Energiayhteisön muodostaminen on taloyhtiöille merkittävä keino vähentää energiankulutusta ja osallistua sähkön ja lämmön pientuotantoon. Energiayhteisöjen hyödyt jäävät kuitenkin nykyisellään usein kerros- ja rivitaloasujien ulottumattomiin. DecarbonHomen sisarhankkeessa DigiDecarbonissa laadittiin suositukset taloyhtiöiden energiayhteisöjen edistämiseksi.

Noin puolet suomalaisista asuu kerrostaloissa, mutta kerrostaloasujien mahdollisuudet osallistua asumisen energiamurrokseen ovat pientaloasujiin verrattuna rajalliset. Energiasääntelyyn on viime vuosina avattu mahdollisuus energiayhteisöjen perustamiselle, joka tarjoaa keinon energiamurrokseen osallistumisen oikeudenmukaiselle laajentamiselle. Taloyhtiöiden muodostamat energiayhteisöt mahdollistaisivat kerros- ja rivitaloasukkaille osallistumisen energiamarkkinoihin aktiivisina asiakkaina, jotka tuottavat, varastoivat ja/tai kuluttavat sähköä osallistuen sähkönkulutuksen joustoon ja energiatehokkuuden parannuksiin. Taloyhtiöt pystyisivät näin yhteisesti hallitsemaan vaihtelevien energiamarkkinoiden riskejä, samalla hyötyen mahdollisuudesta osallistua uusiutuvan sähkön tuotantoon ja kulutuksen joustoon.

Suositukset tukemaan sähkön tuottamiseen liittyvien energiayhteisöjen perustamista taloyhtiöissä

Suosituksissa on hahmoteltu neljä toimenpidekokonaisuutta, jotka voisivat toimia perustana taloyhtiöiden energiayhteisöjä kannustavalle ja tukevalle ympäristölle:

  1. Kevytsiirtomaksu helpottaisi sähkön siirtoa lähietäisyydellä. Monien taloyhtiöiden kannalta on olennaista mahdollistaa yhden pääsulakkeen ylittävät, taloyhtiöstä tai naapuritaloista muodostuvat yhteisöt. Kevytsiirtomaksulla voisi olla merkittävä kannustevaikutus.
  2. Kotitalousvähennystä vastaava kannustin avuksi. Energiayhteisö ei ole taloyhtiön hankinta vaan sen jäsenien yhteenliittymä. On syytä selvittää, miten kerrostaloasujat voisivat saada energiaremontin asennuskuluista vastaavan hyvityksen kuin pientaloasujat saavat kotitalousvähennyksenä.
  3. Taloyhtiöt tarvitsevat kohdennettua tukea erityisesti korttelitason yhteishankkeissa. Yhteistyöhankkeet edellyttävät uudenlaisia toimintamalleja ja yhteistyötä esimerkiksi alueellisten energiayhtiöiden ja kaupunkisuunnittelun kanssa. Suurimmissa kaupungeissa on saatu hyviä kokemuksia korjausrakentamisen ja energiaremonttien kohdennetusta tuesta taloyhtiöille.
  4. Jatkuva ja pitkäkestoinen neuvonta tukee taloyhtiöiden ja yhteisöjen energiahankkeita. Tarjolla oleva tieto tulisi olisi taloyhtiöiden hallitusten, isännöitsijöiden ja aktiivisten asukkaiden saatavilla nykyistä koostetummin ja selkeämmin. Myös neuvonnan jatkuvuuteen olisi syytä panostaa.

Kerrostalo- ja rivitaloasuntojen rooli aktiivisina asiakkaina lisäisi uusiutuvan energian tuotantoa, tuottaisi tarpeellista joustoa energian hintavaihteluissa ja parantaisi paikallista omavaraisuutta. Energiayhteisöjen hyötyjen saattaminen myös kerrostaloasujien ulottuville osaltaan edistäisi asumisen ympäristöhyötyjä sekä energiamurroksen sosiaalista ja taloudellista oikeudenmukaisuutta.

Suomen energiayhteisöihin liittyvää politiikkakehitystä linjattiin yhteisöenergiatyöryhmän mietinnössä keväällä 2023. Nyt on tärkeää huolehtia, että suositukset saadaan käytäntöön.

Tutustu toimenpidesuosituksiin:

Kerrostaloasukkaiden energiayhteisöt Suomessa: Toimenpidesuosituksia

Lisätietoa:

Jani Lukkarinen, Syke, etunimi.sukunimi@syke.fi, 0295 251 893
Maija Faehnle, Syke, etunimi.sukunimi@syke.fi, 0295 251 109

Jaa kirjoitus