Artikkelit

Ratkaisuja: Rakentamisen kiertotalouden edistämiseen tarvitaan rohkeutta

Ratkaisuja-blogisarjassa Decarbon-Home-hankkeen maanantaisissa aamukahviseminaareissa tutkimustaan esitelleet tutkijat kertovat tutkimuksensa keskeisistä huomioista ja yhteiskunnallisesta merkityksestä. Helsingin yliopiston tutkimusavustaja Varpu Savolainen esitteli kiertotalouteen liittyvää tutkimusta, jossa kaupunkien toimijuutta kestävyysmurroksen edistämisessä on katsottu poliittisen ohjauksen kautta.

Tutkimuksessa tarkastellaan rakentamisen kiertotalouspolitiikan toimeenpanoa Decarbon-Home-hankkeen kumppanikaupungeissa. Tutkimuksessa tehdään näkyväksi rakentamisen kiertotalouden parissa toimivien asiantuntijoiden kokemuksia heidän kohtaamistaan haasteista kestävyysmurroksen edistämisen tiellä. Tuloksista selviää, että kuntien rakentamisen kiertotaloudelle ja kestävyysmurrokselle asetettujen tavoitteiden ja toiminnan välillä on havaittavissa ristiriitoja.

Millaisia haasteita rakentamisen kiertotalouden edistämisessä on?

Kunnat ovat asettaneet rakentamisen kiertotaloudelle kunnianhimoisia tavoitteita. Niiden saavuttamiseksi suunnitellut toimenpiteet ja indikaattorit ovat kuitenkin osittain puutteellisia. Kuntapolitiikka toimii neljän vuoden sykleissä, jolloin pitkäjänteinen kestävyysmurrosajattelu voi jäädä nopeiden tulosten jalkoihin. Rakennuksia esimerkiksi puretaan melko kevyin perustein – joskus jopa kestävyyteen vedoten. Kiertotalouden tavoittelu kaikessa rakentamisessa on myös ristiriidassa kaupunkien muiden tavoitteiden, kuten edullisten asuntojen rakentamisen kanssa. Rakentamisen kiertotaloutta ei resursoida riittävästi, jotta kiertotalouden toteuttaminen olisi mahdollista kunnan itse asettamien tavoitteiden, saati kokonaisvaltaisen kestävyysmurroksen vaatimalla intensiteetillä.

Hallinnolliset käytännöt niin kunnan sisällä kuin valtion ja EU:n suunnasta vaikeuttavat rakentamisen kiertotalouden parissa työskentelevien työtä ja siten kiertotalouden edistämistä. Tällä hetkellä esimerkiksi kilpailulaki, hankintalaki ja kunnan omat rakennussäädökset estävät tai hankaloittavat käyttökelpoisten kiertotalousratkaisujen käyttöönottoa rakennuksissa. Julkiset hankinnat täytyy kilpailuttaa, mutta koska kiertotaloutta ei ole sisällytetty kilpailukriteereihin, yritykset eivät voi tarjota sen mukaisia ratkaisuja.

Myös toimijoiden väliset kohtaanto-ongelmat vaikeuttavat rakentamisen kiertotalouden toteutumista. Moni asiantuntija kokee, että kiertotalouden viestiä on vaikea saada läpi, eikä tarpeeksi moni alan toimijoista koe siten rakentamisen kiertotalouden edistämistä omakseen. Rakennushankkeet ovat kovan aikapaineen alla, ja jos purkuprojekti yhtäällä ei ajoitu sopivasti toisaalla tapahtuvan rakennusprojektin kanssa, purkumateriaali päätyy todennäköisesti jätteeksi, koska varastoinnille ei ole aikaa tai tilaa. Monet asiantuntijat sekä kaupungeissa että rakennusyrityksissä kaipaavat välikättä tai kiertotalousoperaattoria, joka ottaisi vastuulleen kiertotalouden toteutumisen rakennushankkeissa ja varmistaisi, että mahdollisimman paljon materiaalia pääsee uusiokäyttöön.

Kohti kiertotalouden parempaa huomioimista?

Kiertotalouden mukaiset rakentamisen ratkaisut ovat vielä toistaiseksi kalliimpia kuin lineaariset, joten kuntien olisi tärkeää huomioida kiertotalous jo alkuvaiheen budjettisuunnittelussa varmistaakseen siihen tarvittavat resurssit koko budjettikauden ajalle. Kiertotalouden mukaisiin rakennusprojekteihin tarvitaan tässä vaiheessa myös rohkeutta, sillä kiertotalous on totuttuihin toimintatapoihin nähden uusi ilmiö, eikä esimerkkejä löydy paljon. Kiertotalouden toteutuminen rakennusalalla vaatii verkostomaista toimintaa ja yritysten alihankkijaketjujen uudistamista. Puutteellisista toimenpiteistä ja indikaattoreista huolimatta osa tutkimusta varten haastatelluista asiantuntijoista on kuitenkin optimistisia ja uskoo, että suunta on oikea. Rakennusyrityksillä on jo paljon valmiuksia kiertotalouden toteuttamiseen, mutta kaupunkien täytyy uskaltautua pyytämään kiertotaloutta projekteissa, jotta yritykset voivat tarjota sen mukaisia rakennusprojekteja.

/by

Viiden kaupungin tarina – lisää puuta kerrostaloihin?

Juuri julkaistun tutkimusartikkelimme perusteella kaupungit voivat merkittävästi vaikuttaa puun käyttöön uudis-, korjaus- ja täydennysrakentamisessa. Esimerkiksi kerrostalojen lisäkerrosten rakentamisessa ja julkisivujen korjauksissa puiset ratkaisut ovat mahdollisuus resurssitehokuuden parantamiseen ja kiertotalouden vahvistamiseen. Tutkimusaineistomme perustuu viidessä suomalaisissa kaupungissa tehtyihin 40 haastatteluun. Tulostemme mukaan kaupungit voivat ottaa puurakentamisen mahdollistajina erilaisia rooleja suhteessa muihin toimijoihin sekä käyttäessään erilaisia poliittisia ohjauskeinoja ja niiden yhdistelmiä. Muut toimijat näkivät usein myös kaupunkien roolin puurakentamisen edistämisessä jopa merkittävämpänä kuin haastatellut kaupunkien edustajat, jotka taas itse korostivat kaupungin roolia eri toimijoiden välisen yhteistyön edistäjänä.

Suomessa puukerrostaloja rakennetaan vielä huomattavasti vähemmän kuin betonikerrostaloja. Tätä harvinaisempaa on puun käyttö kerrostalojen korjaus- ja täydennysrakentamisessa, vaikka puuelementeillä voidaan tehdä esimerkiksi kerrostaloihin lisäkerroksia tai tehdä julkisivujen korjauksia. Esimerkkejä näistä kuitenkin löytyy etenkin lisäkerrosrakentamisen saralla ja kunnianhimoisimmissa suunnitelmissa (kuten Helsingin Karviaistie 12:lle suunnitteilla olevassa projektissa (Heka Oy 2021)). Ilmiön tutkimiseksi haastattelimme syksyn 2021 ja alkuvuoden 2022 aikana 40 kuntien päätöksenteossa sekä rakentamisen ja rakennusten käytön parissa työskentelevä asiantuntijaa viidessä suomalaisessa kaupungissa.

Tulostemme mukaan kaupungeissa on puurakentamisen mahdollistamisessa käytetty uudisrakentamisessa hallinnollisoikeudellisten ohjauskeinojen osalta eniten kaavoitusta ja tontinluovutusehtoja. Taloudellisia ohjauskeinoja on käytetty vähän, joista poikkeuksena ovat olleet alennukset maankäyttömaksuissa puun käyttöön kannustavan lisäkerrosrakentamisen yhteydessä. Informaatio-ohjauksen puolella keinovalikoima on ollut laajempi ja kaikissa kaupungeissa mainittiin aihepiiriin liittyen konkreettisia esimerkkejä.

Puurakentamisen mahdollistajina tulostemme mukaan kaupungeilla saattoi olla viisi erilaista, joskin toisiinsa kietoutunutta roolia: 1) vähäinen toimija, joka näkee muut tahot merkittävämpinä mahdollistajina; 2) avaintoimija, joka on aktiivinen mahdollistaja ja esimerkki muille; 3) ristiriitainen toimija, jonka toiminta on epäjohdonmukaista; 4) yhteistyöhön keskittyvä toimija, joka koordinoi ja edistää aktiivisesti eri tavoin toiminnassaan ja suhteessa muihin edelläkävijyyttä; 5) hallinnollinen toimija, joka keskittyy sääntelyyn ja hallinnassaan oleviin rakennuksiin.

Kaupunkien roolien puurakentamisen mahdollistajana nähtiin olevan hyvin olennainen muiden kuin kunnissa toimivien haastateltujen taholla. Onnistuneissa projekteissa yritystoimijat kuvasivat kuntien roolin olleen aktiivinen ja innovatiivinen. Kaupunkien edustajat taas itse korostivat yhteistyön merkitystä sekä kunnan sisällä että muiden toimijoiden kanssa. Aktiivinen ja yhteistyötä tekevä ote tuntui olevan viidessä kaupungissa sidoksissa myös paikallisesti käytettyihin politiikkakeinoihin: aktiivisuus yhteistyössä merkitsi myös innovatiivisempaa poliittisten ohjauskeinojen käyttöä.

Tutkimuksemme kannustin oli kiinnostus tarkastella puurakentamista, joka yleistyessään voisi olla merkittävä tapa uudistaa etenkin kaupunkialueiden rakennusten korjaus- ja täydennysrakentamista uusiutuvalla materiaalilla sekä uudenlaisilla teollisilla prosesseilla. Kaupungeilla on kestävyysmurroksessa merkittävä roolinsa ei ainoastaan sääntelyn kautta tapahtuvan vähähiilisyyden ja resurssiviisauden edistäjänä, vaan paikallisten toimijaverkostojen aktiivisena tahona. Tämä voi eri tavoin voi ruokkia paikallista yhteistyötä ja alueellisten innovaatioiden aikaansaamista.

Lisätietoa

Viljanen, A., Lähtinen, K., Kanninen, V. & Toppinen, A. (2023): A Tale of Five Cities: The Role of Municipalities in the Market Diffusion of Wooden Residential Multistory Construction and Retrofits. Forest Policy and Economics, vol. 153, 102991, https://doi.org/10.1016/j.forpol.2023.102991

Kirjoittajat

Anne Viljanen on väitöskirjatutkijana Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolla Decarbon Home -hankkeessa. Väitöskirjassaan hän tutkii vähähiilisen rakentamisen toimijaverkostoja sekä kestävyysmurroksen polkuja.

Lähteet:

Heka Oy (2021): Hekan kohteeseen Karviaistie 12 suunnitellaan lisäkerroksia ja betonijulkisivun korvaamista puulla. Luettavissa: https://www.hekaoy.fi/fi/hima/hekasta-asiaa/hekan-kohteeseen-karviaistie-12-suunnitellaan-lisakerroksia-ja-betonijulkisivun. Luettu 19.5.2023.

Otsikkokuvassa Tampereen Puolarin puiset lisäkerrokset. Kuva: Anne Viljanen.

/by

Kuntien maankäytössä epämuodolliset suunnittelumekanismit korostavat innovaatioita ja kestävyystavoitteita

Decarbon-Home-hankkeessa julkaistu tieteellinen artikkelimme pureutuu eri sidosryhmien rooleihin ja toimintatapoihin maankäytön suunnittelussa sekä niiden suhteeseen kuntien ekologisen kestävyyden tavoitteiden kanssa. Tuloksemme osoittavat merkittäviä yhteyksiä epämuodollisten maankäytön suunnitteluprosessien, uuden tiedon tuottamisen, sekä kuntien kestävyystavoitteiden välillä. Lisäksi havaittiin, että kaupunkimaisten ja maaseutumaisempien kuntien välillä on eroja näissä maankäytön suunnittelun kannalta tärkeissä osa-alueissa.

Kaavoitus suomalaisessa maankäytön suunnittelussa

Kunnissa kestävän rakentamisen ja asumisen mahdollistaminen alkaa suunnittelupöydältä. Ensimmäisessä vaiheessa tämä pöytä kuuluu maankäytön suunnittelusta vastaavalle taholle, sillä onnistuneet kaavoitusratkaisut edistävät hyvinvointia, aluetaloutta ja kestävää kehitystä rakennetussa ympäristössä.

Suomessa maankäytön suunnittelun lakisääteinen ohjaus koostuu kolmetasoisesta hierarkiasta: valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista, maankäytön suunnittelusta maakunnissa (maakuntakaava) sekä kuntatasolla laadittavista yleis- ja asemakaavasta. Kaavoista yksityiskohtaisin eli asemakaava ohjaa maankäyttöä ja rakentamista paikallisten olosuhteiden, kaupunkikuvan, hyvän rakentamistavan sekä muiden kunnassa sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Yleiskaavan tarkoituksena on ohjata asemakaavojen laatimista esimerkiksi määrittelemällä asuinalueiden sijoittamista kunnan alueelle.

Yksityiskohtainen maankäytön suunnittelu ja sitä koskeva päätöksenteko tapahtuu kunnissa, antaen muun muassa kaavoituksesta vastaaville työntekijöille sekä paikallisille poliitikoille merkittävän roolin maankäytön kehittämisessä ja sen ohjauksessa. Lakisääteisen maankäytön ohjauksen lisäksi erilaiset epämuodolliset suunnittelun muodot ovat yleistyneet sekä Suomessa että muissa maissa.

Epämuodollisuus tarkoittaa sitä, että suunnittelu – tai osa siitä – tapahtuu lakisääteisten maankäytön suunnitteluprosessien ulkopuolella. Esimerkkejä tällaisista ovat erilaiset alueiden strategiset kehityssuunnitelmat (esim. MAL) tai julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhankkeet (Public-Private Partnership).

Epämuodollinen maankäytön suunnittelu yhteydessä kuntien kestävyystavoitteisiin ja sidosryhmäyhteistyöhön

Epämuodollisen maankäytön suunnittelun on perusteltu lisäävän strategista valmiutta ratkaista nykypäivän moniulotteisia ongelmia, joita ovat esimerkiksi globaalisti kasvava kilpailu alueiden välillä, ympäristö- ja ilmasto-ongelmat sekä sosiaalinen eriytyminen. Toisaalta epämuodollisten suunnittelumekanismien on nähty lisäävän riskiä legitimiteettiongelmiin, kun laillisuus ei rakennu muodollisen toimivallan varaan ja läpinäkyvästi määriteltyihin päätöksentekoprosesseihin.

Epämuodolliset maankäytön suunnitteluprosessit ovat tulostemme mukaan vahvasti yhteydessä kuntien maankäytön suunnittelun kestävyystavoitteisiin. Epämuodollisten prosessien havaittiin olevan myös lakisääteisiä maankäytön ohjauskeinoja voimakkaammin yhteydessä vuorovaikutukseen alueellisten sidosryhmien, erityisesti tutkimusorganisaatioiden kanssa.

Lakisääteisen maankäytön suunnittelun eri tasojen ja sidosryhmien sekä kuntien kestävyystavoitteiden välillä ei tuloksistamme noussut esille samankaltaisia yhteyksiä: erityisesti kestävän kehityksen näkökulmasta maankäytön suunnitteluun liittyvä kehittämistyö ja innovaatiot näyttävät korostuvan nimenomaan epämuodollisissa suunnittelumekanismeissa.

Nuolet osoittavat tutkimuksessa havaitut maankäytön suunnittelussa tärkeiden osa-alueiden väliset vahvat suhteet.

Kaupunkimaisten ja muiden kuntien välillä eroja kestävyystavoitteissa ja sidosryhmäyhteistyössä

Tutkimuksessamme vertailimme myös suomalaiseen maankäytön suunnitteluun kytkeytyviä sidosryhmiä, prosesseja sekä kestävyystavoitteita kaupunkimaisten ja muiden kuntien välillä. Olennainen havaittu ero kuntatyyppien välillä on se, että epämuodollisten maankäytön suunnitteluprosessien rooli korostui kaupunkimaisissa kunnissa.

Kaupungistumiskehitys voi selittää epämuodollisen maankäytön suunnittelun yleistymistä ja olla seuraus kaupunkimaisten kuntien suuremmista resursseista vastata uudenlaisiin maankäytön suunnittelun haasteisiin. Odotetusti muodolliset prosessit koettiin molemmissa kuntaryhmissä tärkeiksi, eikä ryhmien välillä havaittu merkittäviä eroja.

Maankäytön suunnittelun sidosryhmiä koskevissa tarkasteluissa kävi ilmi, että tutkimukseen ja tiedon tuottamiseen keskittyneet toimijat koettiin tärkeämpänä osana maankäytön suunnittelua kaupunkimaisissa kuin muissa kunnissa. Toisaalta tiedon käyttämiseen ja välittämiseen liittyviä toimijoita pidettiin tärkeinä maankäytön suunnittelun sidosryhminä molemmissa ryhmissä.

Kuntien maankäytön suunnittelun kestävyystavoitteiden välillä havaittiin myös eroja: siinä missä kaupunkimaisissa kunnissa kestävään rakentamiseen liittyvät, teknologisia ja materiaalivalintoja painottavat tavoitteet koettiin erityisen tärkeäksi maankäytön suunnittelussa, painottuivat muissa kunnissa ekosysteemipalveluihin liittyvät tavoitteet tärkeämpinä kestävyyden edistämisen keinoina.

Lisätietoa

Tutkimus on kokonaisuudessaan luettavissa vertaisarvioidusta Journal of Sustainability Research -tiedejulkaisusta:
Koskivaara A, Lähtinen K. (2023). Land-Use Planning in Municipalities as a Driver for Sustainable Residential Building in Finland: A Regional Innovation System Approach. J Sustain Res. 2023;5(2):e230006. https://doi.org/10.20900/jsr20230006

Kirjoittajat

Atte Koskivaara toimii väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa Uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön tohtoriohjelmassa sekä tutkijana Luonnonvarakeskuksessa. Hänen väitöskirjansa tutkii kestävän kehityksen mukaisia innovaatioita alueellisesta näkökulmasta. Sähköposti: atte.koskivaara(at)luke.fi

Katja Lähtinen on Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori ja Helsingin yliopiston dosentti. Hän työskentelee liiketaloustieteellisistä lähtökohdista yrityksiä, kansalaisia ja kuntia koskevien tutkimusaiheiden parissa mm. vastuullisuuteen, hyväksyttävyyteen ja kestävään kehitykseen liittyvien teemojen kautta. Sähköposti: katja.lahtinen(at)luke.fi

Otsikkokuva: Timo Roschier

/by