lisäksi rahoitusta Business Finlandin rahoittamasta FoREfront-hankkeesta.

Uutinen on julkaistu alun perin Helsingin yliopiston sivuilla: https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/kestavyysmurros/puulla-korjataan-ja-rakennetaan-tulevaisuuden-kestavia-kaupunkiymparistoja-uusia-mahdollisuuksia-kaupungeille-ja-yrityksille.

Otsikkokuvassa Tampereen Puolarin puiset lisäkerrokset. Kuva: Anne Viljanen.

/by