Oma koti on monelle tärkeä ja turvallinen paikka, jonne arki kulminoituu läheisimpien ihmisten ja arjen ajanvieton ympärille. Toisilla voi olla tarkka mielikuva ja kriteerit toiveiden kodista ja tulevaisuuden asumisesta, kun toisilla ajatukset ovat suurpiirteisemmät. Mitä suomalaiset sitten toivovatkaan asumiselta? Asumiseen kohdistetaan monenlaisia toiveita ja tarpeita erilaisista lähtökohdista. Ilmastonmuutoksen synnyttämä keskustelu kestävämmästä kehityksestä koskettaa myös asumista toimialana. Janita Partanen tarkasteli kestävän kuluttamisen merkitystä asumisen toiveissa pro gradu -tutkielmassaan.Monet ilmastoviisaat ratkaisut ja käytännöt liittyvät asumiseen ja ihmisten jokapäiväisiin tapoihin toimia, sillä asuminen on yksi suurin päästöjen aiheuttaja. Jotta ihmisiä voidaan tukea ilmastoviisaiden valintojen tekemisessä, on heidän tarpeitaan ja toiveitaan ymmärrettävä.
Sopivan kokoinen asunto lähellä ystäviä, palveluita ja luontoa
Kun suomalaisilta kysyttiin toiveiden asunnosta ja elinympäristöstä he nostivat esille kolmena tärkeimpänä tekijänä sijainnin, asunnon ominaisuudet ja sosiaalisen ympäristön. Toiveissa sijaintiin liitettiin lyhyet etäisyydet palveluihin, läheisiin ihmisiin, luontoon ja toimiviin liikenneyhteyksiin. Naapurustolta puolestaan toivottiin rauhallisuutta sekä hyviä kävely- ja pyöräilymahdollisuuksia. Suomalaisten erityinen suhde luontoon tuli esille myös toistuvina toiveina ulkoilualueista tai vesistöstä kodin lähellä.
Asunnon ominaisuuksilta puolestaan toivottiin käytännöllisyyttä ja mukavuutta. Tehokas pohjaratkaisu ja säilytystila olivat tärkeä tuki arjessa. Mukavuutta asumiseen puolestaan haettiin harrastusmahdollisuuksien ja kodin erityisominaisuuksien kuten saunan tai terassin kautta. Toiveissa tuotiin esille myös luonnonvalon määrä ja puu miellyttävänä materiaalina. Sosiaalinen ympäristö vuorostaan huomioitiin asumistoiveissa lyhyenä etäisyytenä ystäviin ja sukulaisiin, sekä pohtimalla yhteisasumista. Lyhyiden yhteyksien koettiin helpottavan yhteydenpitoa sekä tuovan turvaa ja apua arkeen.
Asumisen toiveissa on eroja
Suomalaisissa tunnistettiin myös eroja asumisen kuluttajina toiveiden pohjalta. Asumisen toiveista tunnistettiin neljä ryhmää, joista ensimmäinen korosti sosiaalisuutta määrittävänä tekijänä toiveissaan. Heille tärkeintä oli perheen ja ystävien läheisyys eli asumisen mahdollistamat sosiaaliset yhteydet muihin ihmisiin. Toiselle ryhmälle keskeisintä asumisessa oli puolestaan kodin tarjoamat silmää miellyttävä esteettinen ulkomuoto, oma paikka rauhoittumiselle sekä viihteellinen puoli kuten harrastusmahdollisuudet ja kulttuuripalvelut.
Kolmas ryhmä puolestaan koki kodin tärkeimmiksi ominaisuudeksi käytännöllisyyden ja toimivuuden. Heille kodissa oleellisinta oli arjen toimintojen tukeminen ja helpottaminen, joka ilmeni lyhyinä yhteyksinä, helppohoitoisuutena sekä tehokkaina ja edullisina ratkaisuina. Neljännen ryhmän toiveiden kodissa tärkeää oli ilmastoystävällisyys, mikä näkyi usealla elämän osa-alueella toiveina uusiutuvista energiaratkaisuista ja materiaaleista, omavaraisuudesta sekä mahdollisuuksista kestäviin käytäntöihin kuten kierrätykseen ja pyöräilyyn.
Ilmastoviisas koti
Kestävyyden merkitys on yhä kasvava myös asumisen alalla. Tällä hetkellä noin joka kymmenes toi esille kestävyyteen liittyviä seikkoja tulevaisuuden asumisen toiveissaan. Monille ilmastoviisaus tarkoitti toiveissa uusiutuvaa lämmitysmuotoa ja energianlähteitä, kuten aurinko- tai tuulisähköä. Kiinnostusta esitettiin myös puuta kohtaan rakennusmateriaalina ja asunnon koosta oltiin valmiita tinkimään. Lisäksi toivottiin, että koti mahdollistaisi kestävien käytäntöjen toteuttamisen kuten kierrätyksen ja liikkumisen kävellen, pyörällä tai julkisen liikenteen avulla. Usein ilmastoviisaat valinnat yhdistettiin myös muihin hyötyihin, kuten taloudellisiin säästöihin tai luontomaisemien säilyttämiseen. Ihmisten kiinnostus kestävämpään asumiseen näkyi toiveissa, mutta toteutukseen kaivattiin usein lisää tietoa ja tukea.
Kirjoittaja
Janita Partanen on Vaasan yliopiston markkinoinnin johtamisen maisteriopiskelija, jota kiinnostaa kestävyys kuluttajakäyttäytymisessä. Tänä keväänä hän suorittaa vaihto-opintojaan nauttien Espanjan auringosta Madridissa. Pro gradu -tutkielma Arvon kokeminen ja kestävän kuluttamisen merkitys asumisen toiveissa on kokonaisuudessaan luettavissa Osuva-julkaisuarkistossa.
https://decarbonhome.fi/wp-content/uploads/2023/04/lauttasaari_ranta-scaled-e1681724430769.jpeg6281200Niina Pykäläinenhttps://decarbonhome.fi/wp-content/uploads/2021/01/DecarbonHome_light.pngNiina Pykäläinen2023-04-18 09:30:432023-08-18 13:23:23Asumistoiveissa korostuu käytännöllisyys ja sijainti – mikä on kestävyyden merkitys?
Taloyhtiöiden energianeuvontapalvelussa olemme pyrkineet tekemään energiaremontin taloyhtiöille mahdollisimman helpoksi. Decarbon-Home-hankkeen murrosareenatyöskentelyn kautta olen saanut parempaa ymmärrystä Mellunkylän ihmisten elämästä ja siitä, mikä heitä voisi motivoida ja miten me voisimme auttaa toteuttamaan energiaremontteja, kirjoittaa Emma Berg Helsingin kaupungin energianeuvontapalvelusta.
Nimestään huolimatta murrosareenatyöskentely on pakottanut nostamaan nenän omista hommista ja katsomaan oman työni kontekstia ja kohderyhmää laajemmin. Vaikka murrosareena on sanana hirviö, niin menetelmänä se on oikein kiva.
Tulin mukaan Decarbon-Home-hankkeeseen keväällä 2022 nimenomaan, koska halusin osallistua murrosareenatyöskentelyyn. Murrosareena on monialainen osallistava menetelmä, joka tähtää yhteiskunnallisten muutospolkujen rakentamiseen erilaisissa työpajoissa. Olin sinänsä helppo uhri, koska minulla oli kokemusta Smart Energy transition -hankkeen murrosareenoista, ja käsitykseni menetelmästä oli siksi oikein myönteinen. Mukaan lähteminen oli kiinnostavaa myös siksi, että mukana oli tuttuja tutkijoita, joiden kykyyn ohjata prosessia ja tietopohjaan energia-asioissa pystyimme nojaamaan.
Olen työni kautta saanut jo monta vuotta tutustua energiamurroksen edistämiseen, mutta omaan työhön ja ymmärrykseen asiakkaista ja kontekstista on helppo poteroitua. Murrosareenan työpajoihin osallistumisen olen nähnyt itselleni ja tiimillemme helppona tapana saada laajempi käsitys lähiöiden energiakorjausten ajureista ja motivaatiologiikasta sekä siitä, mitä pitäisi tehdä toisin. Hyvä oivallus on ollut se, miten suuri vaikutus kaupungin palveluillamme rakennusvalvonnassa on energiahankkeiden toteutukseen ja myös yritysten toimintaan.
Murrosareenatyö on tuonut yhteen tutkimusyhteisöä, yrityksiä, kunnallisia ja valtiollisia toimijoita sekä kohdealue Mellunkylän tietoutta. Eri osallistujien näkemysten kautta olen pystynyt ymmärtämään sekä energia-asioiden poliittista kontekstia, että käytännön päätöksentekoa arjen kautta. Työskentelyyn osallistumisesta on myös poikinut uusia kontakteja, joiden kanssa on keskusteltu muistakin asioista, ja vanhojen tuttujen kanssa on myös päästy lujittamaan yhteistyötä.
Taloyhtiöiden energianeuvontapalvelussa olemme pyrkineet tekemään energiaremontin taloyhtiöille mahdollisimman helpoksi. Palveluamme vaivaa silti aina se, että eniten neuvontaan otetaan yhteyttä Helsingin parhaiten toimeentulevilta alueilta. Meillä ei siis välttämättä ole aina parasta ymmärrystä siitä, millaisia esteitä ne lähiöiden taloyhtiöt, joilla tilanne on energia-asioiden osalta kaikkein vaikein, kohtaavat.
Decarbon-Homen kautta olen saanut myös parempaa ymmärrystä murrosareenan Mellunkylän ihmisten elämästä ja siitä, mikä heitä voisi motivoida ja miten me voisimme auttaa toteuttamaan energiaremontteja. Tätä kautta olen saanut kehitysideoita oman palvelumme ja kaupungin muidenkin palveluiden kehittämiseen ja viestintään. Yhtenä oivalluksena olen muun muassa vienyt tietoa palveluistamme ja tapahtumistamme itähelsinkiläisiin kirjastoihin. Murrosareenatyöstä saamani oivallukset ja kontaktit vaikuttavat palveluidemme kehittämiseen varmasti vielä pitkään.
Kirjoittaja
Emma Berg kehittää taloyhtiöiden energianeuvontapalvelua Helsingin kaupungin rakennusvalvonnassa, kun ei ole kuokkimassa porvoolaisen mummonmökkinsä pihalla. Edellisessä elämässään hän kehitti ja suunnitteli teollisesti tuotettua keramiikkaa pörssiyhtiössä.
A recent study sheds light on the attitudes of municipal civil servants towards wooden multistory buildings. Does the limited regard for the environmental criteria of building projects create a barrier to the diffusion of wooden construction? asks Florencia Franzini.
Did you know that people can have a positive impression of something for different reasons? According to research by Fishbein and Ajzen (2010) people can form attitudes based on different criteria. For example, I like eating ice-cream only based on its flavor. My spouse, who is lactose intolerant, likes eating ice-cream based on its flavor andwhether it is lactose-free. Hence, we form our attitudes towards eating ice-cream differently! In this research, Ajzen’s theory is used to study whether municipal civil servants form their attitudes towards wooden multistory buildings based on similar criteria. Spoiler alert: they don’t. And that invokes several questions!
Recent research analyses the attitudes that municipal civil servants hold towards implementing wooden multistory buildings in their municipality. The article is a forerunner in applying behavioral models to study which project outcomes shape attitudes towards the project (for example, if someone thinks a construction project is good because it is environmentally friendly). In the context of a novel phenomenon like wooden multistory construction, there are few quantitative studies informing how local public administrators view these buildings. In my own opinion, the most interesting finding was a clear difference about which project outcomes shape attitudes between respondents that self-identified as municipal planners versus those working in other municipal roles (e.g., real estate, upper senior management, building inspection).
The study elaborates two key findings. First, which types of project outcomes drive attitudes among municipal civil servants. The study showed that a wooden multistory building’s technical criteria, output efficiency* criteria, environmental development criteria, and economic development criteria are all important factors driving attitudes towards the building. Put another way, if a building is seen to fulfil these criteria, it is viewed positively. However, if the building does not fulfil criteria, it will be viewed negatively. (Note we didn’t test for other additional types of criteria, so it could be that other factors also shape attitudes!)
The pièce de résistance is the model’s ability to also quantifythe relative power (or one might say, “importance”) of these criteria for the formation of attitudes. How does this work? Remember the ice-cream example? For my spouse, the taste of the ice-cream is far more important to forming his attitude about eating ice-cream than whether the ice-cream is lactose-free. In our research, not all criteria are equally important! At least, not when comparing municipal planners to other municipal administrators. The model for municipal planners is holistic, in that attitudes appear driven in equal parts by whether a project fulfils technical criteria and advances economic and environmental spatial planning goals. Thus, one might say that planners look at such attributes as whether the building is environmentally friendly, supports the municipality’s local economy, or has good indoor air quality. Observe that those criteria associated with cost are not significant towards attitude formation!
Other administrators showed a markedly less holistic model. First and foremost, attitudes are shaped by whether the project fulfils economic spatial planning goal (i.e., the economic development criteria). Then, attitudes form somewhat based on the building’s technical qualities. In the end, environmental criteria and output efficiency criteria were small towards determining attitudes. Thus, one might say that these administrators look especially at whether a project supports the municipality’s vitality and fulfils technical criteria like indoor air quality.
The findings lead to several thought provoking questions, for example, does the limited regard for the environmental criteria of building projects create a barrier to the diffusion of wooden construction? Likewise, does the holistic regard for environmental criteria exhibited by planners offer enough counterweight to colleagues who are highly economically-minded? While the study cannot answer these questions, we look forward to bold researchers willing to test the assumptions.
*This very technical term refers to when administrations peruse goals related reducing project cost and project delivery times.
References
Fishbein, M., and I. Ajzen. 2010. Predicting and Changing Behavior: The Reasoned Action Approach. New York: Psychology Press.
Further information
Florencia Franzini, Sami Berghäll, Anne Toppinen & Ritva Toivonen (2022) Planning for wooden multistorey construction – insights from Finland’s municipal civil servants, European Planning Studies, DOI: 10.1080/09654313.2022.2116271.
Author
Florencia Franzini is a postdoctoral researcher at the University of Helsinki. She has been researching the Finnish state’s role in the diffusion of wooden multistory buildings since 2017. In her free time, she enjoys painting and studying Finnish (seriously!).
Millaisia syyllisyyden ja viattomuuden diskursseja verkkokeskusteluissa esiintyy, kun puhutaan arkipäivän asumisesta ilmastonmuutoksen kontekstissa? Lifestyle-blogien diskursseissa painottuvat huoli ja vastuu maailman tilasta. Energiaa halutaan säästää sen takia, että se hillitsee ilmastonmuutosta, vaikka se olisi vastoin omia, yksilöllisiä etuja. Anonyymin keskustelupalstan diskursseissa energian tuhlaaminen nähtiin lähtökohtaisesti usein huonona, koska se kuluttaa rahaa, kirjoittaa tutkijatohtori Eveliina Salmela.
Viime aikoina ilmastonmuutoksen ja energian kulutuksen hillitseminen ovat olleet keskustelunaiheina erityisesti paljon esillä. Ilmasto- ja energiaviisaasta asumisesta voi saada tietoa lähipiiriltään, viranomaisilta ja asiantuntijoilta, journalistisesta mediasta ja sosiaalisesta mediasta. Sosiaalisessa mediassa kansalaiset voivat myös itse osallistua keskusteluun esimerkiksi kommentoimalla verkkouutisia ja blogikirjoituksia tai kirjoittamalla viestejä keskustelupalstoille sekä julkaisuja erilaisille somealustoille.
Olemme tutkineet osana Decarbon-Home-hanketta julkisesti verkossa luettavissa olevia verkkokeskusteluja, jotka liittyvät ilmastoviisaaseen ja energiaviisaaseen asumiseen. Tavoitteenamme oli selvittää, millaisia syyllisyyden ja viattomuuden diskursseja esiintyy suomalaisissa verkkokeskusteluissa puhuttaessa arkipäivän asumisesta ilmastonmuutoksen kontekstissa. Syyllisyys ja viattomuus edustavat emotionaalisia reaktioita, jotka yleensä liittyvät siihen, miten ihmiset arvioivat omaa ja muiden käyttäytymistä. Tällaiset tunteet rakentuvat diskursiivisesti ja liittyvät arvoihin ja sosiaalisiin normeihin tietyssä kulttuurissa (esim. Höijer 2010; Neckel & Hasenfratz 2021). Syyllisyyden ja viattomuuden kautta voidaan tarkastella muun muassa sellaisia kysymyksiä, kuin mitkä teot ovat oikein ja mitkä väärin ja ketkä ovat vastuussa.
Tarkastelimme tutkimuksessamme, miten kahdella hyvin erityyppisellä keskustelualustalla, lifestyle-blogeissa ja anonyymillä keskustelupalstalla, keskustellaan ilmastoviisaasta asumisesta. Lifestyle-blogien diskursseissa painottuvat huoli ja vastuu maailman tilasta. Energiaa halutaan säästää sen takia, että se hillitsee ilmastonmuutosta – vaikka se olisi vastoin omia, yksilöllisiä etuja. Diskurssi kuvastaa ympäristöarvojen merkitystä; asumisen vaikutus tunnistetaan, ja tunnetaan syyllisyyttä omista teoista, jotka ovat myötävaikuttamassa ilmastonmuutoksen kiihtymiseen. Tutkimissamme blogeissa ja niiden kommenteissa kirjoittajat ilmaisivat kokevansa syyllisyyttä esimerkiksi pitkistä kuumista suihkuista ja liian isossa asunnossa asumisesta. Myös oman kodin lämmitysmuodosta – etenkin öljylämmityksestä tai suorasähkölämmityksestä – ilmaistiin syyllisyyden tunteita.
Toisaalta kirjoittajat toivat esiin myös perusteluja sille, miksi eivät toimi tavoilla, joka pienentäisi heidän hiilijalanjälkeään. Yksi syistä oli raha. Esimerkiksi lämmitysjärjestelmän uusiminen on kallista, ja kirjoittajat olivat joko haluttomia tai kykenemättömiä maksamaan energiaremonttia, vaikka pitivätkin omaa lämmitysjärjestelmäänsä ilmaston kannalta huonona vaihtoehtona. Toisaalta asiaa perusteltiin ympäristöstä johtuvilla syillä, kuten ”meillä suomalaisilla lämmityskustannukset ovat kovat ja se vaikuttaa meidän hiilijalanjälkeen, kun lämpimissä maissa ei ole taas tätä”. Toisaalta asumiseen tehtyjä ympäristöystävällisiä valintoja, kuten maalämpöä ja puulla lämmitettävää saunaa ja takkaa, pidettiin omaa hiilijalanjälkeä kompensoivina asioina.
Kirjoittajat toivat esiin myös ilmaston kannalta huonoina pidettäviä asioita, joita he eivät itse tee. Tällaisia olivat esimerkiksi kylpyhuoneen ”mukavuuslattialämmitys”, sauna, astioiden peseminen juoksevalla vedellä, suihkussa ”nautiskeleminen” (”suihkussakin käyn vain peseytymässä enkä nautiskelemassa”) sekä veden ”lotraaminen”. Huonoina pidettäviä asioita tuotiin esiin myös epäsuoremmin, esimerkiksi ilmausten kuten ”ahtaammin asuminen olisi oikea ilmastoteko” kautta, jossa väljästi asuminen saa negatiivisen merkityksen.
Anonyymin keskustelupalstan diskursseissa energian tuhlaaminen nähtiin lähtökohtaisesti usein huonona, koska se kuluttaa rahaa, ei sen takia, että se kiihdyttää ilmastonmuutosta. Diskurssi kuvastaa taloudellisten arvojen merkitystä. Ilmasto- ja energiaviisaan asumisen erilaiset käsitykset johtuvat esimerkiksi erilaisista asumisen ihanteista sekä erilaisista asenteista ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutosdenialistisissa diskursseissa koko ilmastonmuutos tai ainakin ihmisen rooli siinä kielletään (esim. Bloomfield & Tillery 2019). Nykyään harva enää kokonaan kyseenalaistaa ilmastonmuutosta, mutta yhä yleisemmäksi sen sijaan ovat nousemassa niin sanotut ilmastonationalistiset diskurssit. Tällaisissa diskursseissa myönnetään, että ilmastonmuutos on tapahtumassa, mutta syyllisiä siihen ovat kehittyvät maat. (Corsi 2021) Muiden maiden syyllistäminen näkyy muun muassa ilmauksissa, jossa Suomen (hiilidioksidi)päästöjä kuvataan ”kärpäsenpaskaksi maailmankartalla” ja Suomen vaikutusta koko maailman hiilidioksidipäästöihin niin pienenä, ettei sillä ole kokonaisuuden kannalta merkitystä, jolloin mitään ei kannata tehdä, sillä se on ”turhaa” maailman mittakaavassa.
On syytä huomata, että se miten syyllisyyden kokemisesta puhutaan ja kirjoitetaan, eli miten sitä ilmaistaan, ei välttämättä ole kytköksissä yksilön varsinaisiin psykologisiin tunnetiloihin. Henkilö saattaa siis esimerkiksi kirjoittaa sosiaaliseen mediaan ilmastoahdistuksestaan, vaikka todellisuudessa ei tuntisi lainkaan ahdistusta. Joka tapauksessa kirjoituksilla on vaikutusta lukijoihin ja siihen, millaiseksi heidän oma maailmankuvansa ja käsityksensä asioista muodostuu.
Kirjoittaja
Eveliina Salmela toimii viestintätieteiden tutkijatohtorina Vaasan yliopistossa. Hän on erikoistunut tutkimaan vertaisviestintää verkossa, verkkokeskusteluja, verkkoyhteisöjä, sosiaalista mediaa ja teknistä viestintää. eveliina.salmela(a)uwasa.fi
Lähteet
Bloomfield, E. F., & Tillery, D. (2019). The circulation of climate change denial online: Rhetorical and networking strategies on Facebook. Environmental Communication, 13(1), 23–34.
Corsi, G. (2021). Climate change communication on 4chan’s /pol/ board 2015-2019: An automated content analysis. First Monday, 26(8).
Höijer, B. (2010). Emotional anchoring and objectification in the media reporting on climate change. Public Understanding of Science, 19(6), 717–731.
Neckel, S. & Hasenfratz, M. (2021). Climate emotions and emotional climates: The emotional map of ecological crises and the blind spots on our sociological landscapes. Social Science Information, 60(2), 253–271.
https://decarbonhome.fi/wp-content/uploads/2022/10/pexels-andrea-piacquadio-1200x630-1.jpg6301200Kaarina Kaminenhttps://decarbonhome.fi/wp-content/uploads/2021/01/DecarbonHome_light.pngKaarina Kaminen2022-10-03 10:37:062022-10-03 10:44:37Mielipiteiden kärjistyminen näkyy siinä, miten ilmastoviisaasta asumisesta puhutaan verkossa
Kuluttajat pitävät puunkäyttöä potentiaalisena ilmastonmuutoksen hillintäkeinona, mutta suhtautuvat epäilevämmin puisten julkisivujen säänkestävyyteen. Suomalaiset ja ruotsalaiset haluaisivat suosia puuta verrattuna muihin materiaaleihin, kirjoittavat professori Anne Toppinen ja akatemiatutkija Elias Hurmekoski.
Viime vuosina hellejaksot ovat Euroopassa yleistyneet, aikaistuneet ja pitkittyneet. Ennätyslämpötiloja nähtiin tänä kesänä Englannissa ja Ranskassa, ja metsäpalot ovat riehuneet Välimeren alueella. Kaupunkiympäristöjen lämpösaarekkeet pahentavat vaikutuksia asukkaiden, erityisten ikääntyneiden terveydelle. Kuumuuteen varautuminen näkyy jo tarpeena viilentää asuinrakennuksia koneellisesti, mutta keskusteluissa ovat nousseet myös asuinrakennusten suunnitteluun liittyvät kysymykset. Miksi suosia enää tummia ulkomaalipintoja? Tarvitaanko valtavia ikkunoita aurinkoisiin ilmansuuntiin?
Suomen ilmastopaneelin arvioiden mukaan sateisuuden lisääntymisen ja keskilämpötilan nousun yhdistelmä on todennäköinen lopputulos meillä Suomessakin. Kosteat ja lauhat talvet – näköpiirissä ”ikuinen marraskuu” – tuovat erilaisia haasteita rakennuksille. Alueellisesti rankkasateet ja tulviva vesi voivat muodostaa kasvavia haasteita rakennetulle ympäristölle. Onko meillä jo liian vähän asfaltoimattomia viheralueita? Rakennetaanko asutusta liian lähelle tulvariskialueita?
Ilmastonmuutos ja äärevöityvät sääilmiöt asettavat rakennusalalle suuria paineita yhtäältä vähentää hiilidioksidipäästöjä ja toisaalta luoda pitkäikäisiä ja huollon kannalta vaivattomia ratkaisuja. Näiden tulisi myös toimia joustavasti muuttuvissa sääolosuhteissa.
Puu on suosittu rakennusten kantava materiaali
Nykytilanteessa on ollut kiinnostava tutkia, kuinka kuluttajat näkevät puumateriaalin houkuttelevuuden muuttuvassa ilmastossa. Erityisesti kuluttajien näkökulmasta muuttuva ilmasto voi koskettaa säälle alttiita kohteita kuten ulkoverhoukseen ja piharakentamiseen liittyviä materiaaliratkaisuja. Decarbon-Home-hankkeessa toteutetun tutkimuksemme tulokset pohjautuvat aineistoon, johon kuului 2000 kansalaisen vastaukset Suomessa ja Ruotsissa kesällä 2021.
Kyselyssämme kartoitettiin aluksi vastaajien näkemystä ilmastonmuutoksen vakavuudesta. Kummassakin maassa vain muutama prosentti vastaajista suhtautui epäillen ilmastonmuutoksen vakavuuteen eli oli ns. ilmastomuutosskeptikkoja. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että sään paikalliset ääri-ilmiöt voivat tuoda ilmastonmuutoksen uhkia lähemmäs kansalaisten arkea. Tämä voi kannustaa valintoihin, joilla muutoksia pitkällä aikavälillä voidaan vaimentaa.
Kyselytutkimuksemme tuloksissa korostui puumateriaalin rakennuskäyttö keinona sopeutua ilmastonmuutoksen tuomiin ympäristöpaineisiin rakennussektorilla. Kiinnostavasti puu tai puu yhdistettynä muihin materiaaleihin oli noin puolelle vastaajista suosituin vaihtoehto asuinrakennuksen kantavana materiaalina. Puukerrostalorakentaminen oli tuttua enemmistölle vastaajista molemmissa maissa. Tämä osuus oli korkeammalla Suomessa, vaikka Ruotsissa se on asuinrakentamisessa yleistynyt nopeammin. Vastaajajoukkoa voi siten luonnehtia melko positiivisesti puunkäyttöön suhtautuvina. Tämä voi liittyä vastaajajoukon taustapiirteisiin, sillä noin joka kolmannella suomalaisista oli yhteys metsäalaan joko koulutuksensa, työpaikkansa tai metsänomistuksen kautta. Ruotsissa vastaava osuus jäi viidennekseen.
Kuten oheisesta kuvasta nähdään, suomalaisvastaajat (64 %) suhtautuivat keskimäärin ruotsalaisia (51 %) myönteisemmin siihen, kuinka ilmastoystävällisenä rakennusmateriaalina puu nähtiin verrattuna betoni- tai teräsrakentamiseen. Suomalaiset näkivät myös useammin, että puurakennus toimisi hiilen varastona.
Säänvaihtelut vaikuttavat ulkorakenteiden tekniseen kestävyyteen
Molemmissa maissa iso osa vastaajista näki ilmastonmuutoksen ja sään ääri-ilmiöiden jo nostaneen rakennusten ylläpitokustannuksia, esim. maalaustarvetta. Noin kolmasosa molemmissa maissa näki säänvaihteluiden jo lyhentäneen ulkorakenteiden teknistä kestävyyttä. Noin kolmasosa vastaajista näki myös, että sään ääri-ilmiöt tulisivat vähentämään puun käyttöä ulkorakenteissa tulevaisuudessa. Tuloksia tulkittaessa on hyvä kuitenkin huomata, että merkittävä osa vastaajista ei ollut vahvasti samaa eikä eri mieltä väittämien kanssa. Osalle vastaajista sään ääri-ilmiöiden vaikutusten voi siis olettaa olevan epäselviä tai hankalasti hahmotettavia.
Tulostemme mukaan sään ääri-ilmiöiden vaikutukset voivat olla sekä myönteisiä että kielteisiä. Tilastollisen monimuuttuja-analyysin avulla tunnistimme vastaajajoukolle molemmissa maissa olevan kaksijakoisia uskomuksia, jotka koostuivat sekä myönteisistä että negatiivisista näkemyksistä liittyen puurakentamiseen muuttuvassa ilmastossa. Näiden ennustamisessa ilmastonmuutoksen vakavuuden kokeminen lisäsi myönteisiä näkemyksiä puurakentamisesta, mutta ei vaikuttanut kielteisiin näkemyksiin. Molemmissa maissa puukerrosrakentamisen tunnettuus lisäsi vastaajien alttiutta nähdä puumateriaali positiivisempana. Vastaajan yhteys metsäsektoriin joko metsänomistuksen tai työpaikan kautta lisäsi positiivisia mielikuvia puuhun liittyen, mutta tilastollisesti merkitsevänä vain ruotsalaisvastaajilla. Tämä tulos on yllättävä ottaen huomioon yksityismetsänomistuksen suuremman roolin meillä kuin Ruotsissa.
Kuluttajat tuntuvat siis näkevän puunkäytön potentiaalisena ilmastonmuutoksen hillintäkeinona, mutta suhtautuvat hieman epäilevämmin puisten julkisivujen säänkestävyyteen. Erityisesti kantavissa rakenteissa puunkäytöllä olisi selvästi kasvun varaa, mutta elementoinnin myötä myös julkisivuremonteissa nähtäneen puunkäytön volyymin ja moninaisuuden kasvua.
Kuva: Suomalaisten (FIN) ja ruotsalaisten (SWE) kuluttajien näkemyksiä keskeisiin puura-kentamista koskeviin ilmastoväittämiin asteikolla 1=vahvasti eri mieltä, …, 5=en osaa sa-noa, 9=vahvasti samaa mieltä (vastaajajoukko N=2015, aineisto kesäkuu 2021).
Rakennetun ympäristön päästöjen karsimisella on kiire
Tuloksillamme on merkitystä käyttäjälähtöisten puurakentamisen tuotantoketjujen suunnittelussa sekä ilmastonmuutoksen hillinnän että siihen sopeutumisen näkökulmista. Kasvava kosteus-, tuuli-, lumikuorma- ja lämpöaltistus asettaa suurempia vaatimuksia erityisesti julkisivuille, mutta ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta korostuu kantavien rakenteiden valmistuksen aiheuttama päästöpiikki. Kumpi näistä näkemyksistä – säävaihteluiden riskit ja puun nousevat ylläpitokustannukset vaiko hiilen varastointi ja muut edut puurakentamisesta – painaa enemmän näyttää kuitenkin riippuvan yksittäisten kansalaisten taustaominaisuuksista.
Lainsäädäntö tukee vahvasti vähempipäästöisten rakennusmateriaalien käyttöönottoa nopealla aikataululla, ja tässä puurakentaminen voi toimia kilpailun kirittäjänä myös perinteiselle betonielementtirakentamiselle. Kuten tähänkin asti, rakentaminen tulee vaatimaan eri materiaalien yhdistelyä. Joka tapauksessa, jos mielimme hiilineutraalia yhteiskuntaa jo ensi vuosikymmenellä, rakennetun ympäristön päästöjen karsimisella on kiire. Rakennuskanta uudistuu varsin hitaasti, joten myös korjausrakentamisen puolella puupohjaisia ratkaisuja on syytä etsiä samalla säätilojen äärevöitymiseen varautuen.
Lisätietoa
Decarbon-Home-tutkimusartikkeli on julkaistu arvostetussa Canadian Journal of Forest Research -tiedejulkaisussa.
Vehola, A., Hurmekoski, E., Lähtinen, K., Ruokamo, E., Roos, A., Toivonen, R. & Toppinen, A. 2022. Citizen beliefs concerning wood as a construction material under extreme weather events. Canadian Journal of Forest Research, https://cdnsciencepub.com/doi/full/10.1139/cjfr-2022-0108
Kirjoittajat
Anne Toppinen toimii professorina Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolla sekä DECARBON-HOME-tutkimushankkeen konsortion johtajana.
Dosentti Elias Hurmekoski on akatemiatutkija Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolla.
Tuore tutkimus valaisee puisten rakennustuotteiden laadun arviointia osana suomalaisten kulutuspäätösten vastuullisuutta. Decarbon-Home-hankkeessa äskettäin julkaistun tieteellisen artikkelin tulokset osoittavat, että ekologisesti, sosiaalisesti tai taloudellisesti vastuullinen ostokäyttäytyminen on yhteydessä puutuotteiden laatuun liittyvien ominaisuuksien, kuten tuotteiden ympäristöystävällisyyden, materiaalien monipuolisuuden sekä teknisen luotettavuuden arviointiin. Rakentamisen ja asumisen markkinoilla toimiville yrityksille tulokset viestivät siitä, että puutuotteisiin liittyvät mielikuvat ja odotukset ovat osa laajempaa elämäntapoihin liittyvää kokonaisuutta. Yritykset voivat myös kasvattaa asiakasarvoa hyödyntämällä tätä tietoa esimerkiksi markkinoinnissa.
Uusiutumattomien materiaalien korvaaminen uusiutuvilla materiaaleilla, kuten puulla, on tärkeä osa rakennusten elinkaarikestävyyden parantamista. Globaalin väestönkasvun ja kaupungistumisen takia erityisesti betonista, teräksestä ja tiilestä tehtyjen kerrostalojen rakentamisessa tapahtuvat muutokset ovat merkittävässä roolissa asumisen kestävyysmurroksessa. Tästä huolimatta puurakentamiseen ja asumisen kysynnän tutkimus on ollut huomattavasti tarjontaan liittyviä tarkasteluja (esim. materiaali- ja teknologiaratkaisut, rakennusprosessit) vähäisempää. Tämän tutkimuksen tulokset tuovat uutta tietoa suomalaisten kuluttajien vastuulliseen ostokäyttäytymiseen liittyvistä arvoista ja niiden yhteyksistä puisten rakennustuotteiden arviointiin. Tulokset perustuvat ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelman myöntämällä rahoituksella vuonna 2018 kerättyyn kyselyaineistoon, johon vastasi 256 eri puolella Suomea asuvaa 18–74-vuotiasta.
Kuluttajien näkökulmasta puisten rakennustuotteiden laatu on monen tekijän summa
Tulosten mukaan kuluttajien arviot rakennuspuutuotteiden laadusta ovat yhteydessä kolmeen pääteemaan: 1) tuotteiden ympäristöystävällisyyteen, 2) materiaalien monipuolisuuteen ja 3) tuotteiden tekniseen luotettavuuteen. Tuotteiden ympäristöystävällisyyttä kuluttajat arvioivat esim. elinkaarivaikutusten, sertifikaattien ja yleisen tuoteinformaation kautta, kun taas materiaalien monipuolisuuden arviot perustuivat kuluttajien kokemuksiin niiden monikäyttöisyydestä, innovatiivisuudesta ja oman identiteetin ilmaisemisesta (esim. yhteensopivuus sisustusmieltymysten kanssa). Arviot tuotteiden teknisestä luotettavuudesta perustuivat näkemyksiin materiaalin pitkäikäisyydestä, akustisista ominaisuuksista ja tuoteturvallisuudesta. Tulosten mukaan puisten rakennustuotteiden valinnassa kuluttajat arvostivat eniten tuotteen pitkäikäisyyttä, viihtyisyyttä ja terveysvaikutuksia, kun taas sertifikaatit ja tuoteinformaatio olivat vähiten tärkeitä tehtäessä ostopäätöksiä.
Taloudellinen vastuullisuus korostui suomalaisten kuluttajien ostokäyttäytymisessä
Suomalaisten kuluttajien vastuulliseen ostokäyttäytymiseen liittyviä arvoja mitattiin kyselyssä väittämin, joissa tarkasteltiin eri ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten kestävyysnäkökulmien merkitystä ostopäätöstilanteessa. Tulosten mukaan suurimmalle osalle vastaajista taloudelliset seikat olivat tärkeimpiä yleisten ostopäätösten tekemisessä. Tuotteita todettiin ostettavan, jos niitä todella tarvitaan ja tuotteet koetaan hyödyllisiksi, laadukkaiksi ja kestäviksi. Ekologiset seikat, kuten tuotteiden kierrätysmahdollisuudet ja tuotannon materiaali- ja energiatehokkuus, tai sosiaaliset asiat, kuten työntekijöiden oikeudet ammatilliseen kehittymiseen, eivät vastausten mukaan olleet vastaajille kovinkaan tärkeitä.
Tulosten mukaan kuluttajien ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen ostokäyttäytymiseen liittyvät arvot olivat yhteydessä siihen, millaisia ominaisuuksia he arvostivat puisissa rakennustuotteissa. Erityisesti ekologisia ja sosiaalisia asioita yleisissä ostopäätöksissään huomioivat vastaajat arvostivat myös puisten rakennustuotteiden teknisiä ominaisuuksia ja materiaalin monipuolisuutta sekä niiden käyttöön liittyviä ympäristönäkökulmia. Lisäksi taloudellista vastuullisuutta yleisissä ostopäätöksissään korostavat kuluttajat arvostivat puun teknisiä ominaisuuksia ja materiaalin monipuolisuutta.
Taloudellinen vastuullisuus kulutuksessa voi johtaa ympäristön kannalta suotuisiin kestävyysetuihin, jos se liittyy esimerkiksi tuotteen pitkäikäisyyden arvostamiseen. Tuotteen pitkäikäisyydellä on taloudellisen kestävyyden lisäksi yhteyksiä myös ekologiseen kestävyyteen esimerkiksi korjattavuuden näkökulmasta. Tutkimuksen tärkeä tulos on myöskin se, että kuluttaja, joka tekee ekologisesti, sosiaalisesti tai taloudellisesti vastuullisia ostopäätöksiä, arvostaa puun moninaisia ominaisuuksia enemmän kuin kuluttaja, joka sivuuttaa nämä kestävyysnäkökulmat kulutuksessaan. Tällaiset kuluttajat, jotka ovat sekä ympäristötietoisia mutta myös kiinnostuneita sosiaalisista ja taloudellisista kestävyysasioista yhteiskunnassa, voivat olla erityisen kiinnostuneita asumisesta puukerrostaloissa.
Lisätietoa:
Tutkimus on kokonaisuudessaan luettavissa vertaisarvioidusta Forest Products Journal -tiedejulkaisusta:
Harju C., Lähtinen K. (2022). Consumers’ Consciousness for Sustainable Consumption and Their Perceptions of Wooden Building Product Quality. Forest Products Journal vol. 72 no. 3. 155–169. https://doi.org/10.13073/FPJ-D-22-00014
Kirjoittajat
Charlotta Harju toimii väitöskirjatutkijana Vaasan yliopistossa Markkinoinnin ja viestinnän yksikössä sekä tutkijana Luonnonvarakeskuksessa. Hän tutkii väitöskirjassaan kuluttajien näkemyksiä puutuotteiden laadusta ja kestävyydestä sekä toimii tutkijana Decarbon-Home-hankkeessa. Sähköpostiosoite: charlotta.harju(a)luke.fi
Katja Lähtinen on Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori, joka on taustakoulutukseltaan metsätieteilijä. Työssään hän tutkii uusiutuvien luonnonvarojen käytön liiketaloudellisia kysymyksiä muun muassa yritysten, kuluttajien ja yhteiskunnallisten päätöksentekijöiden näkökulmista. Hän on Decarbon-Home-hankkeen varajohtaja. Sähköpostiosoite: katja.lahtinen(a)luke.fi
Ilmastonmuutoksen seuraukset iskevät voimakkaina asunnottomiin ja kehnoissa oloissa eläviin ihmisiin. Ilmastonmuutoksen varautumissuunnitelmissa on tärkeä nähdä ryhmät, jotka ovat yhteiskunnan hiljaisia toimijoita ja poliittisen päätöksenteon katvealueella. Suomessakin on varmistettava, että taloudellisesti heikoilla olevilla ihmisillä on mahdollisuus vakaisiin asuinoloihin, kirjoittaa Pauliina Liukkonen Sininauhasäätiöstä.
Kriisit ovat päällekkäisiä, yhtäaikaisia ja toisiinsa kietoutuneita. Tässä tekstissä kerron viisi perustetta, miksi ilmastonmuutoksen yhteydessä on tärkeä puhua myös asumisesta ja asunnottomuudesta
Muuttuva ilmasto muuttaa elinympäristöjä. Asunnottomuus lisääntyy pakkomuuttojen, rakennusten tuhoutumisen, köyhyyden ja konfliktien seurauksena.
Ilmastonmuutoksen aiheuttama asunnottomuus riippuu enemmän maantieteestä kuin muista perinteisemmistä asunnottomuuden taustasyistä. Tulvavesien vietäväksi voi joutua niin rikkaan kuin köyhänkin maallinen omaisuus.
Silti tulotasolla on merkitystä: toisilla on enemmän puskuria vastaanottaa ilmastokriisin seurauksia arjessaan. Kaikilla meistä ei ole riittävästi resursseja elämän uudelleen järjestämiseksi.
Suomessakin on varmistettava, että taloudellisesti heikoilla olevilla ihmisillä on mahdollisuus vakaisiin asuinoloihin. Köyhyys rajoittaa merkittävästi mahdollisuuksia, joita tarvitaan henkilökohtaisella ja yhteiskunnallisella tasolla katastrofiin vastaamiseksi.
2. Asunnottomat ihmiset ovat alttiita ilmastonmuutoksen ja siihen liitettyjen äärisäiden seurauksille.
Kuumenevan ilmaston seuraukset iskevät kovaa asunnottomuutta kokeviin ja kehnoissa oloissa eläviin ihmisiin.
Asunnoton ihminen kohtaa äärisäät, saasteet ja taudit paljon suojattomammista lähtökohdista kuin me, joilla on oman kodin tuoma turva ympärillä. Asunnottomuus lisää terveysongelmia: pitkäaikaissairauksia, vammoja, tulehduksia ja mielenterveyden haasteita. Korventavat hellejaksot, myrskyt ja tulvat ilman suojaa heikentävät entisestään vointia. Säätilat vaikuttavat ilman kotia elävän arkeen, terveyteen ja jopa hengissä selviytymiseen.
3. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta asunnottomuuden poistaminen on ilmastokriisin vaikutusten hillintää.
Suurin osa asunnottomista ihmisistä elää kaupungeissa, joissa lämpö muodostaa betonin ja asfaltin vuoksi tukalan kuumia lämpösaarekkeita. Kuumuuden takia asunnottomat ovat erityisen alttiita poikkeuksellisen lämpimiin ajanjaksoihin liittyville terveysuhkille.
Englannissa ja Kanadassa on rakennettu kaupunkeihin tiloja, joihin asunnottomat ihmiset voivat hakeutua suojaan paahteelta tai vastaavasti suojaan rankkasateilta tai paukkupakkasilta. Myös kaupunkien vihreällä infrastruktuurilla on positiivisia vaikutuksia asunnottomille ihmisille. Tarvitsemme lisää puita ja kasvillisuutta kaupunkeihin pehmentämään urbaanin ympäristön kuumuusilmiötä. Tämä on riskien vähentämistä, joka hyödyttää ihmisiä, jotka ovat ilmastokatastrofin torjunnassa jääneet vähälle huomiolle.
Nämä eivät kuitenkaan ole ratkaisu tarpeelle päästä suojaan ilmastonmuutoksen ilmentymiltä. Asuntojen riittävä saatavuus on taattava. Asunto on välttämätön suoja.
4. Asumisen ja rakentamisen ympäristö- ja ilmastovaikutukset ovat merkittävät. Suomalaisten kotitalouksien suurimmat päästöt ja luonnonvarojen kulutus aiheutuvat juuri asumisesta.
Keskivertosuomalaisen kulutuksen materiaalijalanjälki on noin 40 000 kiloa vuodessa. Se on rekkalastillinen luonnonvaroja. Ekologisesti kestävä taso on nykytasoa 80 % pienempi eli noin 8 000 kiloa vuodessa.
Kestävän hyvinvoinnin jäljillä -tutkimuksessa (Hirvilammi 2015) mitattiin 18 suomalaisen perusturvan varassa elävän ihmisen materiaalijalanjälkeä.
Materiaalijalanjälki kertoo, paljonko koko elinkaaren aikana kuluu uusiutumattomia ja uusiutuvia luonnonvaroja sekä maaperää eroosion muodossa tuotteiden, palvelujen ja elämäntapojen aikaansaamiseksi sekä ylläpitämiseksi.
Yllättäen vain yhdellä tutkimukseen osallistuneista materiaalijalanjälki jäi kestävyysrajan alapuolelle. Hän oli asunnoton ihminen. Hänen materiaalijalanjälkensä paino oli 7400 kiloa luonnonvaroja vuodessa.
Minkälaisen yhteiskunnan olemme rakentaneet, jos perustoimeentulon varassakin ylitetään luonnonvarojen kulutuksen kestävä raja?
Asunnottomalla ekologisesti kestävä elintaso oli seurausta nimenomaan asunnottomuudesta. Asunto on välttämättömyys ja oikeus. Siksi asuntojen tarpeeseen ja asumisen ympäristö- ja ilmastokuormituksen yhtälöön on löydettävä kestäviä ratkaisuja.
Meillä on paljon parannettavaa resurssien käytössä, mitä tulee maankäyttöön, rakentamiseen ja energiaan. Kulutus olisi kompensoitava takaisin luonnolle ja ilmastolle.
5. Ilmastonmuutoksen asunnottomalle väestölle aiheuttamia ongelmia ei ole huomioitu suunnitelmissa, joita kansallisella ja paikallisella tasolla on tehty ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi ja riskien hillitsemiseksi.
Suomessa on noin 4000 asunnotonta ihmistä, jotka on saatu tilastoitua (ARA 2022). Tilastojen ulkopuolelle jää määrittelemätön joukko ilman kotia eläviä ihmisiä.
Asunnottomuus on kriisitilanne, jossa pääasiassa keskitytään selviytymiseen perustarpeiden ja oikeuksien toteutumattomuuden hetteikössä. Siihen liittyy yleisesti ruokaturvattomuutta, sairauksia ja terveydentilan heikentymistä ja väkivallan uhkaa. Kun ihminen joutuu asunnottomaksi, hänen fyysinen ja henkinen kestävyytensä on koetuksella. Mahdollisuudet välttää ilmastouhkia omin keinoin ovat olemattomat.
Maapallon 1,5 asteen lämpiämisen taso ylitetään arviolta alle kahdeksan vuoden kuluttua. Onnistuneessa ilmastonmuutoksen seurauksiin varautumisessa on tärkeää nähdä ryhmät, jotka ovat yhteiskunnan hiljaisia toimijoita, poliittisen päätöksenteon katvealueella. Varautumissuunnittelun ja vaikutusten hillinnän tulisi tapahtua yhteistyössä asunnottomien palveluita tuottavien tahojen ja asunnottomuutta kokeneiden ihmisten kanssa.
Lähteet:
ARA (2022). Asunnottomat 2021. Selvitys 2/2022. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA). <https://www.ara.fi/download/noname/%7B7E6FD4AE-A5D4-4849-91CA-B93E67EAC52E%7D/173370>
Hirvilammi, T. (2015). Kestävän hyvinvoinnin jäljillä. Ekologisten kysymysten integroiminen
hyvinvointitutkimukseen. 134 s. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 136, Kelan tutkimusosasto, Helsinki. <https://helda.helsinki.fi/handle/10138/153859>
Kirjoittaja
Pauliina Liukkonen toimii vaikuttamistyön päällikkönä Sininauhasäätiössä. Hän työskentelee sosiaalisesti oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta, jossa eletään yhden planeetan resurssien mukaisesti. Vapaa-aikana hänet löytää metsästä.
Miten kestävä elämäntapa näyttäytyy uutisissa ja millaisia perusteluita ja ratkaisuja media esittää asumisen ilmastovaikutuksen vähentämiseksi? Sanna Fogde tarkasteli pro gradu -tutkielmassaan ilmastoviisaan asumisen kuvauksia Ylen verkkouutisissa. Uutisissa korostuu teknokraattinen maailmankuva, jossa tieto, teknologia ja markkinatalouden periaatteet ovat hallitsevia. Samalla kuitenkin myös kestävään elämäntapaan ja ekologiseen kestävyyteen liittyvät arvot ovat yleistymässä ja saavuttaneet jalansijaa julkisessa keskustelussa.
Uutisia pidetään yleisesti tosiasioiden välittäjinä ja ne vaikuttavat mielikuviimme ja ajatuksiimme, jotka puolestaan vaikuttavat vuorovaikutuksen kautta arvoihimme ja toimintaamme. Uutiset ovat osa julkista keskustelua ja niillä suuri merkitys siinä, millaisia mielikuvia ja ajatusmalleja ihmisille luodaan. Uutisilla on siis mahdollisuus ruokkia ihmisten ajatusmaailmaa uusilla näkökulmilla ja herätellä meitä näkemään asioita toisin.
Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani ilmastoviisaan asumisen representaatioita Ylen verkkouutisissa. Ilmastoviisasta asumista käsittelevissä uutisissa kuvataan pääsääntöisesti asumisen käytäntöjä ja teknisiä ratkaisuja, joilla asumista muutetaan kestävämpään suuntaan. Säästämisen näkökulma nostetaan usein esille ja mahdollisuus säästää rahaa nousee usein jopa ilmastonmuutoksen hillitsemistä tärkeämmäksi tavoitteeksi. Kuvaukset kestävämmästä kuluttamisesta ja elämäntavasta nousevat kuitenkin taloudellisten ja teknisten näkökulmien rinnalle.
Ihmiset kuluttajina
Verkkouutisissa on tavallista esittää ihmiset kuluttajina ja rohkaista ihmisiä kulutukseen, vaikka todetaankin kulutuksen aiheuttavan suurimman osan ilmastopäästöistä. Uutisissa esillä ovat myös ilmaston kannalta kestävämmät tavat kuluttaa, kuten erilaiset energiatehokkaat tekniset ratkaisut ja arjen käytännön niksit. Päästöjä pyritään pääsääntöisesti vähentämään luopumatta olemassa olevasta elintasosta tai -tavoista.
Energiatehokkuutta ja erilaisten laitteiden hankintaa ja käyttöönottoa perustellaan usein investointina, sillä vaihtamalla tehokkaampiin tekniikoihin energiaa kuluu vähemmän ja rahaa säästyy. Myös erilaisten asumisen käytäntöjen, kuten veden ja sähkön kulutuksen pienentämiseen vaikuttavat toimet perustellaan lukijoille usein rahan säästämisen näkökulmasta, jolloin ilmastolle suotuiset vaikutukset jäävät toissijaisiksi. Ekologisen kestävyyden kuvauksissa kestävä asuminen esitetään puolestaan kokonaisvaltaisena elämäntapana, joka poikkeaa valtavirrasta. Kestävän elämäntavan kuvauksissa korostuu elämänlaatu, hyvinvointi ja yksilöllisyys.
Tieto, teknologia ja markkinatalouden periaatteet hallitsevat
Verkkouutisten taustalla vaikuttavat erityisesti markkinatalouden, hyvinvointiyhteiskunnan ja ekologisen kestävyyden arvot. Suomalaisen yhteiskunnan toiminta nähdään useimmiten markkinatalouden periaatteiden kautta, jolloin myös asumisen aiheuttamat ilmastovaikutukset pyritään ratkomaan tästä maailmakuvasta käsin. Rahan oletetaan toimivan tehokkaana motivaattorina ihmisten teoille ja rahan merkitystä yksilöille ja yhteiskunnalle korostetaan.
Hyvinvointiyhteiskunnan arvot ilmenevät siinä, että muutos ilmastoystävällisempään yhteiskuntaan halutaan toteuttaa demokraattisten päätösten kautta tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti. Teksteissä nousee tällöin esiin huoli pienituloisten mahdollisuuksista muuttaa asumistaan ilmastoviisaammaksi, sillä erilaiset tekniset ratkaisut ovat usein kalliita ja vaativat asukkailta investointeja. Ekologinen kestävyys ja siihen liittyvät arvot haastavat kuitenkin kahta ensiksi mainittua ideologista maailmankuvaa kyseenalaistamalla jatkuvan kuluttamisen tarpeellisuuden ja tuomalla esiin esimerkkejä kestävästä elämäntavasta ja valinnoista.
Erilaiset näkökulmat sekoittuvat uutisissa, mikä kertoo siitä, että kestävään elämäntapaan ja ekologiseen kestävyyteen liittyvät arvot ovat yleistymässä ja saavuttaneet jalansijaa julkisessa keskustelussa. Tästä huolimatta verkkouutiset välittävät lukijoilleen teknokraattista maailmankuvaa, jossa tieto, teknologia ja markkinatalouden periaatteet ovat hallitsevia.
On tärkeää nostaa esiin julkisen keskustelun arvomaailmaa ja taustaoletuksia, sillä asuminen on yksi suurimmista kulutusperäisten päästöjen aiheuttajista Suomessa. Ihmiset tarvitsevat uusia ajatusmalleja ja ratkaisuehdotuksia miettiessään omia arvojaan ja valintojaan liittyen ilmastoviisaampaan asumiseen ja elämiseen. Tähän aihetta monipuolisesti käsittelevät uutiset antavat hyviä eväitä.
Kirjoittaja
Sanna Fogde on Vaasan yliopistosta valmistuva viestinnän maisteriopiskelija, joka työskenteli Decarbon Home hankkeessa osa-aikaisena tutkimusavustajana opiskelujen ohella lukuvuonna 2021–2022.
Olemme pitkällä kevättä, joka tulee määrittelemään tulevaisuutemme suunnan. Kahden vuoden hermoja raastava, asumista muuttava ja liikkumista uudelleen arvottava pandemia tuntui loppuvan Venäjän aloittaessa hyökkäyssotansa Ukrainaa, Eurooppaa ja fossiilisista polttoaineista irti pyrkivää maailmaa kohtaan. Olemme löytäneet itsemme tilanteesta, jossa Venäjän taloudellinen ja poliittinen kytkeminen länteen on tullut tienhaaraan. Kansalaisyhteiskuntien liikkumavaran suhteen olemme jo pitkään kulkeneet täysin eri polkuja. (Flikke 2016, Laine 2017). Jotkin Euroopan maat ovat sitoneet energiankulutuksensa, asuntojen lämmityksen ja sitä kautta yhteiskuntarauhan venäläiseen öljyyn ja kaasuun. Toiset pohtivat kuumeisesti, miten energiankulutusta vähennetään ja mitä vanhoja tuotantomuotoja voidaan valjastaa ennen kuin energiatalous toimii joko omavaraisesti tai luotettujen valtioiden verkostossa uusiutuvilla ja vähähiilisillä energiamuodoilla. Ukrainan kokemusten myötä pitää voida kysyä eikö olisi voitu järkevämmin ajaa ihmisoikeusperiaatteita rakennettaessa eurooppalaista energiajärjestelmää.
Emme ole vastaavassa tilanteessa ensimmäistä kertaa. On ehkä hedelmällistä hakea yhtymäkohtia ja oppia vuosien 1866–1868 katovuosista ja nälänhädästä. Suomi, Snellmannin johdolla, pyrki eroon sananlaskusta ’kyllä keisari ruokkii’ ja valtion velanotosta. Snellmannin hätäfilosofian mukaan valtion kassa ei voinut olla pohjaton – etenkään oman markan vahvistamassa autonomiassa, ja valtio ei saanut holhota vaan sen piti rohkaista selviämään kriiseistä omin voimin. Ajateltiin, että kansantalous vahvistuisi maakaupan vapauttamisen, kotiteollisuuden ja maaseudun toimeliaisuuden myötä. Olisi mukava sanoa, että kansa otti onnensa omiin käsiinsä, kävi kauppaa ja kouluttautui, mutta näin ei käynyt. Yksin vuonna 1868 noin kahdeksan prosenttia Suomen silloisesta väestöstä kuoli, maaseudun hätä ja omistamisen epätasa-arvo ajoi tilattoman väestön kaupunkeihin ja hätäaputöihin, infrastruktuurirakentamisen kärsimyksiin, ja keskelle pilkkukuumeen ja lavantaudin bakteerihautomoja. Vuoden 1867 massiiviseen katoon ei ollut tai ei voitu käyttää viljapuskuria ja byrokratia oli voimallisempaa kuin orastava kansallistunne. Olisiko 1860-luvun uudistuva Suomi toiminut toisin, jos se olisi kyennyt varautumaan ilmaston oikullisuuteen? Todennäköisesti. Jälkikäteen Snellman kysyi ”Eikö olisi woitu järkewämmin käyttää sitä, mitä annettiin” (US 1892) ja toimia oikeudenmukaisemmin.
Ilmastonmuutos koskettaa kaikkia
Ilmastokriisi on suurin ihmiskunnan kohtaama ongelma. Halusimme tai emme ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia. Ei välttämättä tänään ja nyt – mutta takuulla tulevina vuosikymmeninä. Nykyelämäntapamme on velanottoa tulevilta sukupolvilta. Kuva 1 esittää maapallon keskilämpötila vuodesta 1880 vuoteen 2021 suhteessa vuosien 1950–80 ilmastokauteen. Tummin sininen tarkoittaisi yhtä astetta kylmempää ilmastoa. Itse asiassa kylmin vuosi tällä aikajanalla – 1909 – oli vain puoli astetta verrokkijaksoa kylmempi. Tumman keltainen tarkoittaa yhtä astetta lämpimämpää. Vuodet 2016 ja 2020 eivät itseasiassa mahdu skaalaan (±1°C). Vaikea nähdä, että ilmakehän vuosittaisen hiilidioksidipitoisuuden noustessa reippaasti yli 400 ppm:n lämpötilat palautuisivat ’normaalina’ pitämillemme tasoille (vrt. Rubino ym. 2013).
Kuva 1. Globaali maa-meri lämpötilaindeksi vuosilta 1880–2021 verrattuna ilmastokauteen 1950–1980 (Data: GISS 2022). Indeksi verrokki-ilmastokauden päällä ilmaisee sini-kelta-väriskaalan minimiä (-1°C) ja maksimia (+1°C).
Mitä pitempiaikaisia ilmastomallinuksia tehdään sitä synkemmältä tulevien sukupolvien elämä näyttää. Christopher Lyonin (2022) tutkimusryhmä mallinsi kasvihuonekaasujen eri skenaarioita vuoteen 2500 asti. Periaatteessa heidän sanomansa on se, että jos päätöksiä ei tällä vuosikymmenellä tehdä, tarvitaan ihme suunnan muuttamisessa. Joten ei ole sattumaa, että ilmastotutkijat tänä keväänä ovat purkaneet huolestumistaan aktivismilla, ja koittaneet saada tiedettä esille riippumatta siitä pidätetäänkö heitä kansalaistottelemattomuudesta.
Hallitustenvälisen ilmastopaneelin kuudes arviointiraportti totesi, että ihmisen vaikutus ilmaston lämpenemiseen on yksiselitteistä (IPCC 2021). Viime kuussa Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeri António Guterres (2022) totesi painokkaasti, että ”oikeasti vaarallisia radikaaleja ovat ne maat, jotka ovat lisäämässä fossiilisten polttoaineiden tuotantoa. Fossiilisten polttoaineiden infrastruktuuriin sijoittaminen osoittaa moraalista ja taloudellista hulluutta.” Pitäisi olla selvää, että kaikki järkevät investoinnit ovat investointeja vähähiiliseen tai fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tämän tulevaisuuden edistämiseksi tarvitaan myös diplomatian keinoja. Jos huhtikuussa lämpötila nousee 47 celsius asteeseen, ei katseiden pitäisi kohdistua hiilivoimaloiden kapasiteetin lisäämiseen vaan niiden alasajoon. Ihmiskunta ansaitsee parempaa.
Kasvihuoneilmiö, kuten lajien synty, tunnistettiin jo 1850-luvulla. Kesti kuitenkin lähes sata vuotta ennen kuin hiilidioksidin ja metaanin ilmastovaikutuksesta alettiin puhua laajemmin. Suomessa asia on tiedostettu jo pitkään. Helsingin Sanomien edeltäjä, Päivälehti 4. helmikuuta vuonna 1900 kirjoitti Fyysillisen yhdistyksen kokouksesta, jossa Professori Homén, myöhempi valtioneuvos, kävi läpi ruotsalaisen Svante Arrhenniuksen teoriaa lämpötilojen vaihtelun ja hiilihappomäärän muutoksesta ilmakehässä ja esitti itselleen kysymyksen ”Onko hiilihapon lisäys, jonka meidän päivien teollisuus polttamalla saa aikaan, niin suuri että se voi vaikuttaa ilmastoon. Vastaus on myöntävä” (Päivälehti 1900). En tiedä ajatteliko pieksämäkeläislähtöinen Hómen, että vielä 120 vuotta myöhemmin hänen esittämä kysymys olisi kiistanalainen.
Asuminen sekä tuottaa ilmastokriisiä että kärsii siitä. Asumisesta, rakentamisesta ja lämmönsäätelystä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt muodostavat merkittävän osan Suomen kasvihuonekaasupäästöistä (Nissinen & Savolainen 2019, Salo ym. 2021). Samalla, yhä pidempikestoiset hellejaksot tekevät erityisesti kaupunkielämästä tukalaa. Sateisuuden lisääntymisellä ja talvilämpötilojen vaihtelulla on vaikutusta kotiemme kestävyyteen. Maailmanlaajuisesti merenpinnannousu mannerjäätiköiden lohkoillessa ja merijään sulaessa muodostuu ongelmaksi miljoonille Dhakasta Miamiin. Ilmastonmuutos koettelee myös luonnonympäristöjä ja osa luontokadosta aiheutuu elinympäristöjen menetyksestä ilmastosyistä. Periaatteessa on mahdollista, että mustikkasatomme kutistuvat. Myrskyjen voimistuminen tuottaa ongelmia myös energiansiirto- ja liikenneinfrastruktuurille.
Vähähiilinen utopia ja ilmasto-oikeudenmukaisuus?
Vähähiilinen yhteiskunta ei ole mahdottomuus. Toteutuakseen se vaatii arjen käytäntöjemme uudelleenajattelua asumisesta liikkumiseen sekä sitoutumista yhteiseen vuosikymmeniä kattavaan ilmastopolitiikkaan, joka pohjaa siihen, että kansalaiset, ja ihmiskunta, ymmärtävät minkälainen umpikuja fossiilisten polttoaineiden globaalitalous on.
Auttaa jos pystymme visualisoimaan fossiilivapaan, luonnonkiertoa matkivan yhteiskunnan, jossa asuminen ei tuota lisää kasvihuonekaasupäästöjä (Lenton & Latour 2018) ja muokkaamaan asumisen ihanteita kohti tällä hetkellä utopialta kuulostavaa tulevaisuutta. Moisia utopioita epäilee ymmärrettävästi moni erityisesti matalan tulotason lähiöissä ja tyhjenevissä maaseutukylissä. Mutta Anatole Francea (1906: 73) siteeraten ”ilman menneisyyden utopisteja ihmiset eläisivät edelleen kurjina ja alasti luolissa, sillä utopistit piirsivät ensimmäisen kaupungin linjat. […] Utopia on kaiken edistyksen periaate ja pyrkimys parempaan tulevaisuuteen.”
Mikään muutos, murros tai kriisi ei itsessään ole oikeudenmukainen. Joillakin on enemmän mahdollisuuksia ottaa vastaan ilmastokriisin vakavuus ja investoida vähähiiliseen asumiseen kuin toisilla. Toiset taas elävät jo valmiiksi niin säästeliäästi, että heidän kulutuksellaan ei juuri ole vaikutusta ilmastonkriisin syvenemiseen. Lucas Chancel ja Thomas Piketty (2015: 2) laskivat, että maailman köyhempi puolisko aiheuttaa noin 13 prosenttia kulutuksen päästöistä, kun taas 45 prosenttia päästöistä syntyy maailman rikkaimman kymmenyksen käsissä.
Voimme puhua globaalisti ilmasto-oikeudenmukaisuudesta, joka Farhana Sultanan (2022: 118) sanoin ”ottaa huomioon, miten ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisiin eri tavoin, epätasaisesti ja suhteettomasti”, toisin sanoen, he, joihin ilmastonmuutos vaikuttaa suhteettoman paljon, ovat usein vähiten vastuussa sen aiheuttamisesta. Yhtäältä emme voi kansallisessa ilmastopolitiikassa puskea päästöjä muualle (Sovacool ym. 2019) ja toisaalta meidän pitää osana hyvinvoivaa globaalia pohjoista löytää keinoja maksaa ’ilmastovelkaa’ (Turhan 2021) edistämällä energiamurrosta. Ilmasto-oikeudenmukaisuus vaatii myös pitkän aikavälin ajattelua ja tilivelvollisuutta tuleville sukupolville (Brown Weiss 1992). Ilmaston suhteen olemme kaikki vastuussa kehityksen oikeudenmukaisuuden hinnasta. Mutta oikeudenmukaisuudessa ei ole vain kysymys resurssien ja mahdollisuuksien jakautumisesta. David Schlosberg (2004: 536) toteaa, että ”kulttuurisen identiteetin tunnistaminen on perustavanlaatuinen kysymys osallistuvan ja osallistavan demokratian toteutumisessa”. Vaikuttava ilmastopolitiikka kuuntelee niitä ääniä, jotka on aiemmin hiljennetty, marginalisoitu tai jätetty huomiotta. Siten sosiaalinen oikeudenmukaisuus on olennainen osa ilmastonmuutoksen hillintää.
Jokainen teko on tärkeä
Ratkaisu ilmastokriisin on käytännöllinen sekä kulttuurinen. Meidän pitää muuttaa tai kenties hahmottaa paremmin suhteemme maahan, energiaan, ruokaan ja luonnonvarojen käyttöön sekä miettiä uudelleen taloudellisia, sosiaalisia ja poliittisia tekijöitä. Ilmastokriisin kanssa eläminen on meidän jokaisen vastuulla, ja ratkaisu koostuu pienistä arjen pisaroista. Sarah Bakewell toteaa kirjassaan At the Existentialist Café, että ”pienetkin päätökset tulisi tehdä ikään kuin päättäisimme koko ihmiskunnan puolesta” (Bakewell 2017: 10). Tässä mielessä olemme kaikki ilmastoaktivisteja ja paremman tulevaisuuden tekijöitä aina kun säästämme kotiemme lämmityksestä, tai viilennyksessä, tai investoimme energiatehokkuuteen, vähennämme vedenkulutusta tai käytämme rajatumman ajan sähkölaitteita.
Ilmastokriisistä voi ahdistua, mutta jokaisen oma toimijuus ja resurssiviisaus auttaa. Maria Ojalan tutkimusryhmä (2021) on todennut, että ilmastoahdistusta torjutaan parhaiten tekemällä jotain asian eteen. Rakentava selviytymismenetelmä helpottaa ilmastoahdistusta ja estää ahdistuksen muuttumisen hyvinvointia huonontavaksi. Ilmastoaktivisti Greta Thunbergin (BBC 2021) sanoin ”Voimme aina estää asioiden kääntymistä vielä pahemmaksi. Ei ole ikinä liian myöhäistä tehdä niin paljon kuin pystymme.” Tässä on yksi vastaus ilmastokriisiin. Muutamme käyttäytymistämme niin, että muut huomaavat ja alkavat tehdä samaa. Se mikä on sosiaalisesti hyväksyttyä tai mikä on arjen ihanne, muovaa maailmaa tehokkaimmin. Tästä on myös kyse sosiaalisissa keikahduspisteissä, joissa ”aikaisemmat kertyvät ja kohdennetut toimet kasautuvat siten, että suhteellisen pieni tapahtuma synnyttää rakenteellisen muutoksen, jolloin järjestelmä muuttuu laadullisesti erilaiseksi” (Tàbara 2021). Perättäiset, kertautuvat onnistumiset voivat aiheuttaa sosiaalisen kierteen, joissa vähähiiliset teot tuottavat itseään, ja yht’äkkiä huomaamme elävämme menneisyyden utopiaa.
Asumisen energiamurrokset ja segregaatio
Suurin osa suomalaisten varallisuudesta on kiinni rakennuksissa ja rakenteissa, jotka heijastavat aikakautensa ihanteita. Näitä rakenteita ei ole aina yksinkertaista saatikka nopeaa muokata vastaamaan ilmastonmuutoksen hillintää tai siihen sopeutumista etenkään silloin kun korjattavana on 1960-luvun lähiörakentamisen komplekseja, jotka suunniteltiin kestämään noin 50 vuotta. On selvää, että maalämmön ja ilmalämpöpumppujen ilmastovaikutukset ovat selvästi vähäisempiä kuin suoran sähkölämmityksen tai öljylämmityksen (Paiho ym. 2017). Ilmanvaihdon ehdoilla tapahtuva rakenteiden tiivistäminen hukkalämmön vähentämiseksi on toinen merkittävä asumiseen liittyvä ilmastoteko (Kanafani ym. 2021). Energia- ja kulutusmurroksiin liittyvät muutokset ovat kotitalouksille ja yhteisöille taloudellisia – jollakin aikavälillä. Ongelmaksi muodostuu se, miten siirtymä toteutetaan oikeudenmukaisesti, millä aikavälillä ja miten siirtymän välttämättömyydestä puhutaan. Nämä tekijät vaikuttavat murrokseen tarvittavan tulevaisuudenuskon rakentumiseen.
Energiamurroksessa aikailu maksaa kotitaloukselle. Siinä missä siirtyminen vähähiiliseen asumiseen maksaa itsensä takaisin ja erityisesti haja-asutusalueilla omaa sähköntuotantoa voisi siirtää myös ajoneuvojen akkuihin, ne, joilla ei ole mahdollisuuksia vaihtaa asunnon lämmönsäätelytapaa maksavat tulevaisuudessa suhteessa enemmän. Asuinalueet eriarvoistuvat usein entisestään, kun rakennustekniikaltaan vanhanaikaiset taloyhtiöt muodostuvat vähemmän houkuttelevaksi. Siten kasvavat energiakustannukset ja vähähiilisyyden investointikynnykset voivat syventää segregaatiota. Suomeenkin voi muodostua vähähiilisiä asuinalueita, joissa varsinaiset asuinkustannukset ovat huomattavasti matalampia ja alueita, joissa rakennusten arvo ei riitä vakuudeksi energiaremonttien tekoon (Bouzarovski & Tirado Herroro 2017). Meillä Decarbon-homessa on kokemusta tästä Turun Hepokullasta, jossa seitsemälle taloyhtiölle myönnettiin ’vihreää lainaa’ asuinalueen tulevaa arvoa vastaan, jotta linja- ja ulkosivuremonttien oheen saatiin myös lämmitysjärjestelmän vaihto maalämpöön aurinkopaneelivarauksin. Vaikka alue on lähellä Turun keskustaa, rahoittajat eivät helposti lähde tällaisiin suurprojekteihin mukaan siitäkin syystä, että suurremonttien organisointi on vaikeaa. Energiamurrokset kuitenkin vaativat ’tahtopolitiikkaa’ ja tulisieluja, jotka vievät asiaa eteenpäin ja saavat aikaan ajattelutapojen muutoksia (Sperling 2017).
Asumisen vähähiilisessä energiamurroksessa on kyse tilallisesta oikeudenmukaisuudesta, ja siitä että murroksen myötä ei pääse syntymään ‘köyhyystaskuja’. Eriytymiskehityksellä on merkittäviä vaikutuksia siihen, miten ilmastotavoitteista puhutaan ja miten ne hyväksytään (Weckroth & Ala-Mantila 2022). Kohoavat polttoaine- ja asuntojen lämmönsääntelylaskut asettavat suomalaiset erityisesti kaupunkien ulkopuolella ja pienituloisissa lähiöissä vaikeaan asemaan. Yleensä laajat poliittiset muutosstrategiat nauttivat enemmän kannatusta, kun taloudessa menee hyvin. Laskusuhdanteessa uudistuksiin suhtaudutaan penseämmin, etenkin jos muutosta ei omin voimin kyetä tekemään.
Ilmastoasenteet ja joukkoihin identifioituminen
Ilmastokriisin ymmärtäminen edellyttää, että hahmotamme asenteita ja arvoja sekä yhteisöjä, joilta haemme hyväksyntää. Kuten monet muutkin poliittisen keskustelun teemat myös ilmasto politisoituu hyvin herkästi (Tuitjer ym. 2022). Joidenkin ajamaa teemaa vastustetaan vain siitä syystä, että voidaan jossain asiassa olla eri mieltä. Stefan Drews ja Jeroen van der Bergh (2016) muutama vuosi sitten hahmottivat kysymystä mikä selittää ilmastopolitiikan julkista tukea tekemällä meta-analyysin miltei sadasta empiirisestä tutkimuksesta. Vasemmisto-Oikeisto jakolinjojen ohella selittävänä tekijänä nousivat mm. tasapuolisuutta kannattavat arvot, luottamus poliitikkoihin ja tutkijoihin ja osallistuminen kansalaisyhteiskuntaan.
Erityisesti Yhdysvalloissa konservatiivinen valkoinen mies -efekti on aiemmin sävyttänyt ilmastoskeptisyyttä. Aaron McCright ja Riley Dunlap (2011) kirjoittivat miten miehet haluavat vaikuttaa ’coolilta’ samanmielisten joukossa ja toistivat sanomaa millä olettivat sopivansa joukkoon. Tutkijoiden mukaan ”Ilmastonmuutoksen kiistäminen on identiteetin [ja maskuliinisuuden] suojaamisen muoto” – ja osa sitä miten maailman näkee ja miten haluaa tulla nähdyksi (Vainikka 2015).
Mutta onko ilmastokriisin kieltäminen sitten jonkin ihmisryhmän vika? Ei välttämättä. Duncan Watts ja Peter Sheridan Dodds totesivat ehkä sosiologiasta perinnettä vastakarvaan (Katz & Lazarsfeld 1955), että ”merkittävintä sosiaalista muutosta ei aja influensserit (tai mielipidevaikuttajat) vaan helposti vaikuttuvat yksilöt, jotka vaikuttavat muihin helposti vaikuttuviin yksilöihin” (Watts & Dodds 2007: 442) Hermeneuttiset mediakuplat (Watts & Rotschild 2017) edesauttavat poliittista polarisaatiota ja johtavat perinteisten instituutioiden epäilyyn. Äskettäin David Brookman ja Joshua Kalla (2022) tekivät kokeen, jossa koehenkilöt kuukauden ajan seurasivat jotain muuta televisiokanavaa kuin mihin olivat tottuneet. Foxin kääntäminen CNNksi avasi täysin uusia keskusteluita ja tapahtumia. Lyhyesti sanottuna ”Media täydentää ja uudistaa tiettyjä poliittisia näkemyksiä, vaikkakin hyvin lyhyeksi aikaa antaen tiedonvälitykselle merkittävää valtaa”. Tieteen popularisointi on siten meidän tutkijoiden olennaisimpia tehtäviä, jotta DiCaprion ja Lawrencen tavoin katsoisimme myös ylös.
Suomalaisten ilmastopuhe ja ilmastoahdistus: Tuoreita tuloksia
Näiden ajatusten jälkeen on hyvä mennä tuoreisiin tutkimustuloksiin. Me Decarbon-Homessa työstimme talvella asuminen nyt ja tulevaisuudessa -kyselyn. Lähetimme kolmikielisen kyselyn 10000 18–80-vuotiaalle suomalaiselle maaliskuun alussa. Huhtikuun lopussa sulkeutuneen kyselyn vastausprosentti lähenteli viittätoista. Vastaajajoukko vaikuttaisi vastaavan perin hyvin suomalaista yhteiskuntaa. Massiivisen kysely kokonaisuudessaan sijoittuu aikaan, jolloin olimme heränneet uuteen geopoliittiseen ja energiaturvallisuuden realismiin. Tulosten analysointi on kesken, mutta nopeita nostoja on mahdollista tehdä.
Ensinnäkin suomalaiset puhuvat ilmastonmuutoksen vaikutuksista jonkin verran perheensä parissa. Ehkä yllättävää on, että yli 50-vuotiaat vaikuttavat puhuvan asiasta enemmän kuin nuoremmat. Naiset puhuvat asiasta enemmän kuin miehet.
Erityisesti alle 50-vuotiaat naiset ovat kokeneet ilmastoahdistusta. Janet Swim ja kollegat (2022) äskettäin totesivat, että ilmastonmuutos ei niinkään herätä moraalisia ja relationaalisia tunteita kuten vihaa ja syyllisyyttä vaan sisäisesti koettua huolta. Kyse ei niinkään ole sukupolvien välisestä kuilusta, vaan huolesta tulevaisuudesta.
Kuva 2: Asuminen nyt ja tulevaisuudessa -kyselyn tuloksia. Kyselyn suunnitteluun osallistuivat Enni Ruokamo, Joni Vainikka, Charlotta Harju, Joonas Salmijärvi, Anna Strandell ja Jouni Räihä ja Decarbon-Home –konsortio. Kuvaajissa Ikä n=1448, Sukupuoli n=1427.
Poliittinen mandaatti ja yksittäisten ihmisten teot
Erityisesti alle 50-vuotiaat näkevät, että päätöksentekijöiden on tehtävä enemmän ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, ja tämä väite saa enemmistön kannatuksen riippumatta iästä, sukupuolesta tai koulutustasosta. Poliittinen mandaatti ilmastotoimille näyttäisi siis olevan vahva.
Ehkä yllättävin tulos, tähän mennessä, on usko siihen, että yksittäisten ihmisten teoilla on merkitystä ilmastonmuutoksessa. Ja alaoikealla olevaan kuva on ehkä sellainen mihin voi hetkeksi pysähtyä.
Toimijuudella ja arjen käytännöillä on väliä. Jos pohdimme, että arjen ilmastoviisaus on uusi ihanne, voimme alkaa puhua massamuutoksesta.
Ilmastotutkija Chris Rapley totesi, että ”vaikutumme niiden näkemyksistä, joihin identifioidumme ja joiden arvostusta haemme” (Rapley 2012: 584) Arjen ilmastotoimien suhteen olemme saattaneet jo ohittaa keikahduspisteen matkalla kohti ilmastoviisasta normia. Näkyvällä massojen toiminnalla on ‘performatiivisia vaikutuksia’ käyttäytymiseemme (Borch 2012). Kun näemme, että muutkin uskovat arjen ilmastotekoihin, alamme tehdä niitä enemmän. Tässä tilanteessa olennaisinta on tarjota selkeitä menetelmiä, toteuttamiskelpoisia suunnitelmia ja tukea vähähiiliseen asumiseen siirtymisessä sekä pitää kiinni yhteisöjen koheesiosta.
Mistä ilmastoviisaus on tehty?
Mutta palataan lopuksi vielä Snellmanniin. Seisoessaan Runebergin haudalla toukokuussa 1877 Snellman siteerasi Saarijärven Paavoa, jossa mies sanoi vaimolleen ”pane puoleksi pettua leipään ja anna säästetyt jywät kowemmin kärsineelle naapurille” (SWL 1877). Naapuriapu on ollut suomalaisuuden ytimessä niin kauan kuin tuosta ytimestä on puhuttu. Nykyajan naapuruudessa on puhuttava myös segregaatiosta ja oikeudenmukaisesta energia- ja asumisenmurroksesta. Toisaalta maantieteessäkin on paljon puhuttu kansallistunteen hälvenemisestä sekä verkottuvien kaupunkien hallitsemasta tulevaisuudesta. Kaupungeilla on merkittävä osa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumisessa – asuuhan, määritelmästä riippuen, puolet tai kaksi kolmesta kaupungeissa. Pandemia ja geopoliittinen myllerrys on katkonut näitä yhteyksiä ja työstänyt uusia siiloja. Vähenevien resurssien maailmassa on pidettävä erityistä huolta kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän toiminnasta. YK:n laajuisen diplomatian on toimittava ja kaikki valtiot on saatava fossiilittoman tulevaisuuden uralle. Muuten uhkana on, Snellmannin sanoin, että ”raadetaan kuten mies paloruiskun ääressä liekkien wallassa olewassa kaupungissa ilman pelastuksen toiwoa” (US 1892).
Ilmastoviisaus, kuten valtameretkin, on tehty pienistä pisaroista.
Lähteet
Bakewell, S. (2017). At the existentialist café. Other Press, New York.
BBC (2021, Lokakuu 31). Greta Thunberg on global climate activism. Andrew Marr spoke to Greta Thunberg, climate activist. Haettu 10.5.2022. <https://www.bbc.co.uk/programmes/p0b1d876>.
Borch, C. (2012). The politics of crowds: An alternative history of sociology. Cambridge University Press, Cambridge.
Bouzarovski, S. & S. Tirado Herrero (2017). The energy divide: Integrating energy transitions, regional inequalities and poverty trends in the European Union. European Urban and Regional Studies 24(1), 69–86.
Broockman, D. & J. Kalla (2022, Huhtikuu 1). The manifold effects of partisan media on viewers’ beliefs and attitudes: A field experiment with Fox News viewers. <https://doi.org/10.31219/osf.io/jrw26>.
Brown Weiss, E. (1992). In fairness to future generations and sustainable development. American University International Law Review 8(1), 19–26.
Chancel, L. & T. Piketty (2015). Carbon and inequality: From Kyoto to Paris. Paris School of Economics, Pariisi.
Drews, S. & J. C. van den Bergh (2016). What explains public support for climate policies? A review of empirical and experimental studies. Climate Policy 16(7), 855–876.
Flikke, G. (2016). Resurgent authoritarianism: The case of Russia’s new NGO legislation. Post-Soviet Affairs 32(2), 103–131.
France, A. (1906). Vers les temps meilleurs. Edouard Pelletan, Pariisi.
IPCC (2021). Summary for Policymakers. Teoksessa Masson-Delmotte, V., P. Zhai, A. Pirani, S.L. Connors, C. Péan, S. Berger, N. Caud, Y. Chen, L. Goldfarb, M.I. Gomis, M. Huang, K. Leitzell, E. Lonnoy, J.B.R. Matthews, T.K. Maycock, T. Waterfield, O. Yelekçi, R. Yu, and B. Zhou (toim.) Climate change 2021: The physical science basis. Contribution of working group I to the sixth assessment report of the Intergovernmental Panel on Climate Change. Cambridge University Press, Cambridge, pp. 3−32, doi:10.1017/9781009157896.001.
Kanafani, K., Lund, A.M., Worm, A.S., Jensen, J.D., Birgisdottir, H. & J. Rose (2021). Klimaeffektiv renovering: Balancen mellem energibesparelse og materialepåvirkninger i bygningsrenovering. BUILD Rapport 2021:24.
Katz, E. & P. F. Lazarsfeld (1955). Personal influence: The part played by people in the flow of mass communications. Free Press, Glencoe.
Laine, J. (2017). European civic neighbourhood: Towards a bottom‐up agenda across borders. Tijdschrift voor Economische en Sociale Geografie 108(2), 220–233.
Lenton, T. M. & B. Latour (2018). Gaia 2.0. Science 361(6407), 1066–1068.
Lyon, C., Saupe, E. E., Smith, C. J., Hill, D. J., Beckerman, A. P., Stringer, L. C., Marchant, R., McKay, J., Burke, A., O’Higgins, P., Dunhill, A. M., Allen, B. J., Riel-Salvatore, J. & T. Aze (2022). Climate change research and action must look beyond 2100. Global Change Biology, 28(2), 349–361.
McCright, A. M. & R. E. Dunlap (2011). Cool dudes: The denial of climate change among conservative white males in the United States. Global Environmental Change 21(4), 1163–1172.
Nissinen, A. & H. Savolainen (2019). Julkisten hankintojen ja kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjälki ja luonnonvarojen käyttö-ENVIMAT-mallinnuksen tuloksia. Suomen Ympäristökeskuksen Raportteja 15/2019.
Ojala, M., Cunsolo, A., Ogunbode, C. A. & J. Middleton (2021). Anxiety, worry, and grief in a time of environmental and climate crisis: A narrative review. Annual Review of Environment and Resources 46, 35–58.
Paiho, S., Pulakka, S. & A. Knuuti (2017). Life-cycle cost analyses of heat pump concepts for Finnish new nearly zero energy residential buildings. Energy and Buildings 150, 396–402.
Rapley, C. (2012). Climate science: Time to raft up. Nature 488(7413), 583–585.
Rubino, M., Etheridge, D. M., Trudinger, C. M., Allison, C. E., Battle, M. O., Langenfelds, R. L., Steele, P., Curran, M., Bender, M., White, J. W. C., Jenk, T. M. & R. J. Francey (2013). A revised 1000 year atmospheric δ13C‐CO2 record from Law Dome and South Pole, Antarctica. Journal of Geophysical Research: Atmospheres 118(15), 8482–8499.
Salo, M., Savolainen, H., Karhinen, S. & A. Nissinen (2021). Drivers of household consumption expenditure and carbon footprints in Finland. Journal of Cleaner Production 289, 125607.
Schlosberg, D. (2004). Reconceiving environmental justice: Global movements and political theories. Environmental Politics 13(3), 517–540.
Sovacool, B. K., Martiskainen, M., Hook, A. & L. Baker (2019). Decarbonization and its discontents: A critical energy justice perspective on four low-carbon transitions. Climatic Change 155(4), 581–619.
Sperling, K. (2017). How does a pioneer community energy project succeed in practice? The case of the Samsø Renewable Energy Island. Renewable and Sustainable Energy Reviews 71, 884–897.
Sultana, F. (2022). Critical climate justice. The Geographical Journal 188(1), 118–24.
Swim, J. K., Aviste, R., Lengieza, M. L., & C. J. Fasano (2022). OK Boomer: A decade of generational differences in feelings about climate change. Global Environmental Change 73, 102479.
Vainikka, J. (2015). Identities and regions: Exploring spatial narratives, legacies and practices with civic organizations in England and Finland. Nordia Geographical Publications 44(3), 1–172.
Watts, D. J. & Dodds, P. S. (2007). Influentials, networks, and public opinion formation. Journal of Consumer Research 34(4), 441–458.
Watts, D. J. & Rothschild, D. M. (2017). Don’t blame the election on fake news. Blame it on the media. Columbia Journalism Review, 5.
Weckroth, M. & Ala-Mantila, S. (2022). Socioeconomic geography of climate change views in Europe. Global Environmental Change 72, 102453.
Kirjoittaja
Joni Vainikka työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa Geotieteiden ja maantieteen osastolla. Parhaillaan hän tutkii sosiaalista muutosta, identiteettien rakentumista ja vähähiilisen asumisen ja liikkumisen suhdetta. Vainikka toimii myös Suomen Maantieteellisen Seuran puheenjohtajana. Tämä blogikirjoitus perustuu 12.5.2022 pidettyyn esitykseen Ilmastoviisaan asumisen kevätpäivässä.
A recent dissertation by Florencia Franzini titled “Wooden multistory construction as perceived by Finland’s municipal civil servants overseeing land use planning” sheds light on the various beliefs Finnish municipal civil servants hold about implementing wooden multistory buildings. Prior to the dissertation, the role of public administrators in enabling wooden multistory construction was largely unexamined. The work bridges a gap by providing information about whether and why municipalities perceive the implementation of wooden multistory projects as worthwhile. According to the results, municipal civil servants perceive a variety of social goods associated with wooden multistory construction. Still, project uptake is hampered by barriers associated with the construction sectors operating environment, such a limited number of builders or the perceived high costs of projects.
There is limited information on how public administrators evaluate the outcomes of implementing wooden multistory buildings for residential housing. Research on wooden construction primarily highlights the perceptions of industry actors (e.g., architects, engineers), producers (e.g., wood material supply chain), and occasionally consumers (e.g., residents and citizens). The limited perspective is tricky, given that public administrations may be largely responsible for governing land use planning, for example in Finland, where they are legally legitimized to oversee the creation and approval of land use zoning maps.
The dissertation tackles the limitation through a series of studies aimed at collecting perceptions of Finnish municipal civil servants through semi-structured interviews and a national-scale survey sent out to various representatives across all the municipalities within mainland Finland. Respondents included a wide range of employee professionals, like municipal planners, environmental engineers, senior managers, real estate agents, and building inspectors, among others. Ultimately, perceptions are constructed using the respondent’s own beliefs and attitudes towards wooden multistory construction. These beliefs and attitudes provided insight into three distinct accounts:
Why not wood? addresses the barriers and benefits of wooden multistory construction
Wood versus concrete; addresses how wooden- and concrete multistory buildings are compared
Planning for wood; addresses the ideologies influencing land use planning priorities that underpin attitudes towards wooden multistory construction
According to the findings of the dissertation, whether a municipal civil servant views wooden multistory buildings with a positive attitude rest largely with the buildings capacity to fulfil a variety of societal benefits. Essentially, when respondents were interviewed and asked to discuss advantages of wooden multistory construction, they described a variety of benefits. These benefits included a range of topics chiefly related to improving the local and regional economies, citizen lifestyles, technical qualities of residential buildings, and climate change. The beneficiaries of these outcomes included local citizen and businesses, the domestic forest sector, and even the municipalities themselves. Meanwhile, respondents comparing wooden- and concrete- multistory buildings through the national survey indicated that wooden multistory buildings held superior environmental qualities (e.g., lower carbon emissions), potentials to contribute to regional and local economies, and improve a municipality’s branding. On the other hand, the general consensus among respondents was that wooden multistory buildings were more expensive and were more susceptible to fire.
Interestingly, not all these qualities shape a civil servant’s attitudes towards wooden multistory construction in the same way. The caveat is that different professional occupancies appear to form their attitudes according to different sets of considerations. For example, municipal planners form their attitudes holistically according to whether the wooden multistory building project has superior environmental qualities, technical qualities, and economic development outcomes. Other administrators are largely forming attitudes according to whether the project holds superior economic development outcomes and technical qualities. This appears to indicate that different occupational professions working within the local administration hold different land use planning priorities and their positive view towards wooden multistory construction is closely aligned to whether the buildings fulfil those priorities. The caveat may be that not all professional groups may agree over what land use planning agendas to prioritize. Therefore, future research is needed to better understand whether these differences lead to planning tensions within local administrations.
While the research cannot unequivocally state to what degree the support or acceptance from public administrators can influence the diffusion of wooden multistory buildings, at the very least, these perceptions provide a unique counterpoint for reflecting on how the wooden multistory building phenomenon is developing across Finland. The broader implication is that for municipal civil servants, it appears a large part of supporting wooden multistory construction development rests with improving social goods.
Writer
Florencia Franzini is a doctoral researcher at the University of Helsinki. She will defend her thesis on March 23rd at 12:00. You can view the defense online or attend in person at Athena, Sali 107, Siltavuorenpenger 3 A, Helsinki. Professor Mark Hughes, Aalto University, will serve as the opponent, and Professor Anne Toppinen as the custos. The dissertation is available for reading online.
https://decarbonhome.fi/wp-content/uploads/2022/03/Wood-City-Supercell-Park-rajaus.jpg7171200Kaarina Kaminenhttps://decarbonhome.fi/wp-content/uploads/2021/01/DecarbonHome_light.pngKaarina Kaminen2022-03-22 06:07:002022-03-22 06:11:18Whether local administrators view wooden multistory buildings positively is a question of societal impacts
