Rakentamisen ja asumisen ilmastovaikutukset sekä niihin liittyvät oikeudenmukaisuuskysymykset ovat paikallisten ja kansallisten näkökulmien muodostama kokonaisuus, jossa ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset kestävyysvaikutukset nivoutuvat toisiinsa. Decarbon-Home-hankkeessa lisätään ymmärrystä ilmastoviisaasta rakentamisesta ja asumisesta monitieteisen tutkimustyön ja syvällisen sidosryhmävuorovaikutuksen avulla. Hankkeen aikana yhteiskehitetään sidosryhmien kanssa rakentamisen ja asumisen ratkaisuja, jotka auttavat kestävyysmurroksen aikaansaamisessa. 

Ilmastoviisaassa ja oikeudenmukaisessa asumisessa sekä siihen liittyvässä rakentamisessa on kyse sekä ekologisesta, sosiaalisesta että taloudellisesta kestävyydestä. Tämän vuoksi vaihtoehtoisten energiatehokkuus- ja materiaaliratkaisujen vaikutuksia on ymmärrettävä yhtäältä laaja-alaisesta näkökulmasta, toisaalta paikalliset olosuhteet huomioon ottaen. Laaja-alaisuus tarkoittaa muun muassa tietoa erilaisten asumiseen kohdistuvien toimenpiteiden kansallisista vaikutuksista. Paikallisuus taas liittyy sen ymmärtämiseen, mitä asumiseen tai rakentamiseen kohdistuvista toimenpiteistä seuraa käytännössä eri asuinpaikoilla ja paikkakunnilla.

Decarbon-Home-hankkeessa kestävyyden monipuolinen ymmärtäminen on perustavanlaatuisen tärkeää. Ilmastoviisaassa asumisessa ja rakentamisessa on ekologisen kestävyyden osalta kyse erityisesti hiilidioksidipäästöistä, joiden mittaus on suhteellisen vakiintunutta. Asumisen oikeudenmukaisuus osana sosiaalista kestävyyttä on esimerkiksi hiilidioksidipäästöihin verrattuna huomattavasti vaikeammin yksiselitteisesti mitattavissa. Tämän takia asumisen oikeudenmukaisuuden määrittelyyn liittyy olennaisesti paikallisten olosuhteiden ja niiden aiheuttamien hyvinvointivaikutusten tarkastelut. Ilmastoviisaan ja oikeudenmukaisen asumisen taloudellinen kestävyys taas tarkoittaa esimerkiksi rakentamiseen liittyvien materiaali- ja energiatehokkuusratkaisujen toteutettavuutta erilaisissa asuinpaikoissa ja paikkakunnilla.

Kestävyys rakentamisen ja asumisen ilmastoviisaudessa sekä oikeudenmukaisuudessa. Esimerkkejä eri näkökulmiin liittyvistä asioista ja niiden välisistä yhteyksistä.

Ilmastoviisas ja oikeudenmukainen asuminen on myös tuotanto- ja kulutusvalintoja

Paikallisten olosuhteiden ja vaihtoehtoisten asumismuotojen erilaisuuden takia ilmastoviisaat ja oikeudenmukaiset rakentamisen ja asumisen ratkaisut eivät ole kaupunkilähiöissä ja haja-asutusalueilla samanlaisia. Esimerkiksi hiilidioksidipäästöjen hillinnän vaihtoehdot eroavat toisistaan jo kerros- ja omakotitalojen rakennusteknisten eroavaisuuksien takia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ilmastoviisaan ja oikeudenmukaisen asumisen ratkaisujen välillä olisi myös yhteneväisyyksiä: Esimerkiksi kuluttajainnovaatiot voivat kohdentua sekä lähiöiden että haja-asutusalueiden asumisen laatuun ja asukkaiden mahdollisuuksiin hyvinvointinsa parantamiseen.

Ilmastoviisaus rakentamisessa ja asumisessa tuo hiilidioksidipäästöjen hillinnän rinnalla merkittäviä edellytyksiä asukashyvinvoinnin parantamiseen, koska uudet materiaali- ja energiatehokkuusratkaisut voivat helpottaa arkea ja pienentää asumiskustannuksia. Rakentamisessa tehdyt materiaalivalinnat vaikuttavat myös kotien ja asuinympäristöjen viihtyisyyteen. Esimerkiksi puun käytön on todettu lisäävän luonnonläheisyyteen ja estetiikkaan liittyvien tekijöiden kautta ihmisten kokemaa hyvinvointia rakennetussa ympäristössä. Tämän takia muun muassa puun mahdolliset edut asumisessa eivät liity ainoastaan ekologisiin tai taloudellisiin näkökulmiin. Asukkaan on helpompi perustella ilmastoviisaiden ratkaisujen tekemistä itselleen tai muille, jos hän voi ajatella suosivansa niitä myös itsensä tai läheistensä saamien psykologisten hyötyjen takia.

Yhteiskunnallisesta näkökulmasta ei ole yhdentekevää, mistä ilmastoviisaan rakentamisen ja asumisen ratkaisujen raaka-aineet ovat peräisin tai missä materiaaleja tuotetaan, komponentteja kootaan ja laitteistoja valmistetaan. Kotimainen biokiertotalous ja siihen perustuva yritystoiminta voivat samanaikaisesti olla keino tuoda markkinoille kestävää kehitystä edistäviä innovaatioita, aikaansaada uusia työpaikkoja ja sen myötä vahvistaa ihmisten hyvinvointia erilaisissa paikallisyhteisöissä niin lähiöissä kuin haja-asutusalueillakin. Samaan aikaan rakentamisen ja asumisen kestävyysmurroksen ymmärtäminen voi olla merkittävä mahdollisuus suomalaisen biokiertotalouden kehittymiselle.

Kirjoittaja:

Katja Lähtinen on Luonnonvarakeskuksen liiketaloustieteen tutkimusprofessori. Työssään eri tutkimusorganisaatioissa hän on muun muassa pohtinut eri kestävyyden osa-alueiden välisiä yhteyksiä. Nykyisissä tehtävissään hän etsii muun muassa keinoja vahvistaa ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten hyötyjen aikaansaamista suomalaisessa biokiertotaloudessa.

Kirjallisuutta:

Lähtinen, K., Myllyviita, T., Leskinen, P. & Pitkänen, S. 2014. A Systematic literature review on indicators to assess local sustainability of forest energy production. Renewable & Sustainable Energy Reviews 40: 1202–1216. https://doi.org/10.1016/j.rser.2014.07.060

Lähtinen, K., Toppinen, A., Mikkilä, M., Toivio, M. & Suur-Uski, O. 2016. Corporate responsibility reporting in promoting social license to operate in the forestry and sawmilling industries. Forestry, 89: 525–541. https://doi.org/10.1093/forestry/cpv055

Lähtinen, K., Häyrinen, L., Roos, A., Toppinen, A., Aguilar Cabezas, F. X., Thorsen, B. J., Hujala, T., Nyrud, A. Q. & Hoen, H. F. 2021. Consumer housing values and prejudices against living in wooden homes in the Nordic region. Silva Fennica, 55: 1–27. https://doi.org/10.14214/sf.10503

Mont, O. & Plepys, A. 2008. Sustainable consumption progress: should we be proud or alarmed? Journal of Cleaner Production, 16: 531–537.

Rhee, P. 2018. Beyond Green: Environmental building technologies for social and economic equity. Architectural Design, 88: 94–101. https://doi.org/10.1002/ad.2326

Rakennusalan toimijat pitävät Maankäyttö- ja rakennuslain vähähiilisyyden sääntelyn vaikutuksia pääosin positiivisina tuoreen kyselyn mukaan. Sääntely herättää kuitenkin myös huolta kasvavista työmääristä ja riittämättömistä resursseista.

Maankäyttö- ja rakennuslain uudistus on valtava lakihanke. Sen tavoitteena on rakentamisen laadun ja digitalisaation edistämisen lisäksi ilmastonmuutoksen hillitseminen vähähiilisellä rakentamisella. Sääntelyn yksi merkittävimmistä muutoksista on vaatimus rakennuksen elinkaarisen hiilijalanjäljen arvioimisesta. Eli sen sijaan, että keskityttäisiin vain rakennuksen käytön aikana syntyneisiin ilmastovaikutuksiin, huomioitaisiin tulevaisuudessa ilmastovaikutukset aina rakennustuotteiden valmistuksesta elinkaaren lopulla tapahtuvaan purkamiseen ja kierrätykseen asti. Nämä vaikutukset laskettaisiin uudella vähähiilisyyden arviointimenetelmällä ja ilmoitettaisiin ilmastoselvityksen muodossa. Uusille rakennuksille on myös tarkoitus säätää raja-arvo, jota hiilijalanjälki ei saisi ylittää. Uudistukset vaikuttavat lupaavilta näin maallikon silmin, mutta miten rakennusala suhtautuu muutoksiin?

Askelia kohti vähähiilisyyttä

Suomen ympäristökeskus kartoitti kyselyllä rakennusalan toimijoiden ja muiden alan asiantuntijoiden mielipiteitä rakentamisen sääntelystä. Kyselyn vastaajista suurin osa koki hiilijalanjäljen sääntelyn myönteisenä uudistuksena, joka mahdollistaisi rakentamisen ilmastovaikutusten pienentämisen. Vaikka ilmastoselvityksen laatimisesta aiheutuisi kustannuksia rakennushankkeeseen ryhtyvälle, niitä ei kyselyssä pidetty kovin merkittävinä. Harva myöskään koki, että ilmastoselvitysvelvoite vaikuttaisi negatiivisesti korjausrakentamisen määrään tai laatuun.

Raja-arvonsääntelyyn suhtauduttiin myös kyselyvastauksissa myönteisesti. Valtaosa vastaajista koki, että raja-arvo kannustaisi valitsemaan vähähiilisiä rakennusmateriaaleja ja aiheuttaisi päästövähennyksiä rakennusten kuluttamassa energiassa. Raja-arvoon liittyvien kysymysten kohdalla nousi kuitenkin esiin vaihtokauppa; tiukemmalla sääntelyllä rakentamisen kustannukset ovat suuremmat, mutta niin ovat myös sääntelyn hyödyt. Vastaajien välillä ilmenikin eri mielipiteitä siitä, mikä on sopiva raja-arvo. Suosituin vastaus oli raja-arvo, joka alittaisi nykyisen rakentamisen tason 10-20%, mutta myös tiukempi raja-arvo, 30-40%, sai kannatusta yli neljäsosalta vastaajista.

Haasteita ja mahdollisuuksia

Kyselyn perusteella nousee kuitenkin esiin myös huolia, etteivät alan resurssit riitä vastaamaan uuden sääntelyn tuomiin vaatimuksiin. Yli puolet vastaajista epäili, ettei rakennusvalvonta kykenisi valvomaan ilmastoselvityksiä. Lisäksi valtaosa koki, että alan osaamista pitäisi kehittää, jotta se olisi sääntelyn vaatimalla tasolla. Raja-arvovaatimuksen pelättiin myös olevan ristiriidassa energiatehokkuutta koskevien määräysten kanssa, mikä lisäisi sääntelyn monimutkaisuutta ja työmäärää.

On tärkeää, että nämä näkökulmat huomioidaan. Jos vastuu edistää rakentamisen vähähiilisyyttä jää toimialalle, joka ei koe olevansa valmis, saattavat lakiuudistuksen täydet ilmastovaikutukset jäädä toteutumatta. Toisaalta, jos alan esiin tuomiin haasteisiin vastataan – sääntelyn kunnianhimoisuudesta tinkimättä – voi uudistus viedä Suomea kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa ja samalla edistää rakentamisen laatua ja alan työllisyyttä.

Kirjoittaja:

Selina Clarke on korkeakouluharjoittelija Suomen ympäristökeskuksessa. Harjoittelun ohella Selina suorittaa taloustieteen maisteriopintojaan ja miettii, miten voisi soveltaa osaamistaan ilmastoviisaan tulevaisuuden edistämiseksi.

Mitä annettavaa viestintätieteillä on ilmastoviisaan asumisen tutkimuksessa? Tätä kysymystä on hyvä pohtia peilaamalla ilmastoviisaan asumisen teemoja viestinnän kolmeen peruspilariin: merkityksiin, kielenkäyttöön ja erilaisiin medioihin. Ilmastoviisas asuminen voidaan nähdä arkisten mutta tärkeiden merkitysten viestimisenä esimerkiksi perheenjäsenten keskusteluissa, taloyhtiöiden kokouksissa, alueellisten sanomalehtien uutisjutuissa ja järjestöjen sosiaalisen median päivityksissä.  

Viestintätieteiden ja siihen läheisesti liittyvän mediatutkimuksen parissa viestintää lähestytään usein merkityksinä, kielenkäyttötilanteina, medioina tai mediateknologioina. Näitä kaikkia voidaan sovittaa ilmastoviisaan asumiseen teemaan, mitä esitellään lyhyesti seuraavaksi ja mikä on kootusti nähtävissä oheisessa kuviossa. 

Monipuolisten merkitysten tuottamista ja tulkintaa

Ihmisten välinen viestintä voidaan kiteyttää merkitysten tuottamiseksi ja tulkitsemiseksi kielenkäytössä, mikä konkretisoituu teksteinä ja tilanteina – tekstillä tarkoitetaan tässä yhteydessä sekä puhuttuja että kirjoitettuja muotoja. Tekstejä puolestaan välitetään, esitetään ja kulutetaan erilaisten medioiden ja mediateknologioiden avulla: esimerkiksi teksti insinööritiimin palkkaamisesta taloyhtiöiden energiaremonttien avuksi julkaistiin Vuosaari-lehden verkkosivuilla, jolloin tekstinä on verkkouutinen, mediana paikallislehti ja mediateknologiana internet-sivusto.    

Ilmastoviisaaseen asumiseen liittyvät tilanteet – tapahtuivatpa ne sitten lähiössä, kaupungissa, omakotitalossa, kerrostalossa tai mediassa – ovat myös viestintää. Kyse voi olla perheenjäsenten keskustelusta, jossa päätetään uudesta energiatehokkaasta lämmitysjärjestelmästä, josta tehtyä uutisointia on seurattu. Tai yksinasuvan vanhuksen puhelinsoitosta läheisilleen vuotavista ikkunoista. Tai energia-avustusta hakevan kysymyksistä hakulomaketta täyttäessä. Esimerkkinä toimii myös vaikkapa energiapelin pelaaminen kavereiden kesken. 

Viestintätieteellisellä tutkimuksella autetaan havaitsemaan, että ilmastoviisaan asumisen tematiikkaa rakennetaan arjessa puheina ja teksteinä monin eri tavoin. Ei esimerkiksi ole yhdentekevää, minkälaisilla sanavalinnoilla yhtäältä media ja toisaalta kansalaiset viestivät ilmastonmuutoksesta, hiilijalanjäljestä, energiankulutuksesta, materiaaleista, kestävästä kehityksestä ja miten näitä yhdistellään asumiseen ja arkisiin tekoihin. Sanavalintoja pohjataan kulttuuriseen taustaamme ja maailmankuvaamme, mistä syystä meillä on käytössä erilaisia diskursseja eli kulttuurisia merkityssysteemejä, joissa tietynlaiset sanavalinnat ”viihtyvät” yhdessä. Esimerkiksi vähähiilisyyden diskurssi voi jakautua sen mukaisesti, puhutaanko ruokavalioista, valmistusmateriaaleista vai päästöistä ja lähestytäänkö näitä myönteisesti vai kielteisesti. 

Luupissa merkitykselliset valinnat – ja kysymys johtaa jatkokysymykseen 

Mikä on siis vastaus alun kysymykseen? Jo edellä esitetyn perusteella on selvää, että viestintätieteillä on paljonkin annettavaa tutkimukseen, joka ei ensisijaisesti vaikuta kovinkaan viestinnälliseltä. Toisaalta viestintätieteillä on yhteisiä intressejä monien tieteenalojen, kuten kulttuurintutkimuksen, kielitieteen ja kulutustutkimuksen, kanssa. Tällaisella asetelmalla ympäristön ja yhteiskunnan ilmiöitä voidaan havainnoida myös ihmisten välisenä viestintänä eli merkityksellisenä kielenkäyttönä.    

On tähdellisempää kysyä, mihin monista viestinnällisistä näkökulmista kannattaa keskittyä tässä tutkimuksessa. Lähdemmekin liikkeelle uutismedian ja sosiaalisen median diskursseista ja siitä, miten niissä sanallistetaan ilmastoviisaaseen asumiseen liittyviä – ideologisesti värittyneitäkin – asenteita, mielikuvia, toiveita ja riskejä. Olemme kiinnostuneita niistä merkityksellisistä valinnoista, joilla medioissa sekä korostetaan joitain näkemyksiä ilmastoviisaasta asumisesta että sivuutetaan muita ja nostetaan joitain toimijoita esiin sulkien samalla muita toimijoita ulkopuolelle. 

Lähteitä ja lisälukemistoa 

Fairclough, N. (1997). Miten media puhuu (suom. V. Blom & K. Hazard). Tampere: Vastapaino. 

Heikkinen, V. (2020). Tekstianalyysi. Miksi kielellisillä valinnoilla on merkitystä. Gaudeamus. 

Jokinen, A., Juhila, K. & Suoninen, E. (toim.) (2016). Diskurssianalyysi. Teoriat, peruskäsitteet ja käyttö. Tampere: Vastapaino. 

Pietikäinen, S. & Mäntynen, A. (2019). Uusi kurssi kohti diskurssia. Tampere: Vastapaino. 

Seppänen, J. & Väliverronen, E. (2012). Mediayhteiskunta. Tampere: Vastapaino. 

Vuosaari-lehti (2021). Helsinki palkkasi insinööritiimin auttamaan taloyhtiöitä energiaremonteissa. Verkkouutinen, toimitus 4.3.2021. Saatavilla: https://vuosaarilehti.fi/2021/03/04/helsinki-palkkasi-insinooritiimin-auttamaan-taloyhtioita-energiaremonteissa/ 

Kirjoittaja

Tutkija Liisa Kääntä ihailee ihmisten kykyä vuorovaikutukseen mitä erilaisemmissa tilanteissa ja ympäristöissä, ilman teknologiaa ja teknologian kanssa. Tämän parissa hän viettää nykyään työpäivänsä Vaasan yliopistossa ja someilun myötä joskus vapaa-aikansakin. Vuorovaikutuksen ohella monet muutkin viestinnän ilmiöt kiinnostavat. Oma matka ilmastoviisaaksi on vielä kesken.  

Asuminen on jokapäiväisiä tekoja. Decarbon-Home-hankkeessa pyrimme ymmärtämään erilaisia asukkaita elämäntilanteineen ja kysymme, miten voisimme asua ilmaston kannalta järkevästi erilaisissa kodeissa – sekä maaseudun omakotitaloissa että 1970-luvun kerrostalolähiöissä.

Suomessa valmistuu vuosittain yli 40 000 uutta asuntoa ja monilla alueilla vallitsee jatkuva asuntopula. Samaan aikaan tyhjien asuntojen määrä sekä maaseudulla että kaupungeissa on kasvanut – tällä hetkellä yhteensä yli 300 000 asuntoa on tyhjillään, joista huomattava osa 1970-luvun kerrostaloissa (Paavilainen 2020). Onko meillä varaa tähän ympäristön ja kuluttajien talouden näkökulmasta? Ilmiön taustalla on useita kehityskulkuja, kuten muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin, kakkosasuntojen omistaminen ja vertaisvuokraaminen. Silti jokaisen uuden asunnon rakentaminen vie valtavasti luonnonvaroja ja tuottaa paljon ilmastopäästöjä.

Kuinka paljon sinun kodissasi maksaa yksi aste huonelämpöä parinkymmenen asteen pakkasella? Paljonko asuntosi seiniin on varastoitunut hiiltä? Miten erilaiset korjaustoimenpiteet lisäävät asuntosi käyttöiän odotetta? Tällaisiin kysymyksiin harva kuluttaja osaa vastata. Etenkään kerrostaloasujan ei tarvitse tietää kotinsa teknisistä ratkaisuista kovinkaan paljon.

Kaikki talonostajatkaan eivät ole ostohetkellä kiinnostuneita kotinsa lämmitysmuodosta ja rakennusmateriaaleista, vaan silloin useimmiten asunnon koko, sijainti ja hinta ratkaisevat. Asunnon hankinta, omistaminen ja asuminen ovatkin keskenään eri asioita. Kulutustutkimuksen kirjallisuudessa puhutaan hankinnanjälkeisestä haltuunoton prosesseista (Viholainen ym. 2020; Warde 2014). Asuminen on siten eräänlaista jatkuvaa kodin tekemistä huoltotoimenpiteinen ja korjauksineen (Kuva 1). Uuteen kotiin muutettaessa tämä vaihe konkretisoituu monen kohdalla erilaisten remonttien muodossa. Remontteja tai sisustusta suunnitellessa pohditaan huolellisesti asunnon käytettävyyden ja asumismukavuuden lisäämistä kotona. Korjauksilla voidaan myös päivittää vanhaa kotia, jolloin asunto merkityksellistyy asukkaalleen uudelleen.

Asumisen ympäristövaikutuksiin voi vaikuttaa erilaisin teoin, kuten asunnon energiatehokkuutta parantavin korjauksin. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa säästöjä ja ympäristöhyötyjä tuoviin korjauksiin, mikä ilmenee esimerkiksi Ylen julkaisemassa uutisessa. Energiaköyhyys ei ole vain Etelä-Euroopan ongelma, vaan uhka on olemassa myös Suomessa. Se koskee erityisesti niitä pieni- ja alle keskituloisia kotitalouksia, jotka asuvat 1960- ja 1970-luvun perusparantamattomissa kerrostaloissa tai ennen 1980-lukua valmistuneissa isoissa öljylämmitteisissä pientaloissa (Runsten ym. 2015).

DECARBON-HOME-hankkeessa kysymmekin, miten korjausrakentamisen keinoin voitaisiin edistää ilmastoviisasta asumista etenkin lähiöissä ja haja-asutusalueilla. Keskiössä ovat asukkaat erilaisissa elämäntilanteissa ja taloudellisissa asemissa. Työpaketissa yksi tavoitteena on ymmärtää asukkaan ja kansalaisen kokemuksia ja mahdollisuuksia ilmastotekoihin arjessaan. Palataan näihin teemoihin työn edetessä!

Lähteet

Paavilainen, P. (2020) Tyhjillään olevien asuntojen määrä kasvanut merkittävästi 2000-luvulla – mistä tässä on kyse? Tieto & Trendit 12.10.2020. http://www.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2020/tyhjillaan-olevien-asuntojen-maara-kasvanut-merkittavasti-2000-luvulla-mista-tassa-on-kyse/?listing=simple [Viitattu 20.1.2021]

Runsten, S., Berninger, K., Heljo, J., Sorvali, J., Kasanen, P., Vihola, J., Uotila, U. (2015) Pienituloisen omistusasujan energiaköyhyys. Ympäristöministeriön raportteja 6/2015. Helsinki: Ympäristöministeriö. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/153653

Viholainen, N., Kylkilahti, E., Autio, M., & Toppinen, A. (2020). A home made of wood: Consumer experiences of wooden building materials. International Journal of Consumer Studies, 44(6), 542-551. https://doi.org/10.1111/ijcs.12586

Warde, A. (2014). After taste: Culture, consumption and theories of practice. Journal of Consumer Culture, 14(3), 279– 303. https://doi.org/10.1177/1469540514547828

Kirjoittaja

Eliisa Kylkilahti on kulutustutkija Helsingin yliopistossa. Eliisa on kiinnostunut ilmastoviisaasta asumisesta kuluttajien hyvinvoinnin, taloudellisten mahdollisuuksien ja sosiaalisten suhteiden näkökulmista.

Kirjoitus on julkaistu alunperin 16.2.2021 strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) verkkosivuilla.

Vantaan asukkaat ovat mukana kaupungin ilmastotyössä. Taloyhtiöiden ja lähiöiden energiahankkeet ovat esimerkkejä toimista, joilla Vantaa tavoittelee hiilineutraaliutta.

Ilmastotyötä yhdessä vantaalaisten kanssa

Vantaan kaupunki tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2030 mennessä. Hiilineutraalisuuteen tähtäävät toimet on kirjattu Resurssiviisauden tiekarttaan, jonka yksi painopiste on ”Vastuullinen vantaalainen”. Asukkaat ovatkin mukana taloyhtiöiden ja lähiöiden energiahankkeissa sekä kestävän elämäntavan edistämisessä. 

Kuuleeko lähiö? Tarjolla energiatehokkuutta ja kustannussäästöjä

Vantaa on mukana kehittämässä osallistavia ja oikeudenmukaisia ratkaisuja ilmastoviisaampaan asumiseen juuri alkaneessa DECARBON-HOME-hankkeessa. Tässä kohteena ovat erityisesti suurten kaupunkien 1960- ja 1970-lukujen lähiöt. Niitähän Vantaalla riittää, sillä lähiöitä rakennettiin tuolloin muun muassa Koivukylään, Hakunilaan, Myyrmäkeen ja Kaivokselaan.

Vantaalaisia taloyhtiöitä tavoittelemme pääkaupunkiseudun yhteiskehittämishankkeessa Taloyhtiöklubissa. Ideana on koota yhteen naapuruston asunto-osakeyhtiöiden hallitukset ja perustaa heille foorumi, jossa tehdään ohjattua ja tavoitteellista yhteistyötä energiatehokkuuden parantamiseksi. Vantaalla taloyhtiöklubit perustetaan Koivukylään ja Myyrmäkeen. Molempien alueiden 1970–1990-luvuilla rakennettu kerrostalovaltainen rakennuskanta tarjoaa paljon mahdollisuuksia energiatehokkuusinvestointeihin. Yhteistyötä ja tiedonkulkua kaupungin toimijoiden ja taloyhtiöiden välillä on tarkoitus lisätä. Toivottavasti myös DECARBON-HOME-hankkeesta saadaan synergiahyötyjä näille alueille, esimerkiksi uusia ideoita yhteisöllisyyteen ja kiertotalouteen, jotta muutos ilmastoviisaaseen yhteiskuntaan tapahtuu sosiaalisesti kestävästi.

Vantaa on mukana ympäristöministeriön Lähiöohjelmassa, jolla pyritään lisäämään asukkaiden hyvinvointia ja osallisuutta sekä alueiden elinvoimaisuutta huomioimalla hiilineutraalisuus lähiöiden kehittämisessä. Lähiöohjelmassa mukana ovat muun muassa radanvarren keskukset Myyrmäki, Martinlaakso ja Koivukylä. Lähiöohjelmaa edistetään kaupungin sisällä poikkihallinnollisesti monen yksikön yhteistyönä.

Juuri päättyneessä Ilmastoviisaat taloyhtiöt -hankkeessa keskityttiin taloyhtiöiden lämmityksen tehostamiseen olosuhdedataa ja sensoritekniikkaa hyödyntämällä. Hankkeessa tuotettiin mm. Hakunilan alueen energia-analyysi ja taloyhtiöitä osallistui ilmastoviisaisiin pilotteihin.

Vastuullista kuluttamista ja ilmastotekoja

Kestävien elämäntapojen kiihdyttämö -hankkeessa osallistujakotitaloudet laskivat oman hiilijalanjälkensä, tekivät suunnitelman sen pienentämiseksi ja kokeilivat kuukauden mittaisella jaksolla kestäviä elämäntapoja käytännössä. Keskimäärin osallistujat saivat nipistettyä omasta hiilijalanjäljestään 14 prosenttia.

Vantaa tukee kaupunkilaisia uusiutuvan energian teknologioiden käyttöönotossa. Kartta.vantaa.fi -palvelusta löytyy muun muassa hyvät lähtötiedot oman tontin lähiympäristön tilanteesta maalämpöratkaisujen toteutettavuuden ja kannattavuuden suhteen. Palvelusta voi tarkistaa myös rakennuksen aurinkosähköpotentiaalin.

Viime vuonna tuotimme yhteistyökumppaneiden kanssa Vastuullinen vantaalainen -videoita, jotka kannustavat kuntalaisia ilmastonmuutoksen hillintään ja ilmastotekoihin. Videoiden teemoina ovat energiansäästö, kulutus, lähiluonto ja liikenne. Videot ovat vapaasti kaikkien Suomen kuntien käytettävissä.

Kirjoittaja Marja Vuorinen työskentelee Vantaan kaupungilla ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen asiantuntijatehtävissä.

Kerrostalot 1960- ja 70-luvuilta kuuluvat valtaosin energiatehokkuudeltaan luokkiin D-F. Peruskorjaukset tarjoavat mahdollisuuden parantaa energiatehokkuutta ja vähentää asumisen päästöjä.

Yli kolmasosa nykyisestä suomalaisesta kerrostaloasuntokannasta rakennettiin 1960- ja 70-luvuilla. Tämän asuntokannan korjausvelka onkin suuri haaste Suomessa – asunnot ovat nyt tyypillisesti laajamittaisen peruskorjauksen tarpeessa.

Energiakorjaukset ja päälämmitysjärjestelmän vaihdot ajoittuvat tyypillisesti peruskorjausten yhteyteen, joten lähiöiden peruskorjaukset antavat ajankohtaisen mahdollisuuden myös rakennusten energiatehokkuuden parantamiseen ja päästöjen vähentämiseen. Lisäksi vuodesta 2020 saakka jaettu energia-avustus kiihdyttää osaltaan energiakorjauksia Suomessa.

Tarkastelussa Helsingin, Joensuun, Turun ja Vantaan lähiöt

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan Helsingin, Joensuun, Turun ja Vantaan rakennuskannan ja erityisesti lähiöiden ominaispiirteitä ja nykytilaa. Kaupungit ovat mukana juuri alkaneessa Decarbon-Home-tutkimushankkeessa, jossa tutkitaan muun muassa lähiöiden energiatehokkuutta, energiakorjauksia sekä sosio-ekonomisia tekijöitä, segregaatiota ja asukkaiden näkemyksiä asumiseen ja energiaratkaisuihin liittyen.

Kaupunkien rakennuskannan ikä vaihtelee alueittain sen mukaan missä vaiheessa tarkastelualueen väkiluku on ylipäätään kasvanut. Esimerkiksi Helsingissä vanhan kerrostalokannan osuus on merkittävästi suurempi kuin muissa tapauskunnissa. Toisaalta Joensuun ja Vantaan asukasluku on kasvanut nopeasti vasta 1960-luvulta lähtien, mikä heijastuu uudemman rakennuskannan suureen osaan. Turussa lähes puolet kerrostaloasunnoista on valmistunut 1960- ja 1970-luvuilla.

Vaatimaton energiatehokkuuden taso

Energiatehokkuudeltaan 1960- ja 1970-luvuilla rakennetuista kerrostaloista valtaosa kuuluu luokkiin D-F, eli ne ovat energiatehokkuudeltaan varsin vaatimattomia. Tapauskunnista Helsingin ja Turun 1960- ja 1970-lukujen kerrostaloista osa yltää luokkiin B-C, kun taas Joensuussa parhaat yltävät tasolle D. Vantaalla jopa 62 prosenttia energiatodistusrekisterissä olevista 60-70-lukujen kerrostaloista kuuluu luokkaan F. Helsingin ja Turun 1960- ja 1970-lukujen kerrostalot ovat energiatehokkuudeltaan hieman parempia verrattuna koko maan rakennuskantaan. 

Rakennus- ja huoneistorekisterin perusteella koko kerrostalokannassa kaukolämpö (89 %) ja öljylämmitys (9 %) ovat yleisimmät lämmitysmuodot. Vuoden 1980 jälkeen rakennetuista kerrostaloista lähes kaikki on kytketty kaukolämpöverkkoon. Tapauskunnista eniten öljylämmitteisiä kiinteistöjä on Turussa ja Joensuussa. Toisaalta viime vuosina jotkut asuinkerrostalot ovat irtautuneet kaukolämpöverkosta ja siirtyneet esimerkiksi maalämpöön.

Sosioekonomiset erot kasvaneet

Vaikka asuinalueiden eriytyminen on noussut Suomessa erittäin ajankohtaiseksi keskusteluksi ja tämä keskustelu kohdistuu usein juuri lähiöalueisiin, on lähiöiden sosio-ekonomista kehitystä tutkittu Suomessa kohtuullisen vähän 1990-luvun jälkeen. Tässä blogissa käytetään lähteenä vuonna 2017 julkaistua Stjernbergin analyysiä Helsingin seudun 1960- ja 1970-luvulla rakennettujen lähiöiden sosioekonomisesta tilasta ja kehityksestä. Analyysin aineisto päättyy vuoteen 2014.

Helsinki oli 1990-luvulla yksi Euroopan vähiten segregoituneita pääkaupunkeja, mutta 1990-luvun jälkeen sekä Helsingissä että muualla pääkaupunkiseudulla sosioekonomiset erot ovat kasvaneet. Tämä korostuu erityisesti tietyillä kerrostalovaltaisilla lähiöalueilla, jotka ovat jääneet jälkeen muista alueista. Helsingin seudun 1960- ja 1970-luvuilla rakennetuissa lähiöissä korostuvat tietyt sosioekonomiset erot Helsingin seudun keskiarvoihin verrattuna. Näissä lähiöissä asuu esimerkiksi keskimääräistä enemmän työttömiä, vieraskielisiä, yli 65-vuotiaita, pienituloisia ja alhaisen koulutustason asukkaita. Lähiöt mielletään vuokra-asuntovaltaisiksi alueiksi, mutta itse asiassa Helsingin seudulla vuokra-asuntojen osuus vaihtelee huomattavasti lähiöiden välillä. Osassa Helsingin seudun 1960- ja 1970-lukujen lähiöistä yli 80 prosenttia asuntokannasta koostuu omistusasunnoista, mutta toisaalta osassa näistä lähiöistä vain alle 20 prosenttia asuntokannasta on omistusasuntoja.

Decarbon-Home hankkeessa selvitämme yllä kuvattuja väestön ominaisuuksia myös muilla Suomen lähiöalueilla ja tutkimme miten esimerkiksi työttömyys, pienituloisuus tai asukkaiden korkea ikä vaikuttavat energiatehokkuuden parantamismahdollisuuksiin.

Kirjoittajat:

Hanna-Liisa Kangas toimii ilmasto- ja energiapolitiikan erikoistutkijana Suomen ympäristökeskuksessa. Ilmastoviisaan rakentamisen tutkiminen ja edistäminen on Hanna-Liisalle sydämenasia, koska täytyyhän tästä maapallosta jättää jotain seuraavillekin sukupolville.

Santtu Karhinen työskentelee energiatalouden tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa. Rakennusten energiatehokkuuskysymykset kiinnostavat Santtua erityisen paljon ja pian hän pääsee hyödyntämään tietojansa oman talonrakennusprojektin parissa.


Apartment buildings from the 1960s and 1970s in Finland are usually given an energy efficiency rating between D and F. Renovations have the potential to improve energy efficiency and lower the climate impact of housing.

Over a third of apartment buildings in Finland were built in the 1960s and 1970s. The repair debt of this housing stock is a challenge – these apartments are typically in need of an extensive renovation.

Energy efficiency improvements and updating of the heating systems are typically carried out in pursuance of rehabilitation. The rehabilitation projects provide an opportunity to lower greenhouse gas emissions. In addition, the energy subsidy granted by The Housing Finance and Development Centre of Finland (ARA) since 2020 is accelerating renovations in Finland.  

Suburbs in Helsinki, Joensuu, Turku and Vantaa  

In this blog post we examine the characteristics and present state of building stock in Helsinki, Joensuu, Turku and Vantaa, in particular the suburbs. These cities are involved in the newly launched Decarbon-Home research project, which studies, among other things, the energy efficiency of suburbs, energy renovations and socio-economic factors, segregation and residents’ views on housing and energy solutions.  

The age of the urban building stock varies from region to region according to the stage when the population has grown. For example, in Helsinki the share of the old apartment houses is significantly higher than in other cities. On the other hand, the population of Joensuu and Vantaa has grown rapidly since the 1960s, which is reflected in a large part of the newer building stock. In Turku, almost half of the apartment buildings were built in the 1960s and 1970s. 

Modest level of energy efficiency 

The majority of apartment buildings built in the 1960s and 1970s are quite modest in terms of energy efficiency as the energy efficiency class varies between D and F. In Helsinki and Turku, some apartment buildings reach the classes B and C, while in Joensuu the best are rated D. In Vantaa, even 62 % of the apartment buildings from the 60s and 70s in the energy certificate register belong to category F. Helsinki and Turku, the building stock of the 60s and 70s has slightly higher ratings compared to the whole country. 

Based on the building and dwelling register, district heating (89%) and oil heating (9%) are the most common forms of heating of apartment houses. Almost all apartment buildings built after 1980 are connected to the district heating network. Among the four cities under examination, Turku and Joensuu have most oil-heated properties. On the other hand, in recent years, some residential apartment buildings have disconnected from the district heating network and switched to geothermal heating, for example. 

Increased segregation 

Although the segregation of residential areas is a topical issue in Finland, and this debate often focuses on suburban areas, the socio-economic development of suburbs has been studied relatively little since the 1990s. The reference we use in this blog post is Stjernberg’s analysis of the socio-economic status and development of the Helsinki region’s suburbs built in the 1960s and 1970s, published in 2017. The data  ends in the year 2014. 

Helsinki was one of the least segregated capitals in Europe in the 1990s, but since the 1990s, socio-economic disparities have increased both in Helsinki and elsewhere in the Helsinki Metropolitan Area. This is particularly pronounced in certain suburbs that have lagged behind other areas. Certain socio-economic differences are emphasized in the suburbs built in the 1960s and 1970s in the Helsinki region compared to the average figures in the Helsinki region. For example, there are more unemployed, foreigners, aged (over 65) and people with low income and low education than in average. The share of rented apartments varies significantly between different suburban areas although according to general conception, suburbs are dominated by rental housing. In some of the suburbs of the Helsinki region built in the 1960s and 1970s, more than 80 per cent of the housing stock consists of owned apartments, but in others the share is less than 20 per cent.

In the Decarbon-Home project, we study the residents’ characteristics described above also in other suburban areas in Finland. We will explore, for example, how unemployment, low income or the high age of residents affect the possibilities for improving energy efficiency. 

Writers: 

Hanna-Liisa Kangas works as a senior research scientist in climate and energy policy at the Finnish Environment Institute. Research and promoting climate-wise construction is a matter of heart for Hanna-Liisa, because something must be left of this planet for future generations.

Santtu Karhinen works as a researcher in energy economics at the Finnish Environment Institute. Santtu is particularly interested in energy efficiency issues of buildings and will soon be able to use this knowledge for his own building project.