Kierrätyspuun käyttö Suomen rakennussektorilla – kuinka siirtyä esteistä ratkaisuihin?

Puumateriaalin osuus on betonin jälkeen toiseksi suurin rakennus- ja purkujätteistä Suomessa. Sekä EU:n taksonomia että uudistuva rakennustuotelainsäädäntö vaativat lisäämään rakennusmateriaalien uudelleenkäyttöä. EU:n hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi vuoteen 2050 mennessä rakennusalan tulisi merkittävästi tehostaa puun uudelleenkäyttöä ja kierrätystä polton sijaan ja nostaa uudelleenkäyttöosuus 70 % tasolle. Puun uudelleenkäyttö rakentamisessa Suomessa on kuitenkin vielä hyvin pienimuotoista ja uudelleenkäyttö laahaa verrokkimaiden perässä.

Tuoreessa Decarbon-Home-hankkeen tutkimuksessa selvitettiin haastattelu- ja työpajatietoihin perustuen juurisyitä kierrätyspuun alhaiseen käyttöasteeseen Suomen rakennusteollisuudessa. Hankkeessa kartoitettiin liiketoimintasekosysteemin ominaisuuksia nykymarkkinoilla ja toimijoiden kokemia esteitä. Lisäksi tunnistettiin ratkaisuja puun kierrätyskäytön lisäämiseksi tulevaisuudessa.

Millainen kierrätyspuun liiketoimintaekosysteemi on Suomessa?

Tutkimuksessa havaittiin, että kierrätyspuu on osa monimutkaista ja hajanaista liiketoimintaekosysteemiä. Jotta puuta voitaisiin uudelleenhyödyntää paremmin ja siten tukea kiertotalouden käytäntöjen leviämistä, tarvitaan vahvempia yhteyksiä toimijakentässä. Olisi olennaisesti lisättävä kommunikaatiota mukana olevien sidosryhmien välillä rakennuksen kaikissa elämänvaiheissa – rakentamisesta purkamiseen ja vielä sen jälkeen. Lisäksi tarvitaan vahvoja kierrätyspuuhun erikoistuneita välittäjäorganisaatioita rakennuksen elinkaaren eri vaiheessa.

Mitkä ovat keskeisiä esteitä kierrätyspuun käytölle?

Rakennusmateriaalien alhaisen kierrätysasteen taustalta löytyy monia syitä, mukaan lukien teknologiset, sääntely-, markkina- ja kulttuuriset esteet. Markkinoiden näkökulmasta vakiintuneen metsäteollisuuden ja edullisen ensiöpuumateriaalin saatavuuden tunnistettiin haastatteluissa heikentävän panostusta kierrätyspuun käyttöön Suomessa. Kulttuurisesti tärkeimpinä esteinä mainittiin rakennusalan konservatiivisuus ja matalan tuottavuuskehityksen myötä alhainen innovatiivisuus. Myös pelot ja ennakkoluulot uusia lähestymistapoja kohtaan sekä koetut suuremmat riskit kierrätysmateriaalille nousivat esiin.

Rakennustekniikan osalta ongelmina nähtiin heikko tiedon ja osaamisen kehitys sekä kierrätyspuun käyttöön liittyen digitalisointi- ja standardointityökalujen puute. Lisäksi kierrätyspuun käyttöä koettiin rajoittavan kannustimien puute ja tiukemmat politiikkavaatimukset uudelleenkäytettyjen materiaalien hyödyntämiselle. Kuten yksi haastateltava mainitsi: ”Sääntely ei todellakaan tue kierrätystä. Rakentamissäädökset perustuvat siihen ajatukseen, että meillä on neitseellisiä rakennusmateriaaleja ja -komponentteja, eivätkä ne huomioi tilanteita, joissa käytetään kierrätysmateriaalia.”

Mitä potentiaalisia ratkaisuja on olemassa kierrätyspuun käytön lisäämiseksi?

Tulokset korostavat EU:n ja kansallisen tason politiikan välineitä, kuten EU:n Green Dealin ja taksonomia-asetuksen merkitystä markkinoiden kehittämisessä. Myös tarve tuotteiden paremmalle harmonisoinnille nousi esiin. Tarvitaan vahvempia julkisen ja yksityisen sektorin välisiä kumppanuuksia ja sitä kautta rohkeampia kokeiluja, jotta kierrätyspuun käyttö lähtisi nousuun. Erityisesti laajempien demonstraatio/pilottiprojektien puute nähtiin ongelmana.

Koska kierrätyspuulla on usein oma tarinansa, tätä voisi korostaa lisäämään uudelleenkäytetyn materiaalin tarinallista arvoa liiketoiminnassa. Tutkimuksessa havaittiin myös tarve käyttää kierrätyspuuta nykyistä monipuolisemmin eri käyttökohteissa. Kuten yksi haastatelluista totesikin: ”Ehkä haluaisin monipuolisempaa käyttöä. Tarkoitan siis uusiin käyttökohteisiin kokeilemista, ehkä hieman rohkeampaa kokeiluja ja myös erityisen arvon näkemistä vanhassa materiaalissa.”

”Jätepuu” välittää kielteisen käsityksen materiaalin käytettävyydestä ja laadusta, ja sen sijaan olisikin parempi puhua ”kierrätetystä puusta” tai ”uusiopuusta”.

Tutkimuksemme perusteella kierrätyspuun kanssa toimivat yritykset ovat Suomessa vasta syntymässä ja esteitä on edelleen paljon. Toimijoiden tavoitteet, motivaatiot ja halukkuus ovat ratkaisevassa asemassa kierrätyspuun käytön valtavirtaistamisessa. Suomessa vuonna 2025 uudistettu rakennuslaki tuo ilmoitusvelvollisuuden puretuista materiaaleista (ns. purkukartoitus). Digitaalisten sovellusten avulla rakennusten materiaalien ja aineiden määrien kartoitus tuo uutta toivoa puun uudelleenkäytölle rakentamisessa.

Käyttöönoton teknisiä haasteita olisi mahdollista vähentää kehittämällä erilaisia välityspalveluita, mukaan lukien erilaiset digitaaliset työkalut mutta myös fyysisten lajittelu-, puhdistus- ja varastointipaikkojen paikantaminen. Tämä purkaisi samalla tehokkaasti markkinoiden esteitä ja varmistaisi tuotteiden turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden.

Lue lisää

Rahman, M.R., Korsunova, A., Dmitrijeva, A. & Toppinen, A. From Barriers to Solutions for Reclaiming Wood in Construction: a Business Ecosystem Case in Finland. Circ.Econ.Sust. 5, 3551–3574 (2025). https://doi.org/10.1007/s43615-025-00575-7.

Kirjoittajat

Md. Rayhanur Rahman toimii väitöskirjatutkijana Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolla. Osana väitöskirjatutkimustaan Decarbon-Home-hankkeessa hän analysoi puurakentamisen politiikan paikallisen tason verkostoja ja kierrätyspuun liiketoimintaekosysteemiä rakennussektorilla.

Anne Toppinen on metsäekonomian professori Helsingin yliopistossa. Hän toimi Decarbon-Home-konsortion johtajana hankekaudella 2020-2023 ja toimii nyt vanhempana neuvonantajana konsortiolle. Hänen osaamisensa liittyy vähähiilisen rakentamisen liiketoimintaan.

Kuva: Md Rayhanur Rahman

/by

Tulevaisuuden resilienttiä asuinympäristöä etsimässä

,

Vuoden 2025 Ilmastoviisaan asumisen kesäpäivä järjestettiin Strategisen tutkimuksen neuvoston Decarbon-Home-hankkeen ja Business Finlandin rahoittaman FoREfront-hankkeen yhteistyönä.

Ilmastoviisaan asumisen kesäpäivän tapahtumapaikkana toimi uusi palkittu puurakenteinen Solo Sokos Hotel Pier 4. Päivän ohjelmaan sisältyi mielenkiintoisia puheenvuoroja ja keskusteluja tulevaisuuden resilienteistä asumisen ja rakentamisen ratkaisuista. Keynote-puheenvuoron piti Katja Maununaho Tampereen yliopistosta. Hän korosti sosiaalisen infrastruktuurin roolia ja seurallisuuden merkitystä asuinympäristöjen kehittämisessä.

Rakennetun ympäristön resilienssistä käytävä keskustelu on monipuolistunut viimeisten vuosien aikana. Ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen lisäksi on noussut tarve ymmärtää paremmin myös sosiaalista kestävyyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä.

Rakentamisen kestävyyden pullonkaulat

Tutkijapuheenvuorojen lisäksi kuultiin hankkeiden yritys- ja kaupunkikumppaneiden näkemyksiä muun muassa rakentamisen kiertotaloudesta ja luontopohjaisten ratkaisujen kehittämisestä ja soveltamisesta. Paneelikeskustelussa syvennyttiin rakentamisen kestävyyden pullonkauloihin ja näkymiin rakentamisen tulevaisuudesta tilanteessa, jossa ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja luontokadon hillintä ovat erittäin tärkeitä kysymyksiä.

Edelläkävijäkaupungit Suomessa ovat jo pitkään asettaneet kansallista ohjausta tiukempia kestävyystavoitteita ilmastonmuutoksen ja luontokadon hillitsemiseksi. Kaupunkikehittämisen aikajänne on kuitenkin pitkä ja prosessiin liittyy lukuisia toimijoita, joten lopputulos on monenlaisten tavoitteiden, keinojen ja toteutustapojen kompromissi. Kansallinen regulaatio myös osin haastaa esimerkiksi rakentamisen kiertotalouden edistämistä.

Rakentamisen suhdannekuopan jälkeen uuteen kasvuun

Päivän keskusteluissa korostui myös rakennusalan heikko taloustilanne, jonka takia moni toimija on lopettanut, innovaatioiden kehitystyö on pysähtynyt, eikä jo olemassa olevia uusia ratkaisuja testata tai oteta käyttöön. Asenteiden muutosta tarvitaan, jotta kestävät rakentamisen ratkaisut muuttuisivat haluttaviksi ja valtavirtaistuisivat. Asiakkaiden tulisi olla valmiita maksamaan kestävistä ratkaisuista, koska kehitystyö aiheuttaa investointikustannuksia. Ei riitä, että kestävät ratkaisut voivat olla taloudellisesti kannattavia pitkällä aikavälillä, vaan yritysten on pystyttävä maksamaan investoinneista aiheutuvat menot myös lyhyellä aikavälillä.

Tarinallistamisen ja konkreettisten esimerkkien avulla voitaisiin viestiä menestyneistä hankkeista. Tyytyväiset asukkaat jakavat mielellään kokemuksiaan onnistumisista, ja esimerkiksi energiaremonteissa rahallinen säästö on hyvä motivaattori uusien ratkaisujen käyttöönottoon. Nykypäivän informaatiotulvassa viestien kohdentaminen nykyistä selkeämmin sisällöin olisi tärkeää. Myös viestinnän laatuun olisi panostettava enemmän – kaikille kaikkea tarkoittaa helposti, ettei sisältö palvele tai kiinnosta ketään.

Kestävyysajattelu rakentamisen lähtökohdaksi

Paneelikeskustelijat nostivat esille, että kiertotalouden kehittymisen näkökulmasta tulevaisuuden kestävässä rakentamisessa esimerkiksi materiaalien kierrätystä helpottaisi se, että niiden uudelleenkäyttö tulevaisuudessa otettaisiin huomioon jo uudisrakennusten suunnittelussa. Kaupunkilaisia myös osallistettaisiin enemmän suunnitteluun, ja ketterä suunnitteluprosessi mahdollistaisi vastaamisen yllättäviinkin muutoksiin hankkeen aikana. Ilmastonmuutoksen tuomien riskien myötä tarve joustavuuteen korostuu nykyistä enemmän kaikilla tasoilla.

Panelistien hahmottelemassa tulevaisuuden visiossa ei siis enää puhuttaisi kestävästä rakentamisesta, vaan yksinkertaisesti rakentamisesta – kestävyysajattelu kun olisi tuolloin vakiintunut kaiken rakentamisen lähtökohdaksi.

Tilaisuus järjestettiin strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman Decarbon-Home-hankkeen ja Business Finlandin rahoittaman FoREfront-hankkeen yhteistyönä. Tilaisuus jatkoi Decarbon-Home-hankkeen aiempien vuosien Ilmastoviisaan asumisen kevätpäivien sarjaa.

Kirjoittajat

Katja Lähtinen (Luke), Anne Toppinen (HY), Daniel Wallenius (Rakennuslehti), Ulla Kuitunen (Skanska oy), Uula Saastamoinen (Syke), Niina Pykäläinen (Syke), Vesa Kanninen (HY) ja Eliisa Kylkilahti (HY)

/by

Rahapuhe kytkeytyy osaksi yhteiskunnallisia teemoja ilmastoviisaan asumisen verkkokeskusteluissa

Raha on keskustelukulttuurissamme edelleen aiheena tabu, vaikka rahaan liittyvä diskurssi on vähitellen kasvanut. Samanaikaisesti vastuullisen kuluttamisen teemat ovat nousseet keskiöön sekä ilmastonmuutoksen että kestävän kehityksen tavoitteiden myötä. Keskustelu rahan roolista osana vastuullista kuluttamista on kuitenkin jäänyt taka-alalle. Pro gradu -tutkielmani pyrki valottamaan rahapuheen roolia osana vastuullista kuluttamista, sillä puhe rahasta vaikuttaa siihen, miten rahankäyttöön suhtaudutaan, miten kulutetaan ja millaisena raha nähdään osana vastuullista kuluttamista.

Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena oli tarkastella, miten raha rakentuu osaksi ilmastoviisaan asumisen verkkokeskusteluja. Aineistona toimi vuosille 2018–2022 sijoittuvat Vauva.fi:n verkkokeskustelut, jotka käsittelevät ilmastoviisasta asumista. Tutkimuksen avulla keskusteluista tunnistettiin kolme erilaista rahadiskurssia. Nämä tunnistetut rahadiskurssit olivat rationaalisuuden diskurssi, eriarvoisuuden diskurssi ja oikeudenmukaisuuden diskurssi. Diskurssit kuvailivat sitä, miten suomalaiset kuluttajat puhuvat rahasta, minkälaisia merkityksiä rahaan liitetään sekä miten raha rakentaa näkemyksiä vastuullisesta kuluttamisesta.

Rationaalisuuden diskurssi tarkasteli rahankäyttöä järkiperäisesti, analyyttisesti ja ohjeistavasti. Rahan säästämistä ja kohtuullista kulutusta pidettiin tavoiteltavana ja taloudellisen hyödyn maksimointi ohjaili taustalla vahvasti kulutuspäätöksiä. Eriarvoisuuden diskurssissa rahankäyttö rakentui osaksi rahan ja resurssien epätasaista jakautumista, taloudellista eriarvoisuutta sekä luokkakysymyksiä. Eriarvoisuuden diskurssissa korostuivat emotionaalisemmat sävyt rahasta puhuttaessa, ja rahapuhe sisälsikin turhautuneisuuden, katkeruuden sekä epätoivon sävyjä. Oikeudenmukaisuuden diskurssissa raha kietoutui osaksi oikeudenmukaista rahankäyttöä ja vastuunjakautumista. Oikeudenmukaisuuden diskurssissa korostettiin niin yksilön kuin yhteiskunnan roolia vastuullisemman ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan tavoittelussa.

Tutkielmassa tarkasteltiin myös tunnistettujen rahadiskurssien välisiä suhteita. Suhteiden tarkastelussa huomattiin, että diskurssien välillä oli sekä yhteneväisyyksiä että erimielisyyksiä vastuullisuuteen liittyvissä näkemyksissä. Diskurssien suhtautuminen rahaan ja vastuullisuuteen riippuivat siitä, minkälainen sävy diskursseilla oli rahasta puhuttaessa sekä mitä teemoja diskurssit painottivat.

Tutkielmassa havaittiin, että ilmastoviisaan asumisen verkkokeskusteluissa raha kytkeytyi laajasti osaksi esimerkiksi politiikan, luokan, identiteetin, tasa-arvon ja etiikan teemoja. Rahapuheen ollessa kytköksissä laajempiin teemoihin on sen syvällisempi ymmärtäminen osana vastuullista kuluttamista merkityksellistä rahan vaikuttaessa omalta osaltaan myös käsityksiin vastuullisesta kuluttamisesta.

Kirjoittaja

Anni Hyytiä on Vaasan yliopistosta keväällä 2025 valmistuva markkinoinnin johtamisen opiskelija. Hänen pro gradu -tutkielmansa on luettavissa kokonaisuudessaan Osuva-julkaisuarkistossa.

/by

Luonto osana kestävää arkea mediateksteissä

Toteutamme arjessamme lukuisia erilaisia kulutukseen liittyviä käytäntöjä: syömme, harrastamme, pidämme kotia siistinä ja liikumme. Kaikkiin näihin käytäntöihin liittyy jonkinasteista kulutusta, johon voimme kuitenkin vaikuttaa. Suomalaiset pitävät luontoa merkityksellisenä ja sen tilasta koetaan huolta, ja kiinnostus kestävään kulutukseen ja kestävämpään elämäntapaan on tämän myötä lisääntynyt.

Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani luontoa osana kestävää arkea. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten luonto rakentuu osaksi kestävän arjen käytäntöjä mediateksteissä. Tutkielman lähestymistapa oli käytäntöteoreettinen. Käytäntöteoriassa keskitytään kuluttajan sijasta tämän arkisiin toimiin, joita toteutetaan erilaisten käytäntöjen avulla. Käytännöt ovat rutiininomaisia, yksilöllisiä ja muuttuvia, elementeistä koostuvia suoritteita, joita tutkimalla pyritään selvittämään ja ymmärtämään kuluttajien arkisia toimia ja jokapäiväistä elämää. Mediatekstien analysoinnin perusteella luonto rakentuu osaksi arkea mahdollistamalla käytäntöjä sekä osallistumalla niihin. Luonto kiinnittyy käytäntöihin eri tavoin ja voi vaikuttaa käytäntöihin liittyvään kulutukseen. Mediateksteissä luonnon nähdään olevan osa kestävää arkea.

Tutkimusaineisto koostui Decarbon-Home-hankkeessa kerätyistä mediateksteistä, jotka koostuivat Ylen ja Meidän Talo, Meillä kotona, ja Helsingin Sanomat aikakausi- ja sanomalehtien teksteistä.

Luontoon liittyvät käytännöt

Tutkimusaineistosta tunnistettiin kolme toistuvaa kestävän arjen käytäntöä, joihin luonto osallistui. Nämä käytännöt nimettiin omavaraisuuden käytännöksi, kompostoinnin ja jätteiden käsittelemisen käytännöksi sekä luonnosta nauttimisen käytännöksi.

Omavaraisuuden käytäntö perustuu haluun elää kestävämmin. Käytäntöä toteutetaan, sillä kestävämmin eläminen ja luonnon arvostaminen koetaan tärkeäksi. Käytäntö vaatii toteutuakseen useita säännöllisiä toimia, kuten kastelua ja poimimista. Käytännössä korostuu hiljainen tieto, sillä erilaiset luonnonkasvit ja vihannekset vaativat mm. tunnistamista ja oikeaoppista, yksilöllistä hoitoa kasvaakseen.

Kompostoinnin ja jätteiden käsittelemisen käytäntö perustuu haluun toimia oikein. Käytännön motiiveja ovat ympäristöystävällisyys, taloudellisuus ja käytännöllisyys. Jätteen kierrätys on järkevää, jonka lisäksi käytäntö voi toimia omavaraisuuden käytännön resurssina, sillä kompostoinnin avulla jätteet jatkavat elämäänsä ravinteikkaana multana.

Luonnosta nauttimisen käytäntö on tunnistetuista käytännöistä yksilöllisin, sillä sitä voidaan toteuttaa lukemattomilla tavoilla. Käytäntö perustuu luonnon mahdollistamaan hyvän olon tunteeseen. Luontoon liittyviä tunnetiloja ovat esimerkiksi rauha ja oman hyvinvoinnin parantaminen. Luonnosta nauttimiseen ei ole ohjekirjaa ja käytäntöä toteutetaankin vapaammin. Käytäntö rajautuu sen perusteella, mitä pidetään luontona. Osa kuluttajista saattaa kokea luonnoksi ainoastaan koskemattoman metsän, kun taas osa voi pitää lähipuistoa luontona.

Käytäntöjen kestävyys

Mediateksteistä tunnistettujen käytäntöjen kestävyyttä tarkasteltiin niihin liittyvän kulutuksen ja kestävän kulutuksen kolmen eri ulottuvuuden (ympäristö, sosiaalinen, taloudellinen) avulla. Tutkielman perusteella jokaista käytäntöä voidaan toteuttaa kestävästi tai kestävämmin eri ulottuvuuksissa, mutta myös vähemmän kestävästi käytäntöön liittyvistä kulutustottumuksista riippuen. Lähes kaikki arjen käytännöt vaativat jonkinlaista kulutusta toteutuakseen, mutta käytännön toteuttaja pystyy vaikuttamaan kestävyyteen juuri siihen liittyvän kulutuksen avulla.

Etenkin omavaraisuuden käytännön kohdalla kuluttajan halu elää kestävämmin korostuu, jolloin päämotiivina toimii luonnon kantokyvyn säilyttäminen ja tietoisuus maapallon nykyisestä tilasta. Kuluttajat toteuttavat arjessaan käytäntöjä erilaisista syistä. Kierrättäminen saatetaan kokea pakollisena velvoitteena, kun taas luonnossa oleminen etuoikeutena. Kestävästä kehityksestä ja kulutuksesta kiinnostuneiden kuluttajien määrä kasvaa ja kuluttajat ovat tietoisempia valinnoistaan kuin koskaan aikaisemmin. Kun ymmärretään millaisia asioita kestävämmin elävät kuluttajat arvostavat, voidaan heille kohdistaa oikeita palveluja ja tuotteita.

Kirjoittaja

Veera Ranta-Krenkku valmistuu Vaasan yliopistosta markkinoinnin johtamisen koulutusohjelmasta kauppatieteiden maisteriksi keväällä 2025. Hän nauttii luonnosta ja toivoo, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus tähän. Kehitys on yhteinen asia, johon kaikilla eri tahoilla on mahdollisuus vaikuttaa positiivisemmin. Pro gradu -tutkielma Luonto osana kestävää arkea: Arjen kulutuskäytännöt mediateksteissä on luettavissa kokonaisuudessaan Osuva-julkaisuarkistossa.

/by

Kokeilukulttuurista oppimisen kulttuuriin? 1386 rakennetun ympäristön kokeilua Suomessa

Pian tulee kuluneeksi vuosikymmen siitä, kun Juha Sipilän hallitus lanseerasi ohjelmassaan kokeilukulttuurin käsitteen. Valtioneuvoston kansliaan perustettiin erillinen yksikkö, jonka tehtävänä oli jalkauttaa ja kerätä oppeja kokeiluista eri yhteiskunnan osa-alueilla. Eniten huomiota sai tuolloin kansainvälisesti ainutlaatuinen perustulokokeilu, joka oli pilkahdus oikeudenmukaisesta sosiaalipolitiikasta keskellä yhteiskunnallisesti riitaista leikkausten aikaa. Eräänlainen kokeilujen aika oli kuitenkin käynnistynyt jo aiemmin, ja rakennettu ympäristö tarjoaa tästä mielenkiintoisen esimerkin.

Kokeilut ovat tilanteisiin sidottu ja katoava luonnonvara, josta jää harvoin pysyvää muistijälkeä. Rakennetun ympäristön kokeiluja voidaan jäljittää tarkastelemalla esimerkiksi Aran, Motivan ja Sitran ylläpitämiä tietokantoja tai sivustoja, kuten energialoikka.fi ja materiaalitkiertoon.fi. Analyysissaan kollegamme Saija Mokkila kävi läpi 15 tietokantaa, joista hän tunnisti kaikkiaan 1386 Suomessa 1990 luvulta alkaen toteutettua rakennetun ympäristön kokeilua. Näistä lähempään tarkasteluun valikoitui 204 kokeiluhanketta, joiden toteutuksesta oli saatavilla tarkempaa tietoa.

Kirjallisuudessa kokeilut nähdään keinona vauhdittaa vähähiilisiä ratkaisuja ja innovaatioita, kokeilla teknologioita ja käytäntöjä uusissa ympäristöissä sekä tunnistaa ja hallita mahdollisia ei-toivottuja vaikutuksia. Tässä tekstissä pohdimme, minkälaisia energiatoimia kokeiluilla on pyritty vauhdittamaan, mitä kokeilut kertovat yhteiskunnallisesta murroksesta ja miten oikeudenmukaisuus on huomioitu hankkeissa. Kenties tämä myös antaa eväitä pohtia mikä on kokeilujen rooli laajemmin yhteiskunnan kestävyysmurrosten hallinnassa.

Energiakokeilujen ratkaisut

Aineistosta selviää, että yli puolet kokeiluista sijoittui esikaupunki- ja lähiöalueille, lähes puolet kokeilujen kohteista oli muita kuin asuinrakennuksia ja kolme neljännestä kokeiluista oli julkisesti toteutettuja.

Energiakokeiluhankkeiden kohteena voivat olla erilaiset toiminnalliseen energiaan (operational energy) tai sitoutuneeseen energiaan (embodied energy) liittyvät ratkaisut. Toiminnallisella energialla tarkoitetaan erilaisia energiankäyttöön liittyviä käytäntöjä, palveluita ja suunnittelua, joilla pyritään tukemaan kestävää energiankäyttöä. Näihin luetaan muun muassa energian hallintajärjestelmät tai energiankäyttöön vaikuttavat teknologiat, kuten aurinkopaneelit ja lämpöpumput. Vastaavasti sitoutuneella energialla tarkoitetaan materiaalisia ratkaisuja, kuten rakentamisessa tehtyjä raaka-ainevalintoja, rakennusten kunnostusten ja korjausten toteutusta sekä materiaalien purkamista ja kierrätystä. Esimerkiksi rakennusten energiaremontit tai tilamuutokset kuuluvat tähän ryhmään.

Käytännössä erottelu ei tietenkään ole selkeä, vaan monissa tarkastelluissa hankkeissa on kyse samanaikaisesti molemmista ryhmistä. Kuitenkin toiminnallista energiaa koskevia ratkaisuja oli tapauksissa kaksinkertainen määrä sitoutuneeseen energiaan verrattuna. Noin puolissa kokeiluista rakennuksissa pyrittiin lisäämään uusiutuvan energian käyttöä joko alkuperäisessä suunnittelussa tai korjauksien yhteydessä.

Suuren kokoluokan lämpöpumppu Espoon Finnoon asuinalueelta. Keskisyvillä maalämpökaivoilla on rakennettu korttelienergian ratkaisu, joka tuottaa kaukolämpöä useille kerrostaloille. Alue on kiinnostava energiasuunnittelun kannalta, koska osaan alueen asuinrakennuksista on rakennettu myös kaukolämpöyhteys. (Kuvaaja: Jani Lukkarinen.)

Energiamurroksen suunta

Kokeilujen lupauksena on tukea laajempaa yhteiskunnallista oppimista ja tarjota välineitä, joilla kestävyys voidaan paremmin huomioida politiikan ja kehityksen toteutuksessa. Tarkastelimme kokeiluja myös ”murrosorientaation näkökulmasta” jaottelemalla kokeilut uuden teknologian kokeiluihin, alueellisen kehityksen kokeiluihin, markkinakehityksen kokeiluihin tai yhteiskunnallisen ongelmanratkaisun kokeiluihin. Kukin näistä tarkoittaa mahdollisuutta varsin erilaiselle yhteiskunnalliselle oppimiselle.

Kolme viidesosaa tarkastelluista kokeiluista keskittyi yksinomaan teknologiseen kokeiluun, eli niissä tutkittiin, kuinka uuden teknologian mahdollisuudet voidaan paremmin huomioida erilaisissa konteksteissa. Joka viidennessä kokeilussa kohteena oli aluekehitys, kuten kaavoituksen tai energiaverkoston kehittäminen uudenlaiset teknologiat huomioiden, mistä esimerkkinä voidaan pitää vaikkapa tamperelaisen taloyhtiön kokeilua, jonka pohjalta kehitettiin suunnittelun käytäntö ylijäämälämmön myymiselle kaukolämpöverkkoon. Vain noin joka kymmenes tapaus kohdistui markkinoiden luomiseen, josta tyypilliset esimerkit olivat kulutusjouston ja virtuaalivoimaloiden kokeiluja, tai yhteiskunnallisten ongelmien ratkomiseen, mikä edellytti usein suuria monien eri kaupunkien välisiä vertailuhankkeita.

Oikeudenmukaisuuden huomioiminen

Lähes kaikissa tarkastelluissa tapauksissa voitiin tunnistaa myös sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmia. Oikeudenmukaisuus oli kuitenkin yleensä läsnä melko suppeasti joko kustannusten tai hyötyjen yhteiskunnallisen jakamisen merkityksessä. Kustannusten jakamisen kohdalla kyse oli pääasiassa resurssien säästämisestä tehokkaampien käytäntöjen ansiosta. Hyötyjen näkökulmasta kyse oli joko resurssi- ja energiatehokkuuden parantamisesta, joka tuottaa säästöjä käyttäjille tai toimeentulosta ja saavutettavuuden lisäämisestä, joka tarkoittaa esimerkiksi energiapalveluiden tuomista haavoittuvien ihmisryhmien saataville. Lisäksi noin viidenneksessä tapauksista huomioitiin erilaisten ihmisryhmien mahdollisuudet osallistua kokeilun toteuttamiseen.

Samalla kokeilut jättivät huomioimatta esimerkiksi ylisukupolvisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiä, kuten toteutettujen hankkeiden vaikutukset yleiseen asumisen hintojen nousuun. Kaiken kaikkiaan kokeilut kuitenkin ovat olleet selkeästi julkisen talouden keino kohdentaa resursseja paremmin haavoittuvien ihmisryhmien ja vaikeassa asemassa olevien alueiden käyttöön.

Mitä kokeiluista on opittu?

Dokumentoitujen kokeilujen määrä on jatkunut tasaisena jo 15 vuoden ajan, joten voimme ehkä todeta kokeilun olevan pysyvä osa kaupunkien suunnittelua ja politiikkaa. Tämä voi olla myös hyvä asia, koska ympäristökin muuttuu aiempaa nopeammin. Esimerkiksi sään ääri-ilmiöt ja energiamarkkinoiden heilunnat tuottavat olosuhteet, joissa uudenlaisia toimintamalleja, nopeaa reagointia ja jatkuvaa oppimista todella tarvitaan. Samalla herää kysymys, riittääkö yhteiskunnalla kykyä oppia kokeiluista vai jäävätkö ne yksittäistapauksiksi.

Kokeilut sopivat hyvin yhteen ”hankkeistamisen” (projectification) kanssa. Hankkeiden avulla saadaan tukea ja resursseja tarpeisiin, jotka normaalissa tilinpidossa saattaisivat hautautua kiireisempien asioiden jalkoihin. Ainakin aineistomme perusteella vaikuttaa siltä, että hankkeistaminen on auttanut saamaan liikkeelle oikeudenmukaisuuden kannalta merkityksellisiä hankkeita, mutta kokeiluista oppiminen on jäänyt ehkä varsin puutteelliseksi.

Kuten aluksi totesimme, kokeilut ovat hetkellisiä ja tilannesidonnaisia. Suurinta osaa aineistosta tunnistetuista kokeiluista ei pystytty analysoimaan, joten ehkäpä kokeilukulttuuri pitää sisällään myös enemmän sosiaalisia kokeiluja ja paikallista oppimista kuin mitä pitkälti kunnallisesti toteutetut kokeiluhankkeet antavat ymmärtää. Joka tapauksessa kokeilujen mahdollisuudet niin murroksen oikeudenmukaisuuden tukemisessa kuin teknisten kokeilujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisäämisessä edellyttävät parempia keinoja seurannalta sekä kokeilukontekstien ja hallinnan vuoropuhelulta.

Kirjoittajat

Jani Lukkarinen on politiikka-analyysien ja tiedon yhteistuotannon tutkija Suomen ympäristökeskuksessa. Decarbon-Homessa hän koordinoi murrosareenaprosesseja ja tukee energiakokeiluja koskevia analyyseja.

Erkki-Jussi Nylén toimii erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksessa. Hänen tutkimuksensa fokusoituu kiertotalouteen ja politiikan prosesseihin. Decarbon-Homessa hän tutkii puurakentamisen politiikkaa ja rakennetun ympäristön kokeiluja.

/by

Alueellinen tyhjeneminen, asumattomat rakennukset ja lämmitysmuotojen muovaama tulevaisuus

Usein ilmastoystävällisintä rakentamista on jo rakennettu koti. Muuttoliike ja kaupungistuminen kuitenkin jättävät jälkeensä tyhjiä rakennuksia, harvenevia palveluita ja aiemman yhdyskuntarakenteen kaikuja. Modernit ihmiset liikkuvat helpommin kuin modernit rakennukset.

Kaupungit on nähty kasvun moottoreina, mutta monessa maassa kolikon kääntöpuolena on, että erityisesti kaupunkialueiden ulkopuolinen väestömäärä kutistuu. Tätä ’kutistumista’ on käsitelty myös tilallisena ilmiönä (Hollander & Nemeth 2011; Syssner 2022), vaikka varsinainen ilmiö liittyy lisääntyneeseen tyhjään tilaan, ränsistymiseen ja rakennuskannan arvon alenemiseen. Asumme yhä tiiviimmin samaan aikaan kun maaseututupien valot käyvät harvemmiksi.

Väestörakenteen kehittymiseen liittyy aaltomaisuus ja sukupolvien kokoerot uusiutuvat jaksoissa. Suomen väestön rauhanajan kehitys tiivistyy suuriin ikäluokkiin 1940-luvun lopulta, karjalaisten asuttamiseen kaupunkeihin ja maaseudulle, suureen sisäiseen muuttoliikkeeseen 1970-luvun alussa, kaupungistumiseen ja kaupunkien tiivistämiseen 2010-luvulla. Kun suurimmat kaupungit ovat tuntuvasti kasvaneet, maaseutuvaltaiset alueet ovat tyhjentyneet. Samaan aikaan suomalaisten syntyvyys on heikentynyt reippaasti muun muassa Ruotsiin ja Tanskaan verrattuna.

Jos Suomen nykyisten kuntien väestön kehitystä kuvaa 1970-luvun alusta, ovat monet kirkonkylät menettäneet kunnalliset palvelunsa, väestö on muuttanut erityisesti koulutuksen perässä yliopistokaupunkeihin ja maahanmuutto kohdistuu erityisesti suurimpiin kaupunkeihin. Asuntorakentamisen paine kohdistuu muualle kuin missä rakennuskantamme sijaitsee, kun vähittäislämmöllä ylläpidettävien tyhjien rakennusten maisema halkoo maata.

Kuva 1. Suomen kuntien suhteellinen kehitys. Vuosi 1972 toimii ’lämpökartassa’ perusvuotena (indeksi 100). Vuoteen 2023 mennessä Helsinki, Turku, Tampere, Oulu erottuvat parhaiten kasvavina alueina Ahvenanmaan tiiviin ja tasaisen kehityksen ohella. Animoinut J. Vainikka.

Ennakoiko rakennusten lämmitysmuoto asutuksen pysyvyyttä?

Tekeillä oleva tutkimusartikkelimme liittyy tyhjenevien kotien politiikkaan ja erityisesti siihen, miten asuinrakennusten lämmitysmuodot voivat ennakoida paikallista tulevaisuudenuskoa ja terveen elinkeinorakenteen edellytyksiä. Käytämme erityisesti Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämän Väestötietojärjestelmän rakennus- ja huoneistorekisterin (RHR) tietoja ja Tilastokeskuksen Ruututietokantaa. RHR:n avulla pääsemme kiinni rakennusten tämänhetkiseen käyttötilanteeseen ja niiden lämmitystapoihin.

”Tyhjiksi” asunnoiksi määrittelemme sellaiset rekisterin kohteet, jotka ovat olleet ilman vakinaista asukasta yli kolme vuotta, joko asuntomarkkinoilla tai hylättynä. Hypoteesimme on, että energiaremonteissa uudenlaisiin lämmitystapoihin satsaaminen merkitsee tulevaisuudenuskoa siihen, että remontoitavalla asuinrakennuksella on edessään vielä paljon käyttöikää. Esitämme, että asuinrakennusten lämmitystapa voi olla merkittävässä roolissa, kun tarkastellaan alueen tyhjenemiskehitystä.

Suomen väestö keskittyy yhä suuriin kaupunkeihin. Kun tarkastellaan Suomen asuinrakennuksia, voidaan laskea, että vuosien 2002 ja 2023 välillä asuinrakennusten keskipiste on siirtynyt etelä-lounaaseen noin neljä kilometriä. Samaan aikaan tyhjillään olevien asuinrakennusten keskipiste on siirtynyt koilliseen noin 12 kilometriä. Urbanisaatio ilmenee siten myös rakennuskannan keskittymisessä ja tyhjien rakennusten taajuudessa Helsingin linjan itäpuolella, missä väestön ikääntyminen on voimakkaampaa.

Kuva 2. Kaikkien asuinrakennusten ja tyhjien asuinrakennusten keskipiste vuosina 2002–2023. Tekijät: V. Turunen, J. Vainikka.

Vaikka rakennus tai asunto ei ole käytössä, joudutaan siitä silti pitämään huolta. Asuntokannan säilyminen käyttökelpoisena edellyttää huoltoa ja peruslämmön ylläpitoa talvisin. Vuonna 2023 maassa oli yli 200 000 tyhjää asuinrakennusta ja yli kaksi miljoonaa tyhjää asuntoa. Näistä osa voi toki toimia kakkosasuntona, väliaikaisvuokrattavana tai loma-asuntona, mutta hiilijalanjäljen pienentämistoimenpiteiden ja kestävyysmurroksen edistämiseksi on mietittävä minkälaiseen käyttöön nämä esimerkiksi vuonna 2050 soveltuvat.

Lämmitysmuotojen suhteen Suomen sisällä on myös mittavia eroja. Metsävaltaisessa itäisessä Suomessa on runsaasti puulämmitteisiä asuinrakennuksia, kun taas läntisessä Suomessa on suhteellisesti enemmän öljylämmitteisiä asuinrakennuksia. Lämmityksen alueellisuus auttaa pohtimaan tyhjenemisen aluevaikutuksia. Nämä fossiili-intensiiviset, tai vanhanaikaiset, lämmitysmuodot eivät välttämättä ole yhtä houkuttelevia uutta kotia harkitseville kuin maalämpö. Pidemmän päälle lämmitystavan uusiutumisesta voi tulla alue- ja geopoliittinen kysymys, jos alueiden tyhjenemiskehitystä halutaan jarruttaa. Uusien asuinalueiden taustalla on väistämättä tyhjäksi jääneitä asuinkelpoisia rakennuksia, jotka voisivat ylläpitää tasapainoista aluekehitystä (Caramaschi & Chiodelli 2023).

Epävarmuustekijät

Tutkimusaineistomme sisältää epävarmuuksia. RHR-aineiston sisältö ei ole täysin ajantasaista, joten käytämme tyhjilläänolotietona Suomen ympäristökeskuksen toteuttamassa KAVERI-hankkeessa kehitettyä prosessia tyhjien rakennusten tunnistamiseen. Keskeinen epävarmuus liittyy kakkosasuntojen asumattomuuteen. Samaan tapaan lämmitysmuodon muutostieto ei välttämättä aina välity RHR-aineistoon, eivätkä rakennusten lämmitysmuotojen yhdistelmät rekisteröidy järjestelmään. Epävarmuuksista huolimatta tiedot ovat kuitenkin tällä hetkellä parhaita saatavilla olevia.

Lämmitysmuotojen alueellisuus

Tarkastelimme tyhjien pientalojen osuuden ja kolmen eri lämmitysmuodon, puulämmityksen, öljylämmityksen ja maalämmön, osuuden yhteyttä postinumeroalueittain. Tarkastelimme kolmea eri maantieteellistä rajausta: koko Suomea, läntistä Suomea (Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Pohjois-Pohjanmaa) ja itäistä Suomea (Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Etelä-Karjala ja Pohjois-Karjala).

Postinumeroalueet, joilla on enemmän maalämpöä eivät näyttäisi olevan niin herkkiä tyhjentymään ja niiden tulevaisuudenkuva voi olla keskimääräistä valoisampi. Maalämpöjärjestelmän rakennuttaminen on merkittävä investointi, jota ei todennäköisesti toteutettaisi, jos rakennus uhkaisi jäädä tyhjäksi lähitulevaisuudessa. Alueilla, joilla taas on paljon puulämmitystä, tyhjeneminen oli voimakkaampaa. On mahdollista, että puulämmitteiset talot ovat vanhempaa rakennuskantaa, harvemmin asutuilla seuduilla ja tämän lisäksi niiden jälleenmyyntiarvo voi olla pienempi.

Öljylämmityksen ja tyhjien rakennusten osuuden yhteys näytti olevan yllättäen negatiivinen. Tämä voi johtua siitä, että öljylämmityksen toteutus, ylläpito ja käyttö on kuitenkin vaatinut jonkinlaisen investoinnin, jolloin rakennuksia ei helposti hylätä.

Kuva 3. Tyhjien pientalojen osuuden ja puulämmityksen, öljylämmityksen ja maalämmön osuuden yhteys ja korrelaatiot postinumeroalueittain eri aluerajauksilla (koko Suomi, läntinen Suomi ja itäinen Suomi). Kuvaajissa on esitetty pisteenä yksi postinumeroalue. Kuvaajan x-akselilla on esitetty lämmitystavan osuus suhteessa kaikkiin postinumeroalueen lämmitystapoihin ja y-akselilla on esitetty tyhjien rakennusten osuus kaikista postinumeroalueen pientaloista. Kunkin kuvaajan oikeassa ylälaidassa on esitetty muuttujien (Pearsonin) korrelaatiokerroin. Tekijät: V. Turunen, J. Vainikka

Lopuksi

Tyhjentyvässä asuntokannassa on toki taustalla muitakin tekijöitä kuin lämmitysmuoto, mutta on huomattava, että rakennusteknisetkin seikat ovat merkittäviä alueellisen elinvoiman kannalta. Rakennuskannan kunto ja ylläpito voivat myös välillisesti aiheuttaa segregaatiota ja heikompiosaisuuden keskittymistä. Kaupunkien sisällä uudet lämmitysmuodot voivat kasvattaa asuntojen arvoa, jolloin energiaremonttien viivästyminen voi lisätä eriytymistä. Tätä varten aiomme tarkastella lähemmin asuntokohtaista dataa. Lisäksi erityisesti itäisen Suomen osalta tyhjenemiskehityksellä on myös geopoliittista merkitystä, sillä kokonaisturvallisuuteen liittyy myös erityisesti rajaseutujen elinvoimaisuus. Toisaalta läntisen Suomen öljyriippuvuuden korvaaminen omavaraisella, ei-fossiilisella lämmöntuotannolla parantaa aluetaloutta. Tyhjillään olevat rakennukset ja asunnot vaikuttavat valtion resurssien käyttöön (Pike ym. 2024) ja ovat merkittävä tekijä tulevaisuuden asumisen määrittymisessä. Kaupunkien kasvu ja rakennuskannan uudistuminen selittyy usein sillä mitä jätämme taaksemme.

Kirjoittajat

Ville Turunen työskentelee suunnittelijana Suomen ympäristökeskuksessa. DecarbonHome-hankkeessa hän tutkii muun muassa rakennusten ominaisuuksien ja sosioekonomisten muuttujien vaikutusta alueiden tyhjenemiskehitykseen. Erityisenä mielenkiinnon kohteena hänellä on paikkatieto ja mallien hyödyntäminen erilaisten ilmiöiden kuvaamisessa.

Tutkija Sampo Vesanen työskentelee data-analyysin, datan visualisoinnin ja geospatiaalisten prosessien automatisoinnin parissa Suomen ympäristökeskuksessa. Hän on vankka tieteellisen ohjelmoinnin ja tutkimuksen toistettavuuden, joustavuuden ja saavutettavuuden puolestapuhuja.

Helsingin yliopiston tutkijatohtori Joni Vainikka johtaa Decarbon-Homen ”sosiaalinen ja alueellinen eriytyminen” työpakettia. Hänen tutkimusintresseihinsä kuuluvat mm. tulevaisuuden asuminen, ilmastoasenteet ja aluerakenteiden historia.

Lähteet

Caramaschi, S. & Chiodelli, F. (2023). Reconceptualising housing emptiness beyond vacancy and abandonment. International Journal of Housing Policy 23(3): 588–611.

Hollander, J. B., & Németh, J. (2011). The bounds of smart decline: A foundational theory for planning shrinking cities. Housing Policy Debate 21(3): 349–367.

Pike, A., Béal, V., Cauchi-Duval, N., Franklin, R., Kinossian, N., Lang, T., Leibert, T., MacKinnon, D., Rousseau, M., Royer, J., Servillo, L., Tomaney, J. & Velthuis, S. (2024). ‘Left behind places’: a geographical etymology. Regional Studies 58(6), 1167–1179.

Syssner, J. (2022). What can geographers do for shrinking geographies? Fennia-International Journal of Geography 200(2), 98–119.

Otsikkokuva: Hirsitalo Lappeenrannan Pulsassa. Vanhaa kunnostamalla voi myös pelastaa rakennuksia tyhjenemiseltä. (J. Vainikka 2024)

/by

Ratkaisuja: Kodin ratkaisujen vaikutukset energiankulutuksen käytänteisiin tulisi huomioida paremmin suunnittelussa

Ratkaisuja-blogisarjassa Decarbon-Home-hankkeen maanantaisissa aamukahviseminaareissa tutkimustaan esitelleet tutkijat kertovat tutkimuksensa keskeisistä huomioista ja yhteiskunnallisesta merkityksestä. Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Sara-Ellen Laitinen esitteli kestävää kulutusta ja erityisesti kotitalouksien energiankulutukseen liittyviä käytänteitä käsittelevää tutkimusta.

Tutkimuksessa tutkittiin erilaisten materiaalisten asioiden kuten talon, kodinlaitteiden, lemmikkien ja säätilan aiheuttamaa muutosta kodin käytänteiden toteuttamisessa ja sitä, miten materiaalien aiheuttama muutos vaikuttaa käytänteiden ekologiseen kestävyyteen. Tutkimuksen mukaan materiaalien aiheuttama muutos kotitalouksien toteuttamien käytänteiden kestävyyteen määrittyy kolmen tekijän mukaan. Niitä ovat käytänteiden materiaalisuus, käytänteiden yhteys toisiinsa ja ihmisten reaktiot materiaalisten asioiden aiheuttamaan häiriöön.

Mitä käytänteet ovat ja miten ne ohjaavat toimintaamme?

Käytänteet ovat historiallisesti ja sosiaalisesti kehittyneitä, yhteisesti jaettuja ja normalisoituneita tapoja toimia. Niitä noudatetaan yleensä tiedostamatta ja niitä voi olla jopa vaikeaa olla toteuttamatta. Kotitalouksien kulutusta voidaan tutkia käytänteinä, jolloin kulutus tapahtuu, kun jotain käytännettä toteutetaan. Kodin piirissä käytänteitä ovat esimerkiksi kodin lämmitys, valaistuksen käyttö, ruoanlaitto ja siivous. Käytänteiden tutkiminen on mielekästä, sillä silloin keskitytään käytänteeseen, jossa energiankulutus tapahtuu, eikä pelkästään energiankulutukseen. Ihmiset käyvät suihkussa peseytyäkseen, eivätkä kuluttaakseen lämmintä vettä. Tällöin tutkitaan peseytymisen käytännettä, eikä vedenkulutusta.

Moni käytänne mahdollistuu jonkin materiaalisen asian käyttämisellä tai kuluttamisella. Ihmiset ja asiat ovatkin sidoksissa toisiinsa ja siten asioilla on vaikutusta kulutukseen ja energian tarpeeseen. Ihmiset ovat kotonaan materian ympäröimiä: he asuvat talossa ja käyttävät siihen liittyvää teknologiaa sekä erilaisia kodin laitteita. Nämä materiaaliset asiat voivat määrittää hyvin paljolti sitä, kuinka paljon jokaisessa kotitaloudessa kulutetaan energiaa.

Miten kodin ratkaisut muokkaavat asumisen käytänteitä?

Tutkimuksen mukaan materiaaliset asiat voivat aiheuttaa muutosta käytänteiden toteuttamisessa eri tavoin. Ne voivat siirtää tai muokata käytänteen toteuttamista, tai luoda kokonaan uusia käytänteitä. Kun materiaaliset asiat aiheuttavat muutoksen arkeen tai eivät toimi halutulla tavalla, energian kulutus voi muuttua. Muutos voi muuttaa ihmisten käytänteitä ekologisesti kestävämmäksi tai kestämättömämmäksi. Huonosti toimiva laite voi lisätä kulutusta, kun taas uusi teknologia voi häiritä tavallisia rutiineja ja siten muuttaa niitä. Esimerkiksi huonosti toimiva ilmanvaihto voi ohjata pitämään ikkunoita auki, jolloin lämpö karkaa asunnosta tai ääntä pitävä astianpesukone voi ohjata käyttämään nopeampia sekä kuumempia ja siten vähemmän ekologisia pesuohjelmia. Toisaalta hitaasti lämpiävä vesi voi ohjata käymään suihkussa nopeammin.

Kun taloja, asuntoja ja kodin teknologiaa suunnitellaan, tulisi ottaa paremmin huomioon materiaalisten asioiden vaikutus ihmisten arkeen ja siihen kuuluvaan energiankulutukseen. Ihmiset reagoivat eri tavoin epämukavissa tilanteissa tai tilanteissa, joissa eivät voi toimia kuten haluaisivat tai luonnostaan toimisivat, jolloin energiankulutus voi muuttua. Materiaalien tulee siis sopia paremmin arjen rutiineihin, mutta myös toimia yhdessä muiden materiaalien ja käytänteiden kanssa. Suunnittelussa olisi tärkeää pohtia, toimivatko suunnitellut ratkaisut halutulla tavalla ihmisten arkisissa käytänteissä.

/by

Ratkaisuja: Jäljellä olevat öljylämmittäjät entistä haavoittuvampi ryhmä – tukea öljystä luopumiseen tarvitaan edelleen

Ratkaisuja-blogisarjassa Decarbon-Home-hankkeen maanantaisissa aamukahviseminaareissa tutkimustaan esitelleet tutkijat kertovat tutkimuksensa keskeisistä huomioista ja yhteiskunnallisesta merkityksestä. Tutkija Jouni Räihä Sykestä kertoi tuloksia öljylämmityksestä luopumisen tukien oikeudenmukaisen jakaantumisen kotitalouskohtaisesta tarkastelusta. Analyysiä ovat hänen kanssaan olleet tekemässä Selina Clarke Helsingin yliopistosta ja Hanna-Liisa Kangas Sykestä.

Hyvää tarkoittavatkin politiikkatoimet voivat aiheuttaa ei-toivottuja vaikutuksia johonkin toiseen suuntaan. Esimerkiksi ilmastopoliittiset toimenpiteet, kuten vähähiilisen asumisen tuet, voisivat kohdistua tulonjaon ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta neutraalisti tai eroja lieventävästi, mutta tutkimuskirjallisuudessa on havaittu, että usein ne menevät enemmän hyvätuloisille ja korkeasti koulutetuille kotitalouksille.

Millaisia tukia öljylämmityksestä luopumiseksi on ollut käytössä ja miten ne ovat kohdistuneet?

Suomessa on ollut viime vuosina kolme erilaista tuki-instrumenttia pientalojen öljylämmityksestä luopumiseen. Ne ovat öljylämmityksestä luopumisen tuki (Ely-tuki), energia-avustus sekä korotettu kotitalousvähennys. Kyseiset instrumentit ovat poikenneet toisistaan muun muassa hakuprosessin ja maksimisumman osalta. Tutkimushypoteesimme oli, että erityyppiset toimenpiteet todennäköisesti jakaantuvat eri tavoin myös eri ihmisryhmille.

Ryhdyimme selvittämään, miten öljylämmityksestä luopumisen tuet ovat kohdentuneet suhteessa koko öljylämmitettyyn rakennuskantaan, aiempiin remontoijiin sekä koko omakotitalokantaan. Lisäksi kunkin tuki-instrumentin kohdentumista on tarkasteltu erikseen. Tieteellisen analyysin on mahdollistanut anonyymisti rakennuksen tietoja hyväksi käyttäen tehty yhdistely tilastokeskuksen rekisteriaineistoihin. Tarkastelutasona ovat kotitalouskohtaiset muuttujat kuten tulotaso, koulutus, työllisyys sekä sijainti. Tämä analyysi mahdollistaa etenkin niin kutsutun jako-oikeudenmukaisuuden pienipiirteisen tarkastelun.

Tutkimuksessa on havaittu, että öljylämmitteisissä omakotitaloissa asuneet olivat alun perin keskimääräistä omakotitaloasujaa iäkkäämpiä, matalammin koulutettuja ja pienituloisempia. Tästä huolimatta remonttiavustukset ovat kohdistuneet keskimääräistä omakotitaloasujaa enemmän korkeampituloiselle, korkeammin koulutetuille ja kaupunkiseudulla asuville kotitalouksille. Tuki-instrumenteista kotitalousvähennys ja energia-avustus vaikuttavat kohdistuneen ”elitistisemmin”, kun taas Ely-tuki on jakaumaltaan hieman tasaisempi. Kotitalousvähennystä hakevat ovat keskimäärin olleet hieman vanhempia kuin muiden tukien hakijat, joka voi liittyä siihen, että kotitalousvähennys on seniorikansalaisille tutumpi instrumentti.

Mitä tuki-instrumenttien suunnittelussa tulisi erityisesti ottaa huomioon?

Nykytilanteessa jäljellä olevat öljylämmittäjät ovat entistä haavoittuvampi ryhmä. He ovat esimerkiksi suuremmassa vaarassa jäädä energiaköyhyysloukkuun, kun lämmitysöljyn hinta nousee erillislämmityksen päästökaupan myötä. Jatkossa tuki-instrumentein onkin erityisen tärkeää puuttua jäljellä oleviin haasteisiin. Hankkeen tutkimuksen perusteella lisäinformaation ja henkilökohteisen ohjauksen tarpeita on yhä ja tuki-instrumentti ei saisi olla turhan monimutkainen. Tätäkin suuremmassa roolissa on tulevien investointien mahdollistaminen siten, että jäljelle jäävä maksu ei ole kohtuuton ja lainansaantimahdollisuus on aidosti olemassa.

/by

Asuinalue muovaa yhteisiä asenteita ilmastotoimia kohtaan

Ilmastonmuutoksen suhteen suomalaiset asuvat eri todellisuuksissa. Kasvavissa kaupungeissa asumisen energiaremontit ovat sijoitus tulevaisuuteen, kun taas ikääntyvillä ja harvaanasutuilla seuduilla tulevaisuus voidaan nähdä hyvin eri tavoin. Taru Pyrhönen tutki gradussaan ilmastoasenteita paikallisuuden näkökulmasta.

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin Imatralla ja Turussa asuvien omakotitaloasukkaiden asenteita ilmastonmuutosta ja asumisen ilmastotoimia kohtaan. Asenteita tarkastelin sosiaalisesti muodostuneina ja vuorovaikutuksessa muuttuvina, erityisesti paikallisuuden kontekstissa. Asuinalue on osa sosiaalista ympäristöä, josta kumpuavat sosiaaliset ärsykkeet luovat vaikutteita, jotka muokkaavat yksilöiden näkemyksiä.

Turvallisuusnäkökulma korostui asuinalueiden kuvauksissa

Haastatteluissa molempien paikkakuntien vastaajat korostivat asuinalueidensa luontoa ja turvallisuutta. Paikkakunnalle kuulumista vahvistivat erityisesti sosiaaliset suhteet sekä ympäristön fyysiset ominaisuudet. Suomen ilmastotavoitteisiin ja erityisesti päästötavoitteisiin suhtauduttiin myönteisesti, mutta epäileväisesti.

”Hyvä tavoite ja siihen pitää toki pyrkiä, mutta veikkaan, että tässä riitaisassa systeemissä, jossa tapellaan lakoista ja muista, ilmastotavoitteet jätetään sivuraiteille. Nyt tapellaan ihan muista asioista ja siitä, että raha ei riitä.” (Imatralainen vastaaja)

Ilmastotavoitteet kohdistuvat myös omakotitaloasukkaisiin ja aiheuttavat muutospainetta omakotitalon lämmitysjärjestelmiin.

”Ilmastotavoitteiden tulee olla sellaisia, että ne ovat myös realistisia toteuttaa. Esimerkiksi omakotitalojen lämmitysjärjestelmien muutokset.” (Turkulainen vastaaja)

Imatralla Venäjän läheisyys oli vahvasti läsnä haastateltavien puheissa. Raja, joka oli aiemmin edustanut alueella mahdollisuuksia, koettiin nyt uhkana myös ympäristön ja ilmastonmuutoksen suhteen. Turkulaisten vastauksissa Venäjää tai Venäjän käymää hyökkäyssotaa ei mainittu. Rajan läheisyydessä asuvien kokemukset asuinalueesta ja asumisen tulevaisuudesta voivat siten poiketa muista asuinalueista.

Energia-asiat puhututtavat, mutta remontteihin suhtautuminen vaihtelee

Turussa energiaremontit nähtiin itsestään selvinä, kun taas Imatralla energiaremontit koettiin mahdottomina erityisesti alueen heikentyneen väestö- ja elinkeinorakenteen myötä. Imatralaiset vastaajat korostivatkin perinteisiä keinoja energiaremontteihin investoinnin sijaan, kuten villasukkien käyttöä ja mattojen lisäämistä lattialle vedon tunteen ehkäisyksi. Energiaremontteihin investoinnin ollessa mahdotonta tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten kotitalouksien osallisuutta energiamurroksessa voisi tukea muuten.

Paikkakuntien välillä oli myös eroja ilmastonmuutoksesta ja energia-asioista puhumisessa. Yhteisössä tapahtuva arkinen vuorovaikutus luo yhteistä tietoisuutta energia-asioista ja ympäristöstä. Turkulaisten vastauksissa korostui erityisesti pientaloyhdistysten merkitys asumiseen ja energiaan liittyvän tiedon välittäjänä.

Paikalliset ilmastoasenteet muuttuvassa kontekstissa

Asenteet ja myös ilmastoasenteet muuttuvat ajassa ja huoli ilmastonmuutoksesta on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana. Toisaalta muiden ongelmien lisääntyminen niin omassa elämässä kuin yleisesti maailmassa on vienyt resursseja ilmastonmuutoksesta huolehtimisesta. Ilmastonmuutos ja sen torjumisen keinot eivät saa jäädä muiden kriisien varjoon. Tämä on tärkeää tunnistaa erityisesti sellaisilla paikkakunnilla, jotka kohtaavat monia uhkia ja haasteita esimerkiksi väestö- ja elinkeinorakenteen myötä.

Asumiseen liittyviin ilmastotoimiin suhtaudutaan eri tavoin, esimerkiksi sen perusteella, miten mahdollisia ne ovat asukkaille asunnon arvon näkökulmasta. Paikallisuuden ja ajallisen kontekstin huomioiminen on siten tärkeää ilmastoasenteiden ymmärtämisessä.

Kirjoittaja

Taru Pyrhönen on Helsingin yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi valmistuva Ympäristön muutoksen ja globaalin kestävyyden opiskelija. Taru on kiinnostunut siitä, miten kestävyysmurrosta voidaan tarkastella sosiaalipsykologisesta näkökulmasta. Pro gradu -tutkielma Jaettu tila ja asenteet ilmastonmuutosta ja asumiseen liittyviä ilmastotoimia kohtaan on saatavilla Helsingin yliopiston julkaisuarkisto Heldassa.

/by

Ratkaisuja: Luontopohjaiset ratkaisut edistämään rakennetun ympäristön kestävyysmurrosta 

Ratkaisuja-blogisarjassa Decarbon-Home-hankkeen maanantaisissa aamukahviseminaareissa tutkimustaan esitelleet tutkijat kertovat tutkimuksensa keskeisistä huomioista ja yhteiskunnallisesta merkityksestä. Konsortion johtaja ja Luken tutkimusprofessori Katja Lähtinen jakoi alustavia tuloksia rakennetun ympäristön luontopohjaisista ratkaisuista tehdystä kirjallisuuskatsauksesta.

Mitä luontopohjaisilla ratkaisuilla tarkoitetaan ja mitä hyötyä niistä on?

Luontopohjaiset ratkaisut ovat keino edistää monin eri tavoin kestävää kehitystä rakennetuissa ympäristöissä. Korvaamalla teknologisia prosesseja ekosysteemien luontaisilla prosesseilla voidaan esimerkiksi hallita hulevesiä, puhdistaa vettä ja ilmaa sekä viilentää sisä- ja ulkotiloja. Luontopohjaisten ratkaisujen käyttö rakennetussa ympäristössä ei kuitenkaan liity yksinomaan teknologisten prosessien korvaamiseen, vaan niillä voidaan saavuttaa samanaikaisesti esimerkiksi hiilensidontaan, biodiversiteetin vahvistamiseen sekä ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä hyötyjä.

Luontopohjaisten ratkaisujen hyödyntäminen voi edistää sekä biotalouden, kiertotalouden ja vihreän talouden tavoitteita. Biotaloudessa korostetaan fossiilisten raaka-aineiden käytön korvaamista uusiutuvilla raaka-aineilla, kiertotaloudessa painotetaan siirtymistä suljettuihin materiaalikiertoihin teknologisten systeemien muutoksilla ja vihreässä taloudessa tähdennetään ekosysteemipalveluiden roolia kestävyysmurroksessa. Luontoympäristöihin liittyvät innovaatiot voivat tarjota erilaisiin rakennettuihin ympäristöihin kuten teiden pientareille, puistoalueille, pihoilleja rakennuksille lukuisia kestävyysmurrosta edistäviä ratkaisuja joko sellaisenaan (esim. puusto) tai erilaisiin kokonaisuuksiin integroituina (esim. julkisivujen viherrakenteet).

Mitä haasteita tutkimuksessa on noussut esille? 

Decarbon-Home ja FoREfront -hankkeissa tekeillä olevassa systemaattisessa kirjallisuustarkastelussa tuotetaan tietoa luontopohjaisten ratkaisujen mahdollisuuksista edistää kestävää kehitystä erityisesti talonrakennuksessa, sisältäen muun muassa asuintalot ja julkiset rakennukset. Alustavat tutkimustulokset osoittavat luontopohjaisiin ratkaisuihin liittyvän käsitteellistä moninaisuutta, mikä vaikeuttaa tiedonhankintaa ja tulosten kommunikointia niin tiedeyhteisössä kuin yhteiskunnassa laajemmin.

Ensinnäkään luontopohjaisia ratkaisuja koskevissa tutkimuksissa ei käsitteellisesti erotella sitä, kohdistuvatko kestävyystoimenpiteet esimerkiksi laajoihin puistoalueisiin vai yksittäisiin asuintaloihin. Tämä aiheuttaa haasteita muun muassa kestävyyshyötyjen konkretisointiin, sillä ekosysteemin tilan parantaminen esimerkiksi edistämällä luonnonympäristön toimintaa puistossa tai fossiilisten materiaalien käyttöön perustuvan teknologian korvaaminen asuintalossa ovat hyvin erilaisia ratkaisuja. Luontopohjaisten ratkaisujen käsitettä ei välttämättä myöskään käytetä ollenkaan kaikissa aihepiiriä koskevissa tutkimuksissa, esimerkiksi arkkitehtuurin tutkimuksessa.

Maksaruohokattoviljelmää

Mitä rakentamisen luontopohjaisten ratkaisujen kehittämisessä ja tutkimuksessa tulisi huomioida jatkossa?

Kokonaisuudessaan luontopohjaisia ratkaisuja koskeva tutkimustieto liittyy toistaiseksi enemmän puistojen ja piha-alueiden kaltaisiin laajempiin kokonaisuuksiin kuin rakennuksia koskeviin ratkaisuihin, joista yleisimpiä ovat viherseinät, -katot ja niiden yhdistelmät. Havaintoja on kuitenkin siitä, että erityisesti yhdistelemällä erilaisia rakennuksiin kohdistuvia luontopohjaisia ratkaisuja (esim. aurinkopaneelit ja viherkattojen kasviviljelmät, viherkattojen kasviviljelmät ja piha-alueiden maaperässä tapahtuva vedenpuhdistus) voidaan saavuttaa merkittäviä systeemisiä kestävyyshyötyjä. Tutkimustiedon tuottaminen monihyötyisistä kestävyysmahdollisuuksista on kuitenkin toistaiseksi kansainvälisestikin niukkaa, samoin kuin ymmärrys erilaisten ilmasto- ja sääolosuhteiden vaikutuksista luontopohjaisten ratkaisujen käytettävyyteen.

Kirjallisuustarkastelun alustavat tulokset osoittavat, että luontopohjaisten ratkaisujen kehittäminen ja mahdollisuuksien hyödyntäminen osana talonrakennustekniikkaa on vasta aluillaan. Innovaatioiden tullessa markkinoille vaikuttavat niiden käyttöönoton mahdollisuuksiin niin paikallinen sääntely kuin eri päätöksentekijöiden arvostukset ja ennakkoluulotkin. On viitteitä, että ennakkoluuloja rakennetun ympäristön kestävyyttä edistävien uusien ratkaisujen käyttöönotolle ei ole ainoastaan kansalaisten keskuudessa, vaan virheelliset käsitykset voivat vaikuttaa myös ammattilaisten päätöksentekoon. Monipuolisen, erilaisia paikallisia olosuhteita koskevan tiedon tuottaminen ja kommunikointi eri tahojen kanssa on siten myös luontopohjaisten ratkaisujen yleistymiselle olennainen seikka.

/by