Kuluttajat pitävät puunkäyttöä potentiaalisena ilmastonmuutoksen hillintäkeinona, mutta suhtautuvat epäilevämmin puisten julkisivujen säänkestävyyteen. Suomalaiset ja ruotsalaiset haluaisivat suosia puuta verrattuna muihin materiaaleihin, kirjoittavat professori Anne Toppinen ja akatemiatutkija Elias Hurmekoski.

Viime vuosina hellejaksot ovat Euroopassa yleistyneet, aikaistuneet ja pitkittyneet. Ennätyslämpötiloja nähtiin tänä kesänä Englannissa ja Ranskassa, ja metsäpalot ovat riehuneet Välimeren alueella. Kaupunkiympäristöjen lämpösaarekkeet pahentavat vaikutuksia asukkaiden, erityisten ikääntyneiden terveydelle. Kuumuuteen varautuminen näkyy jo tarpeena viilentää asuinrakennuksia koneellisesti, mutta keskusteluissa ovat nousseet myös asuinrakennusten suunnitteluun liittyvät kysymykset. Miksi suosia enää tummia ulkomaalipintoja? Tarvitaanko valtavia ikkunoita aurinkoisiin ilmansuuntiin?

Suomen ilmastopaneelin arvioiden mukaan sateisuuden lisääntymisen ja keskilämpötilan nousun yhdistelmä on todennäköinen lopputulos meillä Suomessakin. Kosteat ja lauhat talvet – näköpiirissä ”ikuinen marraskuu” – tuovat erilaisia haasteita rakennuksille. Alueellisesti rankkasateet ja tulviva vesi voivat muodostaa kasvavia haasteita rakennetulle ympäristölle. Onko meillä jo liian vähän asfaltoimattomia viheralueita? Rakennetaanko asutusta liian lähelle tulvariskialueita?

Ilmastonmuutos ja äärevöityvät sääilmiöt asettavat rakennusalalle suuria paineita yhtäältä vähentää hiilidioksidipäästöjä ja toisaalta luoda pitkäikäisiä ja huollon kannalta vaivattomia ratkaisuja. Näiden tulisi myös toimia joustavasti muuttuvissa sääolosuhteissa.

Puu on suosittu rakennusten kantava materiaali

Nykytilanteessa on ollut kiinnostava tutkia, kuinka kuluttajat näkevät puumateriaalin houkuttelevuuden muuttuvassa ilmastossa. Erityisesti kuluttajien näkökulmasta muuttuva ilmasto voi koskettaa säälle alttiita kohteita kuten ulkoverhoukseen ja piharakentamiseen liittyviä materiaaliratkaisuja. Decarbon-Home-hankkeessa toteutetun tutkimuksemme tulokset pohjautuvat aineistoon, johon kuului 2000 kansalaisen vastaukset Suomessa ja Ruotsissa kesällä 2021.

Kyselyssämme kartoitettiin aluksi vastaajien näkemystä ilmastonmuutoksen vakavuudesta. Kummassakin maassa vain muutama prosentti vastaajista suhtautui epäillen ilmastonmuutoksen vakavuuteen eli oli ns. ilmastomuutosskeptikkoja. Kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, että sään paikalliset ääri-ilmiöt voivat tuoda ilmastonmuutoksen uhkia lähemmäs kansalaisten arkea. Tämä voi kannustaa valintoihin, joilla muutoksia pitkällä aikavälillä voidaan vaimentaa.

Kyselytutkimuksemme tuloksissa korostui puumateriaalin rakennuskäyttö keinona sopeutua ilmastonmuutoksen tuomiin ympäristöpaineisiin rakennussektorilla. Kiinnostavasti puu tai puu yhdistettynä muihin materiaaleihin oli noin puolelle vastaajista suosituin vaihtoehto asuinrakennuksen kantavana materiaalina. Puukerrostalorakentaminen oli tuttua enemmistölle vastaajista molemmissa maissa. Tämä osuus oli korkeammalla Suomessa, vaikka Ruotsissa se on asuinrakentamisessa yleistynyt nopeammin. Vastaajajoukkoa voi siten luonnehtia melko positiivisesti puunkäyttöön suhtautuvina. Tämä voi liittyä vastaajajoukon taustapiirteisiin, sillä noin joka kolmannella suomalaisista oli yhteys metsäalaan joko koulutuksensa, työpaikkansa tai metsänomistuksen kautta. Ruotsissa vastaava osuus jäi viidennekseen.

Kuten oheisesta kuvasta nähdään, suomalaisvastaajat (64 %) suhtautuivat keskimäärin ruotsalaisia (51 %) myönteisemmin siihen, kuinka ilmastoystävällisenä rakennusmateriaalina puu nähtiin verrattuna betoni- tai teräsrakentamiseen. Suomalaiset näkivät myös useammin, että puurakennus toimisi hiilen varastona.

Säänvaihtelut vaikuttavat ulkorakenteiden tekniseen kestävyyteen

Molemmissa maissa iso osa vastaajista näki ilmastonmuutoksen ja sään ääri-ilmiöiden jo nostaneen rakennusten ylläpitokustannuksia, esim. maalaustarvetta. Noin kolmasosa molemmissa maissa näki säänvaihteluiden jo lyhentäneen ulkorakenteiden teknistä kestävyyttä. Noin kolmasosa vastaajista näki myös, että sään ääri-ilmiöt tulisivat vähentämään puun käyttöä ulkorakenteissa tulevaisuudessa. Tuloksia tulkittaessa on hyvä kuitenkin huomata, että merkittävä osa vastaajista ei ollut vahvasti samaa eikä eri mieltä väittämien kanssa. Osalle vastaajista sään ääri-ilmiöiden vaikutusten voi siis olettaa olevan epäselviä tai hankalasti hahmotettavia.

Tulostemme mukaan sään ääri-ilmiöiden vaikutukset voivat olla sekä myönteisiä että kielteisiä. Tilastollisen monimuuttuja-analyysin avulla tunnistimme vastaajajoukolle molemmissa maissa olevan kaksijakoisia uskomuksia, jotka koostuivat sekä myönteisistä että negatiivisista näkemyksistä liittyen puurakentamiseen muuttuvassa ilmastossa. Näiden ennustamisessa ilmastonmuutoksen vakavuuden kokeminen lisäsi myönteisiä näkemyksiä puurakentamisesta, mutta ei vaikuttanut kielteisiin näkemyksiin. Molemmissa maissa puukerrosrakentamisen tunnettuus lisäsi vastaajien alttiutta nähdä puumateriaali positiivisempana. Vastaajan yhteys metsäsektoriin joko metsänomistuksen tai työpaikan kautta lisäsi positiivisia mielikuvia puuhun liittyen, mutta tilastollisesti merkitsevänä vain ruotsalaisvastaajilla. Tämä tulos on yllättävä ottaen huomioon yksityismetsänomistuksen suuremman roolin meillä kuin Ruotsissa.

Kuluttajat tuntuvat siis näkevän puunkäytön potentiaalisena ilmastonmuutoksen hillintäkeinona, mutta suhtautuvat hieman epäilevämmin puisten julkisivujen säänkestävyyteen. Erityisesti kantavissa rakenteissa puunkäytöllä olisi selvästi kasvun varaa, mutta elementoinnin myötä myös julkisivuremonteissa nähtäneen puunkäytön volyymin ja moninaisuuden kasvua.

Kuva: Suomalaisten (FIN) ja ruotsalaisten (SWE) kuluttajien näkemyksiä keskeisiin puura-kentamista koskeviin ilmastoväittämiin asteikolla 1=vahvasti eri mieltä, …, 5=en osaa sa-noa, 9=vahvasti samaa mieltä (vastaajajoukko N=2015, aineisto kesäkuu 2021).

Rakennetun ympäristön päästöjen karsimisella on kiire

Tuloksillamme on merkitystä käyttäjälähtöisten puurakentamisen tuotantoketjujen suunnittelussa sekä ilmastonmuutoksen hillinnän että siihen sopeutumisen näkökulmista. Kasvava kosteus-, tuuli-, lumikuorma- ja lämpöaltistus asettaa suurempia vaatimuksia erityisesti julkisivuille, mutta ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta korostuu kantavien rakenteiden valmistuksen aiheuttama päästöpiikki. Kumpi näistä näkemyksistä – säävaihteluiden riskit ja puun nousevat ylläpitokustannukset vaiko hiilen varastointi ja muut edut puurakentamisesta – painaa enemmän näyttää kuitenkin riippuvan yksittäisten kansalaisten taustaominaisuuksista.

Lainsäädäntö tukee vahvasti vähempipäästöisten rakennusmateriaalien käyttöönottoa nopealla aikataululla, ja tässä puurakentaminen voi toimia kilpailun kirittäjänä myös perinteiselle betonielementtirakentamiselle. Kuten tähänkin asti, rakentaminen tulee vaatimaan eri materiaalien yhdistelyä. Joka tapauksessa, jos mielimme hiilineutraalia yhteiskuntaa jo ensi vuosikymmenellä, rakennetun ympäristön päästöjen karsimisella on kiire. Rakennuskanta uudistuu varsin hitaasti, joten myös korjausrakentamisen puolella puupohjaisia ratkaisuja on syytä etsiä samalla säätilojen äärevöitymiseen varautuen.

Lisätietoa

Decarbon-Home-tutkimusartikkeli on julkaistu arvostetussa Canadian Journal of Forest Research -tiedejulkaisussa.

Vehola, A., Hurmekoski, E., Lähtinen, K., Ruokamo, E., Roos, A., Toivonen, R. & Toppinen, A. 2022. Citizen beliefs concerning wood as a construction material under extreme weather events. Canadian Journal of Forest Research, https://cdnsciencepub.com/doi/full/10.1139/cjfr-2022-0108

Kirjoittajat

Anne Toppinen toimii professorina Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolla sekä DECARBON-HOME-tutkimushankkeen konsortion johtajana.

Dosentti Elias Hurmekoski on akatemiatutkija Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolla.

Tuore tutkimus valaisee puisten rakennustuotteiden laadun arviointia osana suomalaisten kulutuspäätösten vastuullisuutta. Decarbon-Home-hankkeessa äskettäin julkaistun tieteellisen artikkelin tulokset osoittavat, että ekologisesti, sosiaalisesti tai taloudellisesti vastuullinen ostokäyttäytyminen on yhteydessä puutuotteiden laatuun liittyvien ominaisuuksien, kuten tuotteiden ympäristöystävällisyyden, materiaalien monipuolisuuden sekä teknisen luotettavuuden arviointiin. Rakentamisen ja asumisen markkinoilla toimiville yrityksille tulokset viestivät siitä, että puutuotteisiin liittyvät mielikuvat ja odotukset ovat osa laajempaa elämäntapoihin liittyvää kokonaisuutta. Yritykset voivat myös kasvattaa asiakasarvoa hyödyntämällä tätä tietoa esimerkiksi markkinoinnissa.

Uusiutumattomien materiaalien korvaaminen uusiutuvilla materiaaleilla, kuten puulla, on tärkeä osa rakennusten elinkaarikestävyyden parantamista. Globaalin väestönkasvun ja kaupungistumisen takia erityisesti betonista, teräksestä ja tiilestä tehtyjen kerrostalojen rakentamisessa tapahtuvat muutokset ovat merkittävässä roolissa asumisen kestävyysmurroksessa. Tästä huolimatta puurakentamiseen ja asumisen kysynnän tutkimus on ollut huomattavasti tarjontaan liittyviä tarkasteluja (esim. materiaali- ja teknologiaratkaisut, rakennusprosessit) vähäisempää. Tämän tutkimuksen tulokset tuovat uutta tietoa suomalaisten kuluttajien vastuulliseen ostokäyttäytymiseen liittyvistä arvoista ja niiden yhteyksistä puisten rakennustuotteiden arviointiin. Tulokset perustuvat ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelman myöntämällä rahoituksella vuonna 2018 kerättyyn kyselyaineistoon, johon vastasi 256 eri puolella Suomea asuvaa 18–74-vuotiasta.

Kuluttajien näkökulmasta puisten rakennustuotteiden laatu on monen tekijän summa

Tulosten mukaan kuluttajien arviot rakennuspuutuotteiden laadusta ovat yhteydessä kolmeen pääteemaan: 1) tuotteiden ympäristöystävällisyyteen, 2) materiaalien monipuolisuuteen ja 3) tuotteiden tekniseen luotettavuuteen. Tuotteiden ympäristöystävällisyyttä kuluttajat arvioivat esim. elinkaarivaikutusten, sertifikaattien ja yleisen tuoteinformaation kautta, kun taas materiaalien monipuolisuuden arviot perustuivat kuluttajien kokemuksiin niiden monikäyttöisyydestä, innovatiivisuudesta ja oman identiteetin ilmaisemisesta (esim. yhteensopivuus sisustusmieltymysten kanssa). Arviot tuotteiden teknisestä luotettavuudesta perustuivat näkemyksiin materiaalin pitkäikäisyydestä, akustisista ominaisuuksista ja tuoteturvallisuudesta. Tulosten mukaan puisten rakennustuotteiden valinnassa kuluttajat arvostivat eniten tuotteen pitkäikäisyyttä, viihtyisyyttä ja terveysvaikutuksia, kun taas sertifikaatit ja tuoteinformaatio olivat vähiten tärkeitä tehtäessä ostopäätöksiä.

Taloudellinen vastuullisuus korostui suomalaisten kuluttajien ostokäyttäytymisessä

Suomalaisten kuluttajien vastuulliseen ostokäyttäytymiseen liittyviä arvoja mitattiin kyselyssä väittämin, joissa tarkasteltiin eri ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten kestävyysnäkökulmien merkitystä ostopäätöstilanteessa. Tulosten mukaan suurimmalle osalle vastaajista taloudelliset seikat olivat tärkeimpiä yleisten ostopäätösten tekemisessä. Tuotteita todettiin ostettavan, jos niitä todella tarvitaan ja tuotteet koetaan hyödyllisiksi, laadukkaiksi ja kestäviksi. Ekologiset seikat, kuten tuotteiden kierrätysmahdollisuudet ja tuotannon materiaali- ja energiatehokkuus, tai sosiaaliset asiat, kuten työntekijöiden oikeudet ammatilliseen kehittymiseen, eivät vastausten mukaan olleet vastaajille kovinkaan tärkeitä.

Tulosten mukaan kuluttajien ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen ostokäyttäytymiseen liittyvät arvot olivat yhteydessä siihen, millaisia ominaisuuksia he arvostivat puisissa rakennustuotteissa. Erityisesti ekologisia ja sosiaalisia asioita yleisissä ostopäätöksissään huomioivat vastaajat arvostivat myös puisten rakennustuotteiden teknisiä ominaisuuksia ja materiaalin monipuolisuutta sekä niiden käyttöön liittyviä ympäristönäkökulmia. Lisäksi taloudellista vastuullisuutta yleisissä ostopäätöksissään korostavat kuluttajat arvostivat puun teknisiä ominaisuuksia ja materiaalin monipuolisuutta.

Taloudellinen vastuullisuus kulutuksessa voi johtaa ympäristön kannalta suotuisiin kestävyysetuihin, jos se liittyy esimerkiksi tuotteen pitkäikäisyyden arvostamiseen. Tuotteen pitkäikäisyydellä on taloudellisen kestävyyden lisäksi yhteyksiä myös ekologiseen kestävyyteen esimerkiksi korjattavuuden näkökulmasta. Tutkimuksen tärkeä tulos on myöskin se, että kuluttaja, joka tekee ekologisesti, sosiaalisesti tai taloudellisesti vastuullisia ostopäätöksiä, arvostaa puun moninaisia ominaisuuksia enemmän kuin kuluttaja, joka sivuuttaa nämä kestävyysnäkökulmat kulutuksessaan. Tällaiset kuluttajat, jotka ovat sekä ympäristötietoisia mutta myös kiinnostuneita sosiaalisista ja taloudellisista kestävyysasioista yhteiskunnassa, voivat olla erityisen kiinnostuneita asumisesta puukerrostaloissa.

Lisätietoa:

Tutkimus on kokonaisuudessaan luettavissa vertaisarvioidusta Forest Products Journal -tiedejulkaisusta:

Harju C., Lähtinen K. (2022). Consumers’ Consciousness for Sustainable Consumption and Their Perceptions of Wooden Building Product Quality. Forest Products Journal vol. 72 no. 3. 155–169. https://doi.org/10.13073/FPJ-D-22-00014

Kirjoittajat

Charlotta Harju toimii väitöskirjatutkijana Vaasan yliopistossa Markkinoinnin ja viestinnän yksikössä sekä tutkijana Luonnonvarakeskuksessa. Hän tutkii väitöskirjassaan kuluttajien näkemyksiä puutuotteiden laadusta ja kestävyydestä sekä toimii tutkijana Decarbon-Home-hankkeessa. Sähköpostiosoite: charlotta.harju(a)luke.fi


Katja Lähtinen on Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori, joka on taustakoulutukseltaan metsätieteilijä. Työssään hän tutkii uusiutuvien luonnonvarojen käytön liiketaloudellisia kysymyksiä muun muassa yritysten, kuluttajien ja yhteiskunnallisten päätöksentekijöiden näkökulmista. Hän on Decarbon-Home-hankkeen varajohtaja. Sähköpostiosoite: katja.lahtinen(a)luke.fi

Kuva: Timo Roschier

Ilmastonmuutoksen seuraukset iskevät voimakkaina asunnottomiin ja kehnoissa oloissa eläviin ihmisiin. Ilmastonmuutoksen varautumissuunnitelmissa on tärkeä nähdä ryhmät, jotka ovat yhteiskunnan hiljaisia toimijoita ja poliittisen päätöksenteon katvealueella. Suomessakin on varmistettava, että taloudellisesti heikoilla olevilla ihmisillä on mahdollisuus vakaisiin asuinoloihin, kirjoittaa Pauliina Liukkonen Sininauhasäätiöstä.

Kriisit ovat päällekkäisiä, yhtäaikaisia ja toisiinsa kietoutuneita. Tässä tekstissä kerron viisi perustetta, miksi ilmastonmuutoksen yhteydessä on tärkeä puhua myös asumisesta ja asunnottomuudesta

  1. Muuttuva ilmasto muuttaa elinympäristöjä. Asunnottomuus lisääntyy pakkomuuttojen, rakennusten tuhoutumisen, köyhyyden ja konfliktien seurauksena.

Ilmastonmuutoksen aiheuttama asunnottomuus riippuu enemmän maantieteestä kuin muista perinteisemmistä asunnottomuuden taustasyistä. Tulvavesien vietäväksi voi joutua niin rikkaan kuin köyhänkin maallinen omaisuus.

Silti tulotasolla on merkitystä: toisilla on enemmän puskuria vastaanottaa ilmastokriisin seurauksia arjessaan. Kaikilla meistä ei ole riittävästi resursseja elämän uudelleen järjestämiseksi.

Suomessakin on varmistettava, että taloudellisesti heikoilla olevilla ihmisillä on mahdollisuus vakaisiin asuinoloihin. Köyhyys rajoittaa merkittävästi mahdollisuuksia, joita tarvitaan henkilökohtaisella ja yhteiskunnallisella tasolla katastrofiin vastaamiseksi.

2. Asunnottomat ihmiset ovat alttiita ilmastonmuutoksen ja siihen liitettyjen äärisäiden seurauksille.

Kuumenevan ilmaston seuraukset iskevät kovaa asunnottomuutta kokeviin ja kehnoissa oloissa eläviin ihmisiin.

Asunnoton ihminen kohtaa äärisäät, saasteet ja taudit paljon suojattomammista lähtökohdista kuin me, joilla on oman kodin tuoma turva ympärillä. Asunnottomuus lisää terveysongelmia: pitkäaikaissairauksia, vammoja, tulehduksia ja mielenterveyden haasteita. Korventavat hellejaksot, myrskyt ja tulvat ilman suojaa heikentävät entisestään vointia. Säätilat vaikuttavat ilman kotia elävän arkeen, terveyteen ja jopa hengissä selviytymiseen.

3. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta asunnottomuuden poistaminen on ilmastokriisin vaikutusten hillintää.

Suurin osa asunnottomista ihmisistä elää kaupungeissa, joissa lämpö muodostaa betonin ja asfaltin vuoksi tukalan kuumia lämpösaarekkeita. Kuumuuden takia asunnottomat ovat erityisen alttiita poikkeuksellisen lämpimiin ajanjaksoihin liittyville terveysuhkille.

Englannissa ja Kanadassa on rakennettu kaupunkeihin tiloja, joihin asunnottomat ihmiset voivat hakeutua suojaan paahteelta tai vastaavasti suojaan rankkasateilta tai paukkupakkasilta. Myös kaupunkien vihreällä infrastruktuurilla on positiivisia vaikutuksia asunnottomille ihmisille. Tarvitsemme lisää puita ja kasvillisuutta kaupunkeihin pehmentämään urbaanin ympäristön kuumuusilmiötä. Tämä on riskien vähentämistä, joka hyödyttää ihmisiä, jotka ovat ilmastokatastrofin torjunnassa jääneet vähälle huomiolle.

Nämä eivät kuitenkaan ole ratkaisu tarpeelle päästä suojaan ilmastonmuutoksen ilmentymiltä. Asuntojen riittävä saatavuus on taattava. Asunto on välttämätön suoja.

4. Asumisen ja rakentamisen ympäristö- ja ilmastovaikutukset ovat merkittävät. Suomalaisten kotitalouksien suurimmat päästöt ja luonnonvarojen kulutus aiheutuvat juuri asumisesta.

Keskivertosuomalaisen kulutuksen materiaalijalanjälki on noin 40 000 kiloa vuodessa. Se on rekkalastillinen luonnonvaroja. Ekologisesti kestävä taso on nykytasoa 80 % pienempi eli noin 8 000 kiloa vuodessa.

Kestävän hyvinvoinnin jäljillä -tutkimuksessa (Hirvilammi 2015) mitattiin 18 suomalaisen perusturvan varassa elävän ihmisen materiaalijalanjälkeä.

Materiaalijalanjälki kertoo, paljonko koko elinkaaren aikana kuluu uusiutumattomia ja uusiutuvia luonnonvaroja sekä maaperää eroosion muodossa tuotteiden, palvelujen ja elämäntapojen aikaansaamiseksi sekä ylläpitämiseksi.

Yllättäen vain yhdellä tutkimukseen osallistuneista materiaalijalanjälki jäi kestävyysrajan alapuolelle. Hän oli asunnoton ihminen. Hänen materiaalijalanjälkensä paino oli 7400 kiloa luonnonvaroja vuodessa.

Minkälaisen yhteiskunnan olemme rakentaneet, jos perustoimeentulon varassakin ylitetään luonnonvarojen kulutuksen kestävä raja?

Asunnottomalla ekologisesti kestävä elintaso oli seurausta nimenomaan asunnottomuudesta. Asunto on välttämättömyys ja oikeus. Siksi asuntojen tarpeeseen ja asumisen ympäristö- ja ilmastokuormituksen yhtälöön on löydettävä kestäviä ratkaisuja.

Meillä on paljon parannettavaa resurssien käytössä, mitä tulee maankäyttöön, rakentamiseen ja energiaan. Kulutus olisi kompensoitava takaisin luonnolle ja ilmastolle.

5. Ilmastonmuutoksen asunnottomalle väestölle aiheuttamia ongelmia ei ole huomioitu suunnitelmissa, joita kansallisella ja paikallisella tasolla on tehty ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi ja riskien hillitsemiseksi.

Suomessa on noin 4000 asunnotonta ihmistä, jotka on saatu tilastoitua (ARA 2022). Tilastojen ulkopuolelle jää määrittelemätön joukko ilman kotia eläviä ihmisiä.

Asunnottomuus on kriisitilanne, jossa pääasiassa keskitytään selviytymiseen perustarpeiden ja oikeuksien toteutumattomuuden hetteikössä. Siihen liittyy yleisesti ruokaturvattomuutta, sairauksia ja terveydentilan heikentymistä ja väkivallan uhkaa. Kun ihminen joutuu asunnottomaksi, hänen fyysinen ja henkinen kestävyytensä on koetuksella. Mahdollisuudet välttää ilmastouhkia omin keinoin ovat olemattomat.

Maapallon 1,5 asteen lämpiämisen taso ylitetään arviolta alle kahdeksan vuoden kuluttua. Onnistuneessa ilmastonmuutoksen seurauksiin varautumisessa on tärkeää nähdä ryhmät, jotka ovat yhteiskunnan hiljaisia toimijoita, poliittisen päätöksenteon katvealueella. Varautumissuunnittelun ja vaikutusten hillinnän tulisi tapahtua yhteistyössä asunnottomien palveluita tuottavien tahojen ja asunnottomuutta kokeneiden ihmisten kanssa.

Lähteet:

ARA (2022). Asunnottomat 2021. Selvitys 2/2022. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA). <https://www.ara.fi/download/noname/%7B7E6FD4AE-A5D4-4849-91CA-B93E67EAC52E%7D/173370>

Hirvilammi, T. (2015). Kestävän hyvinvoinnin jäljillä. Ekologisten kysymysten integroiminen

hyvinvointitutkimukseen. 134 s. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 136, Kelan tutkimusosasto, Helsinki. <https://helda.helsinki.fi/handle/10138/153859>

Kirjoittaja

Pauliina Liukkonen toimii vaikuttamistyön päällikkönä Sininauhasäätiössä. Hän työskentelee sosiaalisesti oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta, jossa eletään yhden planeetan resurssien mukaisesti. Vapaa-aikana hänet löytää metsästä.

Miten kestävä elämäntapa näyttäytyy uutisissa ja millaisia perusteluita ja ratkaisuja media esittää asumisen ilmastovaikutuksen vähentämiseksi? Sanna Fogde tarkasteli pro gradu -tutkielmassaan ilmastoviisaan asumisen kuvauksia Ylen verkkouutisissa. Uutisissa korostuu teknokraattinen maailmankuva, jossa tieto, teknologia ja markkinatalouden periaatteet ovat hallitsevia. Samalla kuitenkin myös kestävään elämäntapaan ja ekologiseen kestävyyteen liittyvät arvot ovat yleistymässä ja saavuttaneet jalansijaa julkisessa keskustelussa.

Uutisia pidetään yleisesti tosiasioiden välittäjinä ja ne vaikuttavat mielikuviimme ja ajatuksiimme, jotka puolestaan vaikuttavat vuorovaikutuksen kautta arvoihimme ja toimintaamme. Uutiset ovat osa julkista keskustelua ja niillä suuri merkitys siinä, millaisia mielikuvia ja ajatusmalleja ihmisille luodaan. Uutisilla on siis mahdollisuus ruokkia ihmisten ajatusmaailmaa uusilla näkökulmilla ja herätellä meitä näkemään asioita toisin.

Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani ilmastoviisaan asumisen representaatioita Ylen verkkouutisissa. Ilmastoviisasta asumista käsittelevissä uutisissa kuvataan pääsääntöisesti asumisen käytäntöjä ja teknisiä ratkaisuja, joilla asumista muutetaan kestävämpään suuntaan. Säästämisen näkökulma nostetaan usein esille ja mahdollisuus säästää rahaa nousee usein jopa ilmastonmuutoksen hillitsemistä tärkeämmäksi tavoitteeksi. Kuvaukset kestävämmästä kuluttamisesta ja elämäntavasta nousevat kuitenkin taloudellisten ja teknisten näkökulmien rinnalle.

Ihmiset kuluttajina

Verkkouutisissa on tavallista esittää ihmiset kuluttajina ja rohkaista ihmisiä kulutukseen, vaikka todetaankin kulutuksen aiheuttavan suurimman osan ilmastopäästöistä. Uutisissa esillä ovat myös ilmaston kannalta kestävämmät tavat kuluttaa, kuten erilaiset energiatehokkaat tekniset ratkaisut ja arjen käytännön niksit. Päästöjä pyritään pääsääntöisesti vähentämään luopumatta olemassa olevasta elintasosta tai -tavoista.

Energiatehokkuutta ja erilaisten laitteiden hankintaa ja käyttöönottoa perustellaan usein investointina, sillä vaihtamalla tehokkaampiin tekniikoihin energiaa kuluu vähemmän ja rahaa säästyy. Myös erilaisten asumisen käytäntöjen, kuten veden ja sähkön kulutuksen pienentämiseen vaikuttavat toimet perustellaan lukijoille usein rahan säästämisen näkökulmasta, jolloin ilmastolle suotuiset vaikutukset jäävät toissijaisiksi. Ekologisen kestävyyden kuvauksissa kestävä asuminen esitetään puolestaan kokonaisvaltaisena elämäntapana, joka poikkeaa valtavirrasta. Kestävän elämäntavan kuvauksissa korostuu elämänlaatu, hyvinvointi ja yksilöllisyys.

Tieto, teknologia ja markkinatalouden periaatteet hallitsevat

Verkkouutisten taustalla vaikuttavat erityisesti markkinatalouden, hyvinvointiyhteiskunnan ja ekologisen kestävyyden arvot. Suomalaisen yhteiskunnan toiminta nähdään useimmiten markkinatalouden periaatteiden kautta, jolloin myös asumisen aiheuttamat ilmastovaikutukset pyritään ratkomaan tästä maailmakuvasta käsin. Rahan oletetaan toimivan tehokkaana motivaattorina ihmisten teoille ja rahan merkitystä yksilöille ja yhteiskunnalle korostetaan.

Hyvinvointiyhteiskunnan arvot ilmenevät siinä, että muutos ilmastoystävällisempään yhteiskuntaan halutaan toteuttaa demokraattisten päätösten kautta tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti. Teksteissä nousee tällöin esiin huoli pienituloisten mahdollisuuksista muuttaa asumistaan ilmastoviisaammaksi, sillä erilaiset tekniset ratkaisut ovat usein kalliita ja vaativat asukkailta investointeja. Ekologinen kestävyys ja siihen liittyvät arvot haastavat kuitenkin kahta ensiksi mainittua ideologista maailmankuvaa kyseenalaistamalla jatkuvan kuluttamisen tarpeellisuuden ja tuomalla esiin esimerkkejä kestävästä elämäntavasta ja valinnoista.

Erilaiset näkökulmat sekoittuvat uutisissa, mikä kertoo siitä, että kestävään elämäntapaan ja ekologiseen kestävyyteen liittyvät arvot ovat yleistymässä ja saavuttaneet jalansijaa julkisessa keskustelussa. Tästä huolimatta verkkouutiset välittävät lukijoilleen teknokraattista maailmankuvaa, jossa tieto, teknologia ja markkinatalouden periaatteet ovat hallitsevia.

On tärkeää nostaa esiin julkisen keskustelun arvomaailmaa ja taustaoletuksia, sillä asuminen on yksi suurimmista kulutusperäisten päästöjen aiheuttajista Suomessa. Ihmiset tarvitsevat uusia ajatusmalleja ja ratkaisuehdotuksia miettiessään omia arvojaan ja valintojaan liittyen ilmastoviisaampaan asumiseen ja elämiseen. Tähän aihetta monipuolisesti käsittelevät uutiset antavat hyviä eväitä.

Kirjoittaja

Sanna Fogde on Vaasan yliopistosta valmistuva viestinnän maisteriopiskelija, joka työskenteli Decarbon Home hankkeessa osa-aikaisena tutkimusavustajana opiskelujen ohella lukuvuonna 2021–2022.

sanna.fogde(a)student.uwasa.fi

Pro gradu -tutkielma ”Ilmastoviisaan asumisen representaatiot: Tarkastelussa Yleisradion verkkouutiset” on kokonaisuudessaan luettavissa Osuva-julkaisuarkistossa.

Olemme pitkällä kevättä, joka tulee määrittelemään tulevaisuutemme suunnan. Kahden vuoden hermoja raastava, asumista muuttava ja liikkumista uudelleen arvottava pandemia tuntui loppuvan Venäjän aloittaessa hyökkäyssotansa Ukrainaa, Eurooppaa ja fossiilisista polttoaineista irti pyrkivää maailmaa kohtaan. Olemme löytäneet itsemme tilanteesta, jossa Venäjän taloudellinen ja poliittinen kytkeminen länteen on tullut tienhaaraan. Kansalaisyhteiskuntien liikkumavaran suhteen olemme jo pitkään kulkeneet täysin eri polkuja. (Flikke 2016, Laine 2017). Jotkin Euroopan maat ovat sitoneet energiankulutuksensa, asuntojen lämmityksen ja sitä kautta yhteiskuntarauhan venäläiseen öljyyn ja kaasuun. Toiset pohtivat kuumeisesti, miten energiankulutusta vähennetään ja mitä vanhoja tuotantomuotoja voidaan valjastaa ennen kuin energiatalous toimii joko omavaraisesti tai luotettujen valtioiden verkostossa uusiutuvilla ja vähähiilisillä energiamuodoilla. Ukrainan kokemusten myötä pitää voida kysyä eikö olisi voitu järkevämmin ajaa ihmisoikeusperiaatteita rakennettaessa eurooppalaista energiajärjestelmää.

Emme ole vastaavassa tilanteessa ensimmäistä kertaa. On ehkä hedelmällistä hakea yhtymäkohtia ja oppia vuosien 1866–1868 katovuosista ja nälänhädästä. Suomi, Snellmannin johdolla, pyrki eroon sananlaskusta ’kyllä keisari ruokkii’ ja valtion velanotosta. Snellmannin hätäfilosofian mukaan valtion kassa ei voinut olla pohjaton – etenkään oman markan vahvistamassa autonomiassa, ja valtio ei saanut holhota vaan sen piti rohkaista selviämään kriiseistä omin voimin. Ajateltiin, että kansantalous vahvistuisi maakaupan vapauttamisen, kotiteollisuuden ja maaseudun toimeliaisuuden myötä. Olisi mukava sanoa, että kansa otti onnensa omiin käsiinsä, kävi kauppaa ja kouluttautui, mutta näin ei käynyt. Yksin vuonna 1868 noin kahdeksan prosenttia Suomen silloisesta väestöstä kuoli, maaseudun hätä ja omistamisen epätasa-arvo ajoi tilattoman väestön kaupunkeihin ja hätäaputöihin, infrastruktuurirakentamisen kärsimyksiin, ja keskelle pilkkukuumeen ja lavantaudin bakteerihautomoja. Vuoden 1867 massiiviseen katoon ei ollut tai ei voitu käyttää viljapuskuria ja byrokratia oli voimallisempaa kuin orastava kansallistunne. Olisiko 1860-luvun uudistuva Suomi toiminut toisin, jos se olisi kyennyt varautumaan ilmaston oikullisuuteen? Todennäköisesti. Jälkikäteen Snellman kysyi ”Eikö olisi woitu järkewämmin käyttää sitä, mitä annettiin” (US 1892) ja toimia oikeudenmukaisemmin.

Ilmastonmuutos koskettaa kaikkia

Ilmastokriisi on suurin ihmiskunnan kohtaama ongelma. Halusimme tai emme ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia. Ei välttämättä tänään ja nyt – mutta takuulla tulevina vuosikymmeninä. Nykyelämäntapamme on velanottoa tulevilta sukupolvilta. Kuva 1 esittää maapallon keskilämpötila vuodesta 1880 vuoteen 2021 suhteessa vuosien 1950–80 ilmastokauteen. Tummin sininen tarkoittaisi yhtä astetta kylmempää ilmastoa. Itse asiassa kylmin vuosi tällä aikajanalla – 1909 – oli vain puoli astetta verrokkijaksoa kylmempi. Tumman keltainen tarkoittaa yhtä astetta lämpimämpää. Vuodet 2016 ja 2020 eivät itseasiassa mahdu skaalaan (±1°C). Vaikea nähdä, että ilmakehän vuosittaisen hiilidioksidipitoisuuden noustessa reippaasti yli 400 ppm:n lämpötilat palautuisivat ’normaalina’ pitämillemme tasoille (vrt. Rubino ym. 2013).

Kuva 1. Globaali maa-meri lämpötilaindeksi vuosilta 1880–2021 verrattuna ilmastokauteen 1950–1980 (Data: GISS 2022). Indeksi verrokki-ilmastokauden päällä ilmaisee sini-kelta-väriskaalan minimiä (-1°C) ja maksimia (+1°C).

Mitä pitempiaikaisia ilmastomallinuksia tehdään sitä synkemmältä tulevien sukupolvien elämä näyttää. Christopher Lyonin (2022) tutkimusryhmä mallinsi kasvihuonekaasujen eri skenaarioita vuoteen 2500 asti. Periaatteessa heidän sanomansa on se, että jos päätöksiä ei tällä vuosikymmenellä tehdä, tarvitaan ihme suunnan muuttamisessa. Joten ei ole sattumaa, että ilmastotutkijat tänä keväänä ovat purkaneet huolestumistaan aktivismilla, ja koittaneet saada tiedettä esille riippumatta siitä pidätetäänkö heitä kansalaistottelemattomuudesta.

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin kuudes arviointiraportti totesi, että ihmisen vaikutus ilmaston lämpenemiseen on yksiselitteistä (IPCC 2021). Viime kuussa Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteeri António Guterres (2022) totesi painokkaasti, että ”oikeasti vaarallisia radikaaleja ovat ne maat, jotka ovat lisäämässä fossiilisten polttoaineiden tuotantoa. Fossiilisten polttoaineiden infrastruktuuriin sijoittaminen osoittaa moraalista ja taloudellista hulluutta.” Pitäisi olla selvää, että kaikki järkevät investoinnit ovat investointeja vähähiiliseen tai fossiilittomaan tulevaisuuteen. Tämän tulevaisuuden edistämiseksi tarvitaan myös diplomatian keinoja. Jos huhtikuussa lämpötila nousee 47 celsius asteeseen, ei katseiden pitäisi kohdistua hiilivoimaloiden kapasiteetin lisäämiseen vaan niiden alasajoon. Ihmiskunta ansaitsee parempaa.

Kasvihuoneilmiö, kuten lajien synty, tunnistettiin jo 1850-luvulla. Kesti kuitenkin lähes sata vuotta ennen kuin hiilidioksidin ja metaanin ilmastovaikutuksesta alettiin puhua laajemmin. Suomessa asia on tiedostettu jo pitkään. Helsingin Sanomien edeltäjä, Päivälehti 4. helmikuuta vuonna 1900 kirjoitti Fyysillisen yhdistyksen kokouksesta, jossa Professori Homén, myöhempi valtioneuvos, kävi läpi ruotsalaisen Svante Arrhenniuksen teoriaa lämpötilojen vaihtelun ja hiilihappomäärän muutoksesta ilmakehässä ja esitti itselleen kysymyksen ”Onko hiilihapon lisäys, jonka meidän päivien teollisuus polttamalla saa aikaan, niin suuri että se voi vaikuttaa ilmastoon. Vastaus on myöntävä” (Päivälehti 1900). En tiedä ajatteliko pieksämäkeläislähtöinen Hómen, että vielä 120 vuotta myöhemmin hänen esittämä kysymys olisi kiistanalainen.

Asuminen sekä tuottaa ilmastokriisiä että kärsii siitä. Asumisesta, rakentamisesta ja lämmönsäätelystä aiheutuvat hiilidioksidipäästöt muodostavat merkittävän osan Suomen kasvihuonekaasupäästöistä (Nissinen & Savolainen 2019, Salo ym. 2021). Samalla, yhä pidempikestoiset hellejaksot tekevät erityisesti kaupunkielämästä tukalaa. Sateisuuden lisääntymisellä ja talvilämpötilojen vaihtelulla on vaikutusta kotiemme kestävyyteen. Maailmanlaajuisesti merenpinnannousu mannerjäätiköiden lohkoillessa ja merijään sulaessa muodostuu ongelmaksi miljoonille Dhakasta Miamiin. Ilmastonmuutos koettelee myös luonnonympäristöjä ja osa luontokadosta aiheutuu elinympäristöjen menetyksestä ilmastosyistä. Periaatteessa on mahdollista, että mustikkasatomme kutistuvat. Myrskyjen voimistuminen tuottaa ongelmia myös energiansiirto- ja liikenneinfrastruktuurille.

Vähähiilinen utopia ja ilmasto-oikeudenmukaisuus?

Vähähiilinen yhteiskunta ei ole mahdottomuus. Toteutuakseen se vaatii arjen käytäntöjemme uudelleenajattelua asumisesta liikkumiseen sekä sitoutumista yhteiseen vuosikymmeniä kattavaan ilmastopolitiikkaan, joka pohjaa siihen, että kansalaiset, ja ihmiskunta, ymmärtävät minkälainen umpikuja fossiilisten polttoaineiden globaalitalous on.

Auttaa jos pystymme visualisoimaan fossiilivapaan, luonnonkiertoa matkivan yhteiskunnan, jossa asuminen ei tuota lisää kasvihuonekaasupäästöjä (Lenton & Latour 2018) ja muokkaamaan asumisen ihanteita kohti tällä hetkellä utopialta kuulostavaa tulevaisuutta. Moisia utopioita epäilee ymmärrettävästi moni erityisesti matalan tulotason lähiöissä ja tyhjenevissä maaseutukylissä. Mutta Anatole Francea (1906: 73) siteeraten ”ilman menneisyyden utopisteja ihmiset eläisivät edelleen kurjina ja alasti luolissa, sillä utopistit piirsivät ensimmäisen kaupungin linjat. […] Utopia on kaiken edistyksen periaate ja pyrkimys parempaan tulevaisuuteen.”

Mikään muutos, murros tai kriisi ei itsessään ole oikeudenmukainen. Joillakin on enemmän mahdollisuuksia ottaa vastaan ilmastokriisin vakavuus ja investoida vähähiiliseen asumiseen kuin toisilla. Toiset taas elävät jo valmiiksi niin säästeliäästi, että heidän kulutuksellaan ei juuri ole vaikutusta ilmastonkriisin syvenemiseen. Lucas Chancel ja Thomas Piketty (2015: 2) laskivat, että maailman köyhempi puolisko aiheuttaa noin 13 prosenttia kulutuksen päästöistä, kun taas 45 prosenttia päästöistä syntyy maailman rikkaimman kymmenyksen käsissä.

Voimme puhua globaalisti ilmasto-oikeudenmukaisuudesta, joka Farhana Sultanan (2022: 118) sanoin ”ottaa huomioon, miten ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisiin eri tavoin, epätasaisesti ja suhteettomasti”, toisin sanoen, he, joihin ilmastonmuutos vaikuttaa suhteettoman paljon, ovat usein vähiten vastuussa sen aiheuttamisesta. Yhtäältä emme voi kansallisessa ilmastopolitiikassa puskea päästöjä muualle (Sovacool ym. 2019) ja toisaalta meidän pitää osana hyvinvoivaa globaalia pohjoista löytää keinoja maksaa ’ilmastovelkaa’ (Turhan 2021) edistämällä energiamurrosta. Ilmasto-oikeudenmukaisuus vaatii myös pitkän aikavälin ajattelua ja tilivelvollisuutta tuleville sukupolville (Brown Weiss 1992). Ilmaston suhteen olemme kaikki vastuussa kehityksen oikeudenmukaisuuden hinnasta. Mutta oikeudenmukaisuudessa ei ole vain kysymys resurssien ja mahdollisuuksien jakautumisesta. David Schlosberg (2004: 536) toteaa, että ”kulttuurisen identiteetin tunnistaminen on perustavanlaatuinen kysymys osallistuvan ja osallistavan demokratian toteutumisessa”. Vaikuttava ilmastopolitiikka kuuntelee niitä ääniä, jotka on aiemmin hiljennetty, marginalisoitu tai jätetty huomiotta. Siten sosiaalinen oikeudenmukaisuus on olennainen osa ilmastonmuutoksen hillintää.

Jokainen teko on tärkeä

Ratkaisu ilmastokriisin on käytännöllinen sekä kulttuurinen. Meidän pitää muuttaa tai kenties hahmottaa paremmin suhteemme maahan, energiaan, ruokaan ja luonnonvarojen käyttöön sekä miettiä uudelleen taloudellisia, sosiaalisia ja poliittisia tekijöitä. Ilmastokriisin kanssa eläminen on meidän jokaisen vastuulla, ja ratkaisu koostuu pienistä arjen pisaroista. Sarah Bakewell toteaa kirjassaan At the Existentialist Café, että ”pienetkin päätökset tulisi tehdä ikään kuin päättäisimme koko ihmiskunnan puolesta” (Bakewell 2017: 10). Tässä mielessä olemme kaikki ilmastoaktivisteja ja paremman tulevaisuuden tekijöitä aina kun säästämme kotiemme lämmityksestä, tai viilennyksessä, tai investoimme energiatehokkuuteen, vähennämme vedenkulutusta tai käytämme rajatumman ajan sähkölaitteita.

Ilmastokriisistä voi ahdistua, mutta jokaisen oma toimijuus ja resurssiviisaus auttaa. Maria Ojalan tutkimusryhmä (2021) on todennut, että ilmastoahdistusta torjutaan parhaiten tekemällä jotain asian eteen. Rakentava selviytymismenetelmä helpottaa ilmastoahdistusta ja estää ahdistuksen muuttumisen hyvinvointia huonontavaksi. Ilmastoaktivisti Greta Thunbergin (BBC 2021) sanoin ”Voimme aina estää asioiden kääntymistä vielä pahemmaksi. Ei ole ikinä liian myöhäistä tehdä niin paljon kuin pystymme.” Tässä on yksi vastaus ilmastokriisiin. Muutamme käyttäytymistämme niin, että muut huomaavat ja alkavat tehdä samaa. Se mikä on sosiaalisesti hyväksyttyä tai mikä on arjen ihanne, muovaa maailmaa tehokkaimmin. Tästä on myös kyse sosiaalisissa keikahduspisteissä, joissa ”aikaisemmat kertyvät ja kohdennetut toimet kasautuvat siten, että suhteellisen pieni tapahtuma synnyttää rakenteellisen muutoksen, jolloin järjestelmä muuttuu laadullisesti erilaiseksi” (Tàbara 2021). Perättäiset, kertautuvat onnistumiset voivat aiheuttaa sosiaalisen kierteen, joissa vähähiiliset teot tuottavat itseään, ja yht’äkkiä huomaamme elävämme menneisyyden utopiaa.

Asumisen energiamurrokset ja segregaatio

Suurin osa suomalaisten varallisuudesta on kiinni rakennuksissa ja rakenteissa, jotka heijastavat aikakautensa ihanteita. Näitä rakenteita ei ole aina yksinkertaista saatikka nopeaa muokata vastaamaan ilmastonmuutoksen hillintää tai siihen sopeutumista etenkään silloin kun korjattavana on 1960-luvun lähiörakentamisen komplekseja, jotka suunniteltiin kestämään noin 50 vuotta. On selvää, että maalämmön ja ilmalämpöpumppujen ilmastovaikutukset ovat selvästi vähäisempiä kuin suoran sähkölämmityksen tai öljylämmityksen (Paiho ym. 2017). Ilmanvaihdon ehdoilla tapahtuva rakenteiden tiivistäminen hukkalämmön vähentämiseksi on toinen merkittävä asumiseen liittyvä ilmastoteko (Kanafani ym. 2021). Energia- ja kulutusmurroksiin liittyvät muutokset ovat kotitalouksille ja yhteisöille taloudellisia – jollakin aikavälillä. Ongelmaksi muodostuu se, miten siirtymä toteutetaan oikeudenmukaisesti, millä aikavälillä ja miten siirtymän välttämättömyydestä puhutaan. Nämä tekijät vaikuttavat murrokseen tarvittavan tulevaisuudenuskon rakentumiseen.

Energiamurroksessa aikailu maksaa kotitaloukselle. Siinä missä siirtyminen vähähiiliseen asumiseen maksaa itsensä takaisin ja erityisesti haja-asutusalueilla omaa sähköntuotantoa voisi siirtää myös ajoneuvojen akkuihin, ne, joilla ei ole mahdollisuuksia vaihtaa asunnon lämmönsäätelytapaa maksavat tulevaisuudessa suhteessa enemmän. Asuinalueet eriarvoistuvat usein entisestään, kun rakennustekniikaltaan vanhanaikaiset taloyhtiöt muodostuvat vähemmän houkuttelevaksi. Siten kasvavat energiakustannukset ja vähähiilisyyden investointikynnykset voivat syventää segregaatiota. Suomeenkin voi muodostua vähähiilisiä asuinalueita, joissa varsinaiset asuinkustannukset ovat huomattavasti matalampia ja alueita, joissa rakennusten arvo ei riitä vakuudeksi energiaremonttien tekoon (Bouzarovski & Tirado Herroro 2017). Meillä Decarbon-homessa on kokemusta tästä Turun Hepokullasta, jossa seitsemälle taloyhtiölle myönnettiin ’vihreää lainaa’ asuinalueen tulevaa arvoa vastaan, jotta linja- ja ulkosivuremonttien oheen saatiin myös lämmitysjärjestelmän vaihto maalämpöön aurinkopaneelivarauksin. Vaikka alue on lähellä Turun keskustaa, rahoittajat eivät helposti lähde tällaisiin suurprojekteihin mukaan siitäkin syystä, että suurremonttien organisointi on vaikeaa. Energiamurrokset kuitenkin vaativat ’tahtopolitiikkaa’ ja tulisieluja, jotka vievät asiaa eteenpäin ja saavat aikaan ajattelutapojen muutoksia (Sperling 2017).

Asumisen vähähiilisessä energiamurroksessa on kyse tilallisesta oikeudenmukaisuudesta, ja siitä että murroksen myötä ei pääse syntymään ‘köyhyystaskuja’. Eriytymiskehityksellä on merkittäviä vaikutuksia siihen, miten ilmastotavoitteista puhutaan ja miten ne hyväksytään (Weckroth & Ala-Mantila 2022). Kohoavat polttoaine- ja asuntojen lämmönsääntelylaskut asettavat suomalaiset erityisesti kaupunkien ulkopuolella ja pienituloisissa lähiöissä vaikeaan asemaan. Yleensä laajat poliittiset muutosstrategiat nauttivat enemmän kannatusta, kun taloudessa menee hyvin. Laskusuhdanteessa uudistuksiin suhtaudutaan penseämmin, etenkin jos muutosta ei omin voimin kyetä tekemään.

Ilmastoasenteet ja joukkoihin identifioituminen

Ilmastokriisin ymmärtäminen edellyttää, että hahmotamme asenteita ja arvoja sekä yhteisöjä, joilta haemme hyväksyntää. Kuten monet muutkin poliittisen keskustelun teemat myös ilmasto politisoituu hyvin herkästi (Tuitjer ym. 2022). Joidenkin ajamaa teemaa vastustetaan vain siitä syystä, että voidaan jossain asiassa olla eri mieltä. Stefan Drews ja Jeroen van der Bergh (2016) muutama vuosi sitten hahmottivat kysymystä mikä selittää ilmastopolitiikan julkista tukea tekemällä meta-analyysin miltei sadasta empiirisestä tutkimuksesta. Vasemmisto-Oikeisto jakolinjojen ohella selittävänä tekijänä nousivat mm. tasapuolisuutta kannattavat arvot, luottamus poliitikkoihin ja tutkijoihin ja osallistuminen kansalaisyhteiskuntaan.

Erityisesti Yhdysvalloissa konservatiivinen valkoinen mies -efekti on aiemmin sävyttänyt ilmastoskeptisyyttä. Aaron McCright ja Riley Dunlap (2011) kirjoittivat miten miehet haluavat vaikuttaa ’coolilta’ samanmielisten joukossa ja toistivat sanomaa millä olettivat sopivansa joukkoon. Tutkijoiden mukaan ”Ilmastonmuutoksen kiistäminen on identiteetin [ja maskuliinisuuden] suojaamisen muoto” – ja osa sitä miten maailman näkee ja miten haluaa tulla nähdyksi (Vainikka 2015).

Mutta onko ilmastokriisin kieltäminen sitten jonkin ihmisryhmän vika? Ei välttämättä. Duncan Watts ja Peter Sheridan Dodds totesivat ehkä sosiologiasta perinnettä vastakarvaan (Katz & Lazarsfeld 1955), että ”merkittävintä sosiaalista muutosta ei aja influensserit (tai mielipidevaikuttajat) vaan helposti vaikuttuvat yksilöt, jotka vaikuttavat muihin helposti vaikuttuviin yksilöihin” (Watts & Dodds 2007: 442) Hermeneuttiset mediakuplat (Watts & Rotschild 2017) edesauttavat poliittista polarisaatiota ja johtavat perinteisten instituutioiden epäilyyn. Äskettäin David Brookman ja Joshua Kalla (2022) tekivät kokeen, jossa koehenkilöt kuukauden ajan seurasivat jotain muuta televisiokanavaa kuin mihin olivat tottuneet. Foxin kääntäminen CNNksi avasi täysin uusia keskusteluita ja tapahtumia. Lyhyesti sanottuna ”Media täydentää ja uudistaa tiettyjä poliittisia näkemyksiä, vaikkakin hyvin lyhyeksi aikaa antaen tiedonvälitykselle merkittävää valtaa”. Tieteen popularisointi on siten meidän tutkijoiden olennaisimpia tehtäviä, jotta DiCaprion ja Lawrencen tavoin katsoisimme myös ylös.

Suomalaisten ilmastopuhe ja ilmastoahdistus: Tuoreita tuloksia

Näiden ajatusten jälkeen on hyvä mennä tuoreisiin tutkimustuloksiin. Me Decarbon-Homessa työstimme talvella asuminen nyt ja tulevaisuudessa -kyselyn. Lähetimme kolmikielisen kyselyn 10000 18–80-vuotiaalle suomalaiselle maaliskuun alussa. Huhtikuun lopussa sulkeutuneen kyselyn vastausprosentti lähenteli viittätoista. Vastaajajoukko vaikuttaisi vastaavan perin hyvin suomalaista yhteiskuntaa. Massiivisen kysely kokonaisuudessaan sijoittuu aikaan, jolloin olimme heränneet uuteen geopoliittiseen ja energiaturvallisuuden realismiin. Tulosten analysointi on kesken, mutta nopeita nostoja on mahdollista tehdä.

Ensinnäkin suomalaiset puhuvat ilmastonmuutoksen vaikutuksista jonkin verran perheensä parissa. Ehkä yllättävää on, että yli 50-vuotiaat vaikuttavat puhuvan asiasta enemmän kuin nuoremmat. Naiset puhuvat asiasta enemmän kuin miehet.

Erityisesti alle 50-vuotiaat naiset ovat kokeneet ilmastoahdistusta. Janet Swim ja kollegat (2022) äskettäin totesivat, että ilmastonmuutos ei niinkään herätä moraalisia ja relationaalisia tunteita kuten vihaa ja syyllisyyttä vaan sisäisesti koettua huolta. Kyse ei niinkään ole sukupolvien välisestä kuilusta, vaan huolesta tulevaisuudesta.

Kuva 2: Asuminen nyt ja tulevaisuudessa -kyselyn tuloksia. Kyselyn suunnitteluun osallistuivat Enni Ruokamo, Joni Vainikka, Charlotta Harju, Joonas Salmijärvi, Anna Strandell ja Jouni Räihä ja Decarbon-Home –konsortio. Kuvaajissa Ikä n=1448, Sukupuoli n=1427.

Poliittinen mandaatti ja yksittäisten ihmisten teot

Erityisesti alle 50-vuotiaat näkevät, että päätöksentekijöiden on tehtävä enemmän ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, ja tämä väite saa enemmistön kannatuksen riippumatta iästä, sukupuolesta tai koulutustasosta. Poliittinen mandaatti ilmastotoimille näyttäisi siis olevan vahva.

Ehkä yllättävin tulos, tähän mennessä, on usko siihen, että yksittäisten ihmisten teoilla on merkitystä ilmastonmuutoksessa. Ja alaoikealla olevaan kuva on ehkä sellainen mihin voi hetkeksi pysähtyä.

Toimijuudella ja arjen käytännöillä on väliä. Jos pohdimme, että arjen ilmastoviisaus on uusi ihanne, voimme alkaa puhua massamuutoksesta.

Ilmastotutkija Chris Rapley totesi, että ”vaikutumme niiden näkemyksistä, joihin identifioidumme ja joiden arvostusta haemme” (Rapley 2012: 584) Arjen ilmastotoimien suhteen olemme saattaneet jo ohittaa keikahduspisteen matkalla kohti ilmastoviisasta normia. Näkyvällä massojen toiminnalla on ‘performatiivisia vaikutuksia’ käyttäytymiseemme (Borch 2012). Kun näemme, että muutkin uskovat arjen ilmastotekoihin, alamme tehdä niitä enemmän. Tässä tilanteessa olennaisinta on tarjota selkeitä menetelmiä, toteuttamiskelpoisia suunnitelmia ja tukea vähähiiliseen asumiseen siirtymisessä sekä pitää kiinni yhteisöjen koheesiosta.

Mistä ilmastoviisaus on tehty?

Mutta palataan lopuksi vielä Snellmanniin. Seisoessaan Runebergin haudalla toukokuussa 1877 Snellman siteerasi Saarijärven Paavoa, jossa mies sanoi vaimolleen ”pane puoleksi pettua leipään ja anna säästetyt jywät kowemmin kärsineelle naapurille” (SWL 1877). Naapuriapu on ollut suomalaisuuden ytimessä niin kauan kuin tuosta ytimestä on puhuttu. Nykyajan naapuruudessa on puhuttava myös segregaatiosta ja oikeudenmukaisesta energia- ja asumisenmurroksesta. Toisaalta maantieteessäkin on paljon puhuttu kansallistunteen hälvenemisestä sekä verkottuvien kaupunkien hallitsemasta tulevaisuudesta. Kaupungeilla on merkittävä osa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumisessa – asuuhan, määritelmästä riippuen, puolet tai kaksi kolmesta kaupungeissa. Pandemia ja geopoliittinen myllerrys on katkonut näitä yhteyksiä ja työstänyt uusia siiloja. Vähenevien resurssien maailmassa on pidettävä erityistä huolta kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän toiminnasta. YK:n laajuisen diplomatian on toimittava ja kaikki valtiot on saatava fossiilittoman tulevaisuuden uralle. Muuten uhkana on, Snellmannin sanoin, että ”raadetaan kuten mies paloruiskun ääressä liekkien wallassa olewassa kaupungissa ilman pelastuksen toiwoa” (US 1892).

Ilmastoviisaus, kuten valtameretkin, on tehty pienistä pisaroista.

Lähteet

Bakewell, S. (2017). At the existentialist café. Other Press, New York.

BBC (2021, Lokakuu 31). Greta Thunberg on global climate activism. Andrew Marr spoke to Greta Thunberg, climate activist. Haettu 10.5.2022. <https://www.bbc.co.uk/programmes/p0b1d876>.

Borch, C. (2012). The politics of crowds: An alternative history of sociology. Cambridge University Press, Cambridge.

Bouzarovski, S. & S. Tirado Herrero (2017). The energy divide: Integrating energy transitions, regional inequalities and poverty trends in the European Union. European Urban and Regional Studies 24(1), 69–86.

Broockman, D. & J. Kalla (2022, Huhtikuu 1). The manifold effects of partisan media on viewers’ beliefs and attitudes: A field experiment with Fox News viewers. <https://doi.org/10.31219/osf.io/jrw26>.

Brown Weiss, E. (1992). In fairness to future generations and sustainable development. American University International Law Review 8(1), 19–26.

Chancel, L. & T. Piketty (2015). Carbon and inequality: From Kyoto to Paris. Paris School of Economics, Pariisi.

Drews, S. & J. C. van den Bergh (2016). What explains public support for climate policies? A review of empirical and experimental studies. Climate Policy 16(7), 855–876.

Flikke, G. (2016). Resurgent authoritarianism: The case of Russia’s new NGO legislation. Post-Soviet Affairs 32(2), 103–131. 

France, A. (1906). Vers les temps meilleurs. Edouard Pelletan, Pariisi.

GISS (2022). NASA’s Goddard Institute for Space Studies (GISS). Haettu 10.5.2022 <https://climate.nasa.gov/vital-signs/global-temperature/>.

Guterres, A. (2022). SG/SM/21228 4 APRIL 2022. Haettu 10.5.2022 <https://www.un.org/press/en/2022/sgsm21228.doc.htm>.

IPCC (2021). Summary for Policymakers. Teoksessa Masson-Delmotte, V., P. Zhai, A. Pirani, S.L. Connors, C. Péan, S. Berger, N. Caud, Y. Chen, L. Goldfarb, M.I. Gomis, M. Huang, K. Leitzell, E. Lonnoy, J.B.R. Matthews, T.K. Maycock, T. Waterfield, O. Yelekçi, R. Yu, and B. Zhou (toim.) Climate change 2021: The physical science basis. Contribution of working group I to the sixth assessment report of the Intergovernmental Panel on Climate Change. Cambridge University Press, Cambridge, pp. 3−32, doi:10.1017/9781009157896.001.

Kanafani, K., Lund, A.M., Worm, A.S., Jensen, J.D., Birgisdottir, H. & J. Rose (2021). Klimaeffektiv renovering: Balancen mellem energibesparelse og materialepåvirkninger i bygningsrenovering. BUILD Rapport 2021:24.

Katz, E. & P. F. Lazarsfeld (1955). Personal influence: The part played by people in the flow of mass communications. Free Press, Glencoe.

Laine, J. (2017). European civic neighbourhood: Towards a bottom‐up agenda across borders. Tijdschrift voor Economische en Sociale Geografie 108(2), 220–233.

Lenton, T. M. & B. Latour (2018). Gaia 2.0. Science 361(6407), 1066–1068.

Lyon, C., Saupe, E. E., Smith, C. J., Hill, D. J., Beckerman, A. P., Stringer, L. C., Marchant, R., McKay, J., Burke, A., O’Higgins, P., Dunhill, A. M., Allen, B. J., Riel-Salvatore, J. & T. Aze (2022). Climate change research and action must look beyond 2100. Global Change Biology, 28(2), 349­–361.

McCright, A. M. & R. E. Dunlap (2011). Cool dudes: The denial of climate change among conservative white males in the United States. Global Environmental Change 21(4), 1163–1172.

Nissinen, A. & H. Savolainen (2019). Julkisten hankintojen ja kotitalouksien kulutuksen hiilijalanjälki ja luonnonvarojen käyttö-ENVIMAT-mallinnuksen tuloksia. Suomen Ympäristökeskuksen Raportteja 15/2019.

Ojala, M., Cunsolo, A., Ogunbode, C. A. & J. Middleton (2021). Anxiety, worry, and grief in a time of environmental and climate crisis: A narrative review. Annual Review of Environment and Resources 46, 35–58.

Paiho, S., Pulakka, S. & A. Knuuti (2017). Life-cycle cost analyses of heat pump concepts for Finnish new nearly zero energy residential buildings. Energy and Buildings 150, 396–402.

Päivälehti (1900). Fyysillisen yhdistyksen…. 04.02.1900 (29), 3. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. <https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/579187?page=3>.

Rapley, C. (2012). Climate science: Time to raft up. Nature 488(7413), 583–585.

Rubino, M., Etheridge, D. M., Trudinger, C. M., Allison, C. E., Battle, M. O., Langenfelds, R. L., Steele, P., Curran, M., Bender, M., White, J. W. C., Jenk, T. M. & R. J. Francey (2013). A revised 1000 year atmospheric δ13C‐CO2 record from Law Dome and South Pole, Antarctica. Journal of Geophysical Research: Atmospheres 118(15), 8482–8499.

Salo, M., Savolainen, H., Karhinen, S. & A. Nissinen (2021). Drivers of household consumption expenditure and carbon footprints in Finland. Journal of Cleaner Production 289, 125607.

Schlosberg, D. (2004). Reconceiving environmental justice: Global movements and political theories. Environmental Politics 13(3), 517–540.

Sovacool, B. K., Martiskainen, M., Hook, A. & L. Baker (2019). Decarbonization and its discontents: A critical energy justice perspective on four low-carbon transitions. Climatic Change 155(4), 581–619.

Sperling, K. (2017). How does a pioneer community energy project succeed in practice? The case of the Samsø Renewable Energy Island. Renewable and Sustainable Energy Reviews 71, 884–897.

Sultana, F. (2022). Critical climate justice. The Geographical Journal 188(1), 118–24.

SWL (=Suomalainen Wirallinen Lehti) (1877). Juhana Ludwig Runebergin hautajaiset. 15.05.1877 (57), 2. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. <https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/417253?page=2>.

Swim, J. K., Aviste, R., Lengieza, M. L., & C. J. Fasano (2022). OK Boomer: A decade of generational differences in feelings about climate change. Global Environmental Change 73, 102479.

Tàbara, JD (2021). Enabling positive tipping points towards global sustainability in uncertain times. Haettu 13.8.2021, <https://council.science/current/blog/enabling-positive-tipping-points-towards-global-sustainability-in-uncertain-times>.

Tuitjer, L., Dirksmeier, P. & L. Mewes (2022). Geographies of climate change opinion. Geography Compass, e12619.

Turhan, E. (2021). Envisioning climate justice for a post-pandemic world. Dialogues in Human Geography 11(1), 4–7.

US (=Uusi Suometar) (1892). Jälkimaininkia vuodesta 1867, 02.04.1892 (77), 2. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. <https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/593540?page=2>.

Vainikka, J. (2015). Identities and regions: Exploring spatial narratives, legacies and practices with civic organizations in England and Finland. Nordia Geographical Publications 44(3), 1–172.

Watts, D. J. & Dodds, P. S. (2007). Influentials, networks, and public opinion formation. Journal of Consumer Research 34(4), 441–458.

Watts, D. J. & Rothschild, D. M. (2017). Don’t blame the election on fake news. Blame it on the media. Columbia Journalism Review, 5.

Weckroth, M. & Ala-Mantila, S. (2022). Socioeconomic geography of climate change views in Europe. Global Environmental Change 72, 102453.

Kirjoittaja

Joni Vainikka työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa Geotieteiden ja maantieteen osastolla. Parhaillaan hän tutkii sosiaalista muutosta, identiteettien rakentumista ja vähähiilisen asumisen ja liikkumisen suhdetta. Vainikka toimii myös Suomen Maantieteellisen Seuran puheenjohtajana. Tämä blogikirjoitus perustuu 12.5.2022 pidettyyn esitykseen Ilmastoviisaan asumisen kevätpäivässä.

A recent dissertation by Florencia Franzini titled “Wooden multistory construction as perceived by Finland’s municipal civil servants overseeing land use planning” sheds light on the various beliefs Finnish municipal civil servants hold about implementing wooden multistory buildings. Prior to the dissertation, the role of public administrators in enabling wooden multistory construction was largely unexamined. The work bridges a gap by providing information about whether and why municipalities perceive the implementation of wooden multistory projects as worthwhile. According to the results, municipal civil servants perceive a variety of social goods associated with wooden multistory construction. Still, project uptake is hampered by barriers associated with the construction sectors operating environment, such a limited number of builders or the perceived high costs of projects.

There is limited information on how public administrators evaluate the outcomes of implementing wooden multistory buildings for residential housing. Research on wooden construction primarily highlights the perceptions of industry actors (e.g., architects, engineers), producers (e.g., wood material supply chain), and occasionally consumers (e.g., residents and citizens). The limited perspective is tricky, given that public administrations may be largely responsible for governing land use planning, for example in Finland, where they are legally legitimized to oversee the creation and approval of land use zoning maps.

The dissertation tackles the limitation through a series of studies aimed at collecting perceptions of Finnish municipal civil servants through semi-structured interviews and a national-scale survey sent out to various representatives across all the municipalities within mainland Finland. Respondents included a wide range of employee professionals, like municipal planners, environmental engineers, senior managers, real estate agents, and building inspectors, among others. Ultimately, perceptions are constructed using the respondent’s own beliefs and attitudes towards wooden multistory construction. These beliefs and attitudes provided insight into three distinct accounts:

  • Why not wood? addresses the barriers and benefits of wooden multistory construction
  • Wood versus concrete; addresses how wooden- and concrete multistory buildings are compared
  • Planning for wood; addresses the ideologies influencing land use planning priorities that underpin attitudes towards wooden multistory construction

According to the findings of the dissertation, whether a municipal civil servant views wooden multistory buildings with a positive attitude rest largely with the buildings capacity to fulfil a variety of societal benefits. Essentially, when respondents were interviewed and asked to discuss advantages of wooden multistory construction, they described a variety of benefits. These benefits included a range of topics chiefly related to improving the local and regional economies, citizen lifestyles, technical qualities of residential buildings, and climate change. The beneficiaries of these outcomes included local citizen and businesses, the domestic forest sector, and even the municipalities themselves. Meanwhile, respondents comparing wooden- and concrete- multistory buildings through the national survey indicated that wooden multistory buildings held superior environmental qualities (e.g., lower carbon emissions), potentials to contribute to regional and local economies, and improve a municipality’s branding. On the other hand, the general consensus among respondents was that wooden multistory buildings were more expensive and were more susceptible to fire.

Interestingly, not all these qualities shape a civil servant’s attitudes towards wooden multistory construction in the same way. The caveat is that different professional occupancies appear to form their attitudes according to different sets of considerations. For example, municipal planners form their attitudes holistically according to whether the wooden multistory building project has superior environmental qualities, technical qualities, and economic development outcomes. Other administrators are largely forming attitudes according to whether the project holds superior economic development outcomes and technical qualities. This appears to indicate that different occupational professions working within the local administration hold different land use planning priorities and their positive view towards wooden multistory construction is closely aligned to whether the buildings fulfil those priorities. The caveat may be that not all professional groups may agree over what land use planning agendas to prioritize. Therefore, future research is needed to better understand whether these differences lead to planning tensions within local administrations.

While the research cannot unequivocally state to what degree the support or acceptance from public administrators can influence the diffusion of wooden multistory buildings, at the very least, these perceptions provide a unique counterpoint for reflecting on how the wooden multistory building phenomenon is developing across Finland. The broader implication is that for municipal civil servants, it appears a large part of supporting wooden multistory construction development rests with improving social goods.

Writer

Florencia Franzini is a doctoral researcher at the University of Helsinki. She will defend her thesis on March 23rd at 12:00. You can view the defense online or attend in person at Athena, Sali 107, Siltavuorenpenger 3 A, Helsinki. Professor Mark Hughes, Aalto University, will serve as the opponent, and Professor Anne Toppinen as the custos. The dissertation is available for reading online.

Tuoreessa kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin kuluttajien näkemyksiä puisista rakennusmateriaaleista koetun laadun näkökulmasta. Tulokset tuovat merkittävää uutta tietoa kuluttajien puisiin rakennusmateriaaleihin kohdistamista laatuodotuksista, koska aikaisemmissa tutkimuksissa puumateriaalien laatua on tarkasteltu lähinnä teknisistä lähtökohdista. Puun käytön lisääminen asumisessa ja rakentamisessa edellyttää kuitenkin parempaa ymmärrystä myös kuluttajien näkemyksistä. Tulosten mukaan kuluttajat arvioivat puumateriaalien laatua sekä esimerkiksi aistinvaraisten vihjeiden että teknisten näkökulmien kautta. Myös puun käyttöön laaja-alaisemmin liittyvät sosiaaliset ja taloudelliset tekijät sekä vastuullisuusodotukset vaikuttavat siihen, millaiseksi puumateriaalien laatu koetaan. Lisäksi kuluttajan tausta, henkilökohtaiset arvot sekä kulutusympäristö ovat osa laadun arviointia.

Kuluttajien kokemasta laadusta on olemassa niukasti aiempaa tutkimustietoa puisten rakennusmateriaalien kontekstissa. Puumateriaalin laatua on tutkittu lähinnä teknisten ominaisuuksien kautta, eikä kuluttajan roolia tuotteiden laadun määrittelyssä ole huomioitu. Tuoreessa tutkimuksessa tunnistettiin tekijöitä, jotka kuluttajien näkökulmasta vaikuttavat rakentamisessa käytettyjen puumateriaalien laatuun. Tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuustarkasteluna, jonka materiaalina käytettiin 2000-luvulla julkaistuja kansainvälisiä vertaisarvioituja tieteellisiä artikkeleja.  

Kuluttajien kokemalla laadulla tarkoitetaan kuluttajien tekemää subjektiivista arviointia, johon vaikuttavat sekä materiaaliin, kuluttajaan ja kulutusympäristöön liittyvät tekijät. Kuluttajan arvioidessa puumateriaalia koettuun laatuun vaikuttavat siis materiaalin ominaisuuksien lisäksi myös kuluttajan oma tausta ja arvomaailma sekä esimerkiksi käyttökohde. Tulosten mukaan puumateriaalin laatuun vaikuttavat ominaisuudet voidaan jakaa viiteen teemaan:

  • aistittavat ominaisuudet
  • tekniset ominaisuudet
  • sosiaaliset näkökulmat
  • taloudelliset näkökulmat
  • vastuullisuuteen liittyvät tekijät

Yllä olevat tekijät voidaan luokitella joko puumateriaalien laatuvihjeiksi tai niiden laatuominaisuuksiksi. Laatuvihjeitä ovat esimerkiksi hinta, sertifikaatit, tuoteinformaatio ja visuaaliset ominaisuudet. Laatuominaisuuksia taas voivat olla esimerkiksi ympäristöystävällisyys, pitkäikäisyys tai terveysvaikutukset, joita kuluttajan on erityisesti ostohetkellä usein vaikea havainnoida: Osa laatuominaisuuksista tulee esiin kokemuksen ja käytön myötä (esim. puun pitkäikäisyys), kun taas osaa kuluttaja ei pysty itse todentamaan (esim. ympäristöystävällisyys). Epävarmoissa tilanteissa kuluttajat käyttävät laatuvihjeitä arvioidessaan tuotteiden ominaisuuksia: esimerkiksi sertifikaatti voi viestiä tuotteen ympäristöystävällisyydestä tai hinta teknisestä laadusta. Koska sertifikaatitkaan eivät ole ongelmattomia (esim. riski viherpesusta), eikä hinta ole välitön laadun tae, liittyy vihjeisiin perustuvan laadun arviointiin epävarmuutta.

Kirjallisuustarkastelun tulosten mukaan pitkäikäisyyteen, luonnollisuuteen ja ympäristöystävällisyyteen liittyvät laatuominaisuudet vahvistavat kuluttajien näkemyksiä puumateriaalien soveltuvuudesta rakennuskäyttöön. Kuluttajat myös kokevat puun lisäävän asuinympäristön viihtyisyyttä. Kuluttajien puumateriaaleihin liittämiin laatukäsityksiin vaikuttavat myös terveysvaikutukset, joiden on koettu olevan yhteydessä sekä fyysiseen että henkiseen hyvinvointiin. Vastaavasti puun tekniseen kestävyyteen ja paloturvallisuuteen liittyvät ominaisuudet heikentävät kuluttajien käsityksiä puumateriaalien rakennuskäytön edellyttämistä laatuvaatimuksista.

Puumateriaalien ominaisuuksien lisäksi kuluttajien ikä, sukupuoli, tulotaso ja koulutus ovat keskeisessä roolissa laadun arvioinnissa: Esimerkiksi korkeasti koulutetut nuoret kuluttajat suhtautuvat yleisesti ottaen myönteisesti puun käyttöön rakentamisessa. Lisäksi kuluttajien kokemukset, tietämys ja henkilökohtaiset arvot sekä kulutustilanne vaikuttavat siihen, millaiseksi puun käyttö rakennusmateriaalina koetaan.

Kirjallisuustarkastelun tulokset osoittavat puisiin rakennusmateriaaleihin liittyvän kulutustutkimuksen perustuvan pääosin numeeriseen tietoon ja analyyseihin, vaikka kuluttajien näkökulmasta laadun määrittely liittyy myös vaikeasti mitattaviin kokemuksellisiin näkökulmiin. Lisäksi olemassa oleva tutkimustieto on tuotteiden näkökulmasta hajanaista, koska esimerkiksi kuluttajien puisille sisä- ja ulkomateriaaleille asettamat laatuodotukset voivat olla hyvinkin erilaisia.

Kuluttajien puumateriaalimieltymysten nykyistä parempi ymmärtäminen edellyttää laadun analysoinnin mahdollistavien viitekehysten kehittämistä: koettu laatu on moninainen ilmiö, johon vaikuttavat puumateriaalin konkreettiset ja abstraktit ominaisuudet, kuluttajien tausta ja arvomaailma, sekä kulutusympäristö. Jotta puun käyttöä voitaisiin onnistuneesti lisätä sekä rakentamisessa että asumisessa, täytyy ymmärtää, miten kuluttajat erilaisine arvomaailmoineen arvioivat puun laatuominaisuuksia ja kuinka myös puumateriaaleihin epäilevästi suhtautuvat kuluttajat olisivat valmiita nykyistä laajemmin hyväksymään niiden käytön kodeissaan.

Tutkimus on kokonaisuudessaan luettavissa vertaisarvioidusta International Journal of Consumer Studies -tiedejulkaisusta:

Harju, C. (2022). The perceived quality of wooden materials – A systematic literature review and future research agenda. International Journal of Consumer Studies, 46, 29-55. Available at: https://doi.org/10.1111/ijcs.12764.

Kirjoittaja

Charlotta Harju toimii väitöskirjatutkijana Vaasan yliopistossa Markkinoinnin ja viestinnän yksikössä ja tutkijana Luonnonvarakeskuksessa. Hän myös työskentelee Decarbon-Home-hankkeessa työpaketeissa 1 ja 3.

charlotta.harju@luke.fi

Martat ovat opettaneet kestävän arjen taitoja jo yli 122 vuotta. Marttajärjestön keskeisiä päämääriä ovat yhdenvertaisuus, kestävä kehitys ja hyvä arki kaikille. Tavoitteenamme on saada ilmastoteot normaaliksi ja automaattiseksi osaksi hyvää arkea. Vahvistamme suomalaisten taitoja ja osaamista, jotta siirtyminen hiilineutraaliin kiertotalousyhteiskuntaan koetaan myönteiseksi. Työmme tueksi tarvitsemme tutkittua tietoa kestävyysmurroksen mahdollistavista tekijöistä.

Marttojen neuvonnassa kestävyys on vahvasti mukana. Tavoitteenamme on, että kestävän kehityksen mukaisesta toimimisesta normaali osa arkeamme. Esimerkiksi Marttojen ruokareseptit suunnitellaan paitsi ravitseviksi ja maistuviksi myös ympäristöystävällisiksi. Kerromme, miten asumisessa voi säästää energiaa järkevästi. Muistutamme, että kohtuullinen kulutus on kestävää sekä luonnon että oman talouden ja hyvinvoinnin kannalta. Arjen ilmastovinkkejä saa helposti esimerkiksi älypuhelimeen ladattavasta Martat-sovelluksesta tai Marttojen Kestävästi arjessa -podcastista.

Marttaliiton teettämän Kestävä arki -kyselytutkimuksen perusteella ympäristöasiat ovat tärkeitä niin martoille kuin muille suomalaisille. Ympäristömyönteiset asenteet pitäisi saada kuitenkin muuttumaan teoiksi entistä paremmin. Kyselytutkimuksessa vertailtiin suomalaisten kuluttajien ja Marttajärjestön jäsenten kestävän kehityksen mukaisia asenteita ja käyttäytymistä ruokaan, kodinhoitoon, ympäristöön ja kierrättämiseen liittyvien väittämien ja kysymysten kautta. Kyselytutkimus on toteutettu kolme kertaa, vuosina 2017, 2019 ja 2021.

Kestävistä valinnoista helpoimpia, edullisimpia ja houkuttelevimpia

Marttaliitto on mukana kumppanina Decarbon-Home-tutkimushankkeessa, joka edistää ”asumisen ja rakentamisen oikeudenmukaista kestävyysmurrosta”. Tavoitteena on hyödyntää tutkimuksen tuottamaa tietoa omassa toiminnassamme yhdenvertaisen ja kestävän arjen edistämiseksi.

Millaista tietoa tarvitsemme kestävyysmurroksen edistämiseksi? Toivon erityisesti tietoa konkreettisista asioista, joita tulisi tapahtua yhteiskunnan rakenteissa, lainsäädännössä tai kuntien toiminnoissa, jotta kestävät valinnat olisivat valtavirtaa ja aidosti helpoimpia, edullisimpia ja houkuttelevimpia. Olisi myös tärkeää oppia purkamaan usein koettua ristiriitaa yksilön toimien ja rakenteiden välillä – molempia tarvitaan, mutta roolit tulisi olla selkeämmät.

Tarvitsemme parempaa ymmärrystä sosiaalisten normien merkityksestä ihmisten toiminnan motivoimisessa. Miten sosiaaliset ja yhteiskunnalliset käsitykset siitä, mikä on toivottavaa ja tavoiteltavaa, voisivat tukea kestävyysmurroksessa onnistumista? Tutkimusten mukaan tulotaso on tärkein tekijä kotitalouden hiilijalanjäljen selittäjänä, ja kuitenkin taloudellisen kasvun tavoittelu tuntuu hallitsevan ymmärrystämme hyvinvoinnin edellytyksistä.

Oikeudenmukaisuuden kysymykset jarruna?

Julkisessa keskustelussa oikeudenmukaisuutta käytetään usein helppona tekosyynä ilmastotoimien jarruttamiselle. Tämän välttämiseksi tulisi tuottaa konkreettisia kuvauksia kestävyysmurrokseen liittyvistä oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmista sekä toimista oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Toivoisin tutkimusta erityisesti sitä, miten voidaan varmistaa oikeudenmukaisuus suhteessa tuleviin sukupolviin, sekä miten voitaisiin kestävyysmurroksen kautta puuttua nykyisellään yhteiskunnassa vallitsevaan eriarvoisuuteen.

Kestävyysmurros sanana lupailee jotain harppauksenomaista muutosta, isompaa järjestelmätason muutosta, jonka kautta yhteiskunta siirtyisi kerralla merkittävästi kestävämpään toimintatapaan. Esimerkiksi keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa KAISU:ssa kannustetaan suomalaisia puolittamaan hiilijalanjälkensä vuoteen 2030 mennessä. Kuitenkaan viime vuosina kotitalouksien keskimääräinen hiilijalanjälki ei ole pienentynyt. Hyvä uutinen on se, että monet arkiset ilmastotoimet ovat helppoja ja edistävät myös yksilön terveyttä ja hyvinvointia. Alkuun pääsee vaikkapa näillä Marttojen vinkeillä hiilijalanjäljen pienentämiseksi.

Kirjoittaja

Salka Orivuori toimii ilmasto- ja ympäristöasioiden kehittämispäällikkönä Marttaliitossa.
Sähköposti: etunimi.sukunimi@martat.fi
Twitter: @SalkaOrivuori

Tuore tutkimus valaisee suomalaisten kuluttajien näkemyksiä sisustuskäyttöön tarkoitettujen puutuotteiden laadusta ja vastuullisuudesta. Kyselyaineiston tulosten perusteella näkemykset liittyvät neljään teemaan: ympäristöystävällisyyteen, sopivuuteen elämäntavan ja sisustuksen kanssa, tuotteiden visuaaliseen ja pintaominaisuuksien miellyttävyyteen sekä tekniseen laatuun. Lisäksi kuluttajien tausta ja tietopohja ovat yhteydessä siihen, miten kuluttajat arvioivat puutuotteen laatuun ja vastuullisuuteen liittyviä ominaisuuksia. Tuotteiden elinkaaristen vaikutusten näkökulmasta on olennaista, että kestäviin kulutusvalintoihin voidaan päätyä monenlaisin tuotteisiin kohdistuvin odotuksin.

Puun käytön lisäämiseen asumisessa ja rakentamisessa kohdistuu merkittäviä odotuksia, minkä myötä puuraaka-aineen tuotannon ja valmistusketjujen kestävyyteen kiinnitetään kasvavaa huomiota. Kestävän kehityksen ratkaisujen etsinnässä ei ole kyse yksinomaan yritysten tarjonnasta, vaan myös muun muassa kuluttajavalinnoista.

Toistaiseksi on ollut hyvin niukasti tietoa siitä, miten kuluttajat arvostavat puutuotteiden laatuominaisuuksia ja mikä on erilaisten kestävyysnäkökulmien merkitys tuotteen laatu-vastuullisuusodotusten muodostumisessa. Uudet tulokset tuovat lisää tietoa suomalaisten kuluttajien näkemyksistä liittyen puisten sisustustuotteiden laatuominaisuuksiin sekä niiden suhteesta ekologiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen kestävyyteen. Kestävyyden eri ulottuvuudet kytkeytyvät toisiinsa myös sisustuspuutuotteiden laadussa ja vastuullisuudessa.

Tuoreiden tutkimustulosten mukaan suomalaisten kuluttajien näkemykset sisustuspuutuotteiden laadusta ja vastuullisuudesta voidaan jakaa neljään teemaan:

  • tuotteiden ympäristöystävällisyys
  • tuotteiden yhteensopivuus elämäntavan ja kodin sisustuksen kanssa
  • tuotteiden visuaalinen ja pintaominaisuuksien miellyttävyys
  • tekninen laatu

Tulosten mukaan sisustuspuutuotteisiin kohdistuvilla laatu-vastuullisuusodotuksilla on monipuolisia yhteyksiä kestävyyden eri ulottuvuuksiin. Esimerkiksi tekninen laatu liittyy tuotteiden pitkäikäisyyden kautta taloudelliseen kestävyyteen, mutta samanaikaisesti tuotteiden pitkäikäisyys on myös esimerkiksi korjattavuuden näkökulmasta ekologista kestävyyttä vahvistava tekijä. Tuotteiden ympäristöystävällisyys taas on ensisijaisesti ekologiseen kestävyyteen liittyvä kokonaisuus, mutta tuotteiden alkuperä (esim. kotimaisuus) on valmistustoiminnan kautta yhteydessä paikallisten yritysten työllistämismahdollisuuksiin.

Tausta ja tietopohja vaikuttavat kuluttajien arvioihin

Taustaltaan erilaiset kuluttajat arvioivat tulosten mukaan sisustuspuutuotteiden ominaisuuksia eri tavoin. Esille nousee muun muassa se, että nuoret tai koulutetut eivät lähtökohtaisesti arvosta sisustuspuutuotteiden ympäristöystävällisyyttä tai teknistä laatua enempää kuin muut vastaajat. Esimerkiksi alhaisempi koulutustaso tai yhteys metsäalaan on tulosten mukaan yhteydessä sisustuspuutuotteiden teknisen laadun suosimiseen. Vastaavasti korkeampi ikä (yli 60 vuotta vs. 18–34 vuotta) on yhteydessä tuotteiden ympäristöystävällisyyden arvostamiseen.

Puisiin sisustustuotteisiin liitetyt laatu-vastuullisuusodotukset ovat monien tekijöiden muodostama kokonaisuus. Puutuotteiden vastuullinen kulutus ei yksiselitteisesti myöskään ole esimerkiksi ikä- tai koulutuskysymys, vaan erilaisin tietopohjin ja kokemuksin voidaan tehdä elinkaarisen kestävyyden toteutumista edistäviä valintoja.

Tulokset perustuvat ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelman myöntämällä rahoituksella vuonna 2018 kerättyyn kyselyaineistoon, johon vastasi 256 eri puolella Suomea asuvaa 18–74-vuotiasta.

Lisätietoa:

Tutkimus on kokonaisuudessaan luettavissa vertaisarvioidusta Silva Fennica -tiedejulkaisusta:

Harju C., Lähtinen K. (2021). Perceptions of wooden interior product quality – insights on sustainability views among Finnish consumers. Silva Fennica vol. 55 no. 5 article id 10605. 25 p. (Linkki)

Kirjoittajat

Katja Lähtinen on Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori, joka on taustakoulutukseltaan metsätieteilijä. Työssään hän tutkii uusiutuvien luonnonvarojen käytön liiketaloudellisia kysymyksiä muun muassa yritysten, kuluttajien ja yhteiskunnallisten päätöksentekijöiden näkökulmista. Hän on Decarbon-Home-hankkeen varajohtaja.

Sähköposti: katja.lahtinen(a)luke.fi

Charlotta Harju toimii tohtorikoulutettavana Vaasan yliopistossa Markkinoinnin ja viestinnän yksikössä. Hän tutkii väitöskirjassaan puumateriaaliin laatuun liittyviä näkemyksiä asumisessa ja toimii tutkijana Decarbon-Home-hankkeessa.

Sähköposti: charlotta.harju(a)uwasa.fi

Lämpöpumppuista käydään aktiivista keskustelua verkkoyhteisöissä. Keskusteluissa painottuvat taloudellisuus ja helppokäyttöisyys ympäristö- ja ilmastotavoitteiden sijaan. Verkkoyhteisöille tyypillisesti mielipiteet usein kärjistyvät.

Verkossa vietetty aika on nykyään olennainen osa ihmisen elämää. Verkkokeskustelut ovat parhaimmillaan kollektiivista tiedon tuottamista, vaihtamista ja rakentamista sekä ongelmanratkaisua. Verkkoympäristöissä esiintyvä yhteisöllisyys perustuu yleensä enemmän yhteisiin mielenkiinnon kohteisiin kuin maantieteelliseen sijaintiin tai sukulaissuhteisiin. Verkkoyhteisöjen ja keskusteluryhmien rakentuminen hyvin erikoistuneiden aihepiirien ympärille on verkkokulttuurille ominainen piirre.

Lämmitysteknologioista aktiivista keskustelua verkossa

Lämpöpumput ovat yksi konkreettinen keino asumisen energiankulutuksen vähentämiseen, joten kansalaisten keskustelu lämpöpumpuista nivoutuu keskusteluun ilmastoviisaan ja vähähiilisen asumisen käytännöistä. Lämpöpumppujen käyttäjät hyödyntävät internetin verkkoyhteisöjä etsiessään vastauksia erilaisiin kysymyksiin.

Lämpöpumput ovat herättäneet runsaasti keskustelua verkossa ja johtaneet erityisten aiheeseen vihkiytyneiden verkkoyhteisöjen syntyyn. Lämmitysteknologioihin liittyvät keskustelupalstat ovat kehittyneet merkittäviksi viestintäkanaviksi lämpöpumppuja käyttävien tai niiden käyttöä harkitsevien kansalaisten keskuudessa. Lämmitykseen liittyvissä verkkoyhteisöissä puhutaan esimerkiksi eri teknologioiden ja laitemallien mitoituksesta, vertailusta, ostosta, ylläpidosta ja vianetsinnästä. Siten ne toimivat eräänlaisina epämuodollisina informaatioinfrastruktuureina, jotka tarjoavat vaihtoehtoisia tiedonlähteitä ja täyttävät niitä informaatioaukkoja, joita tuotteiden toimittajat, jälleenmyyjät ja viranomaiset eivät onnistu täyttämään.

Verkossa mielipiteet kärjistyvät

Verkossa ihmiset ovat taipuvaisia hakeutumaan samanhenkiseen seuraan ja etsimään tukea omille elämäntavoilleen, mielipiteilleen tai valinnoilleen. Tämä johtaa usein myös niin sanottuun polarisaatioon eli mielipiteiden kärjistymiseen verkossa. Verkkokeskustelukulttuurille onkin tyypillistä, että moni päällisin puolin asiakeskeiseltä vaikuttava aihe – kuten lämpöpumput – saattaa herättää verkossa hyvinkin kiivaita ja osallistujia kahtia jakavaa keskusteluja.

Verkkoympäristössä vuorovaikutukseen vaikuttaa myös verkon mahdollistama anonymiteetti eli nimettömyys tai tunnistamattomuus. Lämpöpumppuihin liittyvissä keskusteluissa anonyymina kirjoittavat tuovat enemmän esiin omia näkemyksiään ja mielipiteitään ja keskustelevat etenkin lämpöpumppujen ostotilanteeseen liittyvistä asioista. Jos keskusteljoilta vaaditaan rekisteröitymistä, vastaukset tapaavat olla asiakeskeisempiä ja vuoropuhelua kysyjän ja vastaajien välille syntyy enemmän kuin täysin anonyymina viestittäessä.

Verkkokeskustelujen tarkastelu valottaa osaltaan kuluttajien jokapäiväisiä energiapoliittisia kysymyksiä, arvostuksia ja valintoja. Suomalaisissa verkkoyhteisöissä osallistujat näyttäisivät painottavan lämpöpumppujen ostoa koskevissa keskusteluissaan huomattavasti enemmän taloudellisuutta, teknologian hallintaa ja helppokäyttöisyyttä kuin esimerkiksi ympäristökysymyksiä ja huolta ilmaston lämpenemisestä.

Kirjoittaja

Eveliina Salmela toimii digitaalisen viestinnän tutkijana Vaasan yliopistossa.

Eveliina Salmelan väitöstutkimus ”’Ajattelin kysyä palstan asiantuntijoilta ennen kääntymistä lipevien myyntimiesten puoleen.’ : Erikoisalaan liittyvien neuvojen ja tiedon pyytäminen verkkoyhteisöissä” tarkastetaan perjantaina 10.12.2021 klo 12 Vaasan yliopistossa. Väitöskirja asetetaan julkisesti esille tiistaina 30.11.2021 klo 12.00, jonka jälkeen väitöskirja on saatavilla sähköisessä muodossa Osuvassa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-476-985-3.

Lisätietoa: https://www.uwasa.fi/fi/tapahtumat/vaitos-eveliina-salmela-viestintatieteet

 eveliina.salmela@uwasa.fi 

Lähteet:

Hyysalo, S., Juntunen, J. K. & Martiskainen, M. (2018). Energy Internet forums as acceleration phase transition intermediaries. Research Policy 47: 5, 872–885.

Salmela, E. (2013). Pumpputietoutta etsimässä – Avausviestien tavoitteet tekniseen erikoisalaan liittyvissä verkkokeskusteluissa. WiderScreen 16: 2–3.

Salmela, E. (2013). Keskusteluteemat tekniseen erikoisalaan liittyvissä verkkokeskusteluissa kuluttajan näkökulmasta. Teoksessa M. Eronen & M. Rodi-Risberg (toim.) Haasteena näkökulma, Perspektivet som utmaning, Point of view as challenge, Perspektivität als Herausforderung. VAKKI-symposiumi XXXIII 7.–8.2.2013. Vaasa: VAKKI Publications 2. 339–350.

Salmela, E. (2017). Teknisten dokumenttien rooli internetin käyttäjä-keskusteluissa. Teoksessa N. Keng, A. Nuopponen & D. Rellstab (toim.) Ääniä, Röster, Voices, Stimmen. VAKKI-symposiumi XXXVII 9.–10.2.2017. Vaasa: VAKKI Publications 8. 205–216.