Tämän vuoden Ilmastoviisaan asumisen kevätpäivä järjestettiin 20.5. strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamien Decarbon-Home ja Flaire -hankkeiden sekä Suomen Akatemian rahoittaman Energiamurroksen jännitteet kansalaisten arjessa (ENCIT) -hankkeen yhteistyönä Tiedekulmassa. Tilaisuudessa keskusteltiin kansalaisten kohtaamisesta kestävyysmurroksessa.
Hankkeiden tutkimustuloksia esitelleissä tutkijapuheenvuoroissa ja niiden pohjalta käydyissä paneelikeskusteluissa korostui kestävyysmurroksen moniulotteisuuden merkitys kansalaisten osallisuuteen vaikuttavana tekijänä. Vaikka kansalaiset pääsääntöisesti suhtautuvat myönteisesti ilmastotoimiin ja pyrkivät arjessaan ilmastoviisaisiin valintoihin, heidän toimijuutensa on kuitenkin monelta osin rajallista. Kestävyysmurrokseen liittyy niin ekologisia, sosiaalisia kuin taloudellisiakin teemoja sekä niihin kytkeytyviä ajallisia ja alueellisia kysymyksiä. Jotta kansalaisilla olisi tasapuoliset mahdollisuudet päästä osallisiksi kestävyysmurroksen toteutukseen ja siitä saataviin hyötyihin, tarvitsemme ymmärrystä ilmiön moninaisuudesta.
Energiamurroksen hyödyt ovat jakaantuneet epätasaisesti
Energiaköyhyys ja -haavoittuvuus ovat erityisesti Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan myötä nousseet keskusteluun myös Suomessa. Tarve nopeiden ja lyhyellä aikavälillä vaikuttavien ratkaisujen tekemiseen on konkretisoitunut arjen käytänteissä erityisesti sähkönkulutukseen ja hintaan liittyen. Energian hinnannousu on heikentänyt voimakkaasti sosiaalisesti haavoittuvimmissa asemissa olevien kansalaisten mahdollisuuksia esimerkiksi kotien kunnolliseen lämmitykseen. Energiakriisin aikana moni kuluttaja päätyi valitsemaan pörssisähkösopimuksen, josta on mahdollista hyötyä, mikäli pystyy siirtämään kulutustaan edullisimmille tunneille. Kaikille se ei kuitenkaan ole mahdollista esimerkiksi elämäntilanteesta tai terveydentilasta johtuen, minkä vuoksi helppojen ja edullisten palveluiden kehittämistä haavoittuvimmassa asemassa oleville kansalaisille tulisi tukea.
Kestävyysmurrosta edistävät ja pitkällä aikavälillä energiakustannuksia alentavat remontit ovat myös olleet monien taloudellisesti heikommassa asemassa olevien ulottumattomissa, eikä esimerkiksi energia-avustusten hyödyntäminen ole ollut kaikille mahdollista. Energiaremontteihin saatavia tukia ovat ylipäätään pitkälti käyttäneet ne kansalaiset, jotka joka tapauksessa olisivat tehneet asumisensa energiatehokkuutta parantavia toimia tai hankintoja. Ongelmana on myös luotettavien tekijöiden löytäminen ja remonttityön valvominen käytännössä.
Reilu kestävyysmurros vaatii ilmiön moninaisuuden tunnistamista
Myös liikenteen sähköistymisestä ovat hyötyneet ensi vaiheessa hyvin toimeen tulevat, kaupunkiseuduilla asuvat kansalaiset. Maaseudulla palvelut karkaavat yhä kauemmaksi ja julkinen liikenne puuttuu, mutta tulevaisuuden liikkumisen kannalta tuiki tarpeelliset sähköiset liikennevälineet ovat vielä harvassa. Tähän on käytännön syitä, kuten muuta maata vanhempi ajoneuvokanta ja kovemmat vaatimukset autoille, mutta myös asenteellisia tekijöitä ja tiedon puutetta. Erityinen maaseudun oloihin suunnattu ajoneuvotekniikan kehittämis- ja viestintäkeskus voisi osaltaan auttaa asiaa, samalla kun taloudellisia vaikeuksia helpotettaisiin rahoituksen (esimerkiksi sosiaalisen leasingin/kestävyystakuu-rahoitustuotteen) avulla.
Tilaisuuden puheenvuoroissa ja paneelikeskusteluissa nousi voimakkaasti esiin se, että parhaimmassa tapauksessa ekologisen kestävyyden edistäminen tuottaa myös sosiaalista hyvinvointia. Tämä liittyy erityisesti uusien teknologioiden käyttöönoton mahdollistamaan asumisen ja liikkumisen laadun paranemiseen sekä niihin liittyvien kustannusten alenemiseen. Toteutuakseen kestävyysmurros kuitenkin vaatii kohdennettujen tukitoimien lisäksi ymmärrystä myös kansalaisten arvojen moninaisuudesta, sillä kaikille on tärkeää tunne ratkaisujen käyttöön liittyvän oman päätöksentekovallan säilyttämisestä.
Tilaisuus järjestettiin strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamien Decarbon-Home ja Flaire -hankkeiden sekä Suomen Akatemian rahoittaman Energiamurroksen jännitteet kansalaisten arjessa (ENCIT) -hankkeen yhteistyönä. Tilaisuus jatkoi Decarbon-Home-hankkeen aiempien vuosien Ilmastoviisaan asumisen kevätpäivien sarjaa.
Kirjoittajat
Katja Lähtinen toimii tutkimusprofessorina Lukessa. Hän johtaa Decarbon-Home-konsortiota toisella kolmivuotiskaudella 2023–2026, ja hän tutkii muun muassa puurakentamista erityisesti markkinoiden ja maankäytön suunnittelun näkökulmasta.
Eva Heiskanen toimii professorina Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Hän on vetänyt Energiamurroksen jännitteet kansalaisten arjessa -hanketta. Hänen tutkimuksensa liittyvät kuluttajien ja kansalaisten rooleihin uuden, vähähiilisen teknologian käyttöönotossa.
Kaisa Matschoss toimii yliopistotutkijana Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Hän vetää Flaire-hankkeen työpakettia, joka tarkastelee kotitalouksien sopeutumista energiamurrokseen.
Energiayhteisön muodostaminen on taloyhtiöille merkittävä keino vähentää energiankulutusta ja osallistua sähkön ja lämmön pientuotantoon. Energiayhteisöjen hyödyt jäävät kuitenkin nykyisellään usein kerros- ja rivitaloasujien ulottumattomiin. DecarbonHomen sisarhankkeessa DigiDecarbonissa laadittiin suositukset taloyhtiöiden energiayhteisöjen edistämiseksi.
Noin puolet suomalaisista asuu kerrostaloissa, mutta kerrostaloasujien mahdollisuudet osallistua asumisen energiamurrokseen ovat pientaloasujiin verrattuna rajalliset. Energiasääntelyyn on viime vuosina avattu mahdollisuus energiayhteisöjen perustamiselle, joka tarjoaa keinon energiamurrokseen osallistumisen oikeudenmukaiselle laajentamiselle. Taloyhtiöiden muodostamat energiayhteisöt mahdollistaisivat kerros- ja rivitaloasukkaille osallistumisen energiamarkkinoihin aktiivisina asiakkaina, jotka tuottavat, varastoivat ja/tai kuluttavat sähköä osallistuen sähkönkulutuksen joustoon ja energiatehokkuuden parannuksiin. Taloyhtiöt pystyisivät näin yhteisesti hallitsemaan vaihtelevien energiamarkkinoiden riskejä, samalla hyötyen mahdollisuudesta osallistua uusiutuvan sähkön tuotantoon ja kulutuksen joustoon.
Suositukset tukemaan sähkön tuottamiseen liittyvien energiayhteisöjen perustamista taloyhtiöissä
Suosituksissa on hahmoteltu neljä toimenpidekokonaisuutta, jotka voisivat toimia perustana taloyhtiöiden energiayhteisöjä kannustavalle ja tukevalle ympäristölle:
Kevytsiirtomaksu helpottaisi sähkön siirtoa lähietäisyydellä. Monien taloyhtiöiden kannalta on olennaista mahdollistaa yhden pääsulakkeen ylittävät, taloyhtiöstä tai naapuritaloista muodostuvat yhteisöt. Kevytsiirtomaksulla voisi olla merkittävä kannustevaikutus.
Kotitalousvähennystä vastaava kannustin avuksi. Energiayhteisö ei ole taloyhtiön hankinta vaan sen jäsenien yhteenliittymä. On syytä selvittää, miten kerrostaloasujat voisivat saada energiaremontin asennuskuluista vastaavan hyvityksen kuin pientaloasujat saavat kotitalousvähennyksenä.
Taloyhtiöt tarvitsevat kohdennettua tukea erityisesti korttelitason yhteishankkeissa. Yhteistyöhankkeet edellyttävät uudenlaisia toimintamalleja ja yhteistyötä esimerkiksi alueellisten energiayhtiöiden ja kaupunkisuunnittelun kanssa. Suurimmissa kaupungeissa on saatu hyviä kokemuksia korjausrakentamisen ja energiaremonttien kohdennetusta tuesta taloyhtiöille.
Jatkuva ja pitkäkestoinen neuvonta tukee taloyhtiöiden ja yhteisöjen energiahankkeita. Tarjolla oleva tieto tulisi olisi taloyhtiöiden hallitusten, isännöitsijöiden ja aktiivisten asukkaiden saatavilla nykyistä koostetummin ja selkeämmin. Myös neuvonnan jatkuvuuteen olisi syytä panostaa.
Kerrostalo- ja rivitaloasuntojen rooli aktiivisina asiakkaina lisäisi uusiutuvan energian tuotantoa, tuottaisi tarpeellista joustoa energian hintavaihteluissa ja parantaisi paikallista omavaraisuutta. Energiayhteisöjen hyötyjen saattaminen myös kerrostaloasujien ulottuville osaltaan edistäisi asumisen ympäristöhyötyjä sekä energiamurroksen sosiaalista ja taloudellista oikeudenmukaisuutta.
Suomen energiayhteisöihin liittyvää politiikkakehitystä linjattiin yhteisöenergiatyöryhmän mietinnössä keväällä 2023. Nyt on tärkeää huolehtia, että suositukset saadaan käytäntöön.
Kuullaanko kansalaisten ääntä kestävyysmurroksessa? Tervetuloa keskustelemaan asumisen ja energiamurroksen ajankohtaisista teemoista ja kuulemaan tuoreimpia tutkimustuloksia Ilmastoviisaan asumisen kevätpäivään 20.5.2024.
Kestävyysmurros etenee erityisesti energiamurroksen osalta. Ajankohtainen keskustelu sähkön hinnasta ja kulutusjouston tarpeesta osoittaa, että kansalaisia ei kaikilta osin ole onnistuttu saamaan samaan veneeseen. Energiamarkkinat koetaan epävakaiksi, eivätkä kaikki ilmastotoimet nauti kansalaisten varauksetonta suosiota. Keskustelussa pohditaan kestävyysmurroksen vaikutuksia kansalaisten elämään ja etsitään ratkaisuja osallisuuden lisäämiseksi kestävyysmurroksen edistämisessä.
Tuoretta tutkimustietoa aiheesta tarjoavat strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamat Decarbon-Home ja Flaire -tutkimushankkeet sekä Suomen Akatemian rahoittama Energiamurroksen jännitteet kansalaisten arjessa -hanke. Tilaisuus jatkaa Decarbon-Home-hankkeen aiempien vuosien Ilmastoviisaan asumisen kevätpäivien sarjaa.
Miten kansalainen kohdataan kestävyysmurroksessa?
Aika: maanantaina 20.5. klo 13.00–15.00
Paikka: Tiedekulma, Stage (Yliopistonkatu 4, 00100 Helsinki) ja verkossa
Ohjelma
Lataa ohjelma ja panelistien esittelyt (ohjelma, pdf)
Tilaisuuden puheenjohtajana toimii Vesa Kanninen, tutkimuskoordinaattori, Helsingin yliopisto
13.00 Avaussanat – Katja Lähtinen, tutkimusprofessori, Luke
13.05 Kansalaiset kestävyysmurroksen edistäjinä? – Alustukset tutkijoilta ja paneelikeskustelu
Tilaisuus järjestetään strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamien Decarbon-Home ja Flaire -hankkeiden sekä Suomen Akatemian rahoittaman Energiamurroksen jännitteet kansalaisten arjessa (ENCIT) -hankkeen yhteistyönä.
Uutisissa ja julkisessa puheessa maaseutu ja haja-asutusalueet esitetään energiamurroksen uhreina: energiakriisit iskevät omakotiasujiin, suuret uusiutuvan energian hankkeet herättävät pelkoja paikallisissa asukkaissa ja asuntojen arvon lasku tekee korjauksista kannattamattomia. Ilmasto- ja energiapolitiikassa onkin tärkeää tunnistaa maaseudun erityispiirteet. Samalla maaseutuyhteisöiltä löytyy paljon työkaluja, joilla muutokset energiajärjestelmissä voivat parantaa sekä alueiden elinvoimaa että muutoskestävyyttä. Tuore raportti esittelee itärajan tuntumassa sijaitsevassa Korpiselän kylässä keväällä 2023 järjestetyn maaseutuareenan tuloksia.
Suunnittelu ja yhteisön voima oikeudenmukaisen energiamurroksen avaimina
Energiaomavaraisuus on vanha tavoite, joka voi parantaa niin elinkeinotoiminnan kuin hyvinvoinninkin edellytyksiä. Uusiutuvan energian järjestelmissä (yli-)omavaraisuus korostuu niin kotitalouksien, lähiyhteisöjen kuin alueidenkin tasoilla, kun uudenlaisia järjestelmiä rakennetaan. Koska muutos on jo liikkeellä, on tärkeää toimia nopeasti, ja kysyä miten ja keiden ehdoilla uudet järjestelmät suunnitellaan. Samalla voidaan pohtia miten erilaiset yhteisöt pysyvät muutoksessa mukana.
Maaseutuareenassa tunnistettiin viisi toisiinsa nivoutuvaa näkökulmaa, jotka energiamurroksessa on huomioitava. Tulokset on esitetty viiden muutospolun muodossa, ja ne sisältävät ehdotuksia keinoista tuoda erilaiset toimijat osaksi murrosta:
Kansallista tukijärjestelmää on tärkeää kehittää etenkin heikoimmassa asemassa olevia suojaavaksi, jolloin murroksesta saadaan oikeudenmukainen. Kaikki eivät voi sijoittaa suuria pääomia uuteen teknologiaan, jolloin tarvitaan kohdentuvia energia-avustuksia.
Viisaalla maankäytön ohjauksella yhteisöt voidaan tuoda osaksi uusiutuvan energian suunnittelua. Hahmottamalla yhteisöjen kanssa uusiutuvan energian mahdollisuuksia ja potentiaalia, voidaan hyötyjä jakaa paikallisille yhteisöille.
Yhteisöjen omaa toimijuutta voidaan lisätä erityisesti ohjatuilla yhteishankinnoilla. Esimerkiksi aurinkopaneelihankinnoista on runsaasti hyviä kokemuksia, mutta haja-asutusalueella voimavaroja voi yhdistää myös muihin yhteisiin ponnistuksiin.
Arjessa ilmasto- ja energiakäytäntöjen hallinta on tärkeä kansalaistaito, ja tämän ”energialukutaidon” lisäämiseen on panostettava. Esimerkiksi kylien energianeuvojat ja kylätalojen energiatietopisteet olisivat hyviä lähtökohtia tiedon jalkautumiselle.
Uuden teknologian levittämisessä voidaan hyödyntää yhteisöperinteitä, kuten energiaosuuskuntia. Esimerkiksi nykyiset kylien kaukolämmöstä vastaavat lämpöenergiaosuuskunnat voisivat toimia myös aurinko- ja tuulisähkön tuottajina.
Maaseutuareena-prosessista
Decarbon-Home-hanke järjesti vanhassa Korpiselän kylässä keväällä 2023 murrosareenan, jossa joukko eritaustaisia paikallisia olosuhteita, ilmastokestävän asumisen haasteita ja oikeudenmukaisuuskysymyksiä tuntevia henkilöitä rakensi ilmastoviisaan asumisen muutospolkuja ja pohti toimia oikeudenmukaisen energiamurroksen edistämiseksi. Maaseutuareenan lähtökohtana oli hahmottaa ilmastoviisaan asumisen oikeudenmukaisia keinoja asukkaiden, energiajärjestelmän, politiikan ja erilaisten toimijoiden näkökulmista.
Oikeudenmukaisuuden kysymykset korostuvat haja-asutusalueilla, joilla on historiallisesti totuttu pärjäämään omillaan. Kestävät ilmasto- ja energiaratkaisut edellyttävät aktiivista ohjauskeinojen kehittämistä, jotta kestävät toimet ovat mahdollisia, kiinnostavia ja lähtökohtaisesti helppoja myös maaseutuolosuhteissa. Samoin on tärkeää tukea yhteisöjä ja niissä tapahtuvaa oppimista, jonka kautta hyvät ratkaisut leviävät ja meneillään olevan murroksen hyödyt saadaan näkyväksi. Tässä voidaan hyödyntää aktiivisia paikallistoimijoita, kuten Marttaliittoa, seurakuntia ja kyläyhdistyksiä.
Lue lisää:
Yhteisöt ja suunnittelu haja-asutusalueiden ilmastoviisauden avaimina – Joensuun maaseutuareenan muutospolut ja viestit (raportti, pdf)
Lisätiedot:
Jani Lukkarinen, etunimi.sukunimi@syke.fi, 0295 251 893
https://decarbonhome.fi/wp-content/uploads/2023/09/Maaseutuareena-uutinen-scaled-e1693556400343.jpg6281200Niina Pykäläinenhttps://decarbonhome.fi/wp-content/uploads/2021/01/DecarbonHome_light.pngNiina Pykäläinen2023-09-01 12:47:302023-09-01 12:47:31Haja-asutusalueiden asukkailla on aktiivinen rooli energiamurroksessa – Maaseutuareenan suositukset
Energiakorjaukset avaavat tilaisuuden hyvän ja ilmastoviisaan arjen tukemiselle lähiöissä. Lähiöareena-prosessissa selvitettiin eri näkökulmia edustavien osaajien kanssa keinoja edistää ilmastoviisasta asumista lähiökontekstissa. Juuri julkaistussa raportissa esitellään lähiöareenassa tuotetut muutospolut ja ratkaisuehdotukset lähiöiden ilmastoviisaan asumisen edistämiseksi.
Pitkäjänteistä ja osallistavaa asumisen ilmastotyötä
Lähiöareenan tuloksissa korostuu kaksi toisiinsa tukeutuvaa polkua ilmastoviisaaseen lähiöön. Ensimmäinen korostaa määrätietoisten poliittisten ratkaisujen merkitystä muutoksen ohjaamisessa ja toinen saavutettavan energiatiedon merkitystä arjen osallisuuden parantamiseksi.
Lähiöareenan tulokset painottavat pitkäjänteisyyttä rakennusten energiatehokkuuden ohjaukseen. Poliittisessa ohjauksessa on tärkeää priorisoida hajautettujen energiahankkeiden rahoitusta esimerkiksi korttelienergiaohjelman muodossa. Erityisen tärkeää on, että ilmastotyö on kannustavaa kaikille asukkaille – niin omistaja-asukkaille kuin vuokralaisille. Kulutuksen (vesi, lämpö, sähkö) täytyy olla näkyvää ja säästön on koiduttava asukkaan hyödyksi.
Kuluttajien tulee saada nykyistä paremmin puolueetonta tietoa ilmastoviisaasta asumisesta esimerkiksi kaupungilta tai muilta julkisilta toimijoilta, ja lähiöihin kohdistuvan tuen on jalkauduttava alueille. Esimerkiksi alueelliset energia-asiahenkilöt tukemaan lähiöiden energiakorjauksia tulisi ottaa pikaisesti kokeiluun. Kaupunkien ilmastotavoitteet eivät nykyisellään tavoita korttelitasoa ja siirry toiminnaksi – esimerkiksi naapurustoyhteistyöstrategia voisi olla askel asuinalueiden suunnitelmille yhteisöenergian kehittämiseksi ja yhteistyölle asukkaiden, kaupungin ja yritysten kesken.
Lähiöareenan tärkein viesti on, että isoissa murroksissa tarvitaan aktiivista vuoropuhelua, jolla tulevaisuuden kehityskulkujen hyödyt tehdään näkyviksi erilaisilla asukkaille. Tässä työssä kaupungilla on paljon vastuuta, mutta myös mahdollisuuksia.
Lähiöareena-prosessista
Lähiöareena on Decarbon-Home-hankkeen kevään 2023 aikana järjestämä prosessi, jossa etsittiin keinoja vähähiilisen asumisen edistämiseen lähiöissä tarkastelemalla erityisesti Kontulan ja Mellunmäen lähiöitä. Työssä rakennettiin muutospolkuja, jotka kuvaavat tärkeimpiä tarvittavia muutoksia arjen käytännöissä ja politiikan ohjauksessa.
Prosessissa tarkasteltiin kriittisesti ilmastoviisasta asumista tukevan korjausrakentamisen edistämisen alueellisia ja hallinnollisia esteitä ja sitä, kuinka paikallistoimijat ovat onnistuneet niiden huomioimisessa edistääkseen energiaremontteja. Prosessissa kiinnitettiin huomiota asukkaiden arki- ja kokemustiedon hyödyntämiseen osana korjausrakentamista ja pyrittiin nostamaan esille keinoja osallistaa asukkaita ilmastotavoitteiden edistämiseen taustaan ja sosiaaliseen statukseen katsomatta.
Murrosareenan rinnalla kokoontui myös kansalaispaneeli, jossa alueen asukkaat pääsivät kommentoimaan muutospolkuja omista lähtökohdistaan. Kansalaispaneelin tärkeimmät viestit korostavat arjen ratkaisujen kannustavuutta, jossa ilmaston kannalta myönteisten ratkaisujen tulisi olla halvimpia sekä vuokralaisten äänen kuulemista nykyistä paremmin asumista koskevissa päätöksissä.
Kommentoi muutospolkuja
Kestävyysmurroksissa on tärkeää tunnistaa eri ratkaisujen vuorovaikutus ja etsiä keinoja, joilla kaikki voivat osallistua.
Voit osallistua keskusteluun ja kommentoida muutospolkuja lähiöareenan kommentointisivulla. Vastauksia käytetään Decarbon-Home-hankkeen tutkimustyössä vähähiilisen asumisen edistämiseksi Suomessa.
Asumisen ilmastoviisaus näyttäytyy monille verrattain kapeana ja se liitetään pitkälti kaupunkilaisiin elämäntapoihin, kuten kerrostaloasumiseen ja julkisen liikenteen käyttämiseen. Maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelu tai muu alueiden välinen vertailu ei kuitenkaan edistä asumisen ilmastoviisautta, vaan keskiöön tulisi nostaa erilaisissa elämäntilanteissa olevien asukkaiden ilmastotekojen mahdollistaminen. Annika Hämäläinen tutki maisterintutkielmassaan haja-asutusalueiden asukkaiden toimijuutta ilmastoviisaan asumisen edistämisessä.
Tutkielmassa kerättiin haastatteluaineistoa Decarbon-Home-tutkimushankkeessa ja vierailtiin useassa kodissa suomalaisilla haja-asutusalueilla. Tutkielmassa hyödynnetään tarkoituksenmukaisen asumisen käsitettä ja avataan sen kautta asumiseen kietoutuvaa elämäntapojen kirjoa.
Tutkimus osoittaa, että asumisen ilmastoviisaus saattaa olla läsnä asunnon ja asuinpaikan valintaa tehtäessä, mutta asumisen aikana asia unohtuu monelta, eikä omia arkisia tekoja tunnisteta ilmaston kannalta olennaisiksi. Kuitenkin juuri kunkin asukkaan omaan asumistilanteeseen suhteutetut toimet voivat olla ratkaisevia. Esimerkiksi sähköä säästetään pitämällä huonelämpötilaa matalana, alle 18 asteessa.
Kaupungin ja maaseudun välinen vertailu ei ole mielekästä, sillä kaikenlaisilla alueilla asuvien asukkaiden toimia tarvitaan. Esimerkiksi asukkaiden taloudellinen tilanne on toimijuuden kannalta keskeinen tekijä kahdella eri tavalla. Yhtäältä korkeampi tulotaso mahdollistaa yleisesti enemmän kuluttamista ja siten aiheuttaa huomattavastikin päästöjä, toisaalta monet asumisen ilmastotoimet, kuten lämmitysjärjestelmän muutokset tai aurinkopaneelien asennus ovat merkittäviä taloudellisia investointeja, joihin monilla ei ole varaa yhteiskunnallisilta tuista huolimatta:
”Mehän on tietenki mietitty sitä että jos, olis ylimäärästä rahaa niin vois laittaa aurinkopaneelit tuohon, tää todella hyvä paikka olis nimittäin, ku on harjakatto ja etelä on tossa, voitas laittaa semmoset.” (Vastaaja 5, haastatteluaineisto)
Tutkimus toteaa, että taloudellisten esteiden lisäksi käsillä on ”liikahtamattomuuden” ongelma: ristiriita sen välillä, että ilmastonmuutoksen ongelmat ja vaarallisuus kyllä tiedostetaan, mutta asian eteen ei saada aikaan tai haluta tehdä mitään. Tämä johtuu osittain siitä, että aihe koetaan vaikeaksi ja siitä, että vastuuta on sysätty paljon yksilön toiminnan varaan. Yhteiskunnan toimille olisikin tarvetta: positiivisten ilmastoratkaisujen aikaansaamiseksi hieman parempi yksilön toimijuuden ohjailu olisi suotavaa, ja sitä vaikuttavat myös asukkaat itse toivovan.
Kirjoittajat
Eliisa Kylkilahti on yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa. Hän on kulutustutkija, jonka tutkimusaiheena on kuluttajien rooli ja toimijuus arkielämään kytkeytyvissä kulttuurisissa ja yhteiskunnallisissa muutoksissa. Sähköposti: eliisa.kylkilahti(at)helsinki.fi
Annika Hämäläinen on Helsingin yliopiston elintarviketalouden ja kulutuksen maisteriohjelmasta valmistumassa oleva opiskelija, joka työskenteli Decarbon-Home-hankkeessa tutkimusavustajana opiskelujen ohella. Tällä hetkellä Hämäläinen työskentelee Pohjoismaisen Ympäristömerkinnän asiantuntijana.
Suomalaiset arvostavat asumista keskikokoisissa asunnoissa, joissa on edulliset asumiskustannukset ja paljon luonnonvaloa. Kodilta toivotaan toimivaa pohjaratkaisua, jossa ei ole hukkaneliöitä. Suomessa arvostetaan myös energiatehokkuutta, omaa energiantuotantoa ja puuta rakennusmateriaalina. Erityisen tärkeäksi koetaan asuminen lähellä luontoa.
Suomalaisten asumiseen liittyviä toiveita on selvitetty kyselyllä, johon vastasi 1 448 satunnaisesti valittua 18–80-vuotiasta. Tulosten perusteella suomalaiset ovat pääosin tyytyväisiä nykyiseen kotiinsa ja 56 prosenttia haluaisi asua nykyisessä asunnossaan vielä 2–5 vuoden kuluttua. Suomalaisten toivekoti on 60–140 neliömetrin kokoinen asunto, jonka asukas omistaa itse.
Suomalaisten suhtautuminen asumisväljyyteen ja asunnon kokoon on Suomen ympäristökeskuksen vanhemman tutkijan Anna Strandellin mukaan kohtuullistumassa, mikä luo näkymän myös asumisen ympäristökuormituksen vähentämiseen.
— Suomalaiset toivovat nykyistä pienempiä omakoti- ja rivitaloasuntoja, mutta suurempia kerrostaloasuntoja. Ympäristönäkökulmasta asumisemme kuluttaa kuitenkin edelleen liikaa luonnonvaroja ja kuormittaa ilmastoa.
52 prosenttia suomalaisista valitsee omakotitalon, kun kysytään, minkälaisessa asunnossa haluaisi asua 2–5 vuoden kuluttua. Se on hieman useampi kuin tämänhetkiset omakotiasujat: 45 prosenttia suomalaisista. Seuraavaksi suosituin talotyyppi on kerrostalo, jossa haluaisi asua 29 prosenttia suomalaisista.
Eri asumismuotojen suosio vaihtelee asukkaan iän mukaan. Pääsääntöisesti nuoret toivovat nykyistä enemmän omakotiasumista ja ikääntyneet kerrostaloasumista, kertoo Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Enni Ruokamo.
— Nuoret perheet kaipaavat lisää tilaa ja omaa pihaa, kun taas ikääntyneet haluavat palveluiden lähelle helppohoitoiseen kerrostalokotiin.
Energiakysymykset kiinnostavat — tietoa ja tukea tarvitaan lisää
Monet suomalaisten asumiseen liittyvät toiveet ovat tavoiteltavia myös ilmastonmuutoksen torjunnan ja vihreän siirtymän näkökulmasta. Suomalaiset arvostavat esimerkiksi energiatehokkuutta, omaa energiantuotantoa, puuta rakennusmateriaalina ja toimivaa kierrätyspistettä.
Toisaalta ilmastoviisas asuminen on Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Sara-Ellen Laitisen mielestä suomalaisille edelleen myös haastavaa.
— Monet kokevat vaikeaksi saada luotettavaa tietoa konkreettisista päästövähennystoimista. Lisäksi pitää muistaa, että kaikilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia investoida ekologisiin valintoihin, esimerkiksi energiaremontteihin, joten yhteiskunnan tulee tukea niitä.
Toimiva pohjaratkaisu, esteettisyys ja pääsy luontoon ohjaavat asunnon valintaa
Asunnon pohjaratkaisun toimivuus, luonnonvalo, esteettisyys, helppohoitoisuus ja edulliset asumiskustannukset ovat tärkeitä suomalaisille. Strandell kertoo, että asumistoiveet eroavat jonkin verran toisistaan kaupunki- ja maaseutuympäristöissä.
— Kaupunkiasunnon valinnassa erityisen tärkeäksi koetaan toimiva pohjaratkaisu, jossa on tarpeeksi säilytysiltaa ja niukasti hukkatilaa. Myös miellyttävä ääniympäristö ja asunnon vaivaton ylläpito on olennaista. Kaupungeissa pohditaan enemmän asunnon jälleenmyyntiarvoa kuin maaseudulla. Maaseudulla asunnon valinnassa painottuvat kaupunkeja enemmän lemmikkiystävällisyys ja miellyttävät näkymät ulos.
Suomalaisille on tärkeää, että oma koti on lähellä luontoa, ja sijaintia veden äärellä arvostetaan. Ruokamon mukaan myös asuinympäristöä koskevat toiveet eroavat kaupungeissa ja maaseudulla.
— Kaupungeissa asuinympäristön valinnassa korostuvat palveluiden läheisyys, mahdollisuus pärjätä ilman omaa autoa, julkiset liikenneyhteydet, harrastusten läheisyys sekä alueen hyvämaineisuus. Maaseudulla asuinympäristön tärkeimpiä ominaisuuksia ovat sen sijaan helppo pääsy luontoon ja rauhallisuus.
Decarbon-Home edistää oikeudenmukaista kestävyysmurrosta
Suomalaisten asumistoiveita ja asumisen arkea tutkitaan osana Decarbon-Home-hanketta, joka edistää asumisen ja rakentamisen oikeudenmukaista kestävyysmurrosta. Monitieteisen hankkeen tavoitteena on tutkia ja kehittää asukkaita osallistavia ratkaisuja ilmastonmuutoksen ja asuinalueiden eriytymisen haasteisiin. Tutkijat tarkastelevat muun muassa kansalaisten ja yhteisöjen toimijuutta ilmastonmuutoksen hillinnässä sekä ilmastoviisaiden asumisratkaisujen edellytyksiä ja esteitä. Hankkeessa tuotetaan tietoa kansalaisten asumiseen ja ilmastonmuutokseen liittyvistä arvoista sekä ilmastotoimenpiteiden edellytyksistä. Lisäksi kehitetään työkaluja ja ratkaisuja yhdessä kaupunkien, asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa.
Hankekonsortiota koordinoi Helsingin yliopisto, ja siihen kuuluu laaja joukko tutkijoita Suomen ympäristökeskuksesta (Syke), Luonnonvarakeskuksesta (Luke), Vaasan yliopistosta ja Tallinnan teknillisestä yliopistosta (TalTech). Kumppanikaupunkeja ovat Helsinki, Joensuu, Turku ja Vantaa. Hankkeen toteutukseen osallistuu myös lukuisia yhteistyökumppaneita yhteiskunnan eri alueilta ja tasoilta, yrityksistä ministeriöihin ja kansainvälisiin asiantuntijoihin. Hanke saa rahoitusta strategisen tutkimuksen neuvostolta (STN), joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä.
Tämän tiedotteen tiedot pohjaavat Decarbon-Home-hankkeessa tehtyyn kansalaiskyselyyn ja etnografisiin teemahaastatteluihin. Kansalaiskysely toteutettiin maalis–huhtikuussa 2022. Siihen vastasi 1 448 satunnaisesti valittua 18–80-vuotiasta. Kyselyvastaukset on painotettu iän ja sukupuolen mukaan, jotta tulokset vastaavat suomalaisten ikä- ja sukupuolijakaumaa. Teemahaastattelut tehtiin syksyllä 2021. Osallistujat olivat enimmäkseen naisia ja iältään 30–73-vuotiaita. Haastateltavat asuivat lähiössä tai maaseudulla Etelä- tai Itä-Suomessa. Haastatteluissa käsiteltiin asumista ja siihen liittyen käytänteitä, ilmastoviisautta sekä asumisen unelmia.
Lisätiedot:
Anna Strandell, Suomen ympäristökeskus Syke, etunimi.sukunimi@syke.fi, puh. 0295 251 657
Enni Ruokamo, Suomen ympäristökeskus Syke, etunimi.sukunimi@syke.fi, puh. 0295 252 092
https://decarbonhome.fi/wp-content/uploads/2023/03/PiiaKeto_muutto-e1679657537380.jpeg6301200Niina Pykäläinenhttps://decarbonhome.fi/wp-content/uploads/2021/01/DecarbonHome_light.pngNiina Pykäläinen2023-03-27 06:00:002023-03-24 14:44:34Luonnonläheisyys, edulliset asumiskustannukset ja toimiva pohjaratkaisu korostuvat suomalaisten asumistoiveissa
Ilmastonmuutoksen seuraukset iskevät voimakkaina asunnottomiin ja kehnoissa oloissa eläviin ihmisiin. Ilmastonmuutoksen varautumissuunnitelmissa on tärkeä nähdä ryhmät, jotka ovat yhteiskunnan hiljaisia toimijoita ja poliittisen päätöksenteon katvealueella. Suomessakin on varmistettava, että taloudellisesti heikoilla olevilla ihmisillä on mahdollisuus vakaisiin asuinoloihin, kirjoittaa Pauliina Liukkonen Sininauhasäätiöstä.
Kriisit ovat päällekkäisiä, yhtäaikaisia ja toisiinsa kietoutuneita. Tässä tekstissä kerron viisi perustetta, miksi ilmastonmuutoksen yhteydessä on tärkeä puhua myös asumisesta ja asunnottomuudesta
Muuttuva ilmasto muuttaa elinympäristöjä. Asunnottomuus lisääntyy pakkomuuttojen, rakennusten tuhoutumisen, köyhyyden ja konfliktien seurauksena.
Ilmastonmuutoksen aiheuttama asunnottomuus riippuu enemmän maantieteestä kuin muista perinteisemmistä asunnottomuuden taustasyistä. Tulvavesien vietäväksi voi joutua niin rikkaan kuin köyhänkin maallinen omaisuus.
Silti tulotasolla on merkitystä: toisilla on enemmän puskuria vastaanottaa ilmastokriisin seurauksia arjessaan. Kaikilla meistä ei ole riittävästi resursseja elämän uudelleen järjestämiseksi.
Suomessakin on varmistettava, että taloudellisesti heikoilla olevilla ihmisillä on mahdollisuus vakaisiin asuinoloihin. Köyhyys rajoittaa merkittävästi mahdollisuuksia, joita tarvitaan henkilökohtaisella ja yhteiskunnallisella tasolla katastrofiin vastaamiseksi.
2. Asunnottomat ihmiset ovat alttiita ilmastonmuutoksen ja siihen liitettyjen äärisäiden seurauksille.
Kuumenevan ilmaston seuraukset iskevät kovaa asunnottomuutta kokeviin ja kehnoissa oloissa eläviin ihmisiin.
Asunnoton ihminen kohtaa äärisäät, saasteet ja taudit paljon suojattomammista lähtökohdista kuin me, joilla on oman kodin tuoma turva ympärillä. Asunnottomuus lisää terveysongelmia: pitkäaikaissairauksia, vammoja, tulehduksia ja mielenterveyden haasteita. Korventavat hellejaksot, myrskyt ja tulvat ilman suojaa heikentävät entisestään vointia. Säätilat vaikuttavat ilman kotia elävän arkeen, terveyteen ja jopa hengissä selviytymiseen.
3. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta asunnottomuuden poistaminen on ilmastokriisin vaikutusten hillintää.
Suurin osa asunnottomista ihmisistä elää kaupungeissa, joissa lämpö muodostaa betonin ja asfaltin vuoksi tukalan kuumia lämpösaarekkeita. Kuumuuden takia asunnottomat ovat erityisen alttiita poikkeuksellisen lämpimiin ajanjaksoihin liittyville terveysuhkille.
Englannissa ja Kanadassa on rakennettu kaupunkeihin tiloja, joihin asunnottomat ihmiset voivat hakeutua suojaan paahteelta tai vastaavasti suojaan rankkasateilta tai paukkupakkasilta. Myös kaupunkien vihreällä infrastruktuurilla on positiivisia vaikutuksia asunnottomille ihmisille. Tarvitsemme lisää puita ja kasvillisuutta kaupunkeihin pehmentämään urbaanin ympäristön kuumuusilmiötä. Tämä on riskien vähentämistä, joka hyödyttää ihmisiä, jotka ovat ilmastokatastrofin torjunnassa jääneet vähälle huomiolle.
Nämä eivät kuitenkaan ole ratkaisu tarpeelle päästä suojaan ilmastonmuutoksen ilmentymiltä. Asuntojen riittävä saatavuus on taattava. Asunto on välttämätön suoja.
4. Asumisen ja rakentamisen ympäristö- ja ilmastovaikutukset ovat merkittävät. Suomalaisten kotitalouksien suurimmat päästöt ja luonnonvarojen kulutus aiheutuvat juuri asumisesta.
Keskivertosuomalaisen kulutuksen materiaalijalanjälki on noin 40 000 kiloa vuodessa. Se on rekkalastillinen luonnonvaroja. Ekologisesti kestävä taso on nykytasoa 80 % pienempi eli noin 8 000 kiloa vuodessa.
Kestävän hyvinvoinnin jäljillä -tutkimuksessa (Hirvilammi 2015) mitattiin 18 suomalaisen perusturvan varassa elävän ihmisen materiaalijalanjälkeä.
Materiaalijalanjälki kertoo, paljonko koko elinkaaren aikana kuluu uusiutumattomia ja uusiutuvia luonnonvaroja sekä maaperää eroosion muodossa tuotteiden, palvelujen ja elämäntapojen aikaansaamiseksi sekä ylläpitämiseksi.
Yllättäen vain yhdellä tutkimukseen osallistuneista materiaalijalanjälki jäi kestävyysrajan alapuolelle. Hän oli asunnoton ihminen. Hänen materiaalijalanjälkensä paino oli 7400 kiloa luonnonvaroja vuodessa.
Minkälaisen yhteiskunnan olemme rakentaneet, jos perustoimeentulon varassakin ylitetään luonnonvarojen kulutuksen kestävä raja?
Asunnottomalla ekologisesti kestävä elintaso oli seurausta nimenomaan asunnottomuudesta. Asunto on välttämättömyys ja oikeus. Siksi asuntojen tarpeeseen ja asumisen ympäristö- ja ilmastokuormituksen yhtälöön on löydettävä kestäviä ratkaisuja.
Meillä on paljon parannettavaa resurssien käytössä, mitä tulee maankäyttöön, rakentamiseen ja energiaan. Kulutus olisi kompensoitava takaisin luonnolle ja ilmastolle.
5. Ilmastonmuutoksen asunnottomalle väestölle aiheuttamia ongelmia ei ole huomioitu suunnitelmissa, joita kansallisella ja paikallisella tasolla on tehty ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi ja riskien hillitsemiseksi.
Suomessa on noin 4000 asunnotonta ihmistä, jotka on saatu tilastoitua (ARA 2022). Tilastojen ulkopuolelle jää määrittelemätön joukko ilman kotia eläviä ihmisiä.
Asunnottomuus on kriisitilanne, jossa pääasiassa keskitytään selviytymiseen perustarpeiden ja oikeuksien toteutumattomuuden hetteikössä. Siihen liittyy yleisesti ruokaturvattomuutta, sairauksia ja terveydentilan heikentymistä ja väkivallan uhkaa. Kun ihminen joutuu asunnottomaksi, hänen fyysinen ja henkinen kestävyytensä on koetuksella. Mahdollisuudet välttää ilmastouhkia omin keinoin ovat olemattomat.
Maapallon 1,5 asteen lämpiämisen taso ylitetään arviolta alle kahdeksan vuoden kuluttua. Onnistuneessa ilmastonmuutoksen seurauksiin varautumisessa on tärkeää nähdä ryhmät, jotka ovat yhteiskunnan hiljaisia toimijoita, poliittisen päätöksenteon katvealueella. Varautumissuunnittelun ja vaikutusten hillinnän tulisi tapahtua yhteistyössä asunnottomien palveluita tuottavien tahojen ja asunnottomuutta kokeneiden ihmisten kanssa.
Lähteet:
ARA (2022). Asunnottomat 2021. Selvitys 2/2022. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA). <https://www.ara.fi/download/noname/%7B7E6FD4AE-A5D4-4849-91CA-B93E67EAC52E%7D/173370>
Hirvilammi, T. (2015). Kestävän hyvinvoinnin jäljillä. Ekologisten kysymysten integroiminen
hyvinvointitutkimukseen. 134 s. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 136, Kelan tutkimusosasto, Helsinki. <https://helda.helsinki.fi/handle/10138/153859>
Kirjoittaja
Pauliina Liukkonen toimii vaikuttamistyön päällikkönä Sininauhasäätiössä. Hän työskentelee sosiaalisesti oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta, jossa eletään yhden planeetan resurssien mukaisesti. Vapaa-aikana hänet löytää metsästä.
Olemme pitkällä kevättä, joka tulee määrittelemään tulevaisuutemme suunnan. Kahden vuoden hermoja raastava, asumista muuttava ja liikkumista uudelleen arvottava pandemia tuntui loppuvan Venäjän aloittaessa hyökkäyssotansa Ukrainaa, Eurooppaa ja fossiilisista polttoaineista irti pyrkivää maailmaa kohtaan. Olemme löytäneet itsemme tilanteesta, jossa Venäjän taloudellinen ja poliittinen kytkeminen länteen on tullut tienhaaraan. Kansalaisyhteiskuntien liikkumavaran suhteen olemme jo pitkään kulkeneet täysin eri polkuja. (Flikke 2016, Laine 2017). Jotkin Euroopan maat ovat sitoneet energiankulutuksensa, asuntojen lämmityksen ja sitä kautta yhteiskuntarauhan venäläiseen öljyyn ja kaasuun. Toiset pohtivat kuumeisesti, miten energiankulutusta vähennetään ja mitä vanhoja tuotantomuotoja voidaan valjastaa ennen kuin energiatalous toimii joko omavaraisesti tai luotettujen valtioiden verkostossa uusiutuvilla ja vähähiilisillä energiamuodoilla. Ukrainan kokemusten myötä pitää voida kysyä eikö olisi voitu järkevämmin ajaa ihmisoikeusperiaatteita rakennettaessa eurooppalaista energiajärjestelmää.
Emme ole vastaavassa tilanteessa ensimmäistä kertaa. On ehkä hedelmällistä hakea yhtymäkohtia ja oppia vuosien 1866–1868 katovuosista ja nälänhädästä. Suomi, Snellmannin johdolla, pyrki eroon sananlaskusta ’kyllä keisari ruokkii’ ja valtion velanotosta. Snellmannin hätäfilosofian mukaan valtion kassa ei voinut olla pohjaton – etenkään oman markan vahvistamassa autonomiassa, ja valtio ei saanut holhota vaan sen piti rohkaista selviämään kriiseistä omin voimin. Ajateltiin, että kansantalous vahvistuisi maakaupan vapauttamisen, kotiteollisuuden ja maaseudun toimeliaisuuden myötä. Olisi mukava sanoa, että kansa otti onnensa omiin käsiinsä, kävi kauppaa ja kouluttautui, mutta näin ei käynyt. Yksin vuonna 1868 noin kahdeksan prosenttia Suomen silloisesta väestöstä kuoli, maaseudun hätä ja omistamisen epätasa-arvo ajoi tilattoman väestön kaupunkeihin ja hätäaputöihin, infrastruktuurirakentamisen kärsimyksiin, ja keskelle pilkkukuumeen ja lavantaudin bakteerihautomoja. Vuoden 1867 massiiviseen katoon ei ollut tai ei voitu käyttää viljapuskuria ja byrokratia oli voimallisempaa kuin orastava kansallistunne. Olisiko 1860-luvun uudistuva Suomi toiminut toisin, jos se olisi kyennyt varautumaan ilmaston oikullisuuteen? Todennäköisesti. Jälkikäteen Snellman kysyi ”Eikö olisi woitu järkewämmin käyttää sitä, mitä annettiin” (US 1892) ja toimia oikeudenmukaisemmin.
Ilmastonmuutos koskettaa kaikkia
Ilmastokriisi on suurin ihmiskunnan kohtaama ongelma. Halusimme tai emme ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia. Ei välttämättä tänään ja nyt – mutta takuulla tulevina vuosikymmeninä. Nykyelämäntapamme on velanottoa tulevilta sukupolvilta. Kuva 1 esittää maapallon keskilämpötila vuodesta 1880 vuoteen 2021 suhteessa vuosien 1950–80 ilmastokauteen. Tummin sininen tarkoittaisi yhtä astetta kylmempää ilmastoa. Itse asiassa kylmin vuosi tällä aikajanalla – 1909 – oli vain puoli astetta verrokkijaksoa kylmempi. Tumman keltainen tarkoittaa yhtä astetta lämpimämpää. Vuodet 2016 ja 2020 eivät itseasiassa mahdu skaalaan (±1°C). Vaikea nähdä, että ilmakehän vuosittaisen hiilidioksidipitoisuuden noustessa reippaasti yli 400 ppm:n lämpötilat palautuisivat ’normaalina’ pitämillemme tasoille (vrt. Rubino ym. 2013).
Mitä pitempiaikaisia ilmastomallinuksia tehdään sitä synkemmältä tulevien sukupolvien elämä näyttää. Christopher Lyonin (2022) tutkimusryhmä mallinsi kasvihuonekaasujen eri skenaarioita vuoteen 2500 asti. Periaatteessa heidän sanomansa on se, että jos päätöksiä ei tällä vuosikymmenellä tehdä, tarvitaan ihme suunnan muuttamisessa. Joten ei ole sattumaa, että ilmastotutkijat tänä keväänä ovat purkaneet huolestumistaan aktivismilla, ja koittaneet saada tiedettä esille riippumatta siitä pidätetäänkö heitä kansalaistottelemattomuudesta.
Hallitustenvälisen ilmastopaneelin kuudes arviointiraportti totesi, että ihmisen vaikutus ilmaston lämpenemiseen on yksiselitteistä (IPCC 2021). Viime kuussa Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeri António Guterres (2022) totesi painokkaasti, että ”oikeasti vaarallisia radikaaleja ovat ne maat, jotka ovat lisäämässä fossiilisten polttoaineiden tuotantoa. Fossiilisten polttoaineiden infrastruktuuriin sijoittaminen osoittaa moraalista ja taloudellista hulluutta.” Pitäisi olla selvää, että kaikki järkevät investoinnit ovat investointeja vähähiiliseen tai fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tämän tulevaisuuden edistämiseksi tarvitaan myös diplomatian keinoja. Jos huhtikuussa lämpötila nousee 47 celsius asteeseen, ei katseiden pitäisi kohdistua hiilivoimaloiden kapasiteetin lisäämiseen vaan niiden alasajoon. Ihmiskunta ansaitsee parempaa.
Kasvihuoneilmiö, kuten lajien synty, tunnistettiin jo 1850-luvulla. Kesti kuitenkin lähes sata vuotta ennen kuin hiilidioksidin ja metaanin ilmastovaikutuksesta alettiin puhua laajemmin. Suomessa asia on tiedostettu jo pitkään. Helsingin Sanomien edeltäjä, Päivälehti 4. helmikuuta vuonna 1900 kirjoitti Fyysillisen yhdistyksen kokouksesta, jossa Professori Homén, myöhempi valtioneuvos, kävi läpi ruotsalaisen Svante Arrhenniuksen teoriaa lämpötilojen vaihtelun ja hiilihappomäärän muutoksesta ilmakehässä ja esitti itselleen kysymyksen ”Onko hiilihapon lisäys, jonka meidän päivien teollisuus polttamalla saa aikaan, niin suuri että se voi vaikuttaa ilmastoon. Vastaus on myöntävä” (Päivälehti 1900). En tiedä ajatteliko pieksämäkeläislähtöinen Hómen, että vielä 120 vuotta myöhemmin hänen esittämä kysymys olisi kiistanalainen.
Asuminen sekä tuottaa ilmastokriisiä että kärsii siitä. Asumisesta, rakentamisesta ja lämmönsäätelystä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt muodostavat merkittävän osan Suomen kasvihuonekaasupäästöistä (Nissinen & Savolainen 2019, Salo ym. 2021). Samalla, yhä pidempikestoiset hellejaksot tekevät erityisesti kaupunkielämästä tukalaa. Sateisuuden lisääntymisellä ja talvilämpötilojen vaihtelulla on vaikutusta kotiemme kestävyyteen. Maailmanlaajuisesti merenpinnannousu mannerjäätiköiden lohkoillessa ja merijään sulaessa muodostuu ongelmaksi miljoonille Dhakasta Miamiin. Ilmastonmuutos koettelee myös luonnonympäristöjä ja osa luontokadosta aiheutuu elinympäristöjen menetyksestä ilmastosyistä. Periaatteessa on mahdollista, että mustikkasatomme kutistuvat. Myrskyjen voimistuminen tuottaa ongelmia myös energiansiirto- ja liikenneinfrastruktuurille.
Vähähiilinen utopia ja ilmasto-oikeudenmukaisuus?
Vähähiilinen yhteiskunta ei ole mahdottomuus. Toteutuakseen se vaatii arjen käytäntöjemme uudelleenajattelua asumisesta liikkumiseen sekä sitoutumista yhteiseen vuosikymmeniä kattavaan ilmastopolitiikkaan, joka pohjaa siihen, että kansalaiset, ja ihmiskunta, ymmärtävät minkälainen umpikuja fossiilisten polttoaineiden globaalitalous on.
Auttaa jos pystymme visualisoimaan fossiilivapaan, luonnonkiertoa matkivan yhteiskunnan, jossa asuminen ei tuota lisää kasvihuonekaasupäästöjä (Lenton & Latour 2018) ja muokkaamaan asumisen ihanteita kohti tällä hetkellä utopialta kuulostavaa tulevaisuutta. Moisia utopioita epäilee ymmärrettävästi moni erityisesti matalan tulotason lähiöissä ja tyhjenevissä maaseutukylissä. Mutta Anatole Francea (1906: 73) siteeraten ”ilman menneisyyden utopisteja ihmiset eläisivät edelleen kurjina ja alasti luolissa, sillä utopistit piirsivät ensimmäisen kaupungin linjat. […] Utopia on kaiken edistyksen periaate ja pyrkimys parempaan tulevaisuuteen.”
Mikään muutos, murros tai kriisi ei itsessään ole oikeudenmukainen. Joillakin on enemmän mahdollisuuksia ottaa vastaan ilmastokriisin vakavuus ja investoida vähähiiliseen asumiseen kuin toisilla. Toiset taas elävät jo valmiiksi niin säästeliäästi, että heidän kulutuksellaan ei juuri ole vaikutusta ilmastonkriisin syvenemiseen. Lucas Chancel ja Thomas Piketty (2015: 2) laskivat, että maailman köyhempi puolisko aiheuttaa noin 13 prosenttia kulutuksen päästöistä, kun taas 45 prosenttia päästöistä syntyy maailman rikkaimman kymmenyksen käsissä.
Voimme puhua globaalisti ilmasto-oikeudenmukaisuudesta, joka Farhana Sultanan (2022: 118) sanoin ”ottaa huomioon, miten ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisiin eri tavoin, epätasaisesti ja suhteettomasti”, toisin sanoen, he, joihin ilmastonmuutos vaikuttaa suhteettoman paljon, ovat usein vähiten vastuussa sen aiheuttamisesta. Yhtäältä emme voi kansallisessa ilmastopolitiikassa puskea päästöjä muualle (Sovacool ym. 2019) ja toisaalta meidän pitää osana hyvinvoivaa globaalia pohjoista löytää keinoja maksaa ’ilmastovelkaa’ (Turhan 2021) edistämällä energiamurrosta. Ilmasto-oikeudenmukaisuus vaatii myös pitkän aikavälin ajattelua ja tilivelvollisuutta tuleville sukupolville (Brown Weiss 1992). Ilmaston suhteen olemme kaikki vastuussa kehityksen oikeudenmukaisuuden hinnasta. Mutta oikeudenmukaisuudessa ei ole vain kysymys resurssien ja mahdollisuuksien jakautumisesta. David Schlosberg (2004: 536) toteaa, että ”kulttuurisen identiteetin tunnistaminen on perustavanlaatuinen kysymys osallistuvan ja osallistavan demokratian toteutumisessa”. Vaikuttava ilmastopolitiikka kuuntelee niitä ääniä, jotka on aiemmin hiljennetty, marginalisoitu tai jätetty huomiotta. Siten sosiaalinen oikeudenmukaisuus on olennainen osa ilmastonmuutoksen hillintää.
Jokainen teko on tärkeä
Ratkaisu ilmastokriisin on käytännöllinen sekä kulttuurinen. Meidän pitää muuttaa tai kenties hahmottaa paremmin suhteemme maahan, energiaan, ruokaan ja luonnonvarojen käyttöön sekä miettiä uudelleen taloudellisia, sosiaalisia ja poliittisia tekijöitä. Ilmastokriisin kanssa eläminen on meidän jokaisen vastuulla, ja ratkaisu koostuu pienistä arjen pisaroista. Sarah Bakewell toteaa kirjassaan At the Existentialist Café, että ”pienetkin päätökset tulisi tehdä ikään kuin päättäisimme koko ihmiskunnan puolesta” (Bakewell 2017: 10). Tässä mielessä olemme kaikki ilmastoaktivisteja ja paremman tulevaisuuden tekijöitä aina kun säästämme kotiemme lämmityksestä, tai viilennyksessä, tai investoimme energiatehokkuuteen, vähennämme vedenkulutusta tai käytämme rajatumman ajan sähkölaitteita.
Ilmastokriisistä voi ahdistua, mutta jokaisen oma toimijuus ja resurssiviisaus auttaa. Maria Ojalan tutkimusryhmä (2021) on todennut, että ilmastoahdistusta torjutaan parhaiten tekemällä jotain asian eteen. Rakentava selviytymismenetelmä helpottaa ilmastoahdistusta ja estää ahdistuksen muuttumisen hyvinvointia huonontavaksi. Ilmastoaktivisti Greta Thunbergin (BBC 2021) sanoin ”Voimme aina estää asioiden kääntymistä vielä pahemmaksi. Ei ole ikinä liian myöhäistä tehdä niin paljon kuin pystymme.” Tässä on yksi vastaus ilmastokriisiin. Muutamme käyttäytymistämme niin, että muut huomaavat ja alkavat tehdä samaa. Se mikä on sosiaalisesti hyväksyttyä tai mikä on arjen ihanne, muovaa maailmaa tehokkaimmin. Tästä on myös kyse sosiaalisissa keikahduspisteissä, joissa ”aikaisemmat kertyvät ja kohdennetut toimet kasautuvat siten, että suhteellisen pieni tapahtuma synnyttää rakenteellisen muutoksen, jolloin järjestelmä muuttuu laadullisesti erilaiseksi” (Tàbara 2021). Perättäiset, kertautuvat onnistumiset voivat aiheuttaa sosiaalisen kierteen, joissa vähähiiliset teot tuottavat itseään, ja yht’äkkiä huomaamme elävämme menneisyyden utopiaa.
Asumisen energiamurrokset ja segregaatio
Suurin osa suomalaisten varallisuudesta on kiinni rakennuksissa ja rakenteissa, jotka heijastavat aikakautensa ihanteita. Näitä rakenteita ei ole aina yksinkertaista saatikka nopeaa muokata vastaamaan ilmastonmuutoksen hillintää tai siihen sopeutumista etenkään silloin kun korjattavana on 1960-luvun lähiörakentamisen komplekseja, jotka suunniteltiin kestämään noin 50 vuotta. On selvää, että maalämmön ja ilmalämpöpumppujen ilmastovaikutukset ovat selvästi vähäisempiä kuin suoran sähkölämmityksen tai öljylämmityksen (Paiho ym. 2017). Ilmanvaihdon ehdoilla tapahtuva rakenteiden tiivistäminen hukkalämmön vähentämiseksi on toinen merkittävä asumiseen liittyvä ilmastoteko (Kanafani ym. 2021). Energia- ja kulutusmurroksiin liittyvät muutokset ovat kotitalouksille ja yhteisöille taloudellisia – jollakin aikavälillä. Ongelmaksi muodostuu se, miten siirtymä toteutetaan oikeudenmukaisesti, millä aikavälillä ja miten siirtymän välttämättömyydestä puhutaan. Nämä tekijät vaikuttavat murrokseen tarvittavan tulevaisuudenuskon rakentumiseen.
Energiamurroksessa aikailu maksaa kotitaloukselle. Siinä missä siirtyminen vähähiiliseen asumiseen maksaa itsensä takaisin ja erityisesti haja-asutusalueilla omaa sähköntuotantoa voisi siirtää myös ajoneuvojen akkuihin, ne, joilla ei ole mahdollisuuksia vaihtaa asunnon lämmönsäätelytapaa maksavat tulevaisuudessa suhteessa enemmän. Asuinalueet eriarvoistuvat usein entisestään, kun rakennustekniikaltaan vanhanaikaiset taloyhtiöt muodostuvat vähemmän houkuttelevaksi. Siten kasvavat energiakustannukset ja vähähiilisyyden investointikynnykset voivat syventää segregaatiota. Suomeenkin voi muodostua vähähiilisiä asuinalueita, joissa varsinaiset asuinkustannukset ovat huomattavasti matalampia ja alueita, joissa rakennusten arvo ei riitä vakuudeksi energiaremonttien tekoon (Bouzarovski & Tirado Herroro 2017). Meillä Decarbon-homessa on kokemusta tästä Turun Hepokullasta, jossa seitsemälle taloyhtiölle myönnettiin ’vihreää lainaa’ asuinalueen tulevaa arvoa vastaan, jotta linja- ja ulkosivuremonttien oheen saatiin myös lämmitysjärjestelmän vaihto maalämpöön aurinkopaneelivarauksin. Vaikka alue on lähellä Turun keskustaa, rahoittajat eivät helposti lähde tällaisiin suurprojekteihin mukaan siitäkin syystä, että suurremonttien organisointi on vaikeaa. Energiamurrokset kuitenkin vaativat ’tahtopolitiikkaa’ ja tulisieluja, jotka vievät asiaa eteenpäin ja saavat aikaan ajattelutapojen muutoksia (Sperling 2017).
Asumisen vähähiilisessä energiamurroksessa on kyse tilallisesta oikeudenmukaisuudesta, ja siitä että murroksen myötä ei pääse syntymään ‘köyhyystaskuja’. Eriytymiskehityksellä on merkittäviä vaikutuksia siihen, miten ilmastotavoitteista puhutaan ja miten ne hyväksytään (Weckroth & Ala-Mantila 2022). Kohoavat polttoaine- ja asuntojen lämmönsääntelylaskut asettavat suomalaiset erityisesti kaupunkien ulkopuolella ja pienituloisissa lähiöissä vaikeaan asemaan. Yleensä laajat poliittiset muutosstrategiat nauttivat enemmän kannatusta, kun taloudessa menee hyvin. Laskusuhdanteessa uudistuksiin suhtaudutaan penseämmin, etenkin jos muutosta ei omin voimin kyetä tekemään.
Ilmastoasenteet ja joukkoihin identifioituminen
Ilmastokriisin ymmärtäminen edellyttää, että hahmotamme asenteita ja arvoja sekä yhteisöjä, joilta haemme hyväksyntää. Kuten monet muutkin poliittisen keskustelun teemat myös ilmasto politisoituu hyvin herkästi (Tuitjer ym. 2022). Joidenkin ajamaa teemaa vastustetaan vain siitä syystä, että voidaan jossain asiassa olla eri mieltä. Stefan Drews ja Jeroen van der Bergh (2016) muutama vuosi sitten hahmottivat kysymystä mikä selittää ilmastopolitiikan julkista tukea tekemällä meta-analyysin miltei sadasta empiirisestä tutkimuksesta. Vasemmisto-Oikeisto jakolinjojen ohella selittävänä tekijänä nousivat mm. tasapuolisuutta kannattavat arvot, luottamus poliitikkoihin ja tutkijoihin ja osallistuminen kansalaisyhteiskuntaan.
Erityisesti Yhdysvalloissa konservatiivinen valkoinen mies -efekti on aiemmin sävyttänyt ilmastoskeptisyyttä. Aaron McCright ja Riley Dunlap (2011) kirjoittivat miten miehet haluavat vaikuttaa ’coolilta’ samanmielisten joukossa ja toistivat sanomaa millä olettivat sopivansa joukkoon. Tutkijoiden mukaan ”Ilmastonmuutoksen kiistäminen on identiteetin [ja maskuliinisuuden] suojaamisen muoto” – ja osa sitä miten maailman näkee ja miten haluaa tulla nähdyksi (Vainikka 2015).
Mutta onko ilmastokriisin kieltäminen sitten jonkin ihmisryhmän vika? Ei välttämättä. Duncan Watts ja Peter Sheridan Dodds totesivat ehkä sosiologiasta perinnettä vastakarvaan (Katz & Lazarsfeld 1955), että ”merkittävintä sosiaalista muutosta ei aja influensserit (tai mielipidevaikuttajat) vaan helposti vaikuttuvat yksilöt, jotka vaikuttavat muihin helposti vaikuttuviin yksilöihin” (Watts & Dodds 2007: 442) Hermeneuttiset mediakuplat (Watts & Rotschild 2017) edesauttavat poliittista polarisaatiota ja johtavat perinteisten instituutioiden epäilyyn. Äskettäin David Brookman ja Joshua Kalla (2022) tekivät kokeen, jossa koehenkilöt kuukauden ajan seurasivat jotain muuta televisiokanavaa kuin mihin olivat tottuneet. Foxin kääntäminen CNNksi avasi täysin uusia keskusteluita ja tapahtumia. Lyhyesti sanottuna ”Media täydentää ja uudistaa tiettyjä poliittisia näkemyksiä, vaikkakin hyvin lyhyeksi aikaa antaen tiedonvälitykselle merkittävää valtaa”. Tieteen popularisointi on siten meidän tutkijoiden olennaisimpia tehtäviä, jotta DiCaprion ja Lawrencen tavoin katsoisimme myös ylös.
Suomalaisten ilmastopuhe ja ilmastoahdistus: Tuoreita tuloksia
Näiden ajatusten jälkeen on hyvä mennä tuoreisiin tutkimustuloksiin. Me Decarbon-Homessa työstimme talvella asuminen nyt ja tulevaisuudessa -kyselyn. Lähetimme kolmikielisen kyselyn 10000 18–80-vuotiaalle suomalaiselle maaliskuun alussa. Huhtikuun lopussa sulkeutuneen kyselyn vastausprosentti lähenteli viittätoista. Vastaajajoukko vaikuttaisi vastaavan perin hyvin suomalaista yhteiskuntaa. Massiivisen kysely kokonaisuudessaan sijoittuu aikaan, jolloin olimme heränneet uuteen geopoliittiseen ja energiaturvallisuuden realismiin. Tulosten analysointi on kesken, mutta nopeita nostoja on mahdollista tehdä.
Ensinnäkin suomalaiset puhuvat ilmastonmuutoksen vaikutuksista jonkin verran perheensä parissa. Ehkä yllättävää on, että yli 50-vuotiaat vaikuttavat puhuvan asiasta enemmän kuin nuoremmat. Naiset puhuvat asiasta enemmän kuin miehet.
Erityisesti alle 50-vuotiaat naiset ovat kokeneet ilmastoahdistusta. Janet Swim ja kollegat (2022) äskettäin totesivat, että ilmastonmuutos ei niinkään herätä moraalisia ja relationaalisia tunteita kuten vihaa ja syyllisyyttä vaan sisäisesti koettua huolta. Kyse ei niinkään ole sukupolvien välisestä kuilusta, vaan huolesta tulevaisuudesta.
Poliittinen mandaatti ja yksittäisten ihmisten teot
Erityisesti alle 50-vuotiaat näkevät, että päätöksentekijöiden on tehtävä enemmän ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, ja tämä väite saa enemmistön kannatuksen riippumatta iästä, sukupuolesta tai koulutustasosta. Poliittinen mandaatti ilmastotoimille näyttäisi siis olevan vahva.
Ehkä yllättävin tulos, tähän mennessä, on usko siihen, että yksittäisten ihmisten teoilla on merkitystä ilmastonmuutoksessa. Ja alaoikealla olevaan kuva on ehkä sellainen mihin voi hetkeksi pysähtyä.
Toimijuudella ja arjen käytännöillä on väliä. Jos pohdimme, että arjen ilmastoviisaus on uusi ihanne, voimme alkaa puhua massamuutoksesta.
Ilmastotutkija Chris Rapley totesi, että ”vaikutumme niiden näkemyksistä, joihin identifioidumme ja joiden arvostusta haemme” (Rapley 2012: 584) Arjen ilmastotoimien suhteen olemme saattaneet jo ohittaa keikahduspisteen matkalla kohti ilmastoviisasta normia. Näkyvällä massojen toiminnalla on ‘performatiivisia vaikutuksia’ käyttäytymiseemme (Borch 2012). Kun näemme, että muutkin uskovat arjen ilmastotekoihin, alamme tehdä niitä enemmän. Tässä tilanteessa olennaisinta on tarjota selkeitä menetelmiä, toteuttamiskelpoisia suunnitelmia ja tukea vähähiiliseen asumiseen siirtymisessä sekä pitää kiinni yhteisöjen koheesiosta.
Mistä ilmastoviisaus on tehty?
Mutta palataan lopuksi vielä Snellmanniin. Seisoessaan Runebergin haudalla toukokuussa 1877 Snellman siteerasi Saarijärven Paavoa, jossa mies sanoi vaimolleen ”pane puoleksi pettua leipään ja anna säästetyt jywät kowemmin kärsineelle naapurille” (SWL 1877). Naapuriapu on ollut suomalaisuuden ytimessä niin kauan kuin tuosta ytimestä on puhuttu. Nykyajan naapuruudessa on puhuttava myös segregaatiosta ja oikeudenmukaisesta energia- ja asumisenmurroksesta. Toisaalta maantieteessäkin on paljon puhuttu kansallistunteen hälvenemisestä sekä verkottuvien kaupunkien hallitsemasta tulevaisuudesta. Kaupungeilla on merkittävä osa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumisessa – asuuhan, määritelmästä riippuen, puolet tai kaksi kolmesta kaupungeissa. Pandemia ja geopoliittinen myllerrys on katkonut näitä yhteyksiä ja työstänyt uusia siiloja. Vähenevien resurssien maailmassa on pidettävä erityistä huolta kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän toiminnasta. YK:n laajuisen diplomatian on toimittava ja kaikki valtiot on saatava fossiilittoman tulevaisuuden uralle. Muuten uhkana on, Snellmannin sanoin, että ”raadetaan kuten mies paloruiskun ääressä liekkien wallassa olewassa kaupungissa ilman pelastuksen toiwoa” (US 1892).
Ilmastoviisaus, kuten valtameretkin, on tehty pienistä pisaroista.
Lähteet
Bakewell, S. (2017). At the existentialist café. Other Press, New York.
BBC (2021, Lokakuu 31). Greta Thunberg on global climate activism. Andrew Marr spoke to Greta Thunberg, climate activist. Haettu 10.5.2022. <https://www.bbc.co.uk/programmes/p0b1d876>.
Borch, C. (2012). The politics of crowds: An alternative history of sociology. Cambridge University Press, Cambridge.
Bouzarovski, S. & S. Tirado Herrero (2017). The energy divide: Integrating energy transitions, regional inequalities and poverty trends in the European Union. European Urban and Regional Studies 24(1), 69–86.
Broockman, D. & J. Kalla (2022, Huhtikuu 1). The manifold effects of partisan media on viewers’ beliefs and attitudes: A field experiment with Fox News viewers. <https://doi.org/10.31219/osf.io/jrw26>.
Brown Weiss, E. (1992). In fairness to future generations and sustainable development. American University International Law Review 8(1), 19–26.
Chancel, L. & T. Piketty (2015). Carbon and inequality: From Kyoto to Paris. Paris School of Economics, Pariisi.
Drews, S. & J. C. van den Bergh (2016). What explains public support for climate policies? A review of empirical and experimental studies. Climate Policy 16(7), 855–876.
Flikke, G. (2016). Resurgent authoritarianism: The case of Russia’s new NGO legislation. Post-Soviet Affairs 32(2), 103–131.
France, A. (1906). Vers les temps meilleurs. Edouard Pelletan, Pariisi.
IPCC (2021). Summary for Policymakers. Teoksessa Masson-Delmotte, V., P. Zhai, A. Pirani, S.L. Connors, C. Péan, S. Berger, N. Caud, Y. Chen, L. Goldfarb, M.I. Gomis, M. Huang, K. Leitzell, E. Lonnoy, J.B.R. Matthews, T.K. Maycock, T. Waterfield, O. Yelekçi, R. Yu, and B. Zhou (toim.) Climate change 2021: The physical science basis. Contribution of working group I to the sixth assessment report of the Intergovernmental Panel on Climate Change. Cambridge University Press, Cambridge, pp. 3−32, doi:10.1017/9781009157896.001.
Kanafani, K., Lund, A.M., Worm, A.S., Jensen, J.D., Birgisdottir, H. & J. Rose (2021). Klimaeffektiv renovering: Balancen mellem energibesparelse og materialepåvirkninger i bygningsrenovering. BUILD Rapport 2021:24.
Katz, E. & P. F. Lazarsfeld (1955). Personal influence: The part played by people in the flow of mass communications. Free Press, Glencoe.
Laine, J. (2017). European civic neighbourhood: Towards a bottom‐up agenda across borders. Tijdschrift voor Economische en Sociale Geografie 108(2), 220–233.
Lenton, T. M. & B. Latour (2018). Gaia 2.0. Science 361(6407), 1066–1068.
Lyon, C., Saupe, E. E., Smith, C. J., Hill, D. J., Beckerman, A. P., Stringer, L. C., Marchant, R., McKay, J., Burke, A., O’Higgins, P., Dunhill, A. M., Allen, B. J., Riel-Salvatore, J. & T. Aze (2022). Climate change research and action must look beyond 2100. Global Change Biology, 28(2), 349–361.
McCright, A. M. & R. E. Dunlap (2011). Cool dudes: The denial of climate change among conservative white males in the United States. Global Environmental Change 21(4), 1163–1172.
Nissinen, A. & H. Savolainen (2019). Julkisten hankintojen ja kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjälki ja luonnonvarojen käyttö-ENVIMAT-mallinnuksen tuloksia. Suomen Ympäristökeskuksen Raportteja 15/2019.
Ojala, M., Cunsolo, A., Ogunbode, C. A. & J. Middleton (2021). Anxiety, worry, and grief in a time of environmental and climate crisis: A narrative review. Annual Review of Environment and Resources 46, 35–58.
Paiho, S., Pulakka, S. & A. Knuuti (2017). Life-cycle cost analyses of heat pump concepts for Finnish new nearly zero energy residential buildings. Energy and Buildings 150, 396–402.
Rapley, C. (2012). Climate science: Time to raft up. Nature 488(7413), 583–585.
Rubino, M., Etheridge, D. M., Trudinger, C. M., Allison, C. E., Battle, M. O., Langenfelds, R. L., Steele, P., Curran, M., Bender, M., White, J. W. C., Jenk, T. M. & R. J. Francey (2013). A revised 1000 year atmospheric δ13C‐CO2 record from Law Dome and South Pole, Antarctica. Journal of Geophysical Research: Atmospheres 118(15), 8482–8499.
Salo, M., Savolainen, H., Karhinen, S. & A. Nissinen (2021). Drivers of household consumption expenditure and carbon footprints in Finland. Journal of Cleaner Production 289, 125607.
Schlosberg, D. (2004). Reconceiving environmental justice: Global movements and political theories. Environmental Politics 13(3), 517–540.
Sovacool, B. K., Martiskainen, M., Hook, A. & L. Baker (2019). Decarbonization and its discontents: A critical energy justice perspective on four low-carbon transitions. Climatic Change 155(4), 581–619.
Sperling, K. (2017). How does a pioneer community energy project succeed in practice? The case of the Samsø Renewable Energy Island. Renewable and Sustainable Energy Reviews 71, 884–897.
Sultana, F. (2022). Critical climate justice. The Geographical Journal 188(1), 118–24.
Swim, J. K., Aviste, R., Lengieza, M. L., & C. J. Fasano (2022). OK Boomer: A decade of generational differences in feelings about climate change. Global Environmental Change 73, 102479.
Vainikka, J. (2015). Identities and regions: Exploring spatial narratives, legacies and practices with civic organizations in England and Finland. Nordia Geographical Publications 44(3), 1–172.
Watts, D. J. & Dodds, P. S. (2007). Influentials, networks, and public opinion formation. Journal of Consumer Research 34(4), 441–458.
Watts, D. J. & Rothschild, D. M. (2017). Don’t blame the election on fake news. Blame it on the media. Columbia Journalism Review, 5.
Weckroth, M. & Ala-Mantila, S. (2022). Socioeconomic geography of climate change views in Europe. Global Environmental Change 72, 102453.
Kirjoittaja
Joni Vainikka työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa Geotieteiden ja maantieteen osastolla. Parhaillaan hän tutkii sosiaalista muutosta, identiteettien rakentumista ja vähähiilisen asumisen ja liikkumisen suhdetta. Vainikka toimii myös Suomen Maantieteellisen Seuran puheenjohtajana. Tämä blogikirjoitus perustuu 12.5.2022 pidettyyn esitykseen Ilmastoviisaan asumisen kevätpäivässä.
Martat ovat opettaneet kestävän arjen taitoja jo yli 122 vuotta. Marttajärjestön keskeisiä päämääriä ovat yhdenvertaisuus, kestävä kehitys ja hyvä arki kaikille. Tavoitteenamme on saada ilmastoteot normaaliksi ja automaattiseksi osaksi hyvää arkea. Vahvistamme suomalaisten taitoja ja osaamista, jotta siirtyminen hiilineutraaliin kiertotalousyhteiskuntaan koetaan myönteiseksi. Työmme tueksi tarvitsemme tutkittua tietoa kestävyysmurroksen mahdollistavista tekijöistä.
Marttojen neuvonnassa kestävyys on vahvasti mukana. Tavoitteenamme on, että kestävän kehityksen mukaisesta toimimisesta normaali osa arkeamme. Esimerkiksi Marttojen ruokareseptit suunnitellaan paitsi ravitseviksi ja maistuviksi myös ympäristöystävällisiksi. Kerromme, miten asumisessa voi säästää energiaa järkevästi. Muistutamme, että kohtuullinen kulutus on kestävää sekä luonnon että oman talouden ja hyvinvoinnin kannalta. Arjen ilmastovinkkejä saa helposti esimerkiksi älypuhelimeen ladattavasta Martat-sovelluksesta tai Marttojen Kestävästi arjessa -podcastista.
Marttaliiton teettämän Kestävä arki -kyselytutkimuksen perusteella ympäristöasiat ovat tärkeitä niin martoille kuin muille suomalaisille. Ympäristömyönteiset asenteet pitäisi saada kuitenkin muuttumaan teoiksi entistä paremmin. Kyselytutkimuksessa vertailtiin suomalaisten kuluttajien ja Marttajärjestön jäsenten kestävän kehityksen mukaisia asenteita ja käyttäytymistä ruokaan, kodinhoitoon, ympäristöön ja kierrättämiseen liittyvien väittämien ja kysymysten kautta. Kyselytutkimus on toteutettu kolme kertaa, vuosina 2017, 2019 ja 2021.
Kestävistä valinnoista helpoimpia, edullisimpia ja houkuttelevimpia
Marttaliitto on mukana kumppanina Decarbon-Home-tutkimushankkeessa, joka edistää ”asumisen ja rakentamisen oikeudenmukaista kestävyysmurrosta”. Tavoitteena on hyödyntää tutkimuksen tuottamaa tietoa omassa toiminnassamme yhdenvertaisen ja kestävän arjen edistämiseksi.
Millaista tietoa tarvitsemme kestävyysmurroksen edistämiseksi? Toivon erityisesti tietoa konkreettisista asioista, joita tulisi tapahtua yhteiskunnan rakenteissa, lainsäädännössä tai kuntien toiminnoissa, jotta kestävät valinnat olisivat valtavirtaa ja aidosti helpoimpia, edullisimpia ja houkuttelevimpia. Olisi myös tärkeää oppia purkamaan usein koettua ristiriitaa yksilön toimien ja rakenteiden välillä – molempia tarvitaan, mutta roolit tulisi olla selkeämmät.
Tarvitsemme parempaa ymmärrystä sosiaalisten normien merkityksestä ihmisten toiminnan motivoimisessa. Miten sosiaaliset ja yhteiskunnalliset käsitykset siitä, mikä on toivottavaa ja tavoiteltavaa, voisivat tukea kestävyysmurroksessa onnistumista? Tutkimusten mukaan tulotaso on tärkein tekijä kotitalouden hiilijalanjäljen selittäjänä, ja kuitenkin taloudellisen kasvun tavoittelu tuntuu hallitsevan ymmärrystämme hyvinvoinnin edellytyksistä.
Oikeudenmukaisuuden kysymykset jarruna?
Julkisessa keskustelussa oikeudenmukaisuutta käytetään usein helppona tekosyynä ilmastotoimien jarruttamiselle. Tämän välttämiseksi tulisi tuottaa konkreettisia kuvauksia kestävyysmurrokseen liittyvistä oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmista sekä toimista oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Toivoisin tutkimusta erityisesti sitä, miten voidaan varmistaa oikeudenmukaisuus suhteessa tuleviin sukupolviin, sekä miten voitaisiin kestävyysmurroksen kautta puuttua nykyisellään yhteiskunnassa vallitsevaan eriarvoisuuteen.
Kestävyysmurros sanana lupailee jotain harppauksenomaista muutosta, isompaa järjestelmätason muutosta, jonka kautta yhteiskunta siirtyisi kerralla merkittävästi kestävämpään toimintatapaan. Esimerkiksi keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa KAISU:ssa kannustetaan suomalaisia puolittamaan hiilijalanjälkensä vuoteen 2030 mennessä. Kuitenkaan viime vuosina kotitalouksien keskimääräinen hiilijalanjälki ei ole pienentynyt. Hyvä uutinen on se, että monet arkiset ilmastotoimet ovat helppoja ja edistävät myös yksilön terveyttä ja hyvinvointia. Alkuun pääsee vaikkapa näillä Marttojen vinkeillä hiilijalanjäljen pienentämiseksi.
Kirjoittaja
Salka Orivuori toimii ilmasto- ja ympäristöasioiden kehittämispäällikkönä Marttaliitossa. Sähköposti: etunimi.sukunimi@martat.fi Twitter: @SalkaOrivuori