Ratkaisuja-blogisarjassa Decarbon-Home-hankkeen aamukahviseminaareissa tutkimustaan esitelleet tutkijat kertovat tutkimuksensa keskeisistä huomioista ja yhteiskunnallisesta merkityksestä. Vesa Kanninen kirjoittaa hankkeen sidosryhmien näkemyksistä hiiliviisaudesta ja kiertotalouden roolista kestävyysmurroksessa.
Decarbon-Home-hankkeen sidosyhmät ovat monipuolinen läpileikkaus asumisen ja rakentamisen sektorin toimijoista. Haastattelimme suurinta osaa sidosryhmistä vuosina 2022 ja uudelleen vuonna 2025. Selvitimme, mitä asumisen hiiliviisaus tarkoittaa eri sidosryhmille, mikä on kiertotalouden rooli kestävyyssiirtymässä, ja miten asioiden nähdään muuttuneen viime vuosina.
Mitä haasteita kiertotalouden ja asumisen hiiliviisauden edistämiseen liittyy?
Viime aikoina on keskusteltu ”viherpesusta” ilmastotyössä. Haastateltavat nostavat ilmiön esiin kolmella tavalla, jotka yhdessä valottavat siirtymän monimutkaisuutta. Ensimmäinen liittyy suoraan epäluottamukseen: osa kokee rakentamisen vihreät puheet näennäisiksi, kun laatu ja luonnon huomiointi eivät vastaa lupauksia. Toiseksi esiin nousee institutionaalinen viherpesu, jossa sääntely näyttää kunnianhimoiselta mutta vesittyy politiikkaprosesseissa niin, ettei arjen toimijoiden juuri tarvitse muuttaa toimintatapojaan. Kolmantena näkyy arjen ja ilmastodiskurssien eritahtisuus. Kotitaloudet tekevät ilmastomyönteisiä investointeja omavaraisuuden tai kustannusten vuoksi, eivät niinkään ilmastoperustein, jolloin edistys näyttää vihreämmältä kuin sen motiivit ovat. Se, luodaanko näin kestävää pohjaa tulevaisuuden ilmastotoimille, riippuu siitä missä määrin tai josko uudet käytännöt ja teknologiat aikaansaavat myös asennemuutoksia. Yhdessä institutionaaliset ristiriidat, sääntelyn epävakaus ja arjen käytäntöjen omalakisuus synnyttävät viherpesun kaltaisia jännitteitä, vaikka tekninen eteneminen kohti hiilineutraalisuutta jatkuukin suhteellisen tasaisesti.
Hiiliviisauden taso asumisessa ja rakentamisessa onkin kaksijakoinen. Tekniset ratkaisut ja menetelmät ovat edenneet nopeasti. Hukkalämmön hyödyntäminen, lämpöpumppujen yleistyminen, elinkaarilaskenta ja laitekierto ovat jo monille toimijoille itsestäänselvyyksiä. Etenemistä kuitenkin rajoittavat taloudelliset reunaehdot, institutionaalisen oppimisen keskeneräisyys ja pelko kohtuuttomista kustannuksista erityisesti pienituloisille ja alueilla, joilla kiinteistöjen arvo on alhainen. Useimmat haluaisivat toki edistää ympäristövastuuta, mutta monet eivät halua vaarantaa asumisen kohtuuhintaisuutta tai omaa taloudellista asemaansa. Sanojen ja tekojen välinen kuilu ei siis johdu vain välinpitämättömyydestä vaan myös sopivien, turvallisilta vaikuttavien välimuotojen puuttumisesta.
Miten eteenpäin?
Kiertotaloutta edistetään yhä paljon projektiluonteisesti. Hankerahoitus mahdollistaa kokeilut: perustetaan materiaalipankkeja, listataan purkukohteiden osia avoimiin tietokantoihin ja testataan kierrätyssisältöjen liittämistä hankintakriteereihin. Toiminta ei kuitenkaan aina juurru pysyviin prosesseihin, ohjeisiin tai sopimuksiin. Näin kiertotalous jää helposti yksittäisiksi hankkeiksi, vaikka sen pitäisi näkyä virastojen, taloyhtiöiden ja yritysten normaalissa toiminnassa. Strategioissa ja ohjelmissa kiertotalous ja ilmastoviisaus ovat vahvasti läsnä, mutta käytännössä ratkaisut erillisten kokeilujen ulkopuolella valitaan kuitenkin usein sen mukaan, mikä tuntuu helpoimmalta, tutulta ja taloudellisesti mahdollisimman riskittömältä. Kustannuspaineet, tukijärjestelmien epävarmuus ja pelko epäonnistumisesta ohjaavat varovaisuuteen.
Asumisen hiiliviisauteen tarvittaisiinkin lisää rutiineja ja samalla tilaa innovaatioille. Jätehuollon perusasiat toimivat jo melko hyvin: lajittelu, biojätteen keräys ja ekopisteet ovat useimmille arkea. Sen sijaan purku, uudelleenkäyttö ja korjaaminen jäävät usein erillisiksi projekteiksi tai edelläkävijöiden harrastukseksi. Taloyhtiöissä kiertotalous tarkoittaa helposti vain jätehuoltosopimusta. Pieniä myönteisiä esimerkkejä kuitenkin löytyy: kun purkukohteen materiaalit avataan julkiseen tietokantaan, parhaat osat varataankin hyvin nopeasti; kun kompostointi ja pihan materiaalikierto nostetaan järjestöjen toiminnan ytimeen, ihmiset alkavatkin jakaa omia kokemuksiaan. Kestävä muutos edellyttää, että tällaisista kokeiluista tulee oletusarvo. Esimerkiksi ennen remonttia voitaisiin kysyä aina, voisiko purkuosia – vaikkapa vanhoja keittiön kaapistoja tai väliovia – myydä tai lahjoittaa, eikä vain varattaisi purkulavaa pihalle.
Millaisia muutoksia kuluneiden vuosien aikana on havaittavissa?
Keskustelut ilmastoviisaasta asumisesta ja kiertotaloudesta ovat kypsyneet kolmessa vuodessa selvästi. Alkuvaiheen puhe painottui energiaan: kulutukseen, päästökertoimiin ja energiatehokkuuteen. Kierto liitettiin usein jätehuoltoon ja yksittäisiin kierrätysesimerkkeihin. Nyt energian lisäksi puhutaan laajemmin myös materiaaleista, elinkaaresta ja uudelleenkäytöstä. On alettu kysyä useammin, kannattaako rakennuksia purkaa vai tulisiko niiden käyttöikää pidentää korjauksilla, ja kenelle eri vaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisäksi sosiaalinen näkökulma on vahvistunut: haavoittuvassa asemassa olevat kotitaloudet, energiaköyhyyden riskit ja heikossa markkina-asemassa olevat alueet ovat osa nykykeskustelua. Kiertotalouskaan ei ole enää vain tekniikkaa ja jätehuoltoa, vaan myös kysymys oikeudenmukaisuudesta, asumisen turvasta ja siitä, millainen rakennettu ympäristö halutaan jättää jälkipolville.
