Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii monipuolisia toimia kaikilta yhteiskunnan sektoreilta. Erityisesti kotitaloudet ovat tärkeässä roolissa, sillä merkittävä osa Suomen hiilidioksidipäästöistä syntyy kotitalouksien kulutuksesta. Nella Koivula tutki maisterintutkielmassaan, miten kotitaloudet voivat omilla arkeen ja asumiseen liittyvillä valinnoillaan edistää ilmastonmuutoksen hillintää.
Tutkielmassa kerättiin haastatteluaineistoa kotitalouksilta osana Decarbon-Home-tutkimushanketta ja hankkeessa toteutettua Kotimaskotti -pelillistämiskokeilua. Viitekehyksenä hyödynnettiin käytäntöteoriaa, jonka avulla pyrittiin ymmärtämään paremmin, miten kotitaloudet toimivat arkipäiväisissä tilanteissa ja millaiset tekijät vaikuttavat valintojen tekemiseen.
Tutkimuksen mukaan kestävien valintojen tekeminen asumisessa liittyy usein arkisiin toimintoihin ja rutiineihin. Ilmastoviisaiden käytäntöjen edellytyksiksi tunnistettiin paitsi materiaaliset tekijät, kuten kodin teknologia tai energiamuoto myös henkilökohtaiset kyvykkyydet ja merkitykset kuten tiedot, taidot ja arvomaailma. Oheisessa kuvassa esitellään tarkemmin kotitalouksien ilmastoviisaiden käytäntöjen elementtejä ja niihin kohdentuvia ohjauskeinoja.
Kotitaloudet suhtautuivat myönteisesti ilmastoviisaisiin asumisen käytäntöihin. Kestävään asumiseen kannustavat erityisesti ilmastoviisauteen liitetyt merkitykset, kuten huoli ilmastonmuutoksesta, ekologisen asumisen ihanteet ja ympäristö- ja ilmastoarvot. Myös taloudellinen säästäminen motivoi kotitalouksia vähentämään kulutustaan, etenkin sähkön hinnan ollessa erityisen korkea. Sen sijaan hidasteina ilmastoviisaudelle oli joidenkin energiatehokkaiden tai vähähiilisten vaihtoehtojen kalleus, ristiriitaiset sosiaaliset tai henkilökohtaiset normit sekä tiedon puute.
Tutkimus osoittaa, että ilmastoviisaiden valintojen tekeminen edellyttää sekä yksilön aktiivisuutta ja motivaatiota että laajempia yhteiskunnallisia toimia, jotka tukevat kotitalouksien mahdollisuuksia ja halua tehdä ilmastoviisaita päätöksiä. Jotta useammat ihmiset tekisivät kestäviä valintoja asumisessaan, on ekologisista valinnoista tehtävä mahdollisimman helppoja, edullisia ja arkeen soveltuvia. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi asuntojen teknologisten ja muiden materiaalisten edellytysten parantamista, käytännönläheisen tiedon lisäämistä sekä sosiaalisia normeja, jotka kannustavat kestävään elämäntapaan.
Kotitalouksien ilmastoviisaiden käytäntöjen elementit ja niihin kohdentuvat ohjauskeinot (Pohjautuu etenkin Shoven, Pantzarin ja Watsonin (2012) sekä Michien, Van Stralenin ja Westin (2011) malleihin)
Kirjoittaja
Nella Koivula opiskeli Helsingin yliopistossa kaupunkitutkimuksen ja suunnittelun maisteriohjelmassa. Tällä hetkellä Nella työskentelee analyytikkona yhteiskunnallisen vaikuttamistyön parissa Owal Group Oy:lla. Nella Koivulan maisterintutkielma Koti ilmastotoimijuuden areenana – Käytäntöteoreettinen lähestymistapa kotitalouksien ilmastoviisaaseen asumiseen on luettavissa kokonaisuudessaan Helsingin yliopiston Helda-järjestelmässä.