Usein rakennamme kuvaa tulevaisuudesta siirtämällä tämän hetken toiveemme ja huolemme toisenlaiseen maailmaan. Ajatus tulevaisuudesta projisoi arjen kokemuksia, joiden taustalle sekoittuu yhteiskunnallisia ja globaaleja havaintoja sekä totuttuja ajatusmalleja tulevaisuudesta. Minkälainen tulevaisuus tulee olemaan ja miten se tullaan kokemaan, on monessa mielessä horisontin takana, ulottumattomissa ja sanoittamisen ulkopuolella (Alhojärvi 2021).

Silti tulevaisuusajattelua tarvitaan, jotta voimme hahmottaa sekä omia unelmiamme ja utopioita että asioita, jotka voivat mennä todella pieleen ja joihin meidän pitäisi osata varautua. Decarbon-Homen tutkijoiden kesken pohdimme miltä erityisesti asuminen voisi näyttää 2080-luvulla: minkälaista yhteiskuntarakennetta nykyiset trendit tuottavat ja millaisia isompia ilmastoon pohjautuvia ”mitä jos” -kysymyksiä siihen liittyy.

Trendit asumisen kehityksen taustalla

Asumisen tulevaisuus rakentuu geopoliittisista murroksista, lämmitykseen ja liikkumiseen vaikuttavista geoekonomisista kehityskuluista, yhdyskuntarakenteen muutoksista, yhteisöjen arvoista ja arjen ihanteista. Muuttuvan ilmaston merkitys kuitenkin kasvaa kaiken aikaa. Kuumenevat kaupungit, Itämeren lämpeneminen, kosteuden ja energian lisääntyminen ilmakehässä vaikuttavat kaikki niin asumiseen, elinkeinoihin kuin terveyteen. Samalla isoksi huolenaiheeksi on nousemassa ehkä uudestaankin massiivisten kaupunkien kulutuksen ja elämäntyylien erkaantuminen niitä ruokkivista luonnonprosesseista ja alkutuotannosta. (Brenner & Ghosh 2025). Tämä avaa uudestaan kysymyksen: mitä, jos kaupungit eivät olekaan tulevaisuus?

Asumisen ja liikkumisen teknologista kehitystä ohjaavat avoin globaali talous, kamppailu luonnonvaroista ja se miten fossiilisista polttoaineista luopuminen kirjoittaa maiden välisiä suhteita ja kauppavirtoja uudelleen (Blondeel ym. 2021). Tulevaisuuteen vaikuttavat monet meistä riippumattomat tekijät. Tuuli- ja aurinkovoimapohjaista ilmastoteollisuuspolitiikkaa on tehty voimallisemmin Suomen ulkopuolella, harvinaisia maametalleja louhitaan enemmän muualla ja jos asumisen arkea optimoidaan tekoälyllä, sekin määrittyy kielimallin kautta, jossa on todennäköisesti enemmän viitteitä maan ulkopuolelta.

Yhdyskuntarakenteen muutos sen sijaan on usein itseään syöttävä kehä, jossa aiempi kehitys ennakoi tulevaa. Tuoreimman Tilastokeskuksen väestöennusteen perusteella on odotettavissa, että Suomen väkiluku kasvaisi 6,6 miljoonaan 2080-luvulle tultaessa. Tosin ennuste olettaa merkittävimmän kasvun tapahtuvan yliopistokaupungeissa ja näiden naapurikunnissa ja väestön vähenevän Itä- ja Pohjois-Suomen teollisuuskaupungeissa. Väestörakenteen tarkempi perkaaminen auttaa hahmottamaan mihin suuntaan Suomi vaikuttaisi olevan liikkeellä. Kouvolan, Imatran ja Porin kaltaisille teollisuuskaupungeille on tunnuksenomaista 20–25-vuotiaiden reilu väheneminen väestörakenteesta. Samalla kun yliopistokaupungit enenevissä määrin tarjoavat samoille ikäluokille yhteisötöntä yksiöasumista ja epävarmaa tulevaisuutta, viivästyy monien perheellistyminen, millä on taas suora yhteys lapsien määrään riippumatta maahanmuuton vaikutuksista. Siten tulevaisuutta arvioidessa on syytä pohtia yhteisöjen arvoja ja minkälaista arkea haluamme tulevaisuudessa elää, ei vain suurkaupunkien vetovoimaa tai imua.

Tulevaisuusskenaariot 2080-luvun Suomesta

Minkälaiseksi suomalainen asuminen sitten noin 55 vuoden päästä voi muotoutua? Jos siirrämme itsemme yhtä pitkällä aikajänteellä menneisyyteen, päädymme lähiörakentamisen huippuvuosiin, aikaan, jolloin energia ei tuottanut kriisiä ja jolloin asuntoja tuli saada pystytettyä rakennemuutoksen kourissa pyörivälle väestölle yhä enemmän. Tällä hetkellä monet näistä lähiöistä ovat peruskorjauksen tähtäimessä tai rapistumassa väestöpaineen siirtyessä muualle. Siten päätökset, joita rakentamisessa teemme nyt määrittävät tulevaisuutta hyvin paljon. Rakennuskantamme tulisi kestää pidempiä helleaaltoja ja kuivuutta, rankkasateita ja äkkitulvia, ja nopeita talvilämpötilojen muutoksia, ja erityisesti kaupunkiasumisessa sekä vesistöjen ulkopuolella tulee huomioida viilennystarpeet. Globaalit muutokset tulevat myös vaikuttamaan siihen miten taajaan Suomi on asuttu. Jos maan asuntokannasta on nyt yli kymmenys tyhjillään, on ymmärrettävä, että liikkuvia osia tulevaisuuden asumisrakenteisiin on enemmänkin.

Näitä kysymyksiä lähdimme luotaamaan redcap-kyselyllä (redcap.link/FIN2080), jossa vaihtoehtoina oli vastata yhteen kolmesta 2080-lukua luotaavasta kysymyksestä: 1) Minkälaista on suomalainen asuminen tulevaisuudessa, 2) minkälaista asuminen on, kun ilmastoviisas kulttuuri on määrittänyt pitkään suomalaisuuden ydintä, ja 3) minkälaista asuminen on, jos maapallon keskilämpötila on noussut +2.5 astetta esiteollisesta ajasta? Tiettyyn pisteeseen asti nämä kolme kysymystä kehystävät ajatuksia tulevaisuudesta. Ilmastoa ei välttämättä oteta niin tarkkaan huomioon, jos sitä ei erikseen kysytä ja ilmastoviisaat tavoitteet muuttuvat selviytymiskeinoiksi ilmastokriisin syventyessä. Tarkemmin analysoitaessa ja ristiriitaisuuksia eriteltäessä vastauksista nousee neljä skenaariota, joissa Suomen yhdyskuntarakenne ja sosiaaliset suhteet muotoutuvat eri tavoin.

1. ”Vihreä, teknometropolitanisaatio” -skenaariossa kaupungeista tulee tiiviitä, nopeiden yhteyksien ja automatisoitujen palveluiden keskuksia, joiden pintoja koitetaan saada vihertymään. Maan eri osat on jyvitetty joko virkistysalueiksi, kaivoksille tai energiantuotannolle, ja ne, joilla on varaa asuvat kaupunkien ja sosiaalisten ongelmien ulkopuolella. Rakennustekniikka keskittyy ilmastointiin, vesien hallintaan ja sisustuksen minimalismiin, sekä yhdistettyyn ruuantuotantoon.
2. ”Hoivaavien yhteisökaupunkien” skenaariossa orgaaninen elämäntyyli valtaa alaa ja perheiden koko kasvaa. Asunnot ovat modulaarisia, kiertotalous kukoistaa ja tekoäly auttaa muokkaamaan kodeista elämänvaihetta vastaavia. Solidaarisuus ja yhteisöllisyys ohjaavat kaikkea tekemistä, useammat asuvat monisukupolvisissa perheissä, panostavat hyvinvointiinsa, jakamistalouteen ja omavaraisuuteen. Energiaakin tuotetaan pienemmissä yksiköissä.
3. ”Omavaraiskylä” -skenaariossa neoruralismista on tullut maan tapa, maaseudulta haetaan turvaa ja elinkeinoja. Kaikessa toiminnassa pyritään olemaan omavaraisia, tuottamaan kaikki itse kesien ja kasvukausien ollessa pidempiä. Suurin osa rakennuskannasta on käytössä, ja lisääntynyt puurakentaminen pitää huolen, että asumisesta on pitkällä kaarella kehittynyt nollapäästöistä. Yhteisöllisyyden myötä elämä on verkkaisempaa ja enemmän harmoniassa luonnon kanssa.
4. Viimeisessä ”muuttuva nomadimaa” -skenaariossa ihmiset muuttavat vuodenaikojen mukaan tai muuttavat pienempiin yhteisöihin. Liikkuva elämäntapa saa aikaan geopoliittista epävarmuutta etenkin, kun Välimeren alue on lähestulkoon autioitunut. Pääkaupunki on täytynyt siirtää pohjoiseen ja koko maan metsät ovat mittavien palojen jälkeen uudistuneet lehtipuuvaltaisiksi. Tässä dystooppisessa skenaariossa Suomen väkimäärä on huomattavasti pienempi, ja asutus keskittyy sisämaahan.

Nämä neljä skenaariota auttavat pohtimaan mihin suuntaan tulevaisuuden asumisen mallintamista voidaan viedä (vrt. Airikkala 2021). Pienet asumisihanteisiin liittyvät muutokset eivät järisytä mallinnuksia paljoakaan suuntaan tai toiseen. Suomessa todennäköisesti asutaan vastaisuudessakin enemmän kaupungeissa, mutta maamme historia osoittaa, että pitkälle 1900-luvun alkuun kyläyhteisömäinen asuminen oli yhteiskuntarakenteen perusta. Siten kolmas skenaario olisi paluuta menneeseen. Ensimmäinen ja toinen skenaario vaativat joko mittavia teknologisia ja sosiaalisia muutoksia. Viimeinen skenaario kuvaa ilmastokriisin syventymistä kansainväliseksi suhteiden hajoamiseksi. Antamalla vaihtoehtoja asumisen tulevaisuudelle mutta myös kaupungistumiselle voidaan miettiä samalla mitä ihmiset haluavat omalta asumiseltaan, sillä yhteisöllisyys, luonnonmukaisuus ja teknologistuminen olivat käytännössä poikkileikkaavan yhteisiä teemoja lähestulkoon kaikissa vastauksissa. Seuraava askelemme on mallintaa asuinrakentamisen, rakennuskannan ja yhteiskuntarakenteen trendejä ja mahdollisia kehityskulkuja, jotta voidaan pohtia minkälaiset muutokset tuottavat minkälaisia määrällisiä tulevaisuuksia.

Lopuksi

Suomessa tulevaisuudentutkimusta tehdään maailmankin mittakaavalla merkityksellisellä tavalla. Tästä huolimatta esimerkiksi Valtioneuvoston (2025) tulevaisuusselonteko hahmottelee Suomeen vaikuttavia tekijöitä – geopolitiikkaa, maailmantaloutta, huoltosuhdetta, teknologiaa, ilmastoa ja demokratiakehitystä – ikään kuin nämä olisivat täysin ohjaamattomissa ulottuvuuksissa ja osittain jopa fatalistisessa mielessä antautuu jännitteiden, riskien, heikentymisen ja kiihtymisten vietäväksi. Kuitenkin juuri Suomen tulevaisuutta määrittävimmät tekijät ovat asuminen, alueellinen tasapaino ja se, mitä annettavaa meillä on globaalien ongelmien ratkaisemiseksi. Se mitä tulevaisuudelta haluamme ja mihin nykykehitys on meitä viemässä ovat kaksi merkittävintä teemaa suomalaisen asumisen tulevaisuutta hahmoteltaessa.

Kirjoittaja

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Joni Vainikka johtaa Decarbon-Homen ”sosiaalinen ja alueellinen eriytyminen” työpakettia. Hänen tutkimusintresseihinsä kuuluvat mm. tulevaisuuden asuminen, ilmastoasenteet ja aluerakenteiden historia.

Lähteet

Airikkala, M., Castrén, A., Helminen, V., Karhinen, S., Kosonen, K. J., Kuivalainen, V., … & Sahlberg, M. (2021). Alue- ja yhdyskuntarakenteen mahdolliset tulevaisuudet. PERUS-SKENE-hankkeen loppuraportti. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:58.

Alhojärvi, T. (2021). Utopian kolme työtä. Jälkikapitalismin maanpeitosta. niin&näin 3/2021, 41–51.

Blondeel, M., Bradshaw, M. J., Bridge, G., & Kuzemko, C. (2021). The geopolitics of energy system transformation: A review. Geography Compass, 15(7), e12580.

Brenner, N., & Ghosh, S. (2025). The monster ‘within’: Capitalist urbanization as geometabolic escalation. Development and Change.

Valtioneuvosto (2025). Tulevaisuusselonteon 1. osa Strateginen toimintaympäristöanalyysi sekä skenaarioita vuoteen 2045. Valtioneuvoston julkaisuja 2025:82.