Artikkelit

Ratkaisuja poliittisen päätöksenteon tueksi: Kaavoituksella kohti ilmastoviisasta rakentamista kunnissa

,

Vuoden 2026 alussa Helsinki luopui tavoitteestaan olla hiilineutraali vuonna 2030. Tilalle otettiin 85 prosentin päästövähennystavoite vuoden 1990 tasosta, ja sana ”hiilineutraali” katosi kaupungin viestinnästä. Kun jopa Suomen vauraimman kunnan kunnianhimon taso laskee taloudellisen paineen alla, herää kysymys: mitä tämä tarkoittaa kunnille, joissa resurssit, investointikyky ja liikkumavara ovat jo lähtökohtaisesti rajallisemmat? Kuntien ilmastotoimia tukemalla ja kehittämällä kaavoitusta on mahdollista edistää rakentamisen ilmastoviisautta kunnissa. Kirjoitus vetää laajasti yhteen kuusivuotisen Decarbon-Home-tutkimushankkeen tuloksia ja pyrkii osoittamaan konkreettisia ratkaisuja poliittisen päätöksenteon tueksi.

Kunnilla on käytössään monipuolinen työkalupakki…

Suomen kunnilla on vahvat työkalut ohjata asuinrakentamisen vähähiilisyyttä niin velvoittavin kuin vapaaehtoisin keinoin. Velvoittavat keinot liittyvät erityisesti yleis- ja asemakaavoitukseen. Vapaaehtoisia keinoja taas ovat esimerkiksi osaamispääomaa kerryttävät toimijaverkostot ja yhteiset rakennusprojektit, jotka voivat systeemisesti edistää uusien ratkaisujen kehittämistä ja käyttöönottoa.

Suomalaisten kaavoittajien näkemyksiä kestävän asuinrakentamisen edistämisestä kunnissaan on tutkittu muun muassa vuonna 2021 kerätyllä kyselyaineistolla. Kyselyyn vastasi noin 160 kaavoituksen parissa työskentelevää 90:stä Suomen kunnasta. Asukasmäärällä mitattuna aineiston kunnat edustivat 70 % Suomen asukkaista. Tulosten perusteella noin 90 prosenttia vastanneista piti yleis- ja asemakaavoitusta tärkeänä tai erittäin tärkeänä vaikuttamiskeinona. Valta on kuitenkin jakautunut epätasaisesti.

Suuremmilla kunnilla on enemmän taloudellisia mahdollisuuksia investoida ja kohdentaa resursseja kaavoituksen kehittämiseen ja kehittää omia vapaamuotoisia ohjauskeinoja. Suuret kasvukeskukset ja pienet maaseutumaiset kunnat eivät toisin sanoen ole vertailukelpoisia toimijoita, vaikka maankäyttö- ja rakennuslaki on kaikille sama. Maantieteellinen sijainti ei ole vain tulevaisuudenuskon kysymys, vaan se vaikuttaa konkreettisesti sekä asukkaiden että yritysten mahdollisuuksiin uusiutua. Esimerkiksi rahoituksen saatavuus vaikuttaa investointi- sekä korjausmahdollisuuksiin ja elinkeinorakenne teknologiavalintoihin. Kuntien tekemiin päätöksiin vaikuttavat myös alkutuotanto-, teollisuus- ja palveluelinkeinorakenteet.

Kaavoittajakyselyn tulokset vuodelta 2021 osoittavat myös kuntien painottavan asuntorakentamista koskevassa maankäytön ohjauksessaan eri tavoin ilmastovaikutusten hillinnän ja ekosysteemipalveluiden turvaamisen merkitystä. Kaupunkimaisissa kunnissa painottuvat enemmän vain ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmat, kun taas muissa kunnissa kiinnitetään enemmän huomiota ilmastovaikutusten rinnalla ekosysteemipalveluiden turvaamiseen. Näin siitä huolimatta, että luonnon monimuotoisuuden turvaamisessa kaupungit ovat avainasemassa. Monimuotoisuus nivoutuu merkittäviltä osin myös monilajisuuden ymmärtämiseen: vaikka lajien välisen vuorovaikutuksen on todettu lisäävän hyvinvointia, puuttuu monilajisuuden ulottuvuus pitkälti kaavoituksesta. Ilmastokriisin rinnalla luontokatoon vastaaminen on toinen kaupunkien maankäytön suunnittelussa pikaisia ratkaisuja vaativa haaste.

Teknologioiden ja materiaalien valinnalla voidaan myös merkittävästi edistää kestävää asuinrakentamista, koska niihin liittyvät ratkaisut kytkeytyvät merkittävästi kuntien hiilidioksidipäästöihin. Tästä huolimatta vuoden 2021 kaavoittaja-aineistossa noin 30 % vastanneista totesi kuntansa ohjaavan hyvin vähän tai vähän erilaisten materiaalien käyttöä uudis- ja korjausrakentamisessa. Erityisesti korjausrakentamisen osalta noin 20 % vastanneista ei osannut vastata tähän.

Kuntakaavoittajien tietoisuus, asenteet ja kokemukset vaikuttavat merkittävästi esimerkiksi puurakentamisen yleistymiseen kunnissa, mikä käy ilmi vuonna 2022 kerätystä kyselyaineistosta. Tutkimustulosten mukaan kaavoittajat arvioivat puukerrostalojen olevan betonikerrostaloja parempia sekä ympäristöominaisuuksiltaan että paikallistalousvaikutuksiltaan. He kuitenkin myös pitivät puukerrostaloja betonikerrostaloja kalliimpina ja paloturvallisuudeltaan huonompina huolimatta esimerkiksi rakennusmääräyksiin tehdyistä muutoksista. Erityisesti lyhyemmän aikaa kaavoituksen parissa toimineet suhtautuivat pitkään työskennelleitä epäluuloisemmin puun palonkestävyyteen.

…mutta resurssihaasteet ja siiloutuminen syövät kunnianhimon tasoa

Vuoden 2026 alussa Helsinki luopui tavoitteestaan olla hiilineutraali vuonna 2030, koska tavoite olisi edellyttänyt kalliita päästövähennyskompensaatioita. Tilalle otettiin 85 prosentin päästövähennystavoite vuoden 1990 tasosta — ja sana ”hiilineutraali” poistettiin kaupungin viestinnästä. Kun kunnianhimon taso laskee vauraimmissa kunnissa, voidaanko sosioekonomisesti haasteellisemmassa asemassa olevien, pienempien kuntien edes odottaa sitoutuvan hiilidioksidipäästöjen hillintään? Kehitys ei näytä lupaavalta niillä paikkakunnilla, joissa resurssit, investointikyky ja liikkumavara ovat jo lähtökohtaisesti rajallisemmat.

Suomen järjestelmässä on kolme rakenteellista ongelmaa, jotka ylläpitävät kuilua muodollisten välineiden ja todellisten vaikutusten välillä:

Resurssikuilu kuntien välillä. Kun maankäyttö- ja rakennuslaki olettaa, että kaikilla kunnilla on yhtäläiset mahdollisuudet keinojen hyödyntämiseen, todellisuus on toinen. Pieni kunta, jolla ei ole resursseja palkata kokopäiväisesti omaa kaavoittajaa — saati kestävyysasiantuntijaa — ei kykene käyttämään hyväkseen samoja välineitä kuin esimerkiksi Helsinki. Tämä ei ole muotoseikka: tutkimus osoittaa, että maaseutumaisten kuntien kaavoittajat painottavat kestävän rakentamisen ohjauksessa eri näkökulmia kuin kaupunkimaisten kuntien kaavoittajat. Osin kyse on myös siitä, että jo lähtökohtaisesti isommilla paikkakunnilla on enemmän toimijoita, joiden kanssa voidaan lisätä osaamista, parantaa resurssitehokkuutta ja kehittää innovaatioita.

Keinovalikoimien siiloutuminen. Tutkimustulokset osoittavat kuntien painottavan kaavoituksessaan pitkälti joko ilmastovaikutusten hillintää (materiaalit, teknologiat, energiatehokkuus) tai sosiaalista oikeudenmukaisuutta (asukkaiden hyvinvointi, esteettömyys, kohtuuhintainen asuminen). Siiloutuminen kumpuaa osittain kuntien perinteisistä lakisääteisistä sosiaalisista vastuista, mutta seuraukset näkyvät vähähiilisen rakentamisen edistämisessä: rakentamisessa ja asumisessa ekologiset, taloudelliset ja sosiaaliset näkökulmat nivoutuvat toisiinsa esimerkiksi asuinympäristön viihtyisyydessä, asumisen kohtuuhintaisuudessa, resurssitehokkuudessa ja arjen sujuvuudessa. Huomioimatta sekä ilmastovaikutusten hillintää että sosiaalista oikeudenmukaisuutta ei aikaansaada kestävyyssiirtymää, jota Suomi tavoittelee. Siilojen purkamiseen liittyy myös tarve yhä parempaan monilajisuuden ymmärtämiseen maankäytön suunnittelussa.

Kunnianhimon tason hauraus. Helsingin esimerkki paljastaa, että huonoimmassa tapauksessa vähähiilinen rakentaminen on edelleen ensi sijassa ”tulevaisuustoimi”, josta voidaan luopua taloustilanteen kiristyessä. Positiiviseksi käännettynä: jos vähähiilisyys nähdään pitovoimaa ja paikallista kestävyyttä vahvistavana investointina, saattaisi juuri vähähiilinen rakentaminen olla elinvoimansa kanssa painiville kunnille keino erottautua ja vetää puoleensa asukkaita ja yrityksiä. Tavoitteista luopuminen voidaan nähdä paitsi ilmastopoliittisena myös aluepoliittisena menetyksenä. Liiallinen tulevaisuuteen katsominen estää tarttumasta tämän hetken mahdollisuuksiin, mutta yhtä vakavasti otettuna vain nykyhetkessä eläminen häivyttää tulevaisuuden mahdollisuuksien näkemisen.

Ratkaisut — mitä poliittiset päättäjät voivat tehdä

Kunnilla pitää olla vahva maapolitiikka ja poliittinen yhteisymmärrys, mutta on toinen asia, kuinka monella kunnalla on siihen varaa. Ratkaisut pitää siksi rakentaa niin, että ne toimivat kunnan koosta ja resursseista riippumatta — ja että ne yhdistävät ilmastotavoitteet, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen yhdeksi politiikkakokonaisuudeksi.

Kuntien ilmastotavoitteiden tukeminen taloussuhdanteista riippumatta. Helsingin tapaus paljastaa, että kunnianhimon taso voi romahtaa nopeasti taloudellisen paineen alla. Ilmastolaista poistettu kuntien ilmastosuunnitelmavelvoite tulisi palauttaa lakiin, jotta kunnilla on resurssit suunnitella ilmastotoimiaan pitkäjänteisesti ja sektoreiden välisiä synergioita tunnistaen. Ilmastosuunnitelman tulisi olla lakisääteinen, jotta varmistetaan ilmastosuunnittelun vähimmäistaso. Koska osa kunnista tekee hyvinkin kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, vähimmäistaso takaisi sen, ettei kuntien välinen kuilu pääse kasvamaan entisestään.

Valtakunnallinen vähimmäistaso vähähiilisyysohjaukseen tontinluovutuksessa. Sen sijaan, että jokainen kunta päättäisi erikseen, ehdollistaako se tontinluovutuksensa vähähiilisyysvaatimuksiin, valtio asettaisi minimitason: kaikki yli tietyn kokoluokan asuinrakentamishankkeet edellyttäisivät hiilijalanjäljen raja-arvon noudattamista. Tämä poistaisi ”race-to-the-bottom”-dynamiikan kuntien välillä ja tasaisi kilpailuasetelmaa. Kunnat voisivat edelleen mennä pidemmälle, mutta minimitaso olisi yhteinen.

Kestävyyskaavoituksen valtionapu pienille kunnille. Resurssikuilu kuntien välillä on ratkaistava suoraan rahoituksella. Ympäristöministeriön kautta jaettava määräaikainen valtionapu — esimerkiksi viiden vuoden ohjelmana — mahdollistaisi pienille kunnille oman kestävyysasiantuntijan palkkaamisen tai usean kunnan yhteisen asiantuntijaresurssin perustamisen. Mallia voitaisiin ottaa nykyisistä energianeuvontamalleista tai kuntien ilmastotyön tukirakenteista, mutta painopiste olisi nimenomaan maankäytön suunnittelun osaamisessa.

Kaavoittajien jatkokoulutusvelvoite vähähiiliseen ja luontomyönteiseen suunnitteluun. Tutkimus osoittaa, että kuntasuunnittelijoiden tietoisuus ja asenteet ovat avainasemassa vähähiilisten ratkaisujen edistämisessä. Jos kaavoittaja pitää puurakentamista kalliina ja paloalttiina ratkaisuna, kunta ei juuri sitä edistä. Pakollinen, säännöllinen jatkokoulutus — vastaavasti kuin monilla muilla ammattiryhmillä — varmistaisi, että tieto vähähiilisistä materiaaleista, luontopohjaisista ratkaisuista ja niiden taloudellisesta toteutettavuudesta päivittyisi. Tämä olisi rakenteellinen muutos, ei yksittäinen koulutustilaisuus.

Ilmasto- ja sosiaalisen hyvinvoinnin tavoitteiden integroitu seurantamittari. Siiloutumisen ongelma ei katoa, ellei sitä mitata. Maankäytön ohjaukseen tulisi rakentaa indikaattori, joka seuraisi samaan aikaan asuinrakentamisen hiilijalanjälkeä ja asuinalueiden sosioekonomisia näkökulmia, alueen viihtyisyys mukaan lukien. Jos kunta saavuttaa päästövähennyksensä kaavoittamalla esimerkiksi tiiviitä asuinalueita ja hiilijalanjäljeltään pieniä rakennuksia, jotka eivät edistä kansalaisten hyvinvointia asuinympäristössään (esimerkiksi lähiluonnon puuttuessa), indikaattori paljastaa sen. Tämä pakottaa kunnat ajattelemaan kestävyyttä moniulotteisesti yli siilojen.

Monilajisen kaavoituksen pilotti viidessä erityyppisessä kunnassa. Luontopohjaisten ratkaisujen ja monilajisen vuorovaikutuksen huomioiminen kaavoituksessa on uusi avaus. Sen sijaan, että pakotetaan kaikki kunnat osallistumaan samalla aikataululla, käynnistetään valtion rahoittama pilottihanke viidessä erityyppisessä kunnassa (suuri kaupunki, kasvukunta, taantuva pienempi kunta, saaristokunta, pohjoinen kunta). Pilotissa kehitetään konkreettisia kaavoitusperiaatteita, joissa lähtökohtana on tukea positiivisia ihmisen ja muun luonnon kohtaamisia (esimerkiksi vihreät käytävät) ja välttää negatiivisia vaikutuksia (kuten hirvikolarit, eläinten kulkureittien katkaiseminen). Pilottien kautta tunnistetaan asukasviihtyvyyttä ja monilajista hyvinvointia lisääviä kokemuksia, joita etenkin heikommassa taloudellisessa asemassa olevat kunnat voivat hyödyntää osana kunta- ja asuntomarkkinointia. Kokemukset tuodaan myöhemmin osaksi kansallista ohjeistusta.

Lähteet

Franzini, F., Berghäll, S., Toppinen, A., Toivonen, R., 2023. Planning for wooden multistorey construction – insights from Finland’s municipal civil servants. European Planning Studies 31, 168–188. https://doi.org/10.1080/09654313.2022.2116271.

Koskivaara, A. & Lähtinen, K. 2023. Land-Use Planning in Municipalities as a Driver for Sustainable Residential Building in Finland: A Regional Innovation System Approach, 2023. J Sustain Res. https://doi.org/10.20900/jsr20230006.

Lähtinen, K., Kanninen, V., Bäcklund, P., Häyrinen, L., Koskivaara, A. & Malm, N., 2024. Land-use policy instruments for sustainable housing: insights from municipality planners in Finland. Urban, Planning and Transport Research 12, 2319714. https://doi.org/10.1080/21650020.2024.2319714.

Syrjälä, H., Kylkilahti, E., Bäcklund, P. & Kääntä L. (arvioitavana). Anonymisoitu arviointiprosessin ajaksi.

Kirjoittajat

Katja Lähtinen, Uula Saastamoinen, Hanna Ahtosalo, Atte Koskivaara, Henna Syrjälä

/by

Puulla korjataan ja rakennetaan tulevaisuuden kestäviä kaupunkiympäristöjä – uusia mahdollisuuksia kaupungeille ja yrityksille

,

Decarbon-Home-hankkeen tutkija Anne Viljasen tuore väitös Helsingin yliopistosta kertoo, miten kaupunkien ja yritysten yhteistyöllä voidaan edistää kestäviä ratkaisuja kaupunkiympäristöissä. Viljasen väitös on ensimmäinen kokonaisuudessaan hankkeen aikana toteutettu väitöstutkimus.

Väitöstutkimus keskittyi erityisesti puiseen, olemassa olevien kerrostalojen, korjausrakentamiseen, jonka edistäminen yhdistyy laajemmin puurakentamiseen ja luontopohjaisiin ratkaisuihin kestävien kaupunkiympäristöjen kentällä. Puumateriaalin ja luontopohjaisten ratkaisujen, kuten viherkattojen ja viherseinien, käyttö voi auttaa kehittämään ratkaisuja, joista on hyötyä sekä ympäristölle että yhteiskunnalle. Nämä ratkaisut tarjoavat puolestaan potentiaalisia ratkaisuja ilmastonmuutoksen, luonnonvarojen ylikulutuksen ja luontokadon hillitsemiseen.

Tutkijatohtori Anne Viljanen Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta havaitsi väitöstutkimuksessaan, että puumateriaalin käyttö kerrostalojen korjausrakentamisessa on Suomessa vielä melko satunnaista, vaikka puulla on etuja verrattuna muihin materiaaleihin. Puun keveys mahdollistaa esimerkiksi lisäkerrosten rakentamisen olemassa oleviin rakennuksiin, joka voi olla ratkaisu tilanpuutteesta kärsivissä kaupungeissa. Puurakenteet varastoivat myös hiiltä.

Viljasen mukaan kunnat ja yritykset voivat yhdessä edistää tällaisia innovatiivisia projekteja, jotka tukevat vähähiilistä ja ympäristöriskeille joustavasti sopeutuvaa kaupunkiympäristöä. Esimerkkejä puisista korjausrakentamisen projekteista löytyy, mutta toteutus on ollut muutamien aktiivisten yksilöiden poikkeuksellista toimintaa. Nämä ovat olleet uniikkeja ratkaisuja tilanteissa, joissa on erityisen hyvin havaittu ja hyödynnetty mahdollisuuksia liiketoimintaympäristössä.

– Kuntien rooli kestävien ratkaisujen edistäjinä on merkittävä, jotta yritykset saavat positiivisen markkinasignaalin kestävälle innovaatioilleen. Tutkimuksen mukaan kaavoitusta on käytetty ohjaamaan puista uudisrakentamista ja luontopohjaisia ratkaisuja edelläkävijäkaupungeissa, kuten Helsingissä, Turussa ja Tampereella, mutta korjausrakentamisen puolella poliittisten ohjauskeinojen käyttö on ollut vähäisempää, Viljanen kertoo

Viljasen mukaan vasta tulevaisuuden asiana voidaan nähdä monihyötyiset korjausrakentamisen kokonaisratkaisut, joissa yhdisteltäisiin kestävää luonnonvarojen käyttöä laajemmin, sisältäen niin materiaalit, energian, veden ja maaperän kestävän käytön sekä sosiaalisia innovaatioita.

– Näitä kuitenkin jo suunnitellaan edelläkävijäkaupungeissa ja ne ovat olemassa kokeiluhankkeina tai rakentamiskonsepteina, toki tie suunnitelmista käytäntöön ja ratkaisujen laaja-alaiseen käyttöön on pitkä. Taloyhtiöiden demokraattiset päätöksentekoprosessit ovat puolestaan usein todella hitaita, mikä hidastaa puun hyödyntämistä laajalti kerrostalojen korjausrakentamisessa. Toisaalta kaupunkiomisteiset vuokrataloyhtiöt ovat ajoittain motivoituneet edistämään viihtyisämpiä ja vähähiilisempiä kerrostaloja nimenomaan vähemmän houkuttelevissa lähiöissä ja näissä päätöksenteko on nopeampaa ja ratkaisujen monistettavuus mahdollista, pohtii Viljanen.

Tutkimus korostaa myös tiedonkulun parantamisen tärkeyttä eri toimijoiden välillä, erityisesti suunnittelijoiden ja käytännön toteuttajien kesken. Monialainen yhteistyö ja tiedonvaihto ovat avainasemassa, kun pyritään luomaan kestävämpiä ja viihtyisämpiä kaupunkiympäristöjä.

Viljasen mukaan lainsäädännön ja poliittisten ohjauskeinojen merkitys korostuu entisestään, kun EU:n ja Suomen kansalliset tavoitteet hiilijalanjälkilaskennan osalta tiukentuvat. Kaupunkien ja yritysten on tärkeää ottaa nämä vaatimukset huomioon ja kehittää toimintaansa kestävämpään suuntaan.

Viljasen tutkimus tarjoaa arvokasta tietoa kaupungeille ja yrityksille, jotka haluavat olla edelläkävijöitä kestävien ratkaisujen kehittämisessä.

Anne Viljanen väitteli 11.4.2025 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta aiheesta: ”Business ecosystems for urban sustainability: retrofits, wood construction, and nature-based solutions in Finland”. Tutkimus on saanut strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman Decarbon-Home-hankkeen lisäksi rahoitusta Business Finlandin rahoittamasta FoREfront-hankkeesta.

Uutinen on julkaistu alun perin Helsingin yliopiston sivuilla: https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/kestavyysmurros/puulla-korjataan-ja-rakennetaan-tulevaisuuden-kestavia-kaupunkiymparistoja-uusia-mahdollisuuksia-kaupungeille-ja-yrityksille.

Otsikkokuvassa Tampereen Puolarin puiset lisäkerrokset. Kuva: Anne Viljanen.

/by

Webinaari 16.5.: Kunnat ja kestävä asuinympäristö – keinoja asumisen resilienssin tukemiseen

Millaisia keinoja kunnilla on tukea asukkaita ja taloyhtiöitä sään ääri-ilmiöihin varautumisessa, asuntojen kunnossapidossa ja asumisen kestävyyden edistämisessä? Millä tavoin luontopohjaiset ratkaisut voivat vahvistaa kaupunkiympäristön resilienssiä?

Näihin ajankohtaisiin kysymyksiin pureudutaan Decarbon-Home-tutkimushankkeen järjestämässä webinaarissa, jossa keskustellaan muun muassa siitä, miten asukkaat, taloyhtiöt ja kunnat voivat varautua ja sopeutua esimerkiksi sään ääri-ilmiöiden tuomiin haasteisiin. Webinaari tarjoaa ajankohtaista tutkimustietoa ja käytännön esimerkkejä niin uusille kuin jatkaville kuntapäättäjille sekä muille kuntakentän toimijoille ja alan yrityksille.

Aika: Perjantai 16.5.2025 klo 9.00–10.00
Paikka: Etäyhteys (MS Teams)

Ohjelma

9.00-9.05 Webinaarin avaus
9.05-9.15 Luontopohjaisilla ratkaisuilla kohti resilienttiä kaupunkiympäristöä Anne Viljanen, Helsingin yliopisto (esitys, pdf)
9.15-9.25 Kuntien keinoja sopeutua sään ääri-ilmiöihin Marja Vuorinen, Vantaan kaupunki (esitys, pdf)
9.25-9.35 Asunnon kunnossapito vantaalaisten asukkaiden näkökulmasta Sara-Ellen Laitinen, Helsingin yliopisto (esitys, pdf)
9.35-9.45 Helsingin taloyhtiöiden sopeutuminen ilmastonmuutokseen Tessa Dean, Helsingin kaupunki (esitys, pdf)
9.45-10.00 Loppukeskustelu

Kenelle webinaari on suunnattu?
Tilaisuus on suunnattu erityisesti kuntapäättäjille ja kuntien viranhaltijoille, sopeutumisratkaisuja tarjoaville alan yrityksille sekä kaikille kestävästä asumisesta ja kaupunkirakentamisesta kiinnostuneille.

Tallenne (katsottavissa rajoitetun ajan)

Mikäli et saa videota avattua, voit katsoa tallenteen oheisen linkin kautta: https://www.youtube.com/watch?v=S5GrphOpJt8

Lisätiedot: Charlotta Harju, charlotta.harju@luke.fi

/by

Kuntapäättäjien ilmastotietopaketti julkaistu

CLIMATE-tutkimusohjelman julkaisema tietopaketti tarjoaa kuntapäättäjille uusinta tutkittua tietoa monihyötyisistä ja vaikuttavista ilmastoratkaisuista. Kansalaiset ja yritykset tukevat laajasti ilmastovastuullisia ratkaisuja, jotka ovat oikeudenmukaisia ja taloudellisesti järkeviä.

Kuntapäätöksenteko on avainasemassa ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa. Suurella osalla kunnista on kunnianhimoisemmat ilmastotavoitteet kuin Suomen valtiolla. Kunnilla on tahtoa ja kykyä olla ilmastoviisaita edelläkävijöitä ja ilmastotoimien vetureita kohti ilmastolain mukaista hiilineutraaliutta Suomessa vuoteen 2035 mennessä.

Kunnissa voidaan edistää ilmastotavoitteiden saavuttamista monilla keinoilla, jotka samanaikaisesti vahvistavat kunnan elinvoimaa ja luovat laadukasta arjen ympäristöä asukkaille. Strategisen tutkimuksen CLIMATE-tutkimusohjelmassa tuotetaan tietoa ja työkaluja paikallistason ilmastoviisaiden ratkaisujen tueksi. Decarbon-Home on yksi neljästä CLIMATE-ohjelman tutkimushankkeista.

Lataa tietopaketti tästä: Ilmastotietopaketti kuntapäättäjille

Mikäli tahdot itsellesi tai jaettavaksi tietopaketin painettuja versioita, ota yhteyttä CLIMATE ohjelmajohtajaan Paula Schönachiin sähköpostiosoitteella paula.schonach@aalto.fi.

Ilmastotietopaketti julkaistiin Vahva kunta – viisaat ilmastopäätökset -webinaarissa, jonka tallenteet löydät täältä. Kuntavaaliehdokkaiden paneelikeskustelua ei tallennettu.

/by

Ratkaisuja: Rakentamisen kiertotalouden edistämiseen tarvitaan rohkeutta

Ratkaisuja-blogisarjassa Decarbon-Home-hankkeen maanantaisissa aamukahviseminaareissa tutkimustaan esitelleet tutkijat kertovat tutkimuksensa keskeisistä huomioista ja yhteiskunnallisesta merkityksestä. Helsingin yliopiston tutkimusavustaja Varpu Savolainen esitteli kiertotalouteen liittyvää tutkimusta, jossa kaupunkien toimijuutta kestävyysmurroksen edistämisessä on katsottu poliittisen ohjauksen kautta.

Tutkimuksessa tarkastellaan rakentamisen kiertotalouspolitiikan toimeenpanoa Decarbon-Home-hankkeen kumppanikaupungeissa. Tutkimuksessa tehdään näkyväksi rakentamisen kiertotalouden parissa toimivien asiantuntijoiden kokemuksia heidän kohtaamistaan haasteista kestävyysmurroksen edistämisen tiellä. Tuloksista selviää, että kuntien rakentamisen kiertotaloudelle ja kestävyysmurrokselle asetettujen tavoitteiden ja toiminnan välillä on havaittavissa ristiriitoja.

Millaisia haasteita rakentamisen kiertotalouden edistämisessä on?

Kunnat ovat asettaneet rakentamisen kiertotaloudelle kunnianhimoisia tavoitteita. Niiden saavuttamiseksi suunnitellut toimenpiteet ja indikaattorit ovat kuitenkin osittain puutteellisia. Kuntapolitiikka toimii neljän vuoden sykleissä, jolloin pitkäjänteinen kestävyysmurrosajattelu voi jäädä nopeiden tulosten jalkoihin. Rakennuksia esimerkiksi puretaan melko kevyin perustein – joskus jopa kestävyyteen vedoten. Kiertotalouden tavoittelu kaikessa rakentamisessa on myös ristiriidassa kaupunkien muiden tavoitteiden, kuten edullisten asuntojen rakentamisen kanssa. Rakentamisen kiertotaloutta ei resursoida riittävästi, jotta kiertotalouden toteuttaminen olisi mahdollista kunnan itse asettamien tavoitteiden, saati kokonaisvaltaisen kestävyysmurroksen vaatimalla intensiteetillä.

Hallinnolliset käytännöt niin kunnan sisällä kuin valtion ja EU:n suunnasta vaikeuttavat rakentamisen kiertotalouden parissa työskentelevien työtä ja siten kiertotalouden edistämistä. Tällä hetkellä esimerkiksi kilpailulaki, hankintalaki ja kunnan omat rakennussäädökset estävät tai hankaloittavat käyttökelpoisten kiertotalousratkaisujen käyttöönottoa rakennuksissa. Julkiset hankinnat täytyy kilpailuttaa, mutta koska kiertotaloutta ei ole sisällytetty kilpailukriteereihin, yritykset eivät voi tarjota sen mukaisia ratkaisuja.

Myös toimijoiden väliset kohtaanto-ongelmat vaikeuttavat rakentamisen kiertotalouden toteutumista. Moni asiantuntija kokee, että kiertotalouden viestiä on vaikea saada läpi, eikä tarpeeksi moni alan toimijoista koe siten rakentamisen kiertotalouden edistämistä omakseen. Rakennushankkeet ovat kovan aikapaineen alla, ja jos purkuprojekti yhtäällä ei ajoitu sopivasti toisaalla tapahtuvan rakennusprojektin kanssa, purkumateriaali päätyy todennäköisesti jätteeksi, koska varastoinnille ei ole aikaa tai tilaa. Monet asiantuntijat sekä kaupungeissa että rakennusyrityksissä kaipaavat välikättä tai kiertotalousoperaattoria, joka ottaisi vastuulleen kiertotalouden toteutumisen rakennushankkeissa ja varmistaisi, että mahdollisimman paljon materiaalia pääsee uusiokäyttöön.

Kohti kiertotalouden parempaa huomioimista?

Kiertotalouden mukaiset rakentamisen ratkaisut ovat vielä toistaiseksi kalliimpia kuin lineaariset, joten kuntien olisi tärkeää huomioida kiertotalous jo alkuvaiheen budjettisuunnittelussa varmistaakseen siihen tarvittavat resurssit koko budjettikauden ajalle. Kiertotalouden mukaisiin rakennusprojekteihin tarvitaan tässä vaiheessa myös rohkeutta, sillä kiertotalous on totuttuihin toimintatapoihin nähden uusi ilmiö, eikä esimerkkejä löydy paljon. Kiertotalouden toteutuminen rakennusalalla vaatii verkostomaista toimintaa ja yritysten alihankkijaketjujen uudistamista. Puutteellisista toimenpiteistä ja indikaattoreista huolimatta osa tutkimusta varten haastatelluista asiantuntijoista on kuitenkin optimistisia ja uskoo, että suunta on oikea. Rakennusyrityksillä on jo paljon valmiuksia kiertotalouden toteuttamiseen, mutta kaupunkien täytyy uskaltautua pyytämään kiertotaloutta projekteissa, jotta yritykset voivat tarjota sen mukaisia rakennusprojekteja.

/by

Viiden kaupungin tarina – lisää puuta kerrostaloihin?

Juuri julkaistun tutkimusartikkelimme perusteella kaupungit voivat merkittävästi vaikuttaa puun käyttöön uudis-, korjaus- ja täydennysrakentamisessa. Esimerkiksi kerrostalojen lisäkerrosten rakentamisessa ja julkisivujen korjauksissa puiset ratkaisut ovat mahdollisuus resurssitehokuuden parantamiseen ja kiertotalouden vahvistamiseen. Tutkimusaineistomme perustuu viidessä suomalaisissa kaupungissa tehtyihin 40 haastatteluun. Tulostemme mukaan kaupungit voivat ottaa puurakentamisen mahdollistajina erilaisia rooleja suhteessa muihin toimijoihin sekä käyttäessään erilaisia poliittisia ohjauskeinoja ja niiden yhdistelmiä. Muut toimijat näkivät usein myös kaupunkien roolin puurakentamisen edistämisessä jopa merkittävämpänä kuin haastatellut kaupunkien edustajat, jotka taas itse korostivat kaupungin roolia eri toimijoiden välisen yhteistyön edistäjänä.

Suomessa puukerrostaloja rakennetaan vielä huomattavasti vähemmän kuin betonikerrostaloja. Tätä harvinaisempaa on puun käyttö kerrostalojen korjaus- ja täydennysrakentamisessa, vaikka puuelementeillä voidaan tehdä esimerkiksi kerrostaloihin lisäkerroksia tai tehdä julkisivujen korjauksia. Esimerkkejä näistä kuitenkin löytyy etenkin lisäkerrosrakentamisen saralla ja kunnianhimoisimmissa suunnitelmissa (kuten Helsingin Karviaistie 12:lle suunnitteilla olevassa projektissa (Heka Oy 2021)). Ilmiön tutkimiseksi haastattelimme syksyn 2021 ja alkuvuoden 2022 aikana 40 kuntien päätöksenteossa sekä rakentamisen ja rakennusten käytön parissa työskentelevä asiantuntijaa viidessä suomalaisessa kaupungissa.

Tulostemme mukaan kaupungeissa on puurakentamisen mahdollistamisessa käytetty uudisrakentamisessa hallinnollisoikeudellisten ohjauskeinojen osalta eniten kaavoitusta ja tontinluovutusehtoja. Taloudellisia ohjauskeinoja on käytetty vähän, joista poikkeuksena ovat olleet alennukset maankäyttömaksuissa puun käyttöön kannustavan lisäkerrosrakentamisen yhteydessä. Informaatio-ohjauksen puolella keinovalikoima on ollut laajempi ja kaikissa kaupungeissa mainittiin aihepiiriin liittyen konkreettisia esimerkkejä.

Puurakentamisen mahdollistajina tulostemme mukaan kaupungeilla saattoi olla viisi erilaista, joskin toisiinsa kietoutunutta roolia: 1) vähäinen toimija, joka näkee muut tahot merkittävämpinä mahdollistajina; 2) avaintoimija, joka on aktiivinen mahdollistaja ja esimerkki muille; 3) ristiriitainen toimija, jonka toiminta on epäjohdonmukaista; 4) yhteistyöhön keskittyvä toimija, joka koordinoi ja edistää aktiivisesti eri tavoin toiminnassaan ja suhteessa muihin edelläkävijyyttä; 5) hallinnollinen toimija, joka keskittyy sääntelyyn ja hallinnassaan oleviin rakennuksiin.

Kaupunkien roolien puurakentamisen mahdollistajana nähtiin olevan hyvin olennainen muiden kuin kunnissa toimivien haastateltujen taholla. Onnistuneissa projekteissa yritystoimijat kuvasivat kuntien roolin olleen aktiivinen ja innovatiivinen. Kaupunkien edustajat taas itse korostivat yhteistyön merkitystä sekä kunnan sisällä että muiden toimijoiden kanssa. Aktiivinen ja yhteistyötä tekevä ote tuntui olevan viidessä kaupungissa sidoksissa myös paikallisesti käytettyihin politiikkakeinoihin: aktiivisuus yhteistyössä merkitsi myös innovatiivisempaa poliittisten ohjauskeinojen käyttöä.

Tutkimuksemme kannustin oli kiinnostus tarkastella puurakentamista, joka yleistyessään voisi olla merkittävä tapa uudistaa etenkin kaupunkialueiden rakennusten korjaus- ja täydennysrakentamista uusiutuvalla materiaalilla sekä uudenlaisilla teollisilla prosesseilla. Kaupungeilla on kestävyysmurroksessa merkittävä roolinsa ei ainoastaan sääntelyn kautta tapahtuvan vähähiilisyyden ja resurssiviisauden edistäjänä, vaan paikallisten toimijaverkostojen aktiivisena tahona. Tämä voi eri tavoin voi ruokkia paikallista yhteistyötä ja alueellisten innovaatioiden aikaansaamista.

Lisätietoa

Viljanen, A., Lähtinen, K., Kanninen, V. & Toppinen, A. (2023): A Tale of Five Cities: The Role of Municipalities in the Market Diffusion of Wooden Residential Multistory Construction and Retrofits. Forest Policy and Economics, vol. 153, 102991, https://doi.org/10.1016/j.forpol.2023.102991

Kirjoittajat

Anne Viljanen on väitöskirjatutkijana Helsingin yliopiston metsätieteiden osastolla Decarbon Home -hankkeessa. Väitöskirjassaan hän tutkii vähähiilisen rakentamisen toimijaverkostoja sekä kestävyysmurroksen polkuja.

Lähteet:

Heka Oy (2021): Hekan kohteeseen Karviaistie 12 suunnitellaan lisäkerroksia ja betonijulkisivun korvaamista puulla. Luettavissa: https://www.hekaoy.fi/fi/hima/hekasta-asiaa/hekan-kohteeseen-karviaistie-12-suunnitellaan-lisakerroksia-ja-betonijulkisivun. Luettu 19.5.2023.

Otsikkokuvassa Tampereen Puolarin puiset lisäkerrokset. Kuva: Anne Viljanen.

/by

Kuntien maankäytössä epämuodolliset suunnittelumekanismit korostavat innovaatioita ja kestävyystavoitteita

Decarbon-Home-hankkeessa julkaistu tieteellinen artikkelimme pureutuu eri sidosryhmien rooleihin ja toimintatapoihin maankäytön suunnittelussa sekä niiden suhteeseen kuntien ekologisen kestävyyden tavoitteiden kanssa. Tuloksemme osoittavat merkittäviä yhteyksiä epämuodollisten maankäytön suunnitteluprosessien, uuden tiedon tuottamisen, sekä kuntien kestävyystavoitteiden välillä. Lisäksi havaittiin, että kaupunkimaisten ja maaseutumaisempien kuntien välillä on eroja näissä maankäytön suunnittelun kannalta tärkeissä osa-alueissa.

Kaavoitus suomalaisessa maankäytön suunnittelussa

Kunnissa kestävän rakentamisen ja asumisen mahdollistaminen alkaa suunnittelupöydältä. Ensimmäisessä vaiheessa tämä pöytä kuuluu maankäytön suunnittelusta vastaavalle taholle, sillä onnistuneet kaavoitusratkaisut edistävät hyvinvointia, aluetaloutta ja kestävää kehitystä rakennetussa ympäristössä.

Suomessa maankäytön suunnittelun lakisääteinen ohjaus koostuu kolmetasoisesta hierarkiasta: valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista, maankäytön suunnittelusta maakunnissa (maakuntakaava) sekä kuntatasolla laadittavista yleis- ja asemakaavasta. Kaavoista yksityiskohtaisin eli asemakaava ohjaa maankäyttöä ja rakentamista paikallisten olosuhteiden, kaupunkikuvan, hyvän rakentamistavan sekä muiden kunnassa sovittujen tavoitteiden mukaisesti. Yleiskaavan tarkoituksena on ohjata asemakaavojen laatimista esimerkiksi määrittelemällä asuinalueiden sijoittamista kunnan alueelle.

Yksityiskohtainen maankäytön suunnittelu ja sitä koskeva päätöksenteko tapahtuu kunnissa, antaen muun muassa kaavoituksesta vastaaville työntekijöille sekä paikallisille poliitikoille merkittävän roolin maankäytön kehittämisessä ja sen ohjauksessa. Lakisääteisen maankäytön ohjauksen lisäksi erilaiset epämuodolliset suunnittelun muodot ovat yleistyneet sekä Suomessa että muissa maissa.

Epämuodollisuus tarkoittaa sitä, että suunnittelu – tai osa siitä – tapahtuu lakisääteisten maankäytön suunnitteluprosessien ulkopuolella. Esimerkkejä tällaisista ovat erilaiset alueiden strategiset kehityssuunnitelmat (esim. MAL) tai julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyöhankkeet (Public-Private Partnership).

Epämuodollinen maankäytön suunnittelu yhteydessä kuntien kestävyystavoitteisiin ja sidosryhmäyhteistyöhön

Epämuodollisen maankäytön suunnittelun on perusteltu lisäävän strategista valmiutta ratkaista nykypäivän moniulotteisia ongelmia, joita ovat esimerkiksi globaalisti kasvava kilpailu alueiden välillä, ympäristö- ja ilmasto-ongelmat sekä sosiaalinen eriytyminen. Toisaalta epämuodollisten suunnittelumekanismien on nähty lisäävän riskiä legitimiteettiongelmiin, kun laillisuus ei rakennu muodollisen toimivallan varaan ja läpinäkyvästi määriteltyihin päätöksentekoprosesseihin.

Epämuodolliset maankäytön suunnitteluprosessit ovat tulostemme mukaan vahvasti yhteydessä kuntien maankäytön suunnittelun kestävyystavoitteisiin. Epämuodollisten prosessien havaittiin olevan myös lakisääteisiä maankäytön ohjauskeinoja voimakkaammin yhteydessä vuorovaikutukseen alueellisten sidosryhmien, erityisesti tutkimusorganisaatioiden kanssa.

Lakisääteisen maankäytön suunnittelun eri tasojen ja sidosryhmien sekä kuntien kestävyystavoitteiden välillä ei tuloksistamme noussut esille samankaltaisia yhteyksiä: erityisesti kestävän kehityksen näkökulmasta maankäytön suunnitteluun liittyvä kehittämistyö ja innovaatiot näyttävät korostuvan nimenomaan epämuodollisissa suunnittelumekanismeissa.

Nuolet osoittavat tutkimuksessa havaitut maankäytön suunnittelussa tärkeiden osa-alueiden väliset vahvat suhteet.

Kaupunkimaisten ja muiden kuntien välillä eroja kestävyystavoitteissa ja sidosryhmäyhteistyössä

Tutkimuksessamme vertailimme myös suomalaiseen maankäytön suunnitteluun kytkeytyviä sidosryhmiä, prosesseja sekä kestävyystavoitteita kaupunkimaisten ja muiden kuntien välillä. Olennainen havaittu ero kuntatyyppien välillä on se, että epämuodollisten maankäytön suunnitteluprosessien rooli korostui kaupunkimaisissa kunnissa.

Kaupungistumiskehitys voi selittää epämuodollisen maankäytön suunnittelun yleistymistä ja olla seuraus kaupunkimaisten kuntien suuremmista resursseista vastata uudenlaisiin maankäytön suunnittelun haasteisiin. Odotetusti muodolliset prosessit koettiin molemmissa kuntaryhmissä tärkeiksi, eikä ryhmien välillä havaittu merkittäviä eroja.

Maankäytön suunnittelun sidosryhmiä koskevissa tarkasteluissa kävi ilmi, että tutkimukseen ja tiedon tuottamiseen keskittyneet toimijat koettiin tärkeämpänä osana maankäytön suunnittelua kaupunkimaisissa kuin muissa kunnissa. Toisaalta tiedon käyttämiseen ja välittämiseen liittyviä toimijoita pidettiin tärkeinä maankäytön suunnittelun sidosryhminä molemmissa ryhmissä.

Kuntien maankäytön suunnittelun kestävyystavoitteiden välillä havaittiin myös eroja: siinä missä kaupunkimaisissa kunnissa kestävään rakentamiseen liittyvät, teknologisia ja materiaalivalintoja painottavat tavoitteet koettiin erityisen tärkeäksi maankäytön suunnittelussa, painottuivat muissa kunnissa ekosysteemipalveluihin liittyvät tavoitteet tärkeämpinä kestävyyden edistämisen keinoina.

Lisätietoa

Tutkimus on kokonaisuudessaan luettavissa vertaisarvioidusta Journal of Sustainability Research -tiedejulkaisusta:
Koskivaara A, Lähtinen K. (2023). Land-Use Planning in Municipalities as a Driver for Sustainable Residential Building in Finland: A Regional Innovation System Approach. J Sustain Res. 2023;5(2):e230006. https://doi.org/10.20900/jsr20230006

Kirjoittajat

Atte Koskivaara toimii väitöskirjatutkijana Helsingin yliopistossa Uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön tohtoriohjelmassa sekä tutkijana Luonnonvarakeskuksessa. Hänen väitöskirjansa tutkii kestävän kehityksen mukaisia innovaatioita alueellisesta näkökulmasta. Sähköposti: atte.koskivaara(at)luke.fi

Katja Lähtinen on Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori ja Helsingin yliopiston dosentti. Hän työskentelee liiketaloustieteellisistä lähtökohdista yrityksiä, kansalaisia ja kuntia koskevien tutkimusaiheiden parissa mm. vastuullisuuteen, hyväksyttävyyteen ja kestävään kehitykseen liittyvien teemojen kautta. Sähköposti: katja.lahtinen(at)luke.fi

Otsikkokuva: Timo Roschier

/by