Decarbon-Home-hankkeessa julkaistu tieteellinen artikkelimme pureutuu eri sidosryhmien rooleihin ja toimintatapoihin maankäytön suunnittelussa sekä niiden suhteeseen kuntien ekologisen kestävyyden tavoitteiden kanssa. Tuloksemme osoittavat merkittäviä yhteyksiä epämuodollisten maankäytön suunnitteluprosessien, uuden tiedon tuottamisen, sekä kuntien kestävyystavoitteiden välillä. Lisäksi havaittiin, että kaupunkimaisten ja maaseutumaisempien kuntien välillä on eroja näissä maankäytön suunnittelun kannalta tärkeissä osa-alueissa.

Kaavoitus suomalaisessa maankäytön suunnittelussa

Kunnissa kestävän rakentamisen ja asumisen mahdollistaminen alkaa suunnittelupöydältä. Ensimmäisessä vaiheessa tämä pöytä kuuluu maankäytön suunnittelusta vastaavalle taholle, sillä onnistuneet kaavoitusratkaisut edistävät hyvinvointia, aluetaloutta ja kestävää kehitystä rakennetussa ympäristössä.

Suomessa maankäytön suunnittelun lakisääteinen ohjaus koostuu kolmetasoisesta hierarkiasta: valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista, maankäytön suunnittelusta maakunnissa (maakuntakaava) sekä kuntatasolla laadittavista yleis- ja asemakaavasta. Kaavoista yksityiskohtaisin eli asemakaava ohjaa maankäyttöä ja rakentamista paikallisten olosuhteiden, kaupunkikuvan, hyvän rakentamistavan sekä muiden kunnassa sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Yleiskaavan tarkoituksena on ohjata asemakaavojen laatimista esimerkiksi määrittelemällä asuinalueiden sijoittamista kunnan alueelle.

Yksityiskohtainen maankäytön suunnittelu ja sitä koskeva päätöksenteko tapahtuu kunnissa, antaen muun muassa kaavoituksesta vastaaville työntekijöille sekä paikallisille poliitikoille merkittävän roolin maankäytön kehittämisessä ja sen ohjauksessa. Lakisääteisen maankäytön ohjauksen lisäksi erilaiset epämuodolliset suunnittelun muodot ovat yleistyneet sekä Suomessa että muissa maissa.

Epämuodollisuus tarkoittaa sitä, että suunnittelu – tai osa siitä – tapahtuu lakisääteisten maankäytön suunnitteluprosessien ulkopuolella. Esimerkkejä tällaisista ovat erilaiset alueiden strategiset kehityssuunnitelmat (esim. MAL) tai julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhankkeet (Public-Private Partnership).

Epämuodollinen maankäytön suunnittelu yhteydessä kuntien kestävyystavoitteisiin ja sidosryhmäyhteistyöhön

Epämuodollisen maankäytön suunnittelun on perusteltu lisäävän strategista valmiutta ratkaista nykypäivän moniulotteisia ongelmia, joita ovat esimerkiksi globaalisti kasvava kilpailu alueiden välillä, ympäristö- ja ilmasto-ongelmat sekä sosiaalinen eriytyminen. Toisaalta epämuodollisten suunnittelumekanismien on nähty lisäävän riskiä legitimiteettiongelmiin, kun laillisuus ei rakennu muodollisen toimivallan varaan ja läpinäkyvästi määriteltyihin päätöksentekoprosesseihin.

Epämuodolliset maankäytön suunnitteluprosessit ovat tulostemme mukaan vahvasti yhteydessä kuntien maankäytön suunnittelun kestävyystavoitteisiin. Epämuodollisten prosessien havaittiin olevan myös lakisääteisiä maankäytön ohjauskeinoja voimakkaammin yhteydessä vuorovaikutukseen alueellisten sidosryhmien, erityisesti tutkimusorganisaatioiden kanssa.

Lakisääteisen maankäytön suunnittelun eri tasojen ja sidosryhmien sekä kuntien kestävyystavoitteiden välillä ei tuloksistamme noussut esille samankaltaisia yhteyksiä: erityisesti kestävän kehityksen näkökulmasta maankäytön suunnitteluun liittyvä kehittämistyö ja innovaatiot näyttävät korostuvan nimenomaan epämuodollisissa suunnittelumekanismeissa.

Nuolet osoittavat tutkimuksessa havaitut maankäytön suunnittelussa tärkeiden osa-alueiden väliset vahvat suhteet.

Kaupunkimaisten ja muiden kuntien välillä eroja kestävyystavoitteissa ja sidosryhmäyhteistyössä

Tutkimuksessamme vertailimme myös suomalaiseen maankäytön suunnitteluun kytkeytyviä sidosryhmiä, prosesseja sekä kestävyystavoitteita kaupunkimaisten ja muiden kuntien välillä. Olennainen havaittu ero kuntatyyppien välillä on se, että epämuodollisten maankäytön suunnitteluprosessien rooli korostui kaupunkimaisissa kunnissa.

Kaupungistumiskehitys voi selittää epämuodollisen maankäytön suunnittelun yleistymistä ja olla seuraus kaupunkimaisten kuntien suuremmista resursseista vastata uudenlaisiin maankäytön suunnittelun haasteisiin. Odotetusti muodolliset prosessit koettiin molemmissa kuntaryhmissä tärkeiksi, eikä ryhmien välillä havaittu merkittäviä eroja.

Maankäytön suunnittelun sidosryhmiä koskevissa tarkasteluissa kävi ilmi, että tutkimukseen ja tiedon tuottamiseen keskittyneet toimijat koettiin tärkeämpänä osana maankäytön suunnittelua kaupunkimaisissa kuin muissa kunnissa. Toisaalta tiedon käyttämiseen ja välittämiseen liittyviä toimijoita pidettiin tärkeinä maankäytön suunnittelun sidosryhminä molemmissa ryhmissä.

Kuntien maankäytön suunnittelun kestävyystavoitteiden välillä havaittiin myös eroja: siinä missä kaupunkimaisissa kunnissa kestävään rakentamiseen liittyvät, teknologisia ja materiaalivalintoja painottavat tavoitteet koettiin erityisen tärkeäksi maankäytön suunnittelussa, painottuivat muissa kunnissa ekosysteemipalveluihin liittyvät tavoitteet tärkeämpinä kestävyyden edistämisen keinoina.

Lisätietoa

Tutkimus on kokonaisuudessaan luettavissa vertaisarvioidusta Journal of Sustainability Research -tiedejulkaisusta:
Koskivaara A, Lähtinen K. (2023). Land-Use Planning in Municipalities as a Driver for Sustainable Residential Building in Finland: A Regional Innovation System Approach. J Sustain Res. 2023;5(2):e230006. https://doi.org/10.20900/jsr20230006

Kirjoittajat

Atte Koskivaara toimii väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa Uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön tohtoriohjelmassa sekä tutkijana Luonnonvarakeskuksessa. Hänen väitöskirjansa tutkii kestävän kehityksen mukaisia innovaatioita alueellisesta näkökulmasta. Sähköposti: atte.koskivaara(at)luke.fi

Katja Lähtinen on Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori ja Helsingin yliopiston dosentti. Hän työskentelee liiketaloustieteellisistä lähtökohdista yrityksiä, kansalaisia ja kuntia koskevien tutkimusaiheiden parissa mm. vastuullisuuteen, hyväksyttävyyteen ja kestävään kehitykseen liittyvien teemojen kautta. Sähköposti: katja.lahtinen(at)luke.fi

Otsikkokuva: Timo Roschier

Jaa kirjoitus