Uutta liiketoimintaa puisesta korjausrakentamisesta?

Tuore julkaisumme tarkastelee projektitason näkökulmasta puista kerrostalojen korjausrakentamista suomalaisissa kaupungeissa. Tavoitteena oli tutkia kehittymässä olevaa liiketoimintaa projektien avaintoimijoiden ja hankkeiden käynnistämiseen vaikuttavien seikkojen tarkastelun kautta. Tulosten mukaan hankkeita ovat edistäneet lähinnä yksittäiset, valveutuneet yksilöt eri organisaatioissa. Myös puumateriaalin keveys voi olla ratkaiseva tekijä lisäkerrosrakentamisessa. Lisäkerrosten uusilla asumistiloilla voitiin joissain tapauksissa myös rahoittaa korjausrakennushankkeita. Muista toimijoista poiketen kaupunkien vuokrataloyhtiöillä hankkeisiin kannustavia tekijöitä oli useita erilaisia, ja ne sisälsivät myös vähähiilisyyden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitteita.

Suomen rakennuskantaa ohjaavat vähähiilisemmäksi niin EU:n tavoitteet, kuten EU:n New Renovation Wave-aloite ja kansallisesti 1.1.2025 voimaantuleva uusi rakentamislaki. Tavoitteena on lisätä rakentamisen resurssitehokkuutta ja kiertotalouteen pohjautuvien ratkaisujen hyödyntämistä. Puun käyttö korjausrakentamisen on Suomessa vielä pienimuotoista. Muutamat edelläkävijäyritykset ovat kuitenkin jo havainneet potentiaaliset liiketoimintamahdollisuudet.

Keinoja vähähiilisen korjausrakentamisen ratkaisujen joukossa ovat puun käyttö kerrostalojen lisäkerrosrakentamisessa ja betonielementtisten julkisivujen vaihto tai päällystys puuelementeillä. Tämän tyyppisestä toiminnasta ei ole aiemmin ollut Suomessa paljonkaan tietoa ja näitä puisia projekteja ei ole juuri nostettu esiin mediassa ”vähähiilisinä”. Esimerkkejä tällaisista kohteista kuitenkin jo löytyy. Toteutukseen edenneitä puisen lisäkerrosrakentamisen projekteja on ollut eniten asukasmäärältään voimakkaasti kasvavalla Tampereella ja Helsingissä. Esimerkiksi Ruotsin Timber on top – ohjelmassa on myös saatu hyviä kokemuksia lisäkerrosrakentamisesta.

Miltä Suomen korjausrakentamisen ekosysteemi näyttää?

Tutkimusjoukon muodostivat 22 projektia ja sen perusteella puinen lisäkerrosrakentaminen ja muu korjausrakentaminen on Suomen kaupungeissa vielä harvinaista. Pieni joukko yrityksiä ja muita organisaatioiden aktiivisia toimijoita on kuitenkin tunnistettavissa. Korjausprojektien taustalla on tyypillisesti ollut joku yksittäinen aktiivinen henkilö, esimerkiksi innokas arkkitehti tai visionäärinen taloyhtiön puheenjohtaja tai kiinteistökehittäjä. Yksi haastatelluista kuvailee projektinsa alkuvaihetta näin: ”Ja meihin siis otti yhteyttä tämmöinen kiinteistövälittäjä, (…), joka oli kovin innostunut nimenomaan lisäkerroksista, että hän näki siinä tulevaisuuden kaupungin tiivistämiseen, kattojen ylle rakennettavina uusina kerroksina” (Arkkitehti koodi C-06).

Puun materiaaliominaisuudet ovat olleet tärkeimmässä osassa projektien taustalla. Puu on valikoitunut lisäkerrosrakentamisen materiaaliksi keveytensä ansiosta. Lisäksi ovat vaikuttaneet sen hetkiset eri rakennusmateriaalien saatavuuteen ja kustannustehokkuuteen liittyvät tekijät.

Tutkimuksessa tunnistettiin joukko hankkeiden avaintoimijoita. Näitä olivat rakennusliikkeet, kuntien omistamat vuokrataloyhtiöt, taloyhtiöt sekä joissain tapauksissa yksityiset rakennuksenomistajat, kiinteistökehittäjät, ryhmärakennuttajakonsultit, arkkitehdit ja kiinteistönvälittäjät. Tyypillisesti näitä toimijoita motivoivat taloudelliset intressit ja kohteita oli enimmäkseen toteutettu kasvavien kaupunkien keskustassa tai arvoalueilla. Mielenkiintoisena poikkeuksena toimijajoukossa olivat kaupunkien omistamat vuokrataloyhtiöt, joilla yhtenä tavoitteena oli lisätä lähiöiden houkuttelevuutta puisen korjausrakentamisen avulla. Heitä motivoivat siis taloudellisten seikkojen ohella myös vähähiilisyyden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoitteet hankkeiden käynnistämisen taustalla.

Lue lisää

Viljanen A., Kurttila M., Toppinen A. (2024). Retrofitting urban areas with wood: the origin of new projects in an emerging business ecosystem. Silva Fennica vol. 58 no. 4 article id 23068. 24 p. https://doi.org/10.14214/sf.23068.

Viljanen A., Kurttila M., Toppinen A. (2024). Uuden liiketoiminnan alkulähteillä: yritysten rooli kerrostalojen korjaamisessa puulla? Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2024 artikkeli 24020. https://doi.org/10.14214/ma.24020.

Kirjoittajat

Anne Viljanen on väitöskirjatutkijana Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolla Decarbon Home -hankkeessa. Väitöskirjassaan hän tutkii vähähiilisen rakentamisen toimijaverkostoja sekä kestävyysmurroksen polkuja. Professori Anne Toppinen toimii työn ohjaajana Helsingin yliopistossa ja toisena ohjaajana toimii Luonnonvarakeskuksen ohjelmajohtaja, dosentti Mikko Kurttila.

Otsikkokuvassa kerrostalon lisäkerrokset Tampereella Hämeenpuiston kupeessa. Kuva: Anne Viljanen.

/by

Ratkaisuja: Vahvistetaan ilmastoviisaan asumisen ja rakentamisen toimijaverkoston tiedonvälitystä

Ratkaisuja-blogisarjassa Decarbon-Home-hankkeen maanantaisissa aamukahviseminaareissa tutkimustaan esitelleet tutkijat kertovat tutkimuksensa keskeisistä huomioista ja yhteiskunnallisesta merkityksestä. Sarjan aloittaa hankekoordinaattori Vesa Kannisen ja kollegoiden keskustelunavaus ilmastoviisaan asumisen ja rakentamisen toimijakentän dynamiikasta ja roolista kestävyysmurroksen edistäjänä.

Mitä “ilmastoviisaus” tarkoittaa asumisessa ja rakentamisessa?

Kysyimme hankkeemme sidosryhmiltä, mitä “ilmastoviisaus” tarkoittaa heille omassa toiminnassaan ja yleisemmin asumisen ja rakentamisen sektorilla. Oletimme aiempiin tutkimuksiin perustuen, että vastauksissa korostuisivat energiatehokkuus, energian säästäminen, vähähiiliset materiaalit ja kotitalouksien toiminta. Erityisesti energiakysymykset ovat olleet esillä suomalaisessa politiikkaympäristössä jo parikymmentä vuotta. Osuimme toki oikeaan, mutta osa sidosryhmistä näki energiakysymysten olevan jo loppuun kaluttuja: “Painopiste on siirtymässä energiantuotannosta rakennusmateriaalien hiili-intensiivisyyteen”, totesi suunnittelun ammattilainen. Samalla energiasektori vakuutti, ettei vielä olla siirtymässä pois energiakysymysten parista: “Energiajärjestelmä on saavuttanut [tehokkuus- ja säästö]tavoitteensa reilusti ennen vuotta 2035, ja se toimii mahdollistajana hiilineutraaliuden saavuttamisessa muilla aloilla”.

Kiertotalouden merkitys hiiliviisauden edistäjänä nousi vahvasti esiin erityisesti julkisen sektorin vastauksissa. Kiertotaloudella tarkoitettiin ennen kaikkea materiaalien kierrätystä ja kierrätettävyyttä. Toisaalta nähtiin myös, että kotitalouksien rooli – joka on nyt keskittynyt energian säästöön ja energiaremonttien toteuttamiseen – voisi olla laajempikin, esimerkiksi energian tuottajana, rakennusten elinkaarien jatkajana ja yhteiskäytön edistäjinä.

Tutkimuksessa havaitsimme, että ilmastoviisaan asumisen ja rakentamisen sidosryhmäverkostossa on vahva, enimmäkseen julkisen sektorin organisaatioista koostuva ydinjoukko, joka ylläpitää järjestelmän toimintaa nykymuodossaan. Vahvan johtajuuden kautta keskeisiä politiikkatavoitteita voidaan edistää tehokkaasti. Joidenkin keskeisten toimijoiden nähtiin kuitenkin myös muovanneen tavoitteita pikemminkin olemassa olevien teknologioiden ja oman toimintalogiikkansa mukaisesti kuin tavoiteltavien asioiden ehdoilla. Osa verkostoon kuuluvista organisaatioista koki myös, että ydinjoukko keskittyy edistämään omia näkemyksiään sen sijaan, että huomioisi laajemmin verkostossa syntyviä uusia avauksia. Laajempi katsanto olisi tärkeää sekä keskinäisen oppimisen maksimoimiseksi että mahdollisimman monipuolisen ilmastoviisauden keinovalikoiman käyttöön ottamiseksi.

Millaista eri toimijoiden välinen tiedonvälitys on tällä hetkellä?

Ilmastoviisas asuminen ja rakentaminen merkitsevät eri asioita eri tahoille. Lisäksi organisaatioiden roolit ja tavoitteet ovat erilaiset. Olisikin tärkeää tasapainottaa tätä “luonnollista” siiloutumista rajoja ylittävällä vuorovaikutuksella ja yhteistyöllä. Tutkimuksemme toimijajoukko vaikuttaisi olevan suhteellisen edustava politiikkatoimien edistämisen verkostona. Tunnistamamme puuttuvat ja heikot yhteydet eri sektorien välillä – erityisesti yllä mainitun ydinjoukon ulkopuolella – saattavat heijastaa ilmastoviisaan asumisen ja rakentamisen edistämistä hidastavia aukkoja. Jotta ilmastoviisautta voitaisiin edistää mahdollisimman tehokkaasti, tiedon ja uusien ideoiden tulisi liikkua sektorien välillä.

Havaitsimme, että kahdensuuntaiset kommunikaatiosuhteet olivat vahvimmat niiden toimijoiden välillä, joiden näkemykset ilmastoviisaan asumisen ja rakentamisen sisällöistä olivat samankaltaisimmat. Keskinäiset suhteet olivat sitä vahvemmat mitä samankaltaisemmat tavoitteet olivat. Juuri näin muotoutuu verkoston tiivis ydinjoukko. Emme kuitenkaan havainneet vastakkaista toisessa ääripäässä: vähemmän samankaltaisesti ajattelevien välillä kahdenvälisten suhteiden vahvuus ei riippunut siitä, kuinka erilaisia näkemykset olivat.

Toimijat eivät siis erityisesti etsi yhteistyötä asumisen ja rakentamisen ilmastoviisaudesta eri tavoin ajattelevien kanssa. Tavallaan koko verkosto on konservatiivinen ja tukee nykyisen rakenteen säilymistä. Poikkeuksen muodostavat ne ytimestä kauempana olevat organisaatiot, joiden toiminta on lähtökohtaisesti kiinnittynyt asumiseen ja rakentamiseen ohuiden sidosten kautta. Tällaiset toimijat voivat olla arvokkaita uusien ajatusten levittäjiä.

Mitkä asiat pitäisi tehdä toisin tulevaisuudessa?

Ensinnäkin, verkostomme eri toimijoiden tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä oman sektorin ulkopuolella tapahtuu. Tämä voisi tarkoittaa juuri tällaisen “asumisen ja rakentamisen toimijaverkoston” nimeämistä ja vaikkapa yhteisen viestinnän kehittämistä. Erityisesti monimuotoisemman kiertotalousnäkemyksen mahdollisuudet asumisen ja rakentamisen ilmastoviisaustyössä tulisi ottaa vahvemmin esiin.

Toiseksi, useimmat verkostotoimijat korostivat tieteellisen tiedon merkitystä ja toivoivat tiiviimpää yhteistyötä opetus- ja tutkimuslaitosten kanssa. Toivommekin vahvasti, että opetus- ja tutkimuslaitosten resursseja yhteiskunnalliseen verkostoitumiseen vahvistettaisiin. Tämä voisi tapahtua vaikkapa tieteen ja politiikan välisen rajapinnan vahvistamisen, soveltavan tutkimuksen rahoituksen kehittämisen, tai opetuksen työelämäsuhteiden vahvistamisen kautta.

Kolmanneksi, tunnistamamme mahdolliset verkoston tiedonkulkua edistävät välittäjäorganisaatiot eivät tulostemme perusteella ole kovin innokkaita ottamaan tällaista roolia. Tämä johtuu ennen kaikkea resurssien puutteesta. Nykyisessä niukkuuden ilmapiirissä onkin erinomainen kysymys, miten ja milloin tällaisen välittäjyyden mielletyt edut – tai välittäjyyden puuttumisen haitat – muodostuvat niin olennaisiksi, että resursseja sen kehittämiseen kyetään löytämään.

Lue lisää

Kanninen, V., Ryöppy, S., Lähtinen, K. & Toppinen, A. (2024). Actor perceptions and network characteristics around climate-wise housing and construction in Finland.

/by

Hackathonista pelillistettyjä ratkaisuja ilmastoviisaaseen omakotitaloasumiseen

,

Ilmastonmuutos ja siihen liittyvät sääilmiöiden vaihtelut ovat kuluvan vuoden aikana jälleen korostaneet tarvetta löytää myös omakotiasumiseen ratkaisuja, jotka mahdollistavat kaikille energiaviisaan asumisen. Decarbon-Home-hankkeessa tähän tarpeeseen on vastattu muun muassa aloittamalla sovelluskehitysprosessi, jonka keskeinen osa oli syksyllä 2023 järjestetty Hackathon-tapahtuma. Kun noin vuosi voittajatiimin valitsemisesta on kulunut, on hyvä pysähtyä kertaamaan, miten tapahtuman järjestämiseen ja sen jälkeiseen sovelluskehitystyöhön on päästy.

Hankkeen tutkimustieto vahvasti yhteiskehittämisen prosessin taustalla

Hackathonin suunnittelu polkaistiin kunnolla käyntiin syksyllä 2022 Decarbon-Home-hankkeen suunnittelutiimin ja yhteistyöorganisaation Helsinki Think Companyn voimin. Suunnittelu huipentui syyskuussa 2023 Luken ja Syken tiloissa Viikissä järjestettyyn Nest Hackathon-viikonloppuun, jossa osallistujien haasteena oli kehitellä konkreettisia ratkaisuja ilmastoviisaan asumisen edistämiseksi. Monitieteisyyden vahvistamiseksi osallistujiksi pyrittiin houkuttelemaan laaja-alaisesti erilaisia osaajia koulutus- ja kokemustaustastaan riippumatta. Nest Hackathonin haasteen muotoilu perustui Decarbon-Home-hankkeessa tehtyyn laajaan tutkimustyöhön, jossa ilmastoviisasta ja sosiaalisesti oikeudenmukaista asumista oli tarkasteltu muun muassa remonttien toteutuksen teknistaloudellisista ja sosiaalisista näkökulmista.

Monitieteiset tiimit pitchasivat viikonlopun päätteeksi ideansa tuomaristolle

Hackathon-viikonloppuun osallistui 27 kehittäjää, jotka muodostivat seitsemän tiimiä. Viikonlopun aikana kunkin osallistujatiimin tehtävänä oli ideoida pelillistetty sovellusratkaisu, joka tukisi suomalaisten omakotitaloasujien päätöksentekoa ja valintoja sekä energiaremonttien toteutuksessa että kodin säännöllisten huoltotoimenpiteiden tekemisessä. Työskentelynsä tueksi monitieteiset tiimit saivat hankkeen tutkijoilta viikonlopun aikana muun muassa sisältöjen määrittelyyn liittyvää sparrausapua. Valtaosa osallistujista oli ympäristötieteiden, tekniikan tai yhteiskuntatieteiden opiskelijoita. Tilaisuus huipentui sunnuntaina pidettyyn pitchaustilaisuuteen, jossa kukin tiimi esitti ratkaisunsa hankkeen sidosryhmien Omakotiliiton, Marttojen ja Motivan, sekä Helsingin yliopiston edustajista muodostetulle tuomaristolle. Tuomariston pisteytysten perusteella voittajaksi valittiin ryhmä 3, konseptillaan ”Nest Egg – Pesämuna”.

Voittajatiimi ja tuomaristo

Decarbon-Home-tiimikin ehti nauttimaan Hackathon-viikonlopun eväistä

Jatkokehityksen tuotoksena sovellus omakotiasujille

Haasteviikonloppu oli kuitenkin vasta alku voittajatiimin ja Decarbon-Home-hankkeen asiantuntijatiimin yhteistyönä tapahtuvalle varsinaiselle sovelluksen kehitystyölle. Nyt vuoden käynnissä ollut jatkokehitystyö on ollut merkittävä oppimuskokemus niin voittajaidean keksineelle tiimille kuin myös hankkeen tutkijoille. Prosessin lopputuotoksena on tarkoitus toteuttaa ja julkaista vuoden 2026 alkuun mennessä ilmastoviisasta asumista tukeva digitaalinen sovellus, jonka voi ilmaiseksi ladata käyttöönsä jokainen suomalainen omakotitaloasuja. Sovelluksen yhtenä tarkoituksena on lisätä luotettavaa tietoa ilmastoviisaista asumisratkaisuista ja kannustaa asukkaita konkreettisten ja järkevien muutosten tekemiseen.

Nest Hackathon-viikonlopun tunnelmia pääset vielä fiilistelemään alla olevalta videolta:

Kirjoittajat

Hanna Ahtosalo on sovelluskehittämisen ja pelillistämisen osaaja, joka tekee väitöskirjaa Vaasan yliopistossa.

Elsi Eronen viimeisteli Hackathon-prosessin aikana kauppatieteiden maisterintutkintoaan Vaasan yliopistossa ja toimi Decarbon-Home-hankkeen tutkimusavustajana.

Kuvat voittajatiimistä ja tuomaristosta: Cansu Pylkkänen

/by

Kohti tulevaisuuden Kanervalaa – kestävyysmurros jälleenrakennuskauden asuinalueella

,

Joensuun ruutukaava-alueen kupeessa sijaitsevassa Kanervalassa uudistetaan asemakaavaa. Decarbon-Home-hankkeen toteuttajat tutustuivat elokuisen lämpimänä iltapäivänä Kanervalan kaupunginosaan ja kaavoitushankkeen tavoitteisiin.

Kanervala on yksi ensimmäisistä jälleenrakennuskauden asemakaavoitetuista alueista Joensuussa. Puistomainen kaupunginosa sijaitsee kävely- ja pyöräilyetäisyydellä Joensuun keskusta-alueesta sen pohjoispuolella. Alueen läpikulkuliikenne on vähäistä, ja sen läpi risteilevät kevyen liikenteen väylät. Kanervalan läpi kulkevat reitit kuuluvat pyöräilyn suunniteltuun alueverkostoon. Vuoden 1952 asemakaavan rajausalueella on maakuntakaavan suojelumerkintä. Julkisista palveluista kaava-alueella toimii päiväkoti, ja alueen itäreunalla on kauppa sekä kahvila-leipomo.

Kaavoitushanketta esittelivät Joensuun kaupungilta maankäytön suunnittelijat Päivi Mujunen ja Patrik Hämäläinen sekä projektityöntekijä Miikko Itäpuisto sekä Kanervalan ja Otsolan asukasyhdistys ry:n puolesta Ville Elonheimo.

Asuinkortteleiden tiivistämisen paine

Kanervalan alueen käyttöön kohdistuu useita, osin ristiriitaisiakin tavoitteita. Asemakaavan uudistushankkeen tavoitteena on turvata kestävä rakentamisen tapa, joka ottaa huomioon alueen ominaispiirteet, kuten avarat tontit, vehreyden ja yhtenäisen rakentamistyylin. Toisaalta sijainti Joensuun keskustan läheisyydessä tuo paineita aiempaa tehokkaammalle rakentamiselle.

Vaikka Kanervalassa pyritään säilyttämään vanhaa, alue ei suinkaan ole museoitumassa. Markkinoille tulevat asunnot menevät hyvin kaupaksi, ja täydennysrakentamisen myötä Kanervalan länsiosan asukasluku on hieman kasvanut. Täydennysrakentamisen nykyistä tarkempi ohjaaminen onkin tarpeellista. Kaupungin ja asukkaiden välisen sujuvan vuoropuhelun jatkuminen alueen kehittämisessä on myös olennaista.

Keskeisenä ratkaistavana asiana kaavamuutoksessa on alueen keskellä olevan entisen koulun tontin käyttö. Koulu on purettu ja nykyisin koululaiset suuntaavat pääosin naapurikaupunginosa Otsolan puolelle kouluun. Todennäköisimpänä käyttömuotona pidettiin tontin käyttämistä asuinrakentamiseen. Keskustelua käytiin myös rakentamisen tavoista, joilla toteutus olisi ympäristöönsä sopiva.

Kanervalan alueelle on valmisteltu 1990-luvun alussa varsin yksityiskohtaiset rakennustapaohjeet. 2000-luvun aikana rakennuskanta on joiltain osin uusiutunut, kun alkuperäisiä omakotitaloja on purettu ja uusia rakennettu niiden tilalle. Purkaminen tulee ennen pitkää kysymykseen sellaisten rakennusten kohdalla, joissa on jätetty tekemättä tarvittavia korjauksia. Erityistä keskustelua ja kritiikkiäkin on herättänyt vanhojen omakotitalojen korvaaminen paritaloilla, joissa harjasuunta on vastakkainen aiempaan verrattuna. Myös rakennusten koko ja mittasuhteet suhteessa vanhaan rakennuskantaan nousivat kierroksella esiin kaupunkikuvaan vaikuttavina tekijöinä. Lisäksi alueen reunoille on valmistunut kaksikerroksisia rivitaloasuntoja, jotka erottuvat alueen yleisilmeestä.

Vaakakupin toisella puolella on mahdollisuus toteuttaa hanke sallitun rakennusoikeuden puitteissa sekä tontinomistajien yhdenvertaisuus: jos lupia on aiemmin annettu tietynlaisille uudisrakennuksille, on hankala kieltää niitä myöhemmin muilta. Rakennustapaohjeiden kirjauksia toisaalta todennäköisesti viedään entistä enemmän kaavamääräyksiksi.

Taloyhtiöt aktiivisina vähähiilisen asumisen edistäjinä

Kanervalan alueella on yhtenäinen kokonaisuus asemakaavassa suojeltuja, 1950-luvun jälkipuoliskolla valmistuneita Selvaag-taloja. Tämän alkujaan Norjasta peräisin olevan jälleenrakennuskauden pelkistetyn talotyypin ominaispiirteenä alueella ovat suuret, yhteisessä käytössä olevat piha-alueet erona myöhempään rivitalorakentamiseen, jossa asunnoilla on tyypillisesti erotellut, asuntojen omassa käytössä olevat pienet pihat.

Vanamokadun Selvaag-talojen yhteisalueita

Pääosa kaupunginosan Selvaag-taloista kuuluu Vanamokadun varrella olevaan taloyhtiöön. Ville Elonheimo esitteli taloyhtiössä toteutettuja ilmastoratkaisuja – yhtiö osallistui kokeilukorttelina Joensuun kaupungin Ilmastokorttelit-hankkeeseen, jossa testattiin erilaisia ilmastoystävällisiä arkirutiineja. Yhteisöllisen asumisen mahdollistava suunnittelu on alueen voimavara; taloyhtiöllä on aktiivisessa yhteiskäytössä muun muassa laatikkopyörä, perävaunu ja istutuslaatikoita. Yhteisomistukseen hankitun laatikkopyörän hankintakustannusten jakamisen hankaluus osallistuvien talouksien kesken osoittaa, että yhteiskäyttöratkaisujen edistämisessä tarvitaan kannusteita.

Osallistamisen keinot kaavoitushankkeissa

Maankäyttö- ja rakennuslain (vuoden 2025 alusta alueidenkäyttölain) tavoitteena on muun muassa turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, vuorovaikutteisuus ja avoin tiedottaminen. Asemakaavaprosessissa käytettävät vaikutusmahdollisuudet ja tarvittava viestintä on lainsäädännössä määritelty niin aloitusvaiheeseen, ehdotusvaiheeseen, valmisteluvaiheeseen kuin hyväksymisvaiheeseenkin liittyen.

Kanervalan asemakaavahankkeen tavoitteena on aktiivinen vuorovaikutus asukkaiden kanssa, minkä toteuttamisessa on käytetty myös uudentyyppisiä osallistamisen keinoja. Kaavatyön tausta-aineistoksi kerättiin asukkaiden tarinoita Kanervalasta. Pääosin saadut vastaukset koskettivat kuitenkin aiempien vuosikymmenten kokemuksia, ja tulevaisuuden maalailu jäi vastauksissa vähäisempään osaan.

Onnistuneempaa uudisrakentamista viherkertoimen avulla

Viherkerroin on korttelien viherrakentamista ohjaamaan kehitetty työkalu, joka kuvaa tontin kasvillisuuden ja sadevettä viivyttävien ratkaisujen pinta-alaa suhteessa tontin koko pinta-alaan. Keskustelua käytiin, miten viherkerroin voisi toimia keinona ohjata Kanervalan puutarhamaisen kaupunkikuvan säilyttämisessä ja toisaalta hulevesiongelmien ehkäisyssä.

Nykyisessä Kanervalan asemakaavassa pientalotonttien rakennusoikeus on kullakin tontilla sama, eikä se riipu tontin koosta, minkä vuoksi sallittu rakennustehokkuus vaihtelee suuresti alueella. Miikko Itäpuiston mukaan asemakaavan valmisteluvaiheessa tehtyjen viherkerrointarkastelujen johtopäätöksenä on ollut, että runsas kasvillisuus ja vettä läpäisevien pintojen käyttäminen antaa mahdollisuuksia tonttien rakennusoikeuden käyttöön kokonaisuudessaan. Jos istutukset jäävät vähäisiksi ja tonteille toteutetaan laajoja asfaltoituja alueita, viherkerroin jää pieneksi, eikä toteutus todennäköisesti sovi alueen kaupunkikuvaankaan. Leveitä pihojen ja kadun väliin jääviä nurmipientareita on mahdollisuus hyödyntää laajemmin monimuotoisuutta tukevina niittyinä lykkäämällä niiden leikkaamista loppukesälle.

Alueen tontit ovat vehreitä ja aurinkopaneeliasennukset taloissa tavallisia

Alueen vanhassa rakennuskannassa on toteutettu paljon kellarirakentamista, jossa kuitenkin paikoin alueen maaperän kosteusolosuhteet ovat aiheuttaneet ongelmia. Kanervalassa on varsin laajat puistoalueet, jotka pysyvät kaavamuutoksessa lähtökohtaisesti ennallaan.

Parhaillaan kaavoitusprosessissa on meneillään luonnosvaihe, jossa kootaan ja laaditaan selvityksiä ja tutkitaan vaihtoehtoja. Kaavoitusprosessin lopputulemana tuleva asemakaava linjaa Kanervalan tulevaisuuden kehitystä seuraavat vuosikymmenet eteenpäin.

Kirjoittajat

Juhani Marttila toimii puumateriaalitieteen tutkijana Luonnonvarakeskuksessa. Decarbon-Home-hankkeessa hänen tutkimusaiheensa liittyvät erityisesti kuntien päätöksentekoon ilmastoviisaaseen asumiseen liittyen.

Uula Saastamoinen toimii tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa ja väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa. Hän on Decarbon-Home-hankkeen vuorovaikutusvastaava.

/by

Lähiluonnon arvostus yhdistää vastuullisia kuluttajia

Asuinalue voi toimia sosiaalisena pääomana ja alue voi antaa viitteitä myös asukkaan elämäntyylistä, kuten vastuullisesta kuluttamisesta. Joillakin alueilla voidaan ajatella asuvan vastuullisemmin kuluttavia henkilöitä, jos alueella on esimerkiksi paljon kasvisravintoloita tai siellä liikutaan pääosin ilman autoja. Kirsi Kaartinen tutki gradussaan, miten vastuullinen kuluttajaidentiteetti ja asuinalue liittyvät toisiinsa.

Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani asuinalueen merkitystä vastuulliseen kuluttajakäyttäytymiseen. Asuinalue vaikuttaa asukkaan päivittäiseen elämään, mutta asuinalueen avulla asukas voi luoda myös omaa identiteettiään, eli mielikuvaa siitä, millainen hän on. Paikkaidentiteetti muodostuu sekä henkilökohtaiseen ja sosiaaliseen identiteettiin liittyvistä kokemuksista, kuten alueelle kiintymisestä, yhteenkuuluvuudesta ja siitä, mitä muut ajattelevat alueesta. Asukkaan paikkaidentiteettiä voidaan vahvistaa esimerkiksi aluebrändin kehittämisellä, kuten alueen omaleimaisuutta säilyttämällä ja yhteenkuuluvuutta lisäävien tapahtumien järjestämisellä. Vahva paikkaidentiteetti sitouttaa asukkaan alueelle.

Tutkimusaineistoni koostui eri puolilla Vantaata asuvien haastatteluista, jotka kerättiin osana Decarbon-Home-hanketta. Haastatteluissa selvisi, että asuinalueeseen kiinnittymiseen vaikuttivat odotetusti päivittäiseen elämiseen liittyvät tekijät, kuten palvelut ja julkisen liikenteen verkostot sekä sosiaaliset suhteet ja yhteenkuuluvuuden tunne. Lisäksi lähiympäristön luonto koettiin tärkeäksi tekijäksi.

Vastuullisen asumisen kuluttajatyypit

Haastatteluista tunnistettiin kolme vastuullista kuluttajatyyppiä: Vastuullinen ideologisti, Maltillinen arkijärkeilijä ja Tiedostava tasapainoilija. Vastuullinen ideologisti elää mielestään kestävästi ja vastuullisuus on heille tärkeä arvo – jopa osa omaa identiteettiä, kuten eräs vastaaja kuvaili: ”Mun elämänvalinta on, et kaikki on niinku kestävää”.

Maltillinen arkijärkeilijä suhtautuu sen sijaan vastuullisuuteen maltillisemmin. He elävät mielestään kestävästi, mutta asiaan ei suhtauduta yhtä intohimoisesti kuin Vastuulliset ideologistit tekevät. Kulutusta ohjaa arkijärki ja säästäminen. Pienessä kerrostaloasunnossa asuminen on ekologinen vaihtoehto, mutta kestävä näkökulma ei ole ainut syy, miksi asumismuoto on valittu, kuten eräs vastaaja kommentoi. ”Mutta toisaalta saan hyvää mieltä siitä, kun ajattelen, että enpähän ihan hirveästi kuluta turhaan.”

Tiedostava tasapainoilija kokee elävänsä melko vastuullisesti, mutta tiedostaa samalla, että enemmänkin voisi tehdä kestävien valintojen eteen. Vastuullisuusasiat kiinnostavat tätä kuluttajaryhmää, mutta lisääntyvä tieto lisää myös tuskaa, kun tiedostaa, että omat teot eivät ehkä ole riittäviä. Eräs Tiedostava tasapainoilija kuvaili kestävää asumistaan näin: ”Ihan hirveest on parantamisen varaa, mut kyl mä ajattelen niitä asioit paljon ja siis toiminkin sen mukaan. Mut varmasti pitäis ja vois tehä enemmän.”

Aiempien tutkimusten mukaan vahva paikkaidentiteetti oli sidoksissa vastuulliseen kuluttamiseen ja vastuulliseen kuluttajaidentiteettiin. Pro gradu -tutkielmassa ei kuitenkaan ennakko-odotuksista huolimatta näkynyt vahvan paikkaidentiteetin ja vastuullisen kulutuskäyttäytymisen välillä selvää yhteyttä. Haastattelujen perusteella lähes jokainen koki elävänsä jossain määrin vastuullisesti, mutta alueelle kiinnittyminen vaihteli. Yhdistävä tekijä oli kuitenkin luonto, jota kaikki pitivät itselleen merkityksellisenä. Luonto yhdistettiin usein ulkoiluun ja liikkumiseen, ja siitä kerrottiin, kun vastaajat kuvailivat itselleen tärkeitä paikkoja. Luonnon läheisyydellä perusteltiin myös asuinalueella viihtymistä. Ei siis ole ihme, että luontoa halutaan suojella.

Alueen ympäristöystävällinen mielikuva nähtiin tärkeänä tekijänä heidän osaltaan, joille vastuullisuus on osa identiteettiä. Toisaalta alueen ympäristöystävällisen mielikuvan uskottiin myös houkuttelevan uusia asukkaita alueelle. Moni kuitenkin piti mielikuvaa toissijaisena, sillä todellisten tekojen koettiin olevan tärkeämpiä. Vastuullisuuden merkitys kuitenkin kasvaa jatkuvasti, joten voisiko se olla yksi asuinalueen brändin ydinviesteistä ja -teoista?

Kirjoittaja

Kirsi Kaartinen on valmistunut Vaasan yliopistosta markkinoinnin johtamisen koulutusohjelmasta kauppatieteiden maisteriksi kesällä 2024. Kirsin on kiinnostunut asuinalueista ja miten niistä muodostuu ihmisille koti. Hänen pro gradu -tutkielmansa Asuinalue vastuullisen kuluttajaidentiteetin rakentajana on luettavissa kokonaisuudessaan Osuva-julkaisuarkistossa.

/by

Financial incentives and streamlined regulations are needed to make Energy-Efficiency Renovations more feasible in Helsinki

,

Mass urbanization post-World War II has left Helsinki with a legacy of ageing, energy-inefficient buildings. With these structures contributing significantly to carbon emissions, energy-efficiency renovations (EERs) are essential to achieving the city’s ambitious carbon neutrality goals by 2030. Addressing these emissions through EERs is crucial for climate change mitigation and strengthening the resilience of our urban infrastructure.

Properly managing EERs significantly improves their energy performance to meet modern sustainability standards, ensuring the longevity and sustainability of these buildings for future generations. However, reaching these goals is complex and hindered by financial, regulatory, and technical challenges. This blog post explores these key problems and the solutions proposed in my thesis, “Exploring the Barriers to Energy-Efficiency Renovations of Housing Associations in Helsinki, Finland”. This research draws on survey and interview data collected from professionals in Helsinki’s residential housing association industry.

Key Problems in Implementing EERs

1. Financial Constraints

The biggest hurdle for EERs in Helsinki is the substantial upfront investment required. Upgrading insulation, installing energy-efficient windows, and modernizing heating systems don’t come cheap. While long-term savings on energy bills and government subsidies help, they often don’t cover the initial outlay. The available incentives also usually don’t cover the ongoing costs beyond the initial setups, such as maintenance and operation expenses. Housing associations, already stretched thin by routine maintenance, find it hard to secure the necessary funds. Innovative financing solutions like green bonds and energy performance contracts can bridge this gap, spreading costs over time and making EERs more accessible.

2. Regulatory and Policy Barriers

Navigating Helsinki’s regulatory maze is another major challenge. Complex and inconsistent regulations can turn even the most enthusiastic renovator into a frustrated one. Housing associations must juggle numerous building codes and energy standards, which vary depending on the building’s age and type. This regulatory complexity leads to delays and increased costs. Streamlining these regulations and offering clear guidelines would simplify the process, encouraging more associations to undertake EERs.

3. Technical Challenges

Old buildings, though charming and full of character, are not easy to retrofit. Many of Helsinki’s structures were built with materials and techniques that don’t easily accommodate modern energy-efficient upgrades. Retrofitting can involve significant structural modifications, such as groundwork and foundation reinforcement for geothermal heat pumps, or replacing outdated electrical systems. These technical challenges increase the scope and cost of renovations and require specialized knowledge and innovative solutions. Developing new retrofit technologies and practices tailored to older buildings is crucial for overcoming these hurdles.

4. Lack of Awareness and Misinformation

Finally, there’s the issue of awareness and public perception. Many property owners and residents don’t know about the benefits of EERs. They might not understand the long-term savings on energy bills or the positive environmental impact. This lack of awareness can lead to skepticism and resistance, particularly when the upfront costs seem high. Informational campaigns and educational programs are essential to bridge this knowledge gap. Clear, accessible information about financial incentives, potential savings, and environmental benefits can motivate stakeholders to support and participate in EERs.

Recommended Strategies

One of the main arguments in my thesis is the need for robust financial incentives and support. Government subsidies, grants, and innovative financing solutions can make EERs more feasible for housing associations. Comprehensive financial models that consider both short-term costs and long-term savings are crucial. There is a vital need to redesign these incentive programs to offer more comprehensive support that extends throughout the lifespan of the EERs. This could involve increasing financial incentives or offering tax reductions for energy savings achieved over time. Additionally, providing more explicit information and guidance on accessing and benefiting from these incentives could improve their effectiveness and encourage more widespread adoption of energy-saving measures. Targeted financial support for low-income communities ensures that the benefits of EERs are accessible to all, promoting social equity.

My thesis also emphasizes the need for streamlined regulations and policies. Simplifying the regulatory framework and ensuring consistency across different levels of government can reduce confusion and administrative burdens. Policies designed to actively encourage energy efficiency improvements through incentives and support programs are essential.

Addressing technical challenges requires innovation. Advances in building materials and construction techniques, such as high-performance insulation and energy-efficient windows, offer new opportunities for improving energy efficiency in older buildings. Collaboration between engineers, architects, and housing associations is crucial to designing effective and feasible EER projects.

However, these efforts will fall short without enhanced awareness and education. Informational campaigns and educational programs can help property owners and residents understand the advantages of energy efficiency improvements. By engaging residents in the renovation process and demonstrating the tangible benefits of energy-efficient buildings, we can encourage a culture of sustainability and energy awareness.

Insights from the Decarbon-Home Survey

My analysis of the Decarbon-Home survey data reveals a promising trend among Helsinki residents, who are well-informed about housing carbon footprints and prefer renovations over new builds, aligning with housing professionals’ views on carbon reduction benefits. Yet, there’s a crucial need for alignment on information access and trustworthiness, as residents rely more on traditional media, which they find less trustworthy compared to expert opinions. Addressing this communication gap can significantly enhance public support for EERs and climate policy. This gap presents an opportunity for municipalities and construction experts, who are highly trusted by the public, to increase communication and share the latest information on energy efficiency, likely leading to greater community engagement and support.

In the end, EERs aren’t just about reducing carbon emissions; they’re about building a more sustainable future for Helsinki. By addressing financial constraints, regulatory barriers, technical challenges, and a lack of awareness, we can make significant strides towards carbon neutrality and a more sustainable future. It’s time for coordinated efforts from government bodies, housing associations, and residents to make this vision a reality. Investing in EERs enhances the quality of life for residents, plays a vital role in mitigating climate change, and will protect the environment for generations to come.

Writer

Gillian Henderson is a recent graduate from the University of Helsinki’s Master’s of Urban Studies and Planning. Her thesis “Exploring the Barriers to Energy-Efficiency Renovations of Housing Associations in Helsinki, Finland” is available on HELDA, the University of Helsinki Open Repository.

/by

Feminiinistä kulutuksen vähentämistä ja miehistä teknologiainnovointia: ilmastokeskustelun sukupuolittuneisuuden näkyminen kestävän asumisen verkkokeskusteluissa

Miten sukupuolittuneisuus näkyy ilmastonmuutoksesta käydyssä keskustelussa? Miksi vihreää kuluttamista pidetään feminiinisenä ja miten se vaikuttaa kulutustottumuksiin? Kaisa Troberg tutki pro gradu -tutkielmassaan sukupuolittuneisuuden piirteitä verkossa käydyssä keskustelussa.

Pro gradu -tutkielmassani tutkin ilmastokeskustelun sukupuolittuneisuuden ilmenemistä kestävästä asumisesta ja ilmastonmuutoksesta käydyssä keskustelussa verkkokeskustelualusta Vauva.fi:ssä. Keskusteluissa nousee esille sekä feminiinisiä, että maskuliinisia piirteitä, mutta ilmastokeskusteluissa maskuliiniset piirteet korostuivat.

Keskusteluista löytyi paljon yhteneväisyyksiä aiemmin määriteltyyn maskuliiniseen ekomoderniin diskurssiin. Se on erityisesti Pohjoismaissa hegemoninen eli vallitseva ilmastonmuutoksen diskurssi, joka yhdistää päästöjen vähentämisen ja taloudellisen kasvun tavoittelun, eikä pidä näitä keskenään ristiriitaisina. Ekomoderni diskurssi pitää ilmastonmuutosta pian teknologisilla innovaatioilla ratkaistavana haasteena, ja näkee ilmastonmuutoksen luovan kilpailua, innovaatioita ja vihreitä työpaikkoja. Diskurssissa ei etsitä muutosta rakenteisiin, vaan kulutuksen muokkaamista ja päästöjen siirtämistä muualle. Vauva.fi:n keskusteluissa nousi esille näitä samoja teemoja, ja erityisen tärkeänä pidettiin sitä, ettei ilmastonmuutoksen torjuminen saa rajoittaa ihmisten nykyistä elintasoa, eikä omilla ansioilla ja työllä ansaitusta elintasosta ja kulutuksesta luopumista pidetä oikeutettuna.

Keskusteluissa usein esiintyvä ilmastoskeptisyys on myös maskuliininen diskurssi. Siinä ilmastonmuutosta vähätellään, tai se jopa kielletään kokonaan. Ilmastonmuutoksen torjumiseen tarkoitettuja arkisia toimia pidetään naurettavana todellisuudesta vieraantuneena näpertelynä, ja ilmastonmuutoksen torjumisen nähdään vievän huomion ”oikeista” ongelmista, kuten työttömyydestä ja globaalista väestönkasvusta. Keskustelussa korostetaan Suomen päästöjen mitättömyyttä verrattuna esimerkiksi Kiinaan, ja ilmastonmuutoksen vastaisia toimia pidetään osaamattoman hallituksen keinoina hallita ja kurjistaa suomalaisten elämää. Diskurssissa korostetaan rationaalisuutta ja maalaisjärkeä, ja ilmastotoimet nähdään tunnepohjaisena naurettavana panikointina.

Vihreä kuluttaminen yhdistetään verkkokeskusteluissa usein feminiinisyyteen, ja runsas kuluttaminen maskuliinisuuteen ja vaurauteen. Kulutuksen vähentäminen on kuvattu naisille kuuluvana ilmastovastuuna ja teknologiset innovaatiot miehille kohdistettuina ratkaisuina. Vihreää kuluttamista voidaankin haluta välttää maskuliinisuuden suojaamiseksi. Usein ilmastokeskustelua sävyttää vahva halu säilyttää olemassa olevat rakenteet ja tavat kuluttaa, ja muutosta vastustetaan hanakasti. Keskusteluissa kestävän asumisen ja kuluttamisen motiiveiksi nousee yksilön hyödyt, erityisesti taloudellinen säästö.

Tutkielmani mukaan ilmastonmuutos ei ole missään nimessä sukupuolineutraali ilmiö. Ilmastonmuutos vaikuttaa sukupuoliin eri tavalla, ja ilmastokeskustelua ohjaa sukupuolittuneet ideologiat ja stereotypiat. Ilmiöt muodostuvat diskursseissa ja käytetyn kielen kautta, ja myös ilmastonmuutoksen sekä feminiinisyyden ja maskuliinisuuden määritelmät muodostuvat vallitsevien diskurssien kautta. Vallitsevat diskurssit vaikuttavat siihen, miten ilmastonmuutokseen suhtaudutaan. Se, miten ilmiöistä puhutaan, vaikuttaa asenteisiimme ja ajatuksiimme, ja lopulta käyttäytymiseemme. Siksi on tärkeää ymmärtää ilmastokeskustelun sukupuolittuneisuutta.

Kirjoittaja

Kaisa Troberg on Vaasan yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi valmistuva markkinoinnin johtamisen opiskelija. Hänen pro gradu -tutkielmansa Ilmastokeskustelun sukupuolittuneisuus : Kriittinen diskurssianalyysi kestävästä asumisesta internetin keskustelupalstalla on kokonaisuudessaan luettavissa Osuva-julkaisuarkistossa.

/by

Mikä koskettaa kansalaisia kestävyysmurroksessa? Ilmastoviisaan asumisen kevätpäivän antia

,

Tämän vuoden Ilmastoviisaan asumisen kevätpäivä järjestettiin 20.5. strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamien Decarbon-Home ja Flaire -hankkeiden sekä Suomen Akatemian rahoittaman Energiamurroksen jännitteet kansalaisten arjessa (ENCIT) -hankkeen yhteistyönä Tiedekulmassa. Tilaisuudessa keskusteltiin kansalaisten kohtaamisesta kestävyysmurroksessa.

Hankkeiden tutkimustuloksia esitelleissä tutkijapuheenvuoroissa ja niiden pohjalta käydyissä paneelikeskusteluissa korostui kestävyysmurroksen moniulotteisuuden merkitys kansalaisten osallisuuteen vaikuttavana tekijänä. Vaikka kansalaiset pääsääntöisesti suhtautuvat myönteisesti ilmastotoimiin ja pyrkivät arjessaan ilmastoviisaisiin valintoihin, heidän toimijuutensa on kuitenkin monelta osin rajallista. Kestävyysmurrokseen liittyy niin ekologisia, sosiaalisia kuin taloudellisiakin teemoja sekä niihin kytkeytyviä ajallisia ja alueellisia kysymyksiä. Jotta kansalaisilla olisi tasapuoliset mahdollisuudet päästä osallisiksi kestävyysmurroksen toteutukseen ja siitä saataviin hyötyihin, tarvitsemme ymmärrystä ilmiön moninaisuudesta.

Energiamurroksen hyödyt ovat jakaantuneet epätasaisesti

Energiaköyhyys ja -haavoittuvuus ovat erityisesti Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan myötä nousseet keskusteluun myös Suomessa. Tarve nopeiden ja lyhyellä aikavälillä vaikuttavien ratkaisujen tekemiseen on konkretisoitunut arjen käytänteissä erityisesti sähkönkulutukseen ja hintaan liittyen. Energian hinnannousu on heikentänyt voimakkaasti sosiaalisesti haavoittuvimmissa asemissa olevien kansalaisten mahdollisuuksia esimerkiksi kotien kunnolliseen lämmitykseen. Energiakriisin aikana moni kuluttaja päätyi valitsemaan pörssisähkösopimuksen, josta on mahdollista hyötyä, mikäli pystyy siirtämään kulutustaan edullisimmille tunneille. Kaikille se ei kuitenkaan ole mahdollista esimerkiksi elämäntilanteesta tai terveydentilasta johtuen, minkä vuoksi helppojen ja edullisten palveluiden kehittämistä haavoittuvimmassa asemassa oleville kansalaisille tulisi tukea.

Kestävyysmurrosta edistävät ja pitkällä aikavälillä energiakustannuksia alentavat remontit ovat myös olleet monien taloudellisesti heikommassa asemassa olevien ulottumattomissa, eikä esimerkiksi energia-avustusten hyödyntäminen ole ollut kaikille mahdollista. Energiaremontteihin saatavia tukia ovat ylipäätään pitkälti käyttäneet ne kansalaiset, jotka joka tapauksessa olisivat tehneet asumisensa energiatehokkuutta parantavia toimia tai hankintoja. Ongelmana on myös luotettavien tekijöiden löytäminen ja remonttityön valvominen käytännössä.

Reilu kestävyysmurros vaatii ilmiön moninaisuuden tunnistamista

Myös liikenteen sähköistymisestä ovat hyötyneet ensi vaiheessa hyvin toimeen tulevat, kaupunkiseuduilla asuvat kansalaiset. Maaseudulla palvelut karkaavat yhä kauemmaksi ja julkinen liikenne puuttuu, mutta tulevaisuuden liikkumisen kannalta tuiki tarpeelliset sähköiset liikennevälineet ovat vielä harvassa. Tähän on käytännön syitä, kuten muuta maata vanhempi ajoneuvokanta ja kovemmat vaatimukset autoille, mutta myös asenteellisia tekijöitä ja tiedon puutetta. Erityinen maaseudun oloihin suunnattu ajoneuvotekniikan kehittämis- ja viestintäkeskus voisi osaltaan auttaa asiaa, samalla kun taloudellisia vaikeuksia helpotettaisiin rahoituksen (esimerkiksi sosiaalisen leasingin/kestävyystakuu-rahoitustuotteen) avulla.

Tilaisuuden puheenvuoroissa ja paneelikeskusteluissa nousi voimakkaasti esiin se, että parhaimmassa tapauksessa ekologisen kestävyyden edistäminen tuottaa myös sosiaalista hyvinvointia. Tämä liittyy erityisesti uusien teknologioiden käyttöönoton mahdollistamaan asumisen ja liikkumisen laadun paranemiseen sekä niihin liittyvien kustannusten alenemiseen. Toteutuakseen kestävyysmurros kuitenkin vaatii kohdennettujen tukitoimien lisäksi ymmärrystä myös kansalaisten arvojen moninaisuudesta, sillä kaikille on tärkeää tunne ratkaisujen käyttöön liittyvän oman päätöksentekovallan säilyttämisestä.

Tilaisuus järjestettiin strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamien Decarbon-Home ja Flaire -hankkeiden sekä Suomen Akatemian rahoittaman Energiamurroksen jännitteet kansalaisten arjessa (ENCIT) -hankkeen yhteistyönä. Tilaisuus jatkoi Decarbon-Home-hankkeen aiempien vuosien Ilmastoviisaan asumisen kevätpäivien sarjaa.

Kirjoittajat

Katja Lähtinen toimii tutkimusprofessorina Lukessa. Hän johtaa Decarbon-Home-konsortiota toisella kolmivuotiskaudella 2023–2026, ja hän tutkii muun muassa puurakentamista erityisesti markkinoiden ja maankäytön suunnittelun näkökulmasta.

Eva Heiskanen toimii professorina Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Hän on vetänyt Energiamurroksen jännitteet kansalaisten arjessa -hanketta. Hänen tutkimuksensa liittyvät kuluttajien ja kansalaisten rooleihin uuden, vähähiilisen teknologian käyttöönotossa.

Kaisa Matschoss toimii yliopistotutkijana Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa. Hän vetää Flaire-hankkeen työpakettia, joka tarkastelee kotitalouksien sopeutumista energiamurrokseen.

/by

Aikakauslehdet kannustavat ilmastoviisaampaan asumiseen

Aikakauslehdillä on mielenkiintoinen rooli yhteiskunnassa: ne ovat lukijalähtöisiä ja heijastelevat kohdeyleisönsä tiedon ja inspiraation tarvetta, mutta samalla ne voivat vaikuttaa lukijoidensa arvoihin ja normeihin. Päivi Pelkonen tutki viestintätieteiden pro gradu -tutkielmassaan, millaisia ilmastoviisaan asumisen arvoja asumisen ja rakentamisen aikakauslehdet tuottavat ja vahvistavat. Tuloksia on mahdollista hyödyntää ilmastoviisaan asumisen viestinnän suunnittelussa ja kohdentamisessa sekä ilmastoviisaiden asumiskäytäntöjen edistämisessä.

Arvot tukevat ilmastoviisaita valintoja

Kaikkien arkisten toimien, kuten asumisen valintojen, taustalla vaikuttavat ihmisten arvot. Arvot omaksutaan yhteisössä ja niitä haastetaan ja vahvistetaan esimerkiksi mediassa. Tutkimukseni perustuu Shalom Schwartzin arvoteoriaan, joka jakaa ihmisten arvot neljään ulottuvuuteen. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että asumisen ja rakentamisen aikakauslehdet korostavat ilmastoviisaan asumisen kannalta myönteisiä arvoja. Onkin luontevaa, että juuri tämäntyyppisissä lehdissä tyypillisin arvoulottuvuus on niin sanottu avoimuus muutokselle. Siinä asumisen arvoihin liittyy halu kokeilla uusia ratkaisuja, oppia uutta ja toteuttaa omia tavoitteita ja unelmia. Aikakauslehdet esittelevät lukijoilleen erilaisia vaihtoehtoja ja innovaatioita, jotka voivat parantaa asumisen laatua ja vähentää ympäristövaikutuksia.

Toiseksi yleisin arvoulottuvuus on itsensä ylittäminen, jossa asumisen arvoihin liittyy myös pyrkimys huolehtia sekä omasta että maapallon hyvinvoinnista. Aikakauslehdet kannustavat lukijoitaan ottamaan vastuuta ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja sopeutumisesta sekä osoittamaan solidaarisuutta ja kunnioitusta muita ihmisiä ja luontoa kohtaan. Useissa tutkimuksissa on todettu, että itsensä ylittämiseen liittyvät arvotyypit ennustavat myönteisempää suhtautumista ilmastonmuutoksen torjumiseen kuin sen vastakkainen ulottuvuus eli itsensä korostamiseen liittyvät arvotyypit, joita aineistostani löytyi vain niukasti.

Tutkimuksen aineistona oli Meidän Talo -verkkolehdessä ja Meillä kotona -verkkosivustolla julkaistuja verkkojuttuja vuosilta 2010–2020. Aineisto on osa Decarbon-Home-hankkeen media-aineistoa.

Aikakauslehdet voivat käynnistää sosiaalisia muutoksia

Lukijat hakevat aikakauslehdistä muun muassa tietoa sekä vahvistusta omille arvoilleen ja elämäntyylilleen. Lehtien kuvat ja tekstit kertovat lukijoilleen, millaisia kotien tulisi olla. Media myös muokkaa lukijoidensa makua. Asumisen ja rakentamisen lehdet seuraavat asumisen trendejä, esittelevät inspiroivia kodinmuutos- ja rakentamistarinoita sekä käsittelevät asumisen unelmia ja niihin liittyviä sosiaalisia odotuksia. Niissä esitellään myös kestävän rakentamisen näkökulmia, ja ne kannustavat ilmastoviisaisiin ratkaisuihin; ilmastoviisas asuminen yhdistyy lukijoiden arkielämään, identiteettiin ja elämänlaatuun. Tämä tutkimus osoittaa, että aikakauslehdet voivat olla tehokkaita ilmastoviestinnän välineitä, jotka voivat edistää ilmastoviisaan asumisen arvojen ja normien leviämistä ja vakiintumista.

Suomi on asettanut kunnianhimoisen tavoitteen olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Tämä edellyttää muutoksia monilla elämänalueilla, erityisesti asumisessa, joka on suurin kotitalouksien päästöjen lähde. Asumisen normit ja mieltymykset muotoutuvat yhteiskunnallisesti jaettujen arvojen ja normien mukaan. Siksi on tärkeää, että ilmastonmuutoksen torjunnasta viestitään tavalla, joka vetoaa ihmisten arvoihin, motivaatioon ja maailmankuviin.

Kirjoittaja

Päivi Pelkonen on Vaasan yliopiston organisaatioiden viestinnän maisteriopiskelija, joka on kiinnostunut ilmastoviestinnästä ja siitä, millaisella viestinnällä ihmisten toimintaan voidaan saada muutosta. Hänen pro gradu -tutkielmansa ”Jalanjälki paha, kädenjälki hyvä”: Ilmastoviisaan asumisen arvojen rakentuminen aikakausmediassa on kokonaisuudessaan luettavissa Osuva-julkaisuarkistossa.

Otsikkokuva: Päivi Pelkonen

/by

Kansalaisten huolet ilmastoviisaan asumisen ja rakentamisen näkökulmasta

Rakennetun ympäristön päästöjen karsimisella on kiire, ja myös korjausrakentamiseen on syytä etsiä uusia ratkaisuja samalla kun varaudutaan säätilojen äärevöitymiseen. Ilmastonmuutoksen osalta kansalaisten huolissa korostuu erityisesti sosiaalinen näkökulma, ja ilmastoviisaan asumisen ja rakentamisen edistämisessä olennaista onkin osoittaa uusien ratkaisujen myönteiset vaikutukset kansalaisten arjen hyvinvointiin, kirjoittavat Anne Toppinen ja Katja Lähtinen.

Hellejaksot ovat viime kesinä Euroopassa yleistyneet, aikaistuneet ja pitkittyneet. Vaikka ennätyshelteitä ja kuivuutta nähtiin viime kesänä Etelä-Euroopassa, eivät arktisetkaan alueet ole säästyneet ennätyksellisiltä lämpöaalloilta. Sään ääri-ilmiöistä paljon julkisuutta mediassa ovat saaneet muiden muassa Kanadassa ja Kreikan saarilla riehuneet metsäpalot ja vakavia tulvia on nähty pohjoisessakin Euroopassa.

Ilmastonmuutoksen hillinnän ohella siihen sopeutumisen tarve on korostunut sään ääri-ilmiöiden noustua alati ajankohtaisemmaksi huolenaiheeksi. Jos mielimme elää hiilineutraalissa yhteiskunnassa jo 2030-luvulla, rakennetun ympäristön päästöjen karsimisella on kiire. Rakennuskanta uudistuu varsin hitaasti, joten myös korjausrakentamiseen on syytä etsiä uusia ratkaisuja samalla, kun varaudutaan säätilojen äärevöitymiseen.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymykset ovat merkittävä osa ilmastonmuutokseen sopeutumista, ja rakentamisen kautta vaikutukset eivät kohdistu ainoastaan asuinolosuhteisiin. Aluetaloudellisesta näkökulmasta suomalaisella rakennussektorilla on merkittäviä kerrannaisvaikutuksia muun muassa yksityismetsätalouteen ja puunjalostusteollisuuteen, mikä edelleen heijastuu suurten kaupunkien ulkopuoliseen työllisyyteen. Kansalaisten tulevaisuudenuskon vahvistaminen erilaisten uhkakuvien leimaamassa yhteiskunnassa on tärkeää.

Kansalaisten näkemykset ilmastoviisaasta asumisesta ja tulevaisuuden riskeistä

Decarbon-Home-hankkeessa tehtiin keväällä 2022 laaja asumiseen liittyvä kysely, johon vastasi 1 448 satunnaisesti valittua 18–80-vuotiasta kansalaista. Tulosten mukaan useat ilmastoviisaampaa rakentamista edesauttavat toimenpiteet saavat Suomessa hyväksyntää. Tällaisia ovat esimerkiksi korjausten suosiminen uudisrakentamisen sijaan tai puun käyttö asunnon pääasiallisena rakennusmateriaalina.

Kansalaisten mielipiteet eivät kuitenkaan välttämättä kuvaa täysin arkielämän todellisuutta: esimerkiksi noin 61 % vastaajista piti jo nykyistä elämäntapaansa ympäristön kannalta kestävänä, vaikka tosiasiallisia elämäntapoja käsitteleviin kysymyksiin saadut vastaukset eivät tukeneet tätä näkemystä.

Kuinka vastaajat näkivät erilaiset ilmastonmuutoksesta aiheutuvat uhat suhteessa muihin yhteiskunnallisiin riskeihin, kuten talouskehityksen hidastumiseen ja teknologisiin haavoittuvuuksiin? Kuvasta nähdään suuren vastaajaenemmistön (yli 85 %) olleen eri asteisen huolestuneita kustakin ilmiöstä, kun vain 4–15 % vastaajista ei tuntenut näistä lainkaan huolta. Eniten vastaajat olivat huolissaan yhteiskunnallisen vastakkainasettelun lisääntymisestä, teknologiahaavoittuvaisuudesta ja hyvinvointivaltion rapistumisesta. Sään ääri-ilmiöt myös korostuivat merenpinnan nousuun, helteisiin, sateisuuteen ja myrskyjen yleistymiseen liittyvinä huolina.

Tuloksemme konkretisoivat kansalaisten ensisijaisten huolien liittyvän enemmän sosiaalisiin näkökulmiin kuin ilmastonmuutoksen suoriin vaikutuksiin. Olennaista on kuitenkin muistaa, että esimerkiksi sään ääri-ilmiöillä voi ilmastopakolaisuuden myötä olla laajoja yhteiskunnallisia vaikutuksia eri puolilla maailmaa. Tuloksemme antavat viitteitä siitä, että ilmastoviisaan asumisen ja rakentamisen edistämisessä olennaista on osoittaa uusien ratkaisujen myönteiset vaikutukset kansalaisten arjen hyvinvointiin. Tunne oman elämän hallinnasta ja elämänlaadun paranemisesta on keino motivoida meitä kaikkia toimenpiteisiin, joiden vaikutukset saattavat joiltain osin konkretisoitua etäämmällä ja kauempana tulevaisuudessa.

Kuva. Vastaajajakauma väittämästä ”Kuinka huolestunut olet seuraavista uhista, kun ajattelet Suomea seuraavan 20 vuoden aikana?”

Lyhyen aikavälin heilahtelut suuria asuntomarkkinoilla

Ilmastoviisauden näkökulmasta prosessit asumisessa ja asuinrakentamisen markkinoilla ovat usein pitkäkestoisia ja asuntokanta uudistuu hitaasti. Lyhyen aikavälin suhdanneluonteisilla tekijöillä on kuitenkin myös vaikutuksensa ja erityisesti tätä kirjoitettaessa syyskuussa 2023 epävarmuus on suurta.

Asuinrakentaminen on tänä vuonna hiljentynyt merkittävästi, mikä on rakennussektorin kerrannaisvaikutusten kautta heijastunut myös muihin toimialoihin. Lainakorkojen ja energiakustannusten nousu mietityttää kansalaisia ja on vähentänyt heidän lainanottohalukkuuttaan. Tämä on heijastumassa rakennusteollisuuden tilauskirjoihin ja aloitusten arvioidaan jäävän tänä vuonna alle 16 000 asuntoon, mikä on alle puolet viime vuoteen verrattuna.

Korjausrakentaminen lisääntyi Suomessa viime vuonna 3 % ja tämän vuoden osalta Rakennusteollisuus arvioi 4 %:n laskua. Korjausrakentamisen muutokset ovat siis selvästi uudisrakentamista pienempiä sekä nousu- että laskusuhdanteissa. Korjaukset eivät kuitenkaan riitä kompensoimaan kokonaistilannetta, ja yritysten talous- ja työvoiman työllisyysnäkymät ovat alan itsensä mukaan varsin pessimistiset vuoteen 2025 asti. Keskustelu rakentamisen laadusta on tämän blogin kirjoittamisen hetkellä vilkkaampaa kuin pohdinta ilmastoviisaan asumisen kysymyksistä.

Decarbon-Home-konsortiossakin muutoksen tuulia

Tutkimuskonsortiomme työskentely on nyt puolivälissä kuusivuotista kauttaan. Hankkeen hallinnollinen vetovastuu siirtyi lokakuun alussa Helsingin yliopistosta Luonnonvarakeskukseen biotalous- ja ympäristöyksikköön.

On ensimmäisen jakson jälkeen aika kiittää lämpimästi hyvästä yhteistyöstä aktiivisia sidosryhmiämme, tapahtumiin osallistuneita ja kaikkia teitä, jotka olette antaneet aikaanne niin tässä kuvatun kyselyn kuin monien muidenkin aineistojen keruuseen. Työmme jatkuu yhä – kestävyysmuutoksen tekemiseen tarvitaan meiltä kaikilta sekä tietoa, tahtoa että myös toivoa!

Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa Decarbon-Home-tutkimushankkeessa tuotetaan tietoa kansalaisten asumiseen ja ilmastonmuutokseen liittyvistä arvoista sekä ilmastotoimenpiteiden edellytyksistä. Lisäksi kehitetään työkaluja ja ratkaisuja yhdessä kaupunkien, asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Anne Toppinen toimii professorina Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolla ja on Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön toimikunnan jäsen. Hän toimi Decarbon-Home-konsortion johtajana ensimmäisen kauden 2020–2023 aikana. Tutkimusprofessori Katja Lähtinen Lukesta vastaa konsortion johtamisesta toisella kaudella 2023–2026.

Lähteet

Decarbon-Home-hankkeen kansalaiskysely 2022.
Rakennusteollisuuden suhdannekatsaus 2/2023. Luettavissa: https://www.rt.fi/globalassets/suhdanteet-ja-tilastot/suhdannekatsaukset/2023/syksy23/suhdannekatsaus-2-2023.pdf.

Otsikkokuva: Timo Roschier

/by