Artikkelit

Ratkaisuja-blogisarjassa Decarbon-Home-hankkeen maanantaisissa aamukahviseminaareissa tutkimustaan esitelleet tutkijat kertovat tutkimuksensa keskeisistä huomioista ja yhteiskunnallisesta merkityksestä. Sarjan aloittaa hankekoordinaattori Vesa Kannisen ja kollegoiden keskustelunavaus ilmastoviisaan asumisen ja rakentamisen toimijakentän dynamiikasta ja roolista kestävyysmurroksen edistäjänä.

Mitä “ilmastoviisaus” tarkoittaa asumisessa ja rakentamisessa?

Kysyimme hankkeemme sidosryhmiltä, mitä “ilmastoviisaus” tarkoittaa heille omassa toiminnassaan ja yleisemmin asumisen ja rakentamisen sektorilla. Oletimme aiempiin tutkimuksiin perustuen, että vastauksissa korostuisivat energiatehokkuus, energian säästäminen, vähähiiliset materiaalit ja kotitalouksien toiminta. Erityisesti energiakysymykset ovat olleet esillä suomalaisessa politiikkaympäristössä jo parikymmentä vuotta. Osuimme toki oikeaan, mutta osa sidosryhmistä näki energiakysymysten olevan jo loppuun kaluttuja: “Painopiste on siirtymässä energiantuotannosta rakennusmateriaalien hiili-intensiivisyyteen”, totesi suunnittelun ammattilainen. Samalla energiasektori vakuutti, ettei vielä olla siirtymässä pois energiakysymysten parista: “Energiajärjestelmä on saavuttanut [tehokkuus- ja säästö]tavoitteensa reilusti ennen vuotta 2035, ja se toimii mahdollistajana hiilineutraaliuden saavuttamisessa muilla aloilla”.

Kiertotalouden merkitys hiiliviisauden edistäjänä nousi vahvasti esiin erityisesti julkisen sektorin vastauksissa. Kiertotaloudella tarkoitettiin ennen kaikkea materiaalien kierrätystä ja kierrätettävyyttä. Toisaalta nähtiin myös, että kotitalouksien rooli – joka on nyt keskittynyt energian säästöön ja energiaremonttien toteuttamiseen – voisi olla laajempikin, esimerkiksi energian tuottajana, rakennusten elinkaarien jatkajana ja yhteiskäytön edistäjinä.

Tutkimuksessa havaitsimme, että ilmastoviisaan asumisen ja rakentamisen sidosryhmäverkostossa on vahva, enimmäkseen julkisen sektorin organisaatioista koostuva ydinjoukko, joka ylläpitää järjestelmän toimintaa nykymuodossaan. Vahvan johtajuuden kautta keskeisiä politiikkatavoitteita voidaan edistää tehokkaasti. Joidenkin keskeisten toimijoiden nähtiin kuitenkin myös muovanneen tavoitteita pikemminkin olemassa olevien teknologioiden ja oman toimintalogiikkansa mukaisesti kuin tavoiteltavien asioiden ehdoilla. Osa verkostoon kuuluvista organisaatioista koki myös, että ydinjoukko keskittyy edistämään omia näkemyksiään sen sijaan, että huomioisi laajemmin verkostossa syntyviä uusia avauksia. Laajempi katsanto olisi tärkeää sekä keskinäisen oppimisen maksimoimiseksi että mahdollisimman monipuolisen ilmastoviisauden keinovalikoiman käyttöön ottamiseksi.

Millaista eri toimijoiden välinen tiedonvälitys on tällä hetkellä?

Ilmastoviisas asuminen ja rakentaminen merkitsevät eri asioita eri tahoille. Lisäksi organisaatioiden roolit ja tavoitteet ovat erilaiset. Olisikin tärkeää tasapainottaa tätä “luonnollista” siiloutumista rajoja ylittävällä vuorovaikutuksella ja yhteistyöllä. Tutkimuksemme toimijajoukko vaikuttaisi olevan suhteellisen edustava politiikkatoimien edistämisen verkostona. Tunnistamamme puuttuvat ja heikot yhteydet eri sektorien välillä – erityisesti yllä mainitun ydinjoukon ulkopuolella – saattavat heijastaa ilmastoviisaan asumisen ja rakentamisen edistämistä hidastavia aukkoja. Jotta ilmastoviisautta voitaisiin edistää mahdollisimman tehokkaasti, tiedon ja uusien ideoiden tulisi liikkua sektorien välillä.

Havaitsimme, että kahdensuuntaiset kommunikaatiosuhteet olivat vahvimmat niiden toimijoiden välillä, joiden näkemykset ilmastoviisaan asumisen ja rakentamisen sisällöistä olivat samankaltaisimmat. Keskinäiset suhteet olivat sitä vahvemmat mitä samankaltaisemmat tavoitteet olivat. Juuri näin muotoutuu verkoston tiivis ydinjoukko. Emme kuitenkaan havainneet vastakkaista toisessa ääripäässä: vähemmän samankaltaisesti ajattelevien välillä kahdenvälisten suhteiden vahvuus ei riippunut siitä, kuinka erilaisia näkemykset olivat.

Toimijat eivät siis erityisesti etsi yhteistyötä asumisen ja rakentamisen ilmastoviisaudesta eri tavoin ajattelevien kanssa. Tavallaan koko verkosto on konservatiivinen ja tukee nykyisen rakenteen säilymistä. Poikkeuksen muodostavat ne ytimestä kauempana olevat organisaatiot, joiden toiminta on lähtökohtaisesti kiinnittynyt asumiseen ja rakentamiseen ohuiden sidosten kautta. Tällaiset toimijat voivat olla arvokkaita uusien ajatusten levittäjiä.

Mitkä asiat pitäisi tehdä toisin tulevaisuudessa?

Ensinnäkin, verkostomme eri toimijoiden tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä oman sektorin ulkopuolella tapahtuu. Tämä voisi tarkoittaa juuri tällaisen “asumisen ja rakentamisen toimijaverkoston” nimeämistä ja vaikkapa yhteisen viestinnän kehittämistä. Erityisesti monimuotoisemman kiertotalousnäkemyksen mahdollisuudet asumisen ja rakentamisen ilmastoviisaustyössä tulisi ottaa vahvemmin esiin.

Toiseksi, useimmat verkostotoimijat korostivat tieteellisen tiedon merkitystä ja toivoivat tiiviimpää yhteistyötä opetus- ja tutkimuslaitosten kanssa. Toivommekin vahvasti, että opetus- ja tutkimuslaitosten resursseja yhteiskunnalliseen verkostoitumiseen vahvistettaisiin. Tämä voisi tapahtua vaikkapa tieteen ja politiikan välisen rajapinnan vahvistamisen, soveltavan tutkimuksen rahoituksen kehittämisen, tai opetuksen työelämäsuhteiden vahvistamisen kautta.

Kolmanneksi, tunnistamamme mahdolliset verkoston tiedonkulkua edistävät välittäjäorganisaatiot eivät tulostemme perusteella ole kovin innokkaita ottamaan tällaista roolia. Tämä johtuu ennen kaikkea resurssien puutteesta. Nykyisessä niukkuuden ilmapiirissä onkin erinomainen kysymys, miten ja milloin tällaisen välittäjyyden mielletyt edut – tai välittäjyyden puuttumisen haitat – muodostuvat niin olennaisiksi, että resursseja sen kehittämiseen kyetään löytämään.

Lue lisää

Kanninen, V., Ryöppy, S., Lähtinen, K. & Toppinen, A. (2024). Actor perceptions and network characteristics around climate-wise housing and construction in Finland.

Syksyinen metsämaisema loi kehyksen Decarbon-Home-hankkeen konsortiokokoukselle. Tutkijat kokoontuivat Nuuksioon keskustelemaan vähähiilisistä ja oikeudenmukaisista asumisen ja rakentamisen ratkaisuista ja tutkimushankkeen seuraavista askelista – vihdoinkin kasvokkain. Dialogi ja yhteisen ymmärryksen rakentaminen ovat olennainen osa monitieteistä tutkimusta.

Decarbon-Home-hankkeen tutkimuskonsortion retriitissä Nuuksiossa 9.-11.11. työskenneltiin yhdessä ja tunnelmoitiin, muun muassa kodassa pannukahvia nauttien. Monitieteinen tutkijajoukko pääsi perehtymään syvällisemmin toistensa tutkimusaiheisiin, jakamaan ajatuksia ja edistämään eri työpakettien tutkimusta ja toimintaa.

”Oli ilo tavata kasvokkain, keskusteltavaa oli hurjan paljon. Konsortion toiminta on sujunut mallikkaasti myös etäyhteyksin siitä lähtien kun hankkeen rahoitus myönnettiin noin vuosi sitten, mutta lähitapaamisia ei voi täysin korvata etäkokouksilla”, totesi Decarbon-Home-hankkeen konsortion johtaja Anne Toppinen Helsingin yliopistosta.

Suunnitelmissa on kutsua myös sidosryhmiä lähitapaamisiin. Ensi kevään sidosryhmätilaisuus eli ”Ilmastoviisaan asumisen kevätpäivä” toteutuu toivottavasti ainakin osittain fyysisesti.

Decarbon-Home-hankkeen konsortio

Korjausrakentamisen tilannekatsaus

Tapaaminen käynnistyi korjausrakentamisen seminaarilla, jossa tarkasteltiin korjausrakentamisen tilannetta Suomessa ja Virossa. Korjausrakentamisen edistyminen on merkittävää nykyisen rakennuskannan energiankulutuksen ja ilmastovaikutuksen kannalta.

”Parhaillaan rakennuskantaa korjataan Suomessa aktiivisesti, noin 70 000 asuntoa vuosittain. Erityisesti 70- ja 80-lukujen rakennuskanta tulee korjausikään nyt ja tulevalla vuosikymmenellä. Kaikkia rakennuksia ei korjata samalla laadulla, esimerkiksi maaseudulla ei välttämättä remontoida yhtä paljon kuin pääkaupunkiseudulla. Korjausrakentamisen osuus rakentamisesta kasvaa, mutta uudisrakentaminen on taloudellisesti kannattavampaa”, Markku Riihimäki Foreconista kertoi.

”Korjausrakentamisen kannattavuuteen vaikuttavat monet tekijät, mm. remontin vaikutus käyttökustannuksiin ja rakennuksen käytön tehokkuuteen. Myös ympäristötekijöitä voi arvottaa”, Riihimäki lisäsi.

Virossa korjausrakentamiseen on myönnetty merkittäviä avustuksia. Tyypillisesti rakennukset ovat F- tai G-energialuokkaa, mutta rahoituksen saamiseksi tulee toteuttaa energiatehokkuustoimia, joilla saavutetaan C-luokka. Tuen osuus vaihtelee.

”Tällä hetkellä Kredex myöntää avustusta tyypillisesti 30 % Tallinnassa ja Tartossa, mutta muualla Virossa osuus voi olla jopa 50 %”, professori Jarek Kurnitski Tallinnan teknillisestä yliopistosta kertoi. ”Avustuksen saamisessa vaikein on ensimmäinen vaihe eli taloyhtiön enemmistön saaminen päätöksen taakse.”

ARAn energia-avustusta saa 4000 tai 6000 euroa per asunto. Korkeampi tukitaso edellyttää lähes nollaenergiatasoa. ”ARAn avustukset eivät vielä juuri näy volyymeissä, mutta julkisivuremonteissa on piritystymistä”, Markku Riihimäki mainitsi.

Nuuksio retriitti kokous

Vuorovaikutusta sidosryhmien kanssa

Vuorovaikutus sidosryhmien kanssa nousi esiin useissa yhteyksissä, onhan strategisen tutkimuksen neuvoston hankkeiden tärkeänä päämääränä yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja tiivis yhteistyö erilaisten toimijoiden kanssa. Decarbon-Home-tutkimushankkeen suunnitelmissa on monia tapoja osallistaa sidosryhmiä ja viestiä tutkimustuloksista.

Johtava tutkija David Lazarevic ja erikoistutkija Kaisa Korhonen-Kurki Suomen ympäristökeskuksesta suunnittelevat ns. murrosareenoja, joiden avulla tunnistetaan keinoja asumisen ja rakentamisen oikeudenmukaisen kestävyysmurroksen toteuttamiseksi.

”Murrosareenat on alun perin Alankomaissa kehitetty konsepti, jossa luodaan polkuja halutun tavoitteen saavuttamiseksi. Decarbon-Home-hankkeen murrosareenat tullaan toteuttamaan Helsingin ja Joensuun alueilla yhdessä sidosryhmien kanssa”, kertoi Kaisa Korhonen-Kurki.

Vuorovaikutuksen ja viestinnän työpajassa Kaarina Kaminen ja Iina Turunen Suomen ympäristökeskuksesta kannustivat tutkijoita viestimään tutkimustuloksista, tiivistämään yhteistyötä hankkeen kumppaneiden kanssa, tarjoamaan juttuaiheita mediakumppaneille sekä bloggaamaan ja twiittaamaan. Tutkijat saivat myös ratkaista fiktiivisten tutkijapersoonien viestintään liittyviä pulmia leikkimielisessä harjoituksessa.

Naurunremahduksia ja tunnelmointia kodassa

Työskentelyn lomassa tutkijat ehtivät rentoutuakin – tosin tutkimustyö ja tutkimuskysymykset palasivat silloinkin intohimoisten tutkijoiden mieleen. Illallispöydässä seurue remahti äänekkääseen nauruun, jonka syyksi paljastui erilaiset kommellukset kyselytutkimusten toteutuksessa.

Nuuksion retriitin ohjelmaan kuului myös pannukahvia ja lettuja kodassa nuotion ääressä. Samalla keskusteltiin ns. tieteellisestä asiantuntijaryhmästä, johon kuuluu kärkitutkijoita hankkeen kannalta olennaisilta tieteenaloilta. Seitsenhenkinen ryhmä tukee hankkeen tutkimustyötä ja tavoitetta korkeatasoisesta tieteellisestä vaikuttavuudesta.

Kotiin viemisiksi Nuuksiosta tutkimuskonsortion jäsenet saivat uusia paljon uutta tietoa ja ideoita kollegoilta, mukavia muistoja sekä savunhajuiset vaatteet.

Kota Nuuksiossa

Kuvat: Annika Miettinen